Puhtaat Saarnat 1, numero 58.

5. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ 1848. (OSIA KATEISSA)

Te anotte ja ette saa, että te kelvottomasti anotte, että te teidän himoissanne sen kuluttaisitte. Jaak. 4: 3.

Se jalo apostoli Jaakob nuhtelee tässä neljännessä luvussa ja kolmannessa värsyssä sen kaltaisia ihmisiä, jotka anovat Jumalalta ainoastans, mitä tähän maalliseen elämään kuuluu, mutta ei rukoile sitä, joka olis tarpeellisempi ja sielulle hyödyllisempi, nimittäin hengellisiä asioita, niin kuin uskoa, toivoa ja rakkautta. Joka on kiinni maailmassa, se anoo myös Jumalalta ainoastansa sitä maallista hyvyyttä, joka kelpaa ruumiin ylöspitämiseksi. Mutta sielun katoamatointa tavarata maallinen ihminen ei kaipaa.

Me tiedämme, että joka pakana kiittää, koska hän on saanu vattansa täytetyksi. Mutta ei jokainen kiitä Jumalata Sanan edestä, jonka hän on kuullut, uskon edestä, jonka hän on saanut, taikka rakkauden edestä, jonka hän on tuntenut. Suruttomat ihmiset, erinomattain kuolleen uskon tunnustajat, lukevat paljon rukouksia, vaikka on tietämätöin, tulevatko nämät rukoukset sydämestä tahi vatsasta, koska he kumartavat polviansa ja kiittävät Jumalata monenkaltaisilla rukouksilla ja kiitoksilla niin kuin fariseukset, jotka lukevat pitkät rukoukset, että he nähtäisiin ihmisiltä, kuinka jumaliset het ovat. Vaikka heidän elämänsä muutoin ei ole juuri jumalinen eli kristillinen. Koska he nimittäin toisen vuoron kiittävät, toisen vuoron kiroilevat, toisen vuoron siunaavat, toisen vuoron sadattelevat, toisen vuoron rukoilevat ja toisen vuoron tappelevat.

Niin saattavat myös varkaat kiittää Jumalata sen edestä, että heidän varkautensa on menestynyt. Ja juomarit myös siunaavat sitä myrkyllistä juomaa, joka heille saattaa kuoleman ennen määrättyä aikaa. Viinaporvarit myös rukoilevat Jumalata, että heidän kauppansa menestyis. Mutta se on tietämätöin, kuuleeko Jumala varkaitten, huorain ja juomareitten rukousta, koska he anovat sen kaltaisia - - - YKSI LEHTI KATEISSA KÄSIKIRJOITUKSESTA TÄLTÄ KOHDALTA - - - ja ilman vaivatta hän on saanut armoa. Nyt hän rukoilee Jumalata, että Jumala varjelis hänen uskonsa, ettei yksikään pääsis hänen kuolleen uskonsa ryöstämään. Kuuleeko Jumala semmoisia rukouksia? Kuulee vissimmästi se maailman jumala, joka kuolleen uskon kautta pettää ihmisiä. Kuulee vissimmästi se mailman ruhtinas, joka on opettanut armonvarkaat omistamaan itsellensä Jumalan armoa ilman oikiata katumusta.

Koska nyt rikas kiittää Jumalata sen edestä, jonka hän mammonan avulla on koonnut ja rukoilee aina, että Jumala vielä auttais häntä vääryydellä voittamaan, niin hän luulee, että hän on sydämellisen ja Jumalalle otollisen rukouksen lukenut. Koska köyhä, jolla suurin muret on vatsan ympäri, kiittää Jumalata sen edestä, että hän muiden vaivan kautta on saanut vatsansa täytetyksi, ja rukoilee aina, että hän sais vielä laiskana olla ja elää muitten ihmisten vaivasta, niin hän luulee, että hän on oikian ja Jumalalle otollisen rukouksen lukenut. Koska yksi varas kiittää Jumalata sen edestä, että hän on saanut varastaa rauhassa ja rukoilee aina Jumalata, että hänen varkautensa menestyis, ettei häntä saavutettaisi koskaan, niin Jumala vissimmästi kuulee hänen rukouksensa, nimittäin se jumala, joka on opettanut häntä varastamaan.

Ja koska juomari siunaa Jesuksen nimeen paloviinan tähden, joka yllyttää häntä kiroilemaan ja tappelemaan ja kiittää Jumalata sen kaltaisen kalun edestä, jonka kautta hän pilaa terveytensä, haaskaa omaisuutensa ja saattaa vaimonsa ja lapsensa köyhyyteen, silloin on hän mielestänsä kauniisti kiittänyt ja sydämestä rukoillut Jumalatansa. Mutta ei hän tiedä, sokia raukka, ketä hän kiittää ja ketä hän rukoilee.

Ja koska viinaporvari kiittää Jumalata sen voiton edestä, jonka hän viinakaupalla on saanut ja rukoilee aina Jumalata, että hän siunais hänen kauppansa, silloin on hänkin yhden kauniin ja sielullensa ylösrakentavaisen rukouksen lukenut siinä hyvässä toivossa, että Jumala kuulee kaikkien juomaritten ja viinaporvaritten siunaukset, koska he pyytävät Jumalalta apua muita ihmisiä pettämään ja omia sielujansa tappamaan.

Koska taas siviät ihmiset kiittävät Jumalata sen edestä, ettei het ole niin pahat kuin muut ihmiset, niin se on arvattava, että heidän rukouksensa on sangen kaunis mailman edessä. Itse myös kukatiesi luulevat, että semmoinen rukous pitäis otollinen olla Jumalalle, vaikka Vapahtaja sanoo, että fariseuksen rukous ei saattanut häntä vanhurskauttaa, koska hän nimittäin kiitti itseänsä, mutta ei Jumalata.

Mutta kuolleen uskon tunnustajat, jotka niin paljon lukevat, niin kauniisti siunaavat, niin nöyrästi rukoilevat, niin kiivaasti kiittävät ruan edestä, saattaakos yksikään sanoa, että heidän rukouksensa ei ole Jumalalle otollinen? On vissimmästi, jos se tulis nöyrästä ja särjetystä sydämestä. Mutta koskas heidän sydämensä on särjetyksi tullut? Koskas het ovat totisen katumuksen ja parannuksen tehneet? Ei he tiedä itse, koska se olis tapahtunut. Ne lykkäävät aina viimeiseksi sen asian, joka pitäis tehtämän ensimmäiseksi. Ja niin muodoin ovat heidän rukouksensa otolliset mailman ruhtinaalle, joka on opettanut heitä armoa varastamaan.

Kaikille niille kuuluvat nyt nämät Jakobin sanat: “Te anotte ja ette saa, että te kelvottomasti anotte, että te teidän himoissanne sen kuluttaisitte.” Kenenkä rukoukset sitte kelpaavat Jumalalle, koska siveyden ja kuolleen uskon rukoukset ei kelpaa?

Me saamme kuulla tämän päivän pyhässä evankeliumissa, kenen rukoukset kelpaavat, jos me ainoastans ottaisimme vaaria Vapahtajan sanoista, koska Hän opettaa opetuslapsiansa rukoilemaan Hänen nimensä kautta, nimittäin Hänen ansionsa tähden, Hänen viattoman piinans ja kuolemans tähden, kaiken sen tuskan ja vaivan tähden, jonka Hän on kärsinyt ja ulosseisonut meidän tähtemme. Mutta saattaako muu kuin yksi särjetty sydän sen kaltaisia huokauksia huoata, jotka Jumalalle kelpaavat? Saattaakopa muu kuin yksi katuvainen ja uskovainen sielu Hänen ansionsa päälle luottaa ja Hänen nimensä kautta rukoilla? Jos kuolleen uskon tunnustajat saattavat rukoilla suulla, ei he saata kuitenkaan huoata: “Abba, rakas Isä!” Sillä heidän sydämensä on sillä määrällä, ettei he tiedä, mistä sydän on, ei he tunne sydäntänsä, jos se olis kova taikka pehmiä, kylmä taikka palava, kipiä taikka tervet.

Meidän tarkoituksemme olis tänäpänä tutkistella, kuka se on, joka saattaa nöyrällä ja särjetyllä sydämellä rukoilla Isää Jeesuksen nimen kautta. Jos Herra Jesus antais ahdistetuille sydämille rukouksen voimaa, että heidän rukouksensa kuuluisit helvetin syvyydestä taivaaseen asti, valittuin lasten hengellä huokain Abba, rakas Isä! Isä meidän, jne.

Edellisessä osassa olemma me puhuneet suruttomain rukouksesta. Nyt pitää meidän Jumalan armon kautta puhuman heränneitten eli katuvaisten ja armoitettuin rukouksista osottain, kuinka katuvaiset ja armoitetut rukoilevat Isää Jesuksen nimen kautta. Mutta tässä tutkinnossa tulee meidän merkitä:

1. Kovat sydämet.

2. Pehmiät sydämet.

3. Kylmät sydämet.

4. Palavat sydämet.

5. Paisuneet sydämet.

6. Särjetyt sydämet.

Antakoon Jumala, että kovat sydämet tulisit pehmiäksi, kylmät palavaksi ja paisuneet särjetyksi.

Ensimmäinen tutkistelemus. Koska rukous tulee kovasta sydämestä? Se on ensimmäinen katumuksen merkki, että sydän tuntuu kovaksi. Se merkitsee, että Pyhä Henki on alkanut sen päälle kolkuttamaan lain vasaralla. Ei ihminen tunne luonnollisessa tilassa, millinen hänen sydämensä on. Muutamat suruttomat luulevat, että heidän sydämensä on hyvä, muutamat luulevat, että se on pehmiä. Erinomattain luulevat kuolleen uskon tunnustajat ja tuntevat sydämensä pehmiäksi.

Koska niin saarnataan, että luonnolliset taipumukset voidellaan hunajalla eli varastetulla armolla ja kuolleen uskon voiteella, silloin rupeevat luonnolliset taipumukset vuotamaan silmistä niin kuin mikä makia siirappi. Ja kuolleen uskon liiva rupeaa vuotamaan suusta, erinomattain, koska paloviina nousee päähän ja pehmittää vanhan aadamin sydäntä. Vaikka ne kyyneleet, jotka vuotavat vanhan aadamin silmistä, ei ole muut kuin käärmeen kyyneleet, ne putoilevat niin kuin rakeet kaljaman päälle, eikä ne kyyneleet vaikuta mitään sydämen parannukseksi taikka mielen muutokseksi. Kyllä ihminen niiden tähden pysyy pakanana.

Mutta koska ihminen herää Pyhän Hengen kolkuttamisen kautta, silloin tuntuu sydän kovaksi ja kylmäksi. Ei hän saata enää itkeä, ei hän saata rukoilla, ei hän saata paljon huoatakaan. Mutta minä luulen, että se ihminen, jonka sydän on kova, on likempänä taivaan valtakuntaa kuin luonnollisen ihmisen pehmiä sydän, ei sen vuoksi, että hän kovalla sydämellä pääsis taivaan ovesta sisälle, mutta sen vuoksi, että hän on ruvennut tuntemaan sydämensä kovaksi, pahaksi ja ilkiäksi, jota hän ei ole tuntenut ennen.

Vaikka nyt ihminen siinä tilassa ei saata itkeä eikä valittuin lasten hengellä huutaa eli Jesuksen nimen kautta oikein rukoilla, niin on hänellä kuitenkin yksi salainen huokaaminen ja ikävöitseminen, että se kova ja paha sydän tulis paremmaksi. Joka tuntee sydämensä kovaksi, pahaksi ja ilkiäksi, ei hän saata enää pettää itsensä sillä väärällä luulolla, että sydän on hyvä ja pehmiä. Ei hän saata enää siveyden päälle luottaa, eikä taas varastaa armoa. Hän tuntee selkiästi, että hän sen kaltaisella sydämellä ei ole kelvollinen Jumalalle. Ja kuitenkin on hän likempänä Jumalaa kuin suruttomuuden tilassa, sillä suruttomuuden tilassa luuli hän olevansa paras kristitty, paras ystävä Jumalalle ja Jesuksen paras opetuslapsi.

Mutta heräämisen jälkeen, koska sydän tuntuu kovaksi, pahaksi ja ilkiäksi, saapi hän sen ylösvalaistuksen, että hän on vihannut Jumalata, mutta ei rakastanut. Hän on rakastanut mailmaa, mutta ei Jumalaa. Hän on ollut perkeleen paras ystävä, mutta ei Jumalan. Ja vaikka hän nyt heränneessä tilassa ei saata rakastaa Jumalata eikä valittuin lasten hengellä huutaa eikä Jesuksen nimen kautta rukoilla sen vuoksi, että Vapahtaja on vielä sangen kaukana, on hän kuitenkin likempänä taivaan valtakuntaa kuin ennen, sillä väärät autuuden perustukset ovat häneltä pois ryöstetyt. Ei hän ole enää siviä, eikä hän saata uskoakaan, että Jumala huolii hänestä. Hän rupee jo tuntemaan - - - KATKOS TÄSSÄ KOHDASSA - - - syvyydestä taivaaseen, niin lukee myös Herra joka ainoan kyyneleen, joka armoitettuin silmistä vuotaa. Ei huokaukset ole turhat, sillä ei huokaukset tule tyhjästä. Mutta ei kyyneleetkään ole turhat, koska ne vuotavat armoa kaipaavaisten silmistä. Sillä huokaukset ovat kaloleipä, ja kyyneleet ovat kasteena ristinkantajalle.

Kolmas tutkistelemus. Kuinka ja milliset rukoukset tulevat kylmästä sydämestä? Ehkä heränneet sielut valittavat, että sydän on kylmä, niin ei ole kuitenkaan sydämen kylmyys suruttomuuden tuntomerkki, vaan se on yksi niistä monen kaltaisista sydämen muutoksista, jotka seuraavat peräksiltänsä, ja merkitsee niin paljon, että syntinen tuntee, että sydän ei ole niin kuin se pitäis oleman. Mutta ehkä sydän ei ole niin lämmin, niin hyvä ja niin rakas kuin syntinen tahtois, on se kuiten semmoinen kuin hän on, ehkä se syntisen mielestä ei ole soma, sillä määrällä, että se tarvitsee parannusta. Syntinen tuntee, että kylmällä sydämellä ei ole hänellä rukouksen voimaa, eikä hartautta, eikä uskoa, eikä rakkautta. Kylmä sydän merkitsee, että vika siinä on, mikähän mahtaa?

Mutta kuollut usko, jolla on niin paljon uskoa ja niin paljon rakkautta ja niin paljon rukouksia, ettei yksi herännyt ihminen suita sitä luetella, onkos se koskaan valittanut, että hänellä on kylmä sydän ja kova sydän ja paha sydän? Emme me kuule kuolleen uskon tunnustajien koskaan valittavan,” että heillä on vika sydämessä. Mutta sen met kuulemme heidän hokevan, että he uskovat Vapahtajan päälle, että he rakastavat Häntä ja että he saattavat rukoilla koska ikänäns. Ei niillä ole hätä koskaan sydämen kanssa. Ei niillä ole uskon puutosta, eikä rakkauden puutosta, eikä rukouksen puutos.

Ihmeellinen, kuinka rikkaat he ovat. Koska joku muu kerjäläinen ei tunne tätä hengellistä rikkautta tykönänsä, vaan puutosta ja köyhyyttä kaikin puolin. Saati se ei ole varastettu kalu kaikki se usko ja rakkaus, jolla ne kerskaavat. Saati kuolleen uskon tunnustajat ei ole omia tyhjiä rintojansa imemässä, koska he luulevat, että Vapahtajan rintoja he ovat imemässä. Me seisomme sen päällä, että ehkä kylmässä sydämessä ei ole rukouksen voimaa, saattaa siinä olla joku toivo, että sydän kerran muuttuu ja tulee palavaksi. Sillä ei ihmisen sydän ole kädessä, että ihminen taitais sen paistaa niin kuin lihakappaleen valkian edessä. Mutta jos Jumala lämmittää sydämen armollansa, silloin se tulee lämmin. Kuolleen uskon tunnustajille on sanottu Ilmestyskirjassa: “Et sinä ole kylmä etkä palava, mutta pensiä. Sen tähden rupeen minä suustani oksentamaan sinua ulos.

Neljäs tutkistelemus. Koska sydän on palava, silloin tulevat palavat rukoukset, ja silloin on myös Vapahtaja aivan liki, vaikka yksi katuvainen sielu ei aina näe Häntä eli tunne Häntä. Koska Vapahtaja kävi kahden opetuslapsen keskellä Emmauksen tiellä ja selitti heille Raamattua, ehkä heidän silmänsä pidettiin, ettei he tunteneet Häntä. Silloin sanoit he: “Eikö meidän sydämemme palanut meissä, koska Hän selitti meille Raamattua, emmekä tunteneet Häntä.” Monta kertaa se tapahtuu niin, että heränneen ihmisen sydän tuntuu palavaksi, ja silloin on Vapahtaja aivan liki olemassa, vaikka ihminen ei tunne Häntä. Palava sydän myötänsä tuopi hartauden, palavuuden, kiivauden. Ja jos silloin annetaan rukouksen voimaa, niin ovat myös rukoukset palavat.

Mutta ei ole joka aika rukouksen voimaa, ehkä sydän on palava. Kuitenkin merkitsee tämä sydämen tilaisuus yhtä hengellistä valkiaa, kiivautta ja hartautta, rohkeutta puhumaan. Palava sydän antaa suuren voiman sotimaan mailmaa vastaan. Jesus sanoo tästä sydämen tilaisuudesta: “Minä olen tullut sytyttämään valkian maan päälle, ja mitä minä enemmän tahtoisin kuin että se jo olis palamassa.” Ja Johannes Kastaja sanoi: “Minun jälkeeni tulee se, joka kastaa teitä Pyhällä Hengellä ja tulella.” Opetuslapset Emmauksen tiellä olit vielä murheessa ja epäilyksessä, koska heidän sydämensä oli palava. Ei he vielä tunteneet Jesusta, vaikka Hän kävi heidän keskellänsä ja selitti Raamattua.

Niin saattaa vielä nytkin monella murheellisella sielulla olla epäilystä, vaikka sydän on palava. Mutta miksi Vapahtaja ei ilmoittanut itsensä varsin heille, ennen kuin Hän oli selittänyt heille Raamatun? Vapahtaja tahtoo vissimmästi tämän esimerkin kautta antaa kaikille heränneille ja murheellisille opetuslapsille tietää, että heidän pitää tutkiman Jumalan sanaa ja ajatteleman niitä paikkoja erinomattain, jotka puhuvat Vapahtajan kärsimisestä, kuolemasta ja ylösnousemisesta, että he tulisit oikein ymmärtämään kaikki ne Raamatun paikat, jotka kuuluvat kristillisyyteen.

Että jos ainoastans suru ja murhe valtaa koko sydämen, ja ei tule mitään Jumalan sanasta ymmärrykseen, niin pidetään murheellisten silmät epäilyksen tähden, ettei he tunne Vapahtajaansa, ehkä Hän on heillä aivan liki. He rupeevat niin kovin epäilemään Jumalan armosta, ettei Jumalan sana, joka heille selitetään, saata heidän epäuskoansa pois ottaa eli ylitse voittaa.

Omavanhurskaus ja luonnollinen järki tuopi sen epäuskon, että het ei saata enää uskoa, vaikka kuinka viisattaisiin heille Raamatun paikkoja, jotka osottavat, että Kristuksen piti kaikkia näitä kärsimän viheliäisten ja vaivaisten syntisten lunastukseksi. Siitä nähdään, että yksi herännyt ihminen saattaa olla suuressa murheessa kaipaissans Jesusta, ja yhtä hyvin saattaa hän olla suuressa epäilyksessä, ehkä sydän on palava. Kuitenkin on hänellä siinä tilassa palavat huokaukset Jesuksen perään ja palavat kyyneleet ja palava ikävöitseminen armon perään.

Viides tutkistelemus. Kuinka ja millinen tilaisuus se on, koska sydän on paisunut? Se on arvattava, että sydämen paisumuksesta tulee ylpeys, kärsimättömyys ja napiseminen. Ei hän siinä tilaisuudessa kärsi itseänsä eikä muita. Kaikilla suruttomilla on paisunut sydän, mutta ei suruttomat ihmiset tunne koskaan, että heillä on vika sydämessä. Vaikka sydän olis kuinka paisunut, ehkä sieltä kuohuis niin kuin juoma padasta suurelliset sanat, ylpiät käytökset, uhkaukset ja kiroukset. Ei luonnollinen ihminen pidä sitä pahana, että hän antelee ulos niin paljon kuin kurkkureiästä mahtuu. Eikä sen tähden omatunto soimaa häntä jälkeen. Vasta heränneessä tilassa rupeaa ihminen tuntemaan paisumuksen vikaa. Mutta ehkä tämä paisumuksen vika tulee hänelle suureksi vaivaksi, koska sydän nousee ylös rinnan alle ja tahtoo pakata ulos, ei hän saata sydämen paisumuksia itse parantaa.

Mutta jos sydämen paisumus tulee hänelle vaivaksi, vissimmästi hän halaa ja pyrkii sen perään, että paisumuksen vika tulis paratuksi ja että hän tulis vapahdetuksi niistä kiusauksista, niistä pahoista ajatuksista, joita yksi paisunut sydän myötänsä tuopi. Se on nimittäin se suuri eroitus suruttoman ja heränneen ihmisen välillä, että suruttoman ihmisen omatunto ei soimaa häntä koskaan, vaikka kuinka kova ja paisunut sydän olis. Mutta heränneen ihmisen omatunto soimaa alati sitä, ettei sydän ole oikiassa tilassa. Omatunto soimaa häntä sydämen kovuudesta, pahanilkisyydestä, paisumuksesta, ja sen tähden tuntee yksi herännyt ihminen, että jos Vapahtaja ei olis tullut mailmaan, olisit kaikki ihmiset kadotetuksi tulleet.

Ja koska nyt yhdellä katuvaisella sielulla tulee hätä sydämen kanssa, joka tuntuu välistä kylmäksi, välistä kovaksi ja välistä paisuneeksi, silloin on Vapahtaja vielä niin kaukana, vaikka Hän on vieressä, Hän on niin korkia, vaikka Hän on niin alhainen, Hän on niin pyhä, ettei syntinen tohdi Häntä kohti tulla. Mutta kuollut usko, se makaa joka päivä Vapahtajan helmassa. Se on Jesuksen paras ystävä. Sillä ei ole sen kaltaisia kiusauksia, joilta heränneet vaivataan. Minkä tähden on kuolleen uskon tunnustajilla niin rauhallinen omatunto? Minkä tähden het ei valita koskaan perkeleen kiusauksia? Sen tähden ilmanki, että vihollinen antaa heitä olla rauhassa. Ei hän tahdo niitä kiusata, jotka ovat kokonansa hänen hallussa. Mutta heränneitä sieluja hän freistaa oikein keittää ja paistaa pahain ajatusten ja moninaisten kiusausten ja erinomattain epäilemisen kautta, että hän sais heitä pyörtämään lavealle tielle, että he heittäisit riestämästä ja vuovaamasta edespäin.

Kuudes tutkistelemus. Särjetyn sydämen huokaukset ovat Raamatun todistuksen jälkeen Jumalalle otolliset. Monessa paikassa vanhassa Testamentissa puhuvat profeetat nöyrästä ja särjetystä sydämestä, josta me arvaamme, että nöyräksi ja särjetyksi pitäis sydän tuleman ennen kuin yksi katuvainen sielu saattaa oikein rukoilla ja tulla mahdolliseksi vastaan ottamaan armoa. Mutta kysymys on se, kuinka pitää sydän särjetyksi tuleman. Koska se on välistä kova, välistä kylmä, välistä paha, välistä palava ja välistä paisunut, niin se on arvattava, että yksi herännyt ihminen niin monen kaltaisen muutoksen alla tuntee sydämensä tulevan kipiäksi ja alaspainetuksi, ettei hän tiedä viimein muuta neuvoa, kuin paeta Vapahtajan tykö ja pyytää Häneltä apua.

Tämä oli juuri Pyhän Hengen tarkoitus, että heränneelle pitää tuleman hätä, ettei hän pääse enää mihinkään sivu Vapahtajan. Omavanhurskaus on niin kauvan piinannut heränneitä, että he viimein näkevät kuoleman ja kauhistuksen silmäinsä edessä, jos Vapahtajalta ei tule apu. Mutta ei heille tule oikia rukouksen voima ennen kuin viimeisessä hengen hädässä. He freistaavat ensin kiertää Vapahtajan. He tahtoisivat nimittäin tulla mahdolliseksi vastaanottamaan armoa. He tahtoisit tienata armon välistä omalla parannuksella, välistä katumuksella. Ja koska se ei käy laihin, että ansaita armon, lankeevat he viimein epäilykseen ja ajattelevat, ettei ole mahdollinen enää vuovata, kun ihminen ei tule mahdolliseksi koskaan.

Mutta jos sinä, katuvainen sielu, et tahdo vastaan ottaa armoa ilman, niin ole ilman, ja saat mennä kadotukseen. Jommankumman täytyy sinun tehdä, joko sinä menet kadotukseen eli lasket itses armon alle. Ei ole muuta neuvoa. Sen tähden ota vastaan armon armosta, mutta ei ansiosta.

Päätös. Kaikissa näissä muutoksissa, joita yksi herännyt ihminen tuntee, näemme me Pyhän Hengen vaikutuksia, paitsi epäilystä, joka ei ole Pyhän Hengen, vaan omanvanhurskauden vaikutus. Mutta se, että yksi herännyt ihminen tuntee sydämensä kovaksi, kylmäksi, palavaksi, ilkiäksi, pahaksi, paisuneeksi, häijyksi, vastahakoiseksi, ylpiäksi, vihaiseksi, irstaiseksi, se on kaikki maalattu Raamatussa.

Ja vaikka se on jo ennen koeteltu vanhan Testamentin ihmisiltä, että ihmisen sydän on yksi viekas ja pahanilkinen kappale, että ihmisen sydän on paha lapsuudesta saakka, että sydämestä tulevat kaikki pahat ajatukset, jne, ei suinkaan olis ihminen sitä uskonut ennen kuin hän itse Pyhän Hengen vaikutuksen kautta saapi sitä tuta ja koetella. Se onkin Pyhän Hengen tarkoitus, että ihmisen pitää oman koettelemuksen kautta tunteman sydämensä. Ei hän muutoin olis uskonut, että ihminen on niin paha kuin hän on. Ei hän olis uskonut, että armon ja sovinnon kautta ainoastaan saattaa ihminen autuaaksi tulla, jonka tähden Vapahtaja käski opetuslastensa rukoilla Isää hänen nimensä kautta, joka on ansainnut katuvaisille ja särjetyille sieluille elämän, armon ja autuuden vaivallans, piinallans, tuskallans, kuolemallans ja ylösnousemisellans. Että me, joilla Hengen uutiset ovat, saisimme osan Hänen armostansa ostamatta ja ansaitsematta, ainoastaan uskon kautta. Aamen.