Puhtaat Saarnat 1, numero 53.

1 SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ 1851.

Ei hurskaille ole laki pantu, vaan väärille ja tottelemattomille, jumalattomille ja syntisille, pakanallisille ja kelvottomille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, miehen tappajille, huorin tekijöille, miesten kanssa makaajille, ihmisten varkaille, valehtelijoille, valapattoisille, ja mitä muuta sen kaltaista sitä terveellistä oppia vastaan on. 1.Tim. 1: 9, 10.

Me kuulemme näistä sanoista, ettei laki ole pantu hurskaille, eli niille, jotka armosta ovat vanhurskautetut, vaan ainoastans niille, jotka Jumalan lain polkevat ja ylitsekäyvät, niin kuin Paavali tässä paikassa luettelee niitä syntiä, jotka siihen aikaan olit vallan päällä. Vaikka hän toisessa paikassa on luetellut monta muuta syntiä, jotka tavallisesti tehdään mailmassa. Hurskaat, se on kristityt eli armoitetut sielut, täyttävät Jumalan lain sillä lailla, ettei he ehdollisesti riko käskyjä.

Mutta ei kristityt saata Jumalan lain täyttää sydämen taipumuksilla eikä vielä ajatuksillakaan. Suruttomat ei täytä yhtään bokstavia Jumalan laista niin, että se tulis hengellisesti täytetyksi. Sillä he tekevät joka päivä ehdollisia syntiä. Ja vaikka hurskaat ei saata hengellisesti täyttää Jumalan lain, sillä laki on hengellinen, mutta ihminen on lihallinen ja synnin alle myyty, niin kuin Paavali todistaa itsestänsä. Kuitenkin tahtoo kristitty sydämen halulla elää Jumalan tahdon jälkeen, että Jumalan laki ei tulis hänen kauttansa rikotuksi. Kuitenkin täytyy hänen tuta sen sisällisen turmeluksen, joka hänessä on, mutta freistaa kaikella muodolla välttää syntiä, ettei hän vihottais Jumalata ja ristiinnaulitsis Vapahtajan uudesta himoilla ja haluilla. Hän sotii Jumalan avulla syntiä vastaan, ettei synti pääsis hallitsemaan hänen kuolevaisissa jäsenissäns.

Sen tähden sanoo Paavali 1. Tim. 1: 9, 10: Ei laki ole pantu niille hurskaille, jotka ahkeroitsevat sitä, kuinka Jumalan laki tulis täytetyksi. Mutta jumalattomille se on pantu, jotka polkevat Jumalan lain jalkainsa alle. Ja niin kauvan kuin jumalattomia löytyy, täytyy meidän saarnata lain. Mutta se tulee heille vaivaksi, sillä jota enemmän he varastavat armoa, sen enemmän he tahtovat evankeliumia kuulla, että he pääsisit ilman katumuksetta ja ilman parannuksetta taivaan valtakuntaan.

Sillä laki nuhtelee armonvarkaita synnin tähden. Mutta ei armonvarkaat tahdo syntiseksi tulla, vaan he tahtovat syntiänsä peittää ja salata. He tekevät vielä julkiset ehdolliset synnit luvalliseksi. Jos on joku himo, jota vastaan het ei jaksa sotia, niin he ajattelevat: “Jumala on armollinen, ja ihminen on heikko, ei hän jaksa kaikkia lihan himoja vastaan sotia.” Ja jos armonvarkaat vielä välttäisit niitä julmempia rikoksia maallisen rangaistuksen tähden, niin hän tekee kuitenkin vapaaehtoisesti sen kaltaisia syntiä, joita mailman laki ja sokia järki ei katso synniksi, niin kuin esimerkiksi kohtuullinen viinan ryyppääminen, kohtuullinen huoraaminen ja kohtuullinen varastaminen. Kaikki, mitä kohtuullinen on, sen tekee armollinen armonvaras.

Semmoinen sanoo nyt, että hän makaa joka päivä Jesuksen ristin juuressa, vaikka hän makaa perkeleen ristin juuressa, koska hän uskoo ja tappelee, hän uskoo ja makaa miesten kanssa, hän uskoo ja pilkkaa kristityitä, hän uskoo ja suuttuu kristityille, hän uskoo ja maistaa pirun paskaa, hän uskoo ja ahnehtii mailman tavaroita, hän uskoo ja makaa laiskana, hän uskoo ja syöpi muitten ihmisten vaivaa. Hän uskoo, että Jumala on hänelle armollinen; ja niin kuin hän itse ei tahdo lakia kuulla, niin hän antaa myös muille armoa. Sillä omavanhurskaus ei tahdo tuomiota kuulla, mutta armoa vaan.

Nyt todistaa Paavali siinä edellä mainitussa paikassa, että laki ei ole pantu vanhurskaille, vaan syntisille, se on, sen kaltaisille, jotka Jumalan lain polkevat. Mutta armonvarkaat saattavat kyllä omistaa vielä tämänkin paikan Raamatusta, koska rietas selittää heille Jumalan sanaa nurin. Armonvarkaat, sanon minä, saattavat omistaa tämän paikan itsellensä ja sanoa: “Me olemme uskon kautta vanhurskautetut. Me makaamme joka päivä ristin juuressa. Met emme tarvitse enää lakia, sillä Paavali sanoo, ettei laki ole pantu hurskaille, vaan syntisille.”

Kuulettekos nyt, kuinka rietas selittää teille Raamattua? Hän selittää niin taitavasti Raamattua, että katumattomat huorat ja katumattomat varkaat pääsevät taivaan valtakuntaan. Koska nimittäin yksi katumatoin huora saapi tästä Raamatunpaikasta kiinni, sanoo hän: “Minulle ei kuulu laki, sillä minä olen uskon kautta vanhurskaaksi tehty, ja Paavali sanoo, ei ole laki hurskaille pantu, vaan syntisille. Minä en tahdo toisen kerran kaivaa itsenin lakiin. Minä olen evankeliumin kautta vapaa synnistä, ja minä en ota enää tuomiota vastaan.”

Mutta jos nyt sinun elämäs on Jumalan lakia vastaan sotivainen, kuinka sinä pääset tuomiosta? Jos vanha aadami on niin suuri, että se potkii ja hyppää joka kerta, kuin kristityt tahtovat sinua koetella? Ilmanki silloin olet paras kristitty, koska sinulla on vahva usko, ja epäusko sydämessä, koska sinulla on palava rakkaus, ja hengellinen viha sydämessä, silloin sinä pääset sanomaan niille, jotka sinua nuhtelevat synnistä: “Ei ole laki pantu hurskaille vaan syntisille.” Mutta minä ajattelen, että laki on pantu vielä semmoisille syntisille, jotka omanvanhurskauden kautta ovat hurskaaksi tulleet, vaikka he luulevat, että he ovat Kristuksen vanhurskauden kautta vanhurskautetuksi tulleet.

Koska omavanhurskaus pääsee jutamaan armon eteen, silloin tulee sydän araksi laista. Ei semmoinen enää kärsi kovaa puhetta. Ja kuinkapa paras kristitty kärsii, että huonommat tulevat häntä nuhtelemaan synnistä. Paras kristitty suuttuu varsin, jos räkäsuukläpit tulevat häntä haukkumaan. Hän sanoo varsin: “Te tulette minua haukkumaan ja lakiin painamaan. Ettekö te tiedä, ettei laki ole pantu hurskaille, mutta syntisille?”

On kyllä niinkin. Mutta minä ymmärrän näitä Paavalin sanoja sillä lailla, että laki on pantu niin hyvin hurskaille syntisille kuin jumalattomille. Ja katuvaisille ainoastans on evankeliumi pantu lohdutukseksi, virvoitukseksi ja ylösrakennukseksi, jonka tähden minä myös manaan ja kehoitan niitä, jotka omanvanhurskauden tähden makaavat epäilyksen suossa niin kuin hengelliset naudat, että heidän pitäis ruveta nostamaan jalkojansa ja vuovaamaan, että he pääsisit ylös rapakkojänkästä, ennen kuin aurinko laskee. Kuule Israelin Paimen niitten murheellisten, katuvaisten ja alaspainettuin huokaus. Isä meidän, jne.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta katseleman, kuinka Jesus osottaa itsensä murheellisille opetuslapsille. Ensiksi; kymmenelle, jotka ovat koossa. Toiseksi; Tuomaalle, joka ei ole paikalla. Niin me toivomme, että he tulevat iloiseksi, koska he näkevät sitä Ristiinnaulittua eläväksi, vaikka yksi uskotoin Tuomas ei tahdo uskoa ennen kuin hän näkee.

Ensiksi. Jesus osottaa itsensä ensiksi niille kymmenelle, jotka ovat lukituitten ovein takana juudalaisten pelvon tähden, sillä he pelkäävät, että juudalaiset ottavat heitä kiinni ja tappavat heitä. Mutta Jumala on niin edeskatsonut ettei juudalaiset saa heitä tappaa niin kauvan kuin opetuslapset pelkäävät. Juudalaiset luulevat, ettei opetuslapset tohdi enää saarnata evankeliumia, koska heidän Mestarinsa on tapettu. Eikä tohdikaan opetuslapset puhua kelleen kristillisyydestä niin kauvan kuin he ovat murheessa ja epäilyksessä. Vaikka taivaallinen Isä heitä tällä lailla kurittaa murheen ja epäilyksen kanssa, ei he vielä tohdi mailmalle puhua mitään ennen kuin he saavat sen vakuutuksen, että Jesus on elämässä.

Mutta nyt ilmoittaa se ristiinnaulittu Vapahtaja itsensä murheellisille ja epäileväisille opetuslapsille. Hän tulee sisälle, vaikka sydämen ovi on vielä suljettu mailman pelvon tähden. Ei he näe Jesusta ulkona, vaan sisällä juuri sydämen kamarissa he näkevät Häntä. Hän ilmoittaa itsensä äkkiä heidän silmäinsä eteen, ja pian Hän myös katoo heidän silmäinsä edestä. Mutta opetuslapset ihastuvat, koska he näkevät Herran. Ennen he olit kovassa murheessa ja epäilyksessä, mutta nyt tulee heille ilo, ja he saavat siinä samassa Pyhän Hengen voimaa, sillä Jesus sanoo heille: “Ottakaat Pyhä Henki. Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te net pidätte, niille ne pidetään.”

Mutta ei suinkaan juudalaiset ja pakanat usko, että Jesuksen opetuslapsille on se valta annettu, että he saattavat synnit anteeksi antaa, vaan juudalaiset ja pakanat luulevat, että Jumala yksin antaa synnit anteeksi. Ja tämän synnin anteeksi saamisen luulevat he saavansa ilman katumuksetta, ilman parannuksetta ja ilman elävää uskoa. He luulevat vaan, että Jumala on heillekin armollinen, vaikka he ensinnä ristiinnaulitsevat Vapahtajaa ja sitte vielä vihaavat ja vainoovat Jesuksen opetuslapsia. Yhtähyvin luulevat juudalaiset ja pakanat, että Jumala on heille armollinen. Ja tämän kuolleen uskon kanssa he menevät helvettiin.

Mutta jos juudalaiset ja pakanat ei usko, että Jesuksen opetuslapsilla on valta synnit anteeksi antaa, paljota vähemmän he uskovat, että Jesuksen opetuslapsilla on valta synnit pidättää. He sanovat nimittäin näin: “Ei teillä yhtään valtaa ole tuomita meitä. Me olemme siviät ja kunnialliset ihmiset. Me olemme kunnialla vaeltaneet tähän päivään asti. Ei tarvitse kukaan tulla meitä soimaamaan, että me olemme huorat ja varkaat.” “Mutta te olette väärät profeetat ja villihenget, jotka ette anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.” Niin saarnaa yksi kunniallinen raatiherra ja herra Vanha Aadami, joka ei tahdo alentaa itsensä Jumalan edessä. Hän luulee, ettei ole Jesuksen opetuslapsilla valtaa häntä tuomita, ja sen tähden hän lykkää itsensä Jumalan tuomion alle.

Mutta millä uskalluksella hän tulee tuomion eteen, koska hän täällä jo pelkää Jesuksen opetuslapsia ja pakenee niin kuin jänis, vaikka ei yksikään aja häntä takaa? Ilmanki hän ottaa muutaman viinaryypön, että hän tulee rohkiammaksi puhumaan, koska hän tulee Jumalan tuomion eteen. Mutta ensinnä hän kantaa kristittyin päälle maaherran Pontius Pilatuksen edessä, ettei nämät väärät profeetat anna hänelle omantunnon rauhaa, ja sitte hän menee mailman jumalan tykö rukoilemaan, ettei hän koskaan tulis niin hulluksi kuin nämät väärät profeetat ja villihenget, jotka välistä huokaavat niin kuin luontokappaleet, ja välistä ovat ilossa. Taitaa olla rietas, joka heissä vaikuttaa omantunnon vaivaa. Mutta Pyhä Henki vaikuttaa mailman orjan mielessä ilon, koska paloviina nousee päähän.

Ilmanki taivaan valtakunnassa on paloviina ja kauniit tyttäret niin kuin turkin raamattu sanoo. Semmoinen usko on turkilla, että taivaan valtakunnassa on paloviina ja kauniit tyttäret. Ja kaikki ne, jotka turkin uskossa ovat, kutsuvat kristityitä koiraksi sen haukkumisen tähden. Sillä ei turkit ja koirankuonolaiset tiedä Vapahtajasta mitään. Mutta yksi on Jumala, ja taivaan valtakunnassa on viina ja kauniit tyttäret. Mikä on paras ilo tässä mailmassa, se on myös paras ilo taivaassa.

Yksi huora, joka on huorimiesten kans maannut täällä, saapi enkelitten kans maata taivaan valtakunnassa. Yksi köyhä juomari, joka on täällä juonut pirun paskaa, saapi juoda punaista viinaa taivaan valtakunnassa. Yksi kunniallinen viinaporvari, joka on täällä armahtanut juomatraasuja ja antanut heille pirun paskaa ilman rahalta ja ilman hinnatta, pääsee taivaan valtakunnassa korkiampaan viinaporvarin virkaan. Ja se näkyy olevan turkin ja koirankuonolaisten usko, että kaikki lihan huvitus täällä on taivaan ilo siellä; kaikki kirous täällä on siunaus taivaan valtakunnassa; kaikkinainen huoruus täällä on rakkaus taivaan valtakunnassa. Joka on hyvin korea täällä, saapi vielä suuremman koreuden taivaan valtakunnassa.

Semmoinen on turkkilaisten usko, ja juutalaisten on kohta siihen samaan malliin. Erinomattain on se yksi uskon kappale juutalaisten uskossa, että joka hyvin vihaa ja vainoo Jeesuksen opetuslapsia, se tekee Jumalalle palveluksen. Ja jota enemmän koirankuonolainen imee kristittyin verta täällä, sen enemmin makkaroita hän saapi syödä taivaan valtakunnassa.

Koska nyt juutalaiset, turkit ja pakanat ovat niin vihaiset Jeesuksen opetuslapsille, erinomattain sen haukkumisen tähden, niin se on arvattava, ettei juutalaiset eikä turkit eli pakanat usko, että Jeesuksen opetuslapsilla on valta synnit anteeksi antaa ja pidättää, vaan niillä juutalaisilla, turkilla ja pakanoilla on se usko, että Jeesuksen opetuslapset ovat väärät profeetat ja villihenget, jotka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa. Kuitenkin on Jeesuksen opetuslapsilla se valta., että he saattavat synnit anteeksi antaa katuvaisille ja pidättää katumattomilta. Sillä Jeesus on itse sanonut, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joilta te ne pidätte, niiltä ne ovat pidetyt.

Mutta ei kaikki opetuslapset ole pääsiäisiltana koossa, koska Jeesus ensimmäisen kerran ilmoittaa itsensä. Yksi Juudas on silloin jo hirttänyt itsensä, ja se uskotoin Tuomas on omia reissujansa kulkemassa. Epäusko ja epäilys panee häntä vaeltamaan sinne ja tänne maailman korvessa, kussa ei ole lepoa eikä rauhaa missään. Kuitenkin on Tuomas niin uskotoin, ettei hän usko ollenkaan, että Jeesus on elämässä, vaikka kymmenen vierasta miestä todistavat ja sanovat: “Me näimme Herran.” Ja kuinkapa Tuomas uskoo, että Jeesus on elämässä, koska omavanhurskaus on saanut niin suuren vallan hänen päällensä, että hän makaa niin kuin hengellinen nauta epäuskon levässä, eikä enää liikuta jalkaansa ennen kuin toinen ihminen nostaa häntä päästä, ja toinen ruoskalla piiskaa.

Taitaa olla siinä syy, että häntä on niin huonossa ruuassa pidetty, että hän on mennyt lamaan, niin kuin ne seitsemän laihaa nautaa, jotka söit ne seitsemän lihavata, eikä vielä tuntunut heissä, että he olit jotakin syöneet. Semmoiset hengelliset naudat, jotka huonon ruuan tähden ovat menneet lamaan, makaavat levässä, eikä vuovaakaan sieltä ylös nousta, ennen kuin ihmiset tulevat avuksi. Mutta yksi hengellinen nauta, joka huonon ruuan tähden on mennyt lamaan, ettei ole hänessä muuta kuin nahka ja luut, on kuitenkin niin raskas, ettei kymmenen miestä jaksa häntä levästä kangota ylös, koska tämä hengellinen nauta ei vuovaa itse ollenkaan ylös. Vaan sillä lailla saadaan yksi hengellinen nauta parhaiten ylös, koska yksi nostaa päästä ja toinen ruoskalla piiskaa, että naudan täytyy itsekin ruveta vuovaamaan.

Nouse nyt ylös levästä, hengellinen nauta, ja älä makaa siellä laiskana. Sinä kuolet viimein siinä, jollet rupea itsekin nostelemaan jalkojasti ja riestämään ylös. Tuomas oli tosin yksi hengellinen nauta, jota kymmenen miestä freistaisit nostaa ylös epäilyksestä, mutta ei ne jaksaneet häntä liikuttaa, ennen kuin Vapahtaja itse tuli ja nosti häntä ylös epäilyksestä. Mutta me tiedämme, että Tuomaan epäusko ei ole Pyhän Hengen vaikutus, vaan se on omanvanhurskauden rietas, joka muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi niille heränneille, ja lykkää mieleen sen kaltaisia ajatuksia, ettei he usko ollenkaan, että Jeesus on vielä elämässä, ennen kuin he saavat pistää sormiansa naulain reikään.

Pistä nyt sormes naulain reikään, sinä epäuskoinen Tuomas. Mutta etpä sinä pistänytkään. Taisi tulla häpiä, jos sinä olisit mustilla sormilla ruvennut kaivamaan Vapahtajan haavoja. Mikset pistänyt sinä uskotoin Tuomas? koska sinulla on niin surkia epäusko, ettet ole aikonut uskoa ennen kuin sinä saisit pistää sormesti naulain reikään. Mikset pistänyt, koska Jeesus käskee, ettäs viimein uskoisit?

Mutta mustatpa sinulla on sormet. Et sinä tohdikaan niillä mustilla sormilla pistää. Etpä sinä uskaltanut niillä saastaisilla sormilla ruveta Jeesuksen verisiä haavoja koettelemaan. Niillä sormilla olet sinä ennen niin paljon syntiä tehnyt ja pirun paskaa kaivanut. Ja niillä samoilla sormilla olet ennen varastanut. Olet niillä vielä kynsinyt ihmisiä. Niillä sormillakos sinä menet Jeesuksen haavoja koettelemaan? Etpä tohtinut, Tuomas, pistää sormias naulain reikään, vaan sinun täytyy viimein ilman pistämättä uskoa, että Jeesus on vielä elämässä. Sinun täytyy uskoa, vaikka et tahdo. Mitäs nyt olet voittanut epäuskollas? Et mitään muuta kuin suuren häpiän.

Meidän toivomme on, että Tuomaan veljet, jotka ovat samankaltaisessa epäuskossa, ottaisit yhden hyödyllisen ja ylösrakentavaisen esimerkin itsellensä Tuomaan epäuskosta, ettei he epäuskollansa saattais Vapahtajaansa murheelliseksi. Sillä Jeesus on monta kertaa soimannut opetuslapsiansa epäuskon tähden, ja erinomattain Tuomasta, joka ei aikonut uskoa, ennen kuin hän pistäis sormiansa naulain reikään. Lutherus sanoo, että epäusko on suurin synti, joka heränneiltä tehdään.

Niin katsokaat nyt, te epäileväiset ja epäuskoiset. Katsokaat nyt niitä haavoja, joita te olette saattaneet Jeesukselle teidän synneillänne ja epäuskollanne, koska Jumalan Poika aukaisee rintojansa murhamiehillensä ja osottaa heille haavojansa ja sanoo heille:” Katsokaat, onnettomat sielut, näitä haavoja olen minä saanut teidän tähtenne. Pistäkäät nyt sormianne näihin haavoihin, että te viimein uskoisitte, että minä olen teidän tähtenne kuollut, että te pääsisitte elämään.”

Mutta epäuskoiset sanovat:” Et suinkaan meidän tähtemme.” Mutta pistäkäät nyt sormianne, te katuvaiset, epäileväiset ja epäuskoiset, pistäkäät nyt sormianne naulain reikään, jos teillä se rohkeus on, eli menkäät loukkoon häpeämään teidän epäuskonne tähden, ja sanokaat niin kuin Tuomas: “Minun Herrani ja minun Jumalani.” Tuomas, se olet sinä, joka mahdottomuuden tähden et jaksa uskoa, vaikka olis halu. Pistä sormias naulain reikään ja koettele haavoja, joita se suuri Ristinkantaja on saanut sinun tähtesti. Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen. Aamen.