Puhtaat Saarnat 1, numero 177.

Katkelmia saarnasta

- - - koetteleman rukouksen voima, ensiksi uskottomain ja toiseksi uskovaisten sydämessä. Mutta että Herra Jumala sanansa kanssa lainais oikian ymmärryksen, sitä me rukoilemme. Kuule meitä, laupias Herra Jumala.

Ensimmäinen tutkistelemus. Mitäs jumalattoman rukous vaikuttaa? Me kuulemma Raamatusta, että jumalattomat myös rukoilevat. Mutta Davidi sanoo, että jumalattoman rukous on kauhistus Jumalan edessä. Koska jumalattomat rukoilevat jotakin pahaa lähimmäisellens, jollen he ovat suuttuneet, niin saatamme me syystä kysyä, mikä Jumala se on, joka semmoisen rukouksen kuulee? Taitaa olla se Jumala, joka asuu alimmaisessa taivaassa.

Niin esimerkiksi katumattoman ryövärin rukous tuli pilkkaamiseksi, sillä hän rukoili epäuskossa. Ei hän uskonutkaan, että Jesus oli Kristus. Ja koska opetuslapset rupesit rukoilemaan, että valkia tulis taivaasta ja polttais niiden kaupungin, jotka ei panneet ruokaa rahan edestä, niin se rukous oli kauhistus Vapahtajan korvissa.

Fariseuksen rukous templissä oli mailman ihmisten korvissa kaunis, mutta ei se ollut Jumalan edessä kaunis. Ja minä olen välistä kuunnellut fariseusten rukoukset, ja olen monta. kertaa ihmetellyt, mistä heille tulevat ne kauniit rukoukset, mutta en ole saattanut käsittää. Sillä että muutamat uhraavat itsensä saatanalle kirouksella ja sadatuksella, se on kaikille tiettävä, että semmoisia rukouksia ei kuule muu kuin saatana ja perkele helvetissä, jonka he käskevät tulla korjaamaan itsensä. Ja ilman epäilemättä hän tulee korjaamaan heidän sielujansa, koska hän ensinnä on lihottanut heitä. Mutta nuot fariseusten ja armonvarkaitten rukoukset, jotka kuuluvat mailman korvissa niin kauniilta, että kaikki sokiat raukat, jotka ei tunne eikä ymmärrä perkeleen kavaluutta, häätyvät sanoa: “Jos se ihminen ei tullut autuaaksi, joka niin paljon rukoili, kukas sitte tulee autuaaksi?”

Mutta ei autuuden asia seiso ainoastans sen päällä, kuinka paljon sinä olet rukoillut, vaan sen päälle se tulee, jos sinä rukoilet uskossa, nimittäin jos sinä rukoilet elävän uskon voimalla. Ja sinun pitää myös tietämän, kuinka ja koska sinä olet elävään uskoon tullut, muutoin ei Jumala kuule sinun rukoukses. Eli jos sinulla on ollut elävän uskon ainetta, ja olet sen kadottanut, ja sinä luulet, että sinun syntisti ovat anteeksi annetut, ja kuitenkin ovat ainoastansa siveydellä ja varastetulla armolla peitetyt. Ei se ole muu kuin ulkokullaisuus ja itsepetollisuus. Sen tähden kirjoittaa Paavali kristityille: “Koetelkaat itsiänne, jos olette uskossa.”

Mutta Jumala kuulee myös katuvaisten rukouksia, koska he rukoilevat uskossa, vaikka heidän uskonsa ei ole sinapin siemen en vertaa. Publikaanilla ei ollut niin kauniit rukoukset kuin fariseuksella, vaan hänellä oli ainoastans yksi lyhykäinen huokaus: “Jumala armahtakoon minun syntisen päälleni.” Ja kuitenkin hän meni kotiansa hurskaampana kuin fariseus. Ja katuvainen ryöväri ei ollut vielä saanut vakuutuksen synteinsä anteeksi saamisesta, ja koska hän uskossa rukoili, sai hän vakuutuksen. Mutta hänellä ei ollut niin ylpiä sydän kuin katumattomilla on, vaan katuvaisella ryövärillä, niin myös publikaanilla oli jo yksi nöyrä ja särjetty sydän. Sen kaltaisesta sydämestä tulevat aivan huokaukset. Vaikka niissä ei ole niin tuntuvainen uskon voima, on niillä kuitenkin yksi kaukana olevainen toivo, että Jumala kuulee heidän rukouksensa.

Mutta mitäs pitää meidän sanoman niiden sieluntilaisuudesta, joilla ei ole uskoa eikä oikeata epäuskoa, niinkuin opetuslapsilla Vapahtajan kuoleman jälkeen, vaan ovat niin kuin kahden mailman välillä: sanovat itsensä mahdottomaksi rippivieraaksi ja elävät synnissä. Niillä ei taida olla halu autuaaksi tulla, koska he saattavat olla tytyväiset mailmassa. He sanovat kyllä suulla: “Emme ole mahdolliset käymään Herran ehtoollisella”, mutta ei sen tähden ole sen kaltainen mahdottomuus kuin Davidilla, vanhalla Israelilla ja muilla katuvaisilla, jotka ei tule aikaan helvetissä, mutta täytyvät huutaa syvyydestä korkeuteen. Sen kaltaisia epäuskon vankia on paljon tällä ajalla, jotka sanovat kyllä: “Tällä elämällä emme tule autuaaksi.” Mutta ei he sen tähden tee parannusta, vaan lykkäävät parannuksensa päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, siihen asti, että kuolema tulee. Ja silloin vasta tuntevat, että hiljainen katumus on saavuttanut

(katkos käsikirjoituksessa)

- - - ajatellen, että semmoisilla armonvarkailla on ainaski yksi salainen toivo, että Jumala ei paiskaa heitä helvettiin, vaikka he elävät niin kuin kuolema ja tuomio ei oliskaan. Ja tämä väärä toivo tulevaisesta katumuksesta ja tulevaisesta armosta on annettu viholliselta.

(katkos käsikirjoituksessa)

- - - Se olis parempi, että he kääntäisit toivonsa helvettiin, kuin että he kääntävät toivonsa taivaaseen. Ja mitäs nyt semmoiset rukoilevat? Ei mitään. Katsovat kristittyin vikoja ja ottavat niistäkin väärän lohdutuksen itsellensä. Muutamat omanvanhurskauden palvelijat paiskaavat kristityitä kattilaan ja itse seisovat kannen päällä. Mitäs ne rukoilevat? Ei paljo mitään. Muutamat puolustavat kristillisyyttä, mutta ei he sen tähden itse kerkiä mihinkään. Muutamat erkaantuvat pois kokonansa kristittyin seurasta, ja niillä on nurja mieli ja rautanaula sydämessä, vaikka ne raukat eivät sitä itse tunne. Kaikki nämät ylenantavat seurakunnan, niin kuin Paavali kirjoittaa, ja menevät suoraan Jumalan tykö. Jokohan he häntä löytävät? Minä luulen, että he löytävät yhden väärän jumalan, joka ei ole taivaassa. Ja niiden rukoukset ei kuulu mihinkään.

Toinen tutkistelemus. Kaikki, mitä uskovaiset rukoilevat, se heille annetaan. Uskovaiset ei saata muuta anoa Jumalalta, kuin mitä Jumalan Henki panee heitä anomaan. Mutta ei suinkaan uskovaisten rukoukset ole niin kauniit kuin fariseusten ja armonvarkaitten rukoukset. Sen me kuulemma ensiksi Davidin psalmista, toiseksi opetuslasten rukouksista jälkeen, kuin vaino rupeis tulemaan. Uskovaiset rukoilit Pietarin edestä, koska juudalaiset olit paiskanneet häntä vankihuoneeseen, ja Jumala kuuli heidän rukouksensa ja lähetti enkelin taivaasta päästämään Pietarin vankihuoneesta ulos. Ja itse Vapahtaja sanoi viimeisenä iltana: “En minä rukoile mailman edestä, vaan niiden edestä, jotkas minulle annoit.” Koska hän näki, ettei mailma parane sillä esirukouksella, heitti hän pois rukoilemasta hänen edestänsä. Niin myös kristityt, koska heiltä kaikki toivo suruttomain parannuksesta loppuu, täytyy heidän heittää pois rukoilemasta heidän edestänsä. Mutta niiden edestä kristityt rukoilevat, joista vielä on joku toivet, että he paranevat. Muutoin uskovaiset aina rukoilevat itse edestänsä ja muitten kristittyin edestä. He rukoilevat itse edestänsä, koska he tuntevat, kuinka paljon heissä on syntiä ja heikkoutta. Mutta ei niillä ole kaiketi rukouksen voima, koska sisälliset ja ulkonaiset viholliset karkaavat heidän päällensä. Silloin täytyy heidän huokata, että he rasitetut ovat. Ja Henki manaa hyvää meidän edestämme sanomattomilla huokauksilla. Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että kaikki, joiden lamput syttyvät palamaan, koska huuto tulee, saattavat ilolla seurata ylkää häähuoneeseen, niin kuin me myös rukoilemme, että hän tulis pian, ettei väsymys tulis odottavaisille. Kuule, taivaallinen Isä, sinä suuri ihmisen Poika - - - odottavaisten huokaus - - - (loppu kateissa).