Puhtaat Saarnat 1, numero 178.

Katkelma

- - - Israelin sukukunnasta syntynyt, on ruvennut pelkäämään henkensä kanssa. Apostoli Paavali neuvoo kuitenkin niitä ensimmäisiä kristityitä perkaamaan sitä vanhaa hapatusta, ettei koko taikina happanis. “Ettekös te tiedä”, sanoi hän, “että vähän hapatusta pilaa koko taikinan?” Minä katton pyhän Paavalin neuvoa tarpeelliseksi myös meille. Että jokainen, joka on ruvennut pakenemaan Egyptin orjuudesta, ottais happamatointa taikinaa myötänsä ja jättäis sitä vanhaa hapatusta egyptiläisille, sillä vähän hapatusta pilaa koko taikinan.

Täällä on ennen vanha hapatus käynyt, ja moni on vielä kiinni siinä vanhassa hapatuksessa. Monen vanhan ihmisen sydämessä on vanha hapatus käynyt ja käypi vielä niin hopusta, että taikina kuohuu yli. Tämä vanha hapatus on tullut niin muikiaksi, että se on niin kuin etikka (ja sappi). Mutta uusi taikina on happamatoin niin kauvan kuin vanha hapatus ei ole sekaantunut siihen. Mutta vähän hapatusta pilaa koko taikinan. Koska uusi taikina pannaan kaukaloon, josta vanha hapatus ei ole skravattu pois, niin rupee myös se uusi taikina vähän ajan perästä käymään ja happanemaan. Apostolin tarkoitus. on, että vanha taikina, joka on tarttunut kaukaloon, pitää skravattaman pois, ennen kuin uusi taikina siihen pannaan.

Tätä vanhaa taikinaa olemma me freistanneet korjata kaukalosta, koska se on tullut niin muikiaksi, että se karvastelee suussa, ja pusertaa myös niiden kyyneleet, jotka sitä maistelevat. Mutta minä pelkään, että joku osa siitä vanhasta hapatuksesta on vielä jäänyt kaukaloon, ja että se pilaa koko taikinan, jos se ei tule visusti pois peratuksi, ei niin ymmärtäväksi, ettäihminen saattais itse kaukalonsa kravata, että hän tulis enkeliksi, mutta niin pitäis vanha hapatus skravattaman, ettei sormet tarttuisi vanhaan ja muikiaan hapatukseen, koska uusi ja happamatoin taikina sotketaan. Jos kaukalossa on niin paljon sitä vanhaa ja muikiata hapatusta, että sormetki tarttuvat siihen, ei ole silloin hyvä. Jos semmoisessa kaukalossa uusi ja happamatoin taikina sotketaan, niin happanee vielä se uusi taikina. Ja se leipä, joka semmoisesta taikinasta leivotaan, tulee niin kovaksi, ettei hampaat siihen pysty. Se tulee niin muikiaksi, ettei ihminen vihti sitä syödä.

Se on nyt Paavalin tarkoitus, että se vanha hapatus pitää perattaman pois kaukalosta. Ja koska me syömme pääsiäislammasta, joka meidän edestämme on uhrattu, pitää meidän syömän happamatointa leipää, että me tulisimme happamattomaksi. Suruttomat ihmiset syövät aina sitä vanhaa hapatusta, eikä he moiti, vaikka se olis kuinka muikia. Syövät he vielä uutenakin sitä vanhaa hapatusta, vaikka se tarttuu sormiin. He nuolevat sormiansa, eikä sen tähden irvistele, sillä vanha hapatus on heidän suussansa oikein makia. He ovat niin harjaintuneet lapsuudesta saakka. Mutta jos heille tarjotaan happamatoin leipä, niin he sylkevät sen ulos suustansa ja sanovat: “Ei se meille kelpaa.” Muutampain ihmisten maku on niin pilaantunut, että muikia hapatus maistuu makialta, mutta happamatoin leipä tulee karvaaksi.

Meillä olis paljon puhumista siitä vanhasta hapatuksesta, kuinka se on ottanut koko taikinan käymään mailman kaukalossa, muutamissa paikoissa niin hopusti, että taikina kuohuu yli, muutamassa paikassa niin hitaasti, että vanha hapatus kuivettuu kaukaloon. Mutta koska täällä on myös semmoisia ihmisiä, jotka tahtovat pääsiäislammasta syödä happamattoman leivän kanssa, niin täytyy meidän antaa niille rieskaa, jotka tarvitsevat rieskaa, ja niille hunajata, jotka tarvitsevat hunajata, ja niille hapatusta, jotka syövät hapatusta, ja niille sappea, jotka ovat täynnänsä sappea, että itsekukin luontokappale sais ruokaa sen jälkeen, kuin hänellä on voima nielemään. Imeväisille lapsille täytyy meidän antaa sokeririepua siihen asti, että he saattavat itse imeä. Mutta raavaille annetaan vahvempi ruoka.

Me kerroitamme vielä Paavalin sanoja siitä vanhasta hapatuksesta, että me saattaisimme pääsiäislammasta syödä happamattoman leivän kanssa. Sillä meille on yksi pääsiäislammas uhrattu meidän edestämme, joka on Kristus. Tätä pääsiäislammasta syövät kaikki opetuslapset, jotka ovat puhdistetut sydämen kautta. Ja meidän toivomme on, että nekin tulisit puhdistetuksi, jotka ei vielä puhtaat ole. Me rukoilemme meidän Herramme Jesuksen Kristuksen Isää, että hän antais kaikille murheellisille ilon ja rauhan, että kaikki, jotka vielä epäilevät, saisit tänäpänä nähdä Herraa, että kaikki epäuskoiset saisit pistää sormiansa Jesuksen haavoihin, että se murheellinen Magdalena sais tänäpänä ottaa hänen polviansa syliin, että murheen kyyneleet muuttuisit ilon kyyneliksi, sillä ei Jumala tahdo yhdenkään syntisen kuolemata, vaan se on hänen korkein halunsa, että jokainen, jolla elämä ja henki on, kääntäis itsensä hänen puoleensa ja tulis autuuden tuntemiseen, sen sovinnon kautta, joka meille Vapahtajan kärsimisessä on valmistettu. Me tiedämme, että Vapahtaja ilmoitti itsensä niille murheellisille opetuslapsille pääsiäispäivänä, ja me toivomma, että hän ilmoittaa itsensä vielä nytkin kaikille niille, joilla yksi nöyrä ja särjetty sydän on. Sen päälle me nyt nousemma ylös ja veisaamma kiitosvirren.

Kuinka Vapahtaja kuolee ja taas nousee ylös ihmisen sydämessä? Vapahtaja kuolee ihmisen sydämessä, koska synnit tappavat häntä. Ei surutoin ihminen tunne, että hänen syntinsä ovat tappaneet Vapahtajan, mutta koska omatunto herää, saapi syntinen nähdä, että Vapahtaja on kuollut ihmisten syntein tähden. Koska Pietarilla ja muilla opetuslapsilla oli kuollut usko pääkallossa, lupaisit he itsellensä mailman kunniata, tavarata ja hyviä päiviä Vapahtajan kautta, mutta koska Vapahtaja kuoli heidän synteinsä tähden, meni kaikki heidän toivonsa hukkaan. He olit jättäneet maallisen elatuksensa ja ruvenneet seuraamaan Jesusta siinä toivossa, että he tulisit virkamieheksi ja maaherraksi, koska Vapahtaja tulee kuninkaaksi. Mutta siinä tulit he suuresti petetyksi, koska Vapahtaja kuoli. Moni luonnollinen ihminen luottaa myös Vapahtajan päälle, niin kauvan kuin hänellä on se luulo, että hän Vapahtajan kautta pääsee rikastumaan ja mailman kunniata voittamaan. Hän kiittää Vapahtajaa sen edestä, että hän (on) saanut terveyden, tavaran ja omaisuuden, ja rukoilee Vapahtajaa, että hän sais vielä enemmän sitä maallista kunniata ja omaisuutta, jota hän pitää tavaranans. Sillä kuolleella uskolla saattaa myös varas kiittää vapahtajaansa sen edestä, että hänen varkautensa on lykästynyt, ja ettei hänen varkautensa ole tullut ilmi. Yksi huora saattaa myös kiittää Vapahtajaa sen edestä, ettei kukaan ole nähnyt häntä huoruuden työssä. Ja yksi juomari kiittää Vapahtajaansa sen edestä, ettei häntä ole sakoitettu. Niin myös viinaporvari, koska hän saattaa vannoa itsensä puhtaaksi viinasakosta, kiittää Vapahtajaa sen edestä, ja antaa vielä kirkolle yhden tolpan viinauhriksi, että hänen viinakauppansa aina kävis varteen. Yksi mailman sotaherra kiittää Jumalata sen edestä, että hän on paljon ihmisiä tappanut sodassa. Ja yksi porvari kiittää myös Jumalata kaikesta sydämestä, että hän on paljon rahaa vääryydellä voittanut. Mutta kaikki nämät kiitokset, vaikka ne syntisen mielestä kuuluvat Jumalalle, tulevat kuitenkin riettaalle hyväksi, joka heitä on opettanut semmoisia töitä tekemään.

Mutta koska omatunto herää, ja Vapahtaja syntein tähden kuolee, silloin menee kaikki se toivo hukkaan, että hän Vapahtajan kautta on saanut varastaa ja huorin tehdä, juoda ja vääryydellä voittaa. Sillä herännyt omatunto sanoo hänelle, ettei Vapahtaja, vaan juuri itse rietas on ollut hänelle avullinen sekä varkaudessa, että huoruudessa, juopumuksessa ja viinakaupassa. Hän tuntee nyt, ettei hän ole Vapahtajan avulla kätkenyt varkautensa ja salannut huoruutensa. Eikä hän ole Vapahtajan avulla välttänyt viinasakkoa, vaan riettaan hengen avulla on hän varastanut ja varkautensa kieltänyt. Saman miehen avulla on hän viinakauppaa tehnyt ja viinakauppansa kieltänyt. Mailman ruhtinaan avulla on hän päissä ollut ja päissä olemisen oikeudessa kieltänyt. Sanalla sanottu, koska omatunto herää, löytää hän itsensä petetyksi kaikin puolin. Se Vapahtaja, jonka päälle hän on luottanut, ei ole Jesus, vaan mailman ruhtinas. Ja koska hän on kiittänyt Jesusta suulla, on hän sydämellä kiittänyt mailmanruhtinasta. Mahtaa nyt Vapahtaja semmoisella elämällä kuolla hänen sydämestänsä. Itse hän on tappanut Vapahtajan, vaikka hän luuli sokeudessans, että hän oli rakastanut häntä. Mutta nyt, koska Vapahtaja näin kuolee heränneen ihmisen sydämessä, tulee hänelle suru (ja) mure, ensiksi siitä, että hän on Vapahtajansa syntein kautta tappanut, ja toiseksi siitä, ettei hän saata uskoa enää, että Vapahtaja olis hänelle armollinen. Ei hän saata enää uskoa, että Vapahtaja pitää vielä nouseman ylös hänen sydämessänsä. Luonnollinen järki ottaa kovin vastaan, koska hänelle sanotaan evankeliumin kautta, että näin piti Kristuksen kärsimän ihmisten syntein tähden, ja taas tuleman ihmisen sydämeen. Omavanhurskaus ottaa vielä kovemmin vastaan, koska heränneelle sanotaan, että Vapahtaja on armollinen katuvaisille ja antaa synnit anteeksi. Silloin sanoo omavanhurskaus: “Ei suinkaan. Ei armo tule jumalattomille, vaan hurskaille.” Vaikka nyt Raamattu sanoo toisin, että armo tulee jumalattomille, mutta ei hurskaille, tinkaa kuitenkin omavanhurskaus vastaan ja sanoo: “Ei se ole niin, mutta näin: hurskaille tulee armo, mutta ei jumalattomille.” Luonnollisen ihmisen korvissa kuuluu se sana peräti nurin, että hurskaille ei tule, vaan jumalattomille tulee armo. Sillä luonnollinen ihminen on aina harjaintunut niin ajatella, että hurskaille tulee armo ja jumalattomille rangaistus.

Mutta Jumalan oikeudessa tuomitaan juuri vastoin kuninkaan lakia. Kuninkaan lain jälkeen tulee hurskaille armo ja kiitos, mutta jumalattomille tulee rangaistus ja kuolema. Mutta Jumalan oikeudessa tuomitaan niin, että hurskaille, nimittäin katumattomille, tulee ijankaikkinen rangaistus, mutta jumalattomille, nimittäin katuvaisille, tulee armo. Luonnollinen järki katsoo semmoisen tuomion kokonansa vääräksi ja ajattelee niin, että se on väärä oppi. Ei luonnollinen järki ymmärrä, että kaikki pyhät ja hurskaat, jotka Raamatussa mainitaan, ovat armon kautta tulleet pyhäksi ja hurskaaksi, mutta ei oman ansionsa kautta. Armon kautta tulevat jumalattomat hurskaaksi ja syntiset pyhäksi, mutta itsehurskaat, siviät ja tekopyhät saavat mennä kadotukseen yhtenä siveytensä kanssa, jos totinen katumus ja parannus ei tule heillekin armon ajalla.

Koska yksi herännyt ihminen rupee uskomaan, että Vapahtaja on vielä elämässä, silloin nousee Jesus ylös kuolluista ja tulee hänen silmäinsä eteen. Silloin tulee heränneelle sielulle uusi elämä. Niin kuin hän ennen oli murheessa, niin käätään nyt hänen murheensa iloksi. Uskon kautta tulee hän uudeksi luontokappaleeksi ja Jumalan lapseksi. Uskon kautta saapi hän paremman voiman sotimaan ja ylitsevoittamaan hengellisiä vihollisia ja synnin kiusauksia. Sovinnon veri on niin kuin myrkky viholliselle. Se pääsiäislammas, joka on uhrattu meidän edestämme, on voimallisempi kuin jalopeura. Se vanha lohikäärme ei tohdi katsoa sen tapetun Karitsan päälle. Kyllä on lohikäärme muutoin julma ja hirmuinen kiskomaan ja raatamaan lampaita, mutta Jumalan Karitsan edestä täytyy hänen paeta. Koko mailma tärisee, koska lohikäärme liikuttaa häntäänsä. Koko helvetti vapisee, koska hän vierittelee tulijärvessä. Mutta Karitsa, joka tapettu oli, saattaa häntä vapisemaan.

Yksi ihmeellinen asia, että lohikäärme pelkää yhtä tapettua karitsaa. Lohikäärme nielee kyllä jalopeuran, mutta tätä tapettua karitsaa hän ei tohdi koskea. Mitäs lohikäärme pelkää Karitsasta? Pelkää ilmanki, että karitsan veri tarttuu suuhun ja rupee siellä polttamaan hänen sisällyksiänsä. Sovintoveri on nimittäin yksi polttava myrkky lohikäärmeen sydämessä. Mutta murheellisille ja särjetyille sydämille on se sama veri yksi taivaallinen lääkitys ja hunaja sydämen haavoille. Yksi ainoa pisara sovintoverestä ottaa kaiken synnin kivun ja tuskan pois katuvaisen sielun sydämestä. Tuonen koirat lakkaavat varsin haukkumasta, koska Karitsan veri näytetään heille. Ei he kärsi hajuakaan sovintoverestä.

Mikä nyt on sanottu sovintoveren voimasta sydämen haavoja parantamaan, se ei kuulu muille kuin katuvaisille ja särjetyille sydämille. Kuollut usko kyllä lakkii sovinnon verta alati, mutta siitä tulevat hänelle madot vattaan. Luonnollinen siveys ei tarvitse sovinnon verta nuolla, sillähän on ilmanki sovinnossa Jumalan kanssa, koska omatunto ei soimaa häntä mistäkään. Mutta kuollut usko, joka aina luottaa sen armon päälle, jonka hän on varastanut, millä oikeudella hän mahtaa lukea Jesuksen sovintokuolemata itsellensä hyväksi, koska hän elämänsä kautta joka päivä ristiinnaulitsee Vapahtajan vasta uudesta ja tekee Kristuksen synnin palvelijaksi? Ei ole sovintoveri niin halpa, että se kelpaa kaikille sioille ja keiturille ruaksi.

Mahtavat kuolleen uskon tunnustajat tätä ajatella, että jos Vapahtajan ansio pitää heille kelpaaman synnin peitteeksi, niin pitää ensinnä yksi muutos tapahtuman heidän kanssansa, yksi muutos, joka kutsutaan katumukseksi ja kääntymykseksi ja uudeksi syntymiseksi. Mutta koska tämä asia ei ole vielä tapahtunut heidän kanssansa, niin täytyy heidän olla ulompana taivaan ovea, ehkä kuinka paljon armoa he nielisit. Koska he ovat täynnänsä myrkkyä ja vielä siihen syövät hunajata, niin tekee tämä sekoitus niin paljon, että synnin myrkky ei polta, mutta mädännyttää vaan sisällyksiä, ja saattavat syntiset suruttomaksi. Semmoisille pitäis ensinnä annettaman karvaita lääkityksiä, että he pääsisit purkamaan ja oksentamaan.

Hengelliset puoskarit panevat suruttomuuden ploosteria omantunnon haavain päälle ennen kuin se kuollut ja mädännyt liha, joka siellä haisee, on leikattu pois terävällä raakaveitsellä. Hengelliset puoskarit antavat myös sokeria ja hunajata yhdelle ihmiselle, joka on täynnänsä myrkkyä, mutta se neuvo ei kelpaa ollenkaan, vaan oikeat tohtorit leikkaavat ensinnä sitä kuollutta ja mädännyttä lihaa omantunnon haisevista haavoista, ja sitte vasta panevat terveellisen ploosterin haavain päälle. Ja jos he kohtaavat yhden ihmisen, joka on täynnänsä synnin myrkkyä, niin antavat he ensinnä karvaita lääkityksiä, että sairas pääsis purkamaan ja oksentamaan, ja sitte vasta antavat he vähäisen viinaa ja rieskaa, että se paha maku lähtis pois suusta.

Nyt luulevat kyllä armonvarkaat, että he ovat Jumalan lapset, vaikka het ei tiedä, kuinka ja koska he olisit katumuksessa olleet, eli kuinka ja koska Vapahtaja olis kuollut heidän sydämessäns, ja koska hän olis eläväksi tullut. Josef ja Nikodemus olivat myös Jesuksen opetuslapset, kuitenkin salaa juudalaisten pelvon tähden. Heillä oli niin suuri mailman kunnia, ettei he tohtineet ilmoittaa itsensä, sillä he pelkäisit, että muut mailman herrat olisit heitä vihanneet ja pilkanneet Jesuksen nimen tähden. Mutta vaikka he teit hyvää työtä Jesusta kohtaan, koska he omalla kustannuksella korjaisit Jesuksen ruumista kunniallisesti hautaan, eipä sen tähden ole missään mainittu, että he olisit kristittyin luvussa olleet, taikka Pyhän Hengen lahjasta osalliseksi tulleet. Ei se myös ole mainittu, että Jesus olis kiittänyt heitä sen hyvän työn edestä.

Moni tahtoo vielä nytkin hyvää tehdä Jesukselle hänen kuolemansa jälkeen. Mutta ei he sen tähden tahdo mennä kristittyin seuraan eli julkisesti tunnustaa itsensä Jesuksen opetuslapseksi, ettei heitä pilkattaisi mailman herroilta ja vanhoilta ystäviltä. Mutta minä pelkään, että Josef ja Nikodemus, jotka ei tahdo kunniansa mistantaa kristillisyyden tähden, saavat olla ulkona, koska ylkä menee hääsaliin morsiamensa kanssa. Kyllä kaiketi olis hyvä olla Jesuksen opetuslapsena, jos siinä ei olis vaivaa. Jos ihminen sais kunniansa pitää mailman lasten keskellä. Ja jos muuta ei tarvitsis kuin tehdä Jesukselle hyvää hänen kuolemansa jälkeen, vissimmästi moni ostais itsellensä oikeuden taivaan valtakunnasta. Mutta koska kysymys tulee siitä, mikä suuri tuska ja vaiva on Jesuksen opetuslapsilla Vapahtajan kuolemasta, ja mikä suuri ilo hänen ylösnousemisestansa, silloin sanovat Josef ja Nikodemus: “Me olemma haudanneet Jesuksen ruumista siveyden puhtaisiin liinavaatteisiin. Me olemma ostaneet kuolleen uskon yrttiä lähes sata naulaa. Me olemma peittäneet haudan hengellisen kuoleman kivellä, ja me luulemme Jesuksen maksavan meidän hyviä töitä tuhanteen kertaan.”

Mutta missäs on teidän todistuksenne, että te oletta oikiat Jesuksen opetuslapset? Onkos teidän nimenne kirjoitettu elämän kirjaan? Aleksanderin ja Ruffin isä vaadittiin väkisin Jesuksen ristiä kantamaan, ja sen kantamisen alla mistansi hän kunniansa, ja sen tähden on hänen nimensä mainittu elämän kirjassa. Josef ja Nikodemus teit hyvää Jesukselle hänen kuolemansa jälkeen, mutta heidän nimensä ei ole mainittu jälkeen kristittyin luvussa. Ja vaikka he odottavat Jesukselta tuhanteen kertaan maksoa vaivansa edestä, ei he ole vielä kiitostakaan saaneet häneltä. Mutta mailmalta he voivat saada sen kunnian, että he ovat hyvän työn tehneet.

Niin muodoin näkyvät siveyden hyvät työt olevan kelvottomat Jumalan edessä, vaikka me luulemma, että Jumalan pitäis muistaman meidän vaivamme ja maksaman meidän hyviä töitä. Mutta eipä Vapahtaja kiittänytkään Josefia ja Nikodemusta, vaikka het teit hyvää hänelle hänen kuolemansa jälkeen. Se vaimo kyllä sai sen hyvän lupauksen, joka teki hyvää häntä kohtaan eläissäns, että se hyvä työ pitää mainittaman hänen muistoksensa joka paikassa, kussa tämä evankeliumi saarnataan. Mutta tämä vaimo teki hyvää Jesusta kohtaan kaikesta sydämestä, ja hänen työnsä tuli elävästä uskosta. Tämä vaimo oli antanut koko sydämensä Vapahtajalle.

Mutta Josef ja Nikodemus teit hyvää luonnollisen siveyden taipumuksesta, ja jos heillä oli joku rakkaus Jesukselle, ei he kuitenkaan rakastaneet Jesusta kaikesta sydämestä. Heidän sydämensä oli vielä kiinni mailmassa. Heillä oli niin suuri mailman kunnia, ettei he tohtineet mennä Jesuksen puoleen, koska hän oli elämässä. Tämä oli syy, minkä tähden Jesus ei kiittänyt heitä.

Minä pelkään kohta, että monen sydämen ajatukset ovat vielä kiinni mailmassa, vaikka hän olis muutampia armonmerkkiä tuntenut. Sillä ei sydän pääse niin pian irti mailmasta, vaikka hän olis vähäisen kuritettu. Me tahtoisimme niin muodoin tehdä - - -