Puhtaat Saarnat 1, numero 64.

HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1852 (SUOMENNOS)

Helluntaipäivän epistola käsittelee Pyhän Hengen vuodatusta, joka tapahtui ensi kerran näkyväisesti myös maailmalle, niin että jopa suruton joukko saattoi kuulla äänen, joka oli niin kuin sangen kova ilma.

Siihen viittaavat Vapahtajan sanat, jotka Hän sanoo opetuslapsillensa: “Tuuli puhaltaa, kuhunka hän tahtoo, ja sinä kuulet hänen humunsa, mutta et tiedä, mistä se tulee, eli mihinkä se menee.” Hengellisessä tarkoituksessa tämä tuuli merkitsee yliluonnollista voimaa, joka vaikuttaa ihmissydämeen, ja tämän voiman täytyy ainakin olla tuntuva, jos sen pitää pystyä tekemään jokin muutos ihmisen sydämessä.

Mutta sydämessä, joka on täynnä pahoja henkiä, ei Pyhä Henki saata vaikuttaa, koska ne pahat henget tahtovat vallita ja hallita luonnollisen ihmisen. Pahat henget tekevät ihmisen sydämen paatuneeksi, niin että Pyhä Henki ei voi vaikuttaa mitään muutosta siinä. Mitä tietä nämä pahat henget ovat tulleet sisälle ihmissydämeen, on vaikea käsittää, mutta sen tiedämme varmuudella, että pahat henget totisesti hallitsevat luonnollista ihmistä niin kauan kuin hän pysyy luonnollisessa tilassaan. Ja näitä pahoja henkiä saattaa olla monta.

Niitä kutsutaan muutoin ihmisen luonnollisiksi taipumuksiksi, koska luonnollinen ihminen ei saata niitä erottaa. Lukuunottamatta kiukkua, vihaa ja kateutta eli mustasukkaisuutta, luonnollinen ihminen tuskin saattaa erottaa niitä. Oman voiton eli ahneuden perkele, joka ensin meni Juudas Iskariotiin, maailman kunnia eli kunnian perkele, joka taivutti Juudaan kätkemään ja kieltämään pahan aikomuksensa, kun muut opetuslapset alkoivat tutkia, kuka oli pettäjä; huoruuden perkele, joka vietteli Daavidin tekemään huorin toisen miehen vaimon kanssa; omarakkaus eli tämän maallisen elämän rakkaus, joka taivutti Pietarin kieltämaän Vapahtajan, ynnä muuta.

Tavallisesti lasketaan seitsemän perkelettä eli seitsemän kuoleman syntiä, jotka hallitsevat luonnollista ihmistä. Ja seitsemän perkelettä oli myös Vapahtaja ajanut ulos Maria Magdaleenasta. Kuulostaa tosin kauhealta, että ihmisessä on perkeleitä, mutta se näkyy selvästi pyhästä Raamatusta, että ihmisissä on perkeleitä. Ja synnin unesta heränneen ihmisen koettelemus todistaa saman. Mutta se, joka makaa suruttomuudessa, ei tunne perkeleitään. Hän ei tiedä, mitkä perkeleet häntä hallitsevat. Pyhässä Raamatussa lukee selvästi, että saatana nousi Israelia vastaan ja kehotti Daavidia lukemaan kansan. Ylpeyden perkele nousi hänessä.

Niin kuuluu myös, että saatana meni Juudas Iskariotiin, että hän pettäisi Jeesuksen, ja kastetun palan jälkeen meni taas saatana sisälle häneen. Mutta Juudas ei tuntenut, miten ja milloin perkele oli mennyt häneen. Niin on asianlaita kaikkien luonnollisten ihmisten kanssa, jotka makaavat suruttomina synnissä. He eivät tunne lainkaan perkeleitä. Ei perkele myöskään kiusaa uskollisia palvelijoitaan, koska he palvelevat perkelettä uskollisesti ajatuksilla, sanoilla ja töillä.

Mutta kun Pyhä Henki alkaa vaikuttaa ihmissydämessä, silloin vasta ihminen saa tiedon perkeleistä, jotka mellastavat lihassa. Pyhä Henki vaikuttaa sanan kautta. Ensin hän vaikuttaa lain kautta. Apostoli Paavali sanoo: “Ilman lakia oli synti kuollut, mutta kun käsky tuli, synti virkosi ja herätti minussa kaiken himon.” Se tahtoo sanoa: kun laki saavutti omantunnon, ihminen sai tuntea perkeleensä eli pahat himonsa, joita hän ei ennen tuntenut. Ei apostolin tarkoitus voi olla, että ihminen ilman lakia eli ennen heräystä olisi aivan ilman himoja, mutta luonnollinen ihminen ei tunne näitä himoja, ja ne himot, jotka hän tuntee, ne hän tyydyttää. Esimerkiksi juopumuksen himon, huoruuden himon, ylpeyden himon.

Luonnollinen ihminen ei ymmärrä, että nämä himot ovat synnilliset. Mutta kun laki tulee ja herättää hänen omantuntonsa, silloin hän saa tuntea, että nämä himot ovat perkeleestä. Sillä apostoli sanoo: “En minä olisi tiennyt, että himo oli synti, ellei laki olisi sanonut: ei sinun pidä himoitseman.” Ennen heräystä hän ei tuntenut, että oli ehdollinen synti tyydyttää näitä himoja. Mutta kun laki alkoi vaikuttaa omassatunnossa, hän sai kauhistuksen syntiä kohtaan. Pyhä Henki valaisi hänelle, että itse himo oli synti. Ennen heräystä valaisi perkele hänelle, ettei ollut mikään synti tyydyttää synnillisiä himojansa. Synnin harjoitus oli luvallinen. Ei ollut niin vaarallista tehdä syntiä.

Luonnolliselle ihmiselle ei ollut mikään synti pitää kapakkaa, juopotella, kirota, pettää lähimmäistänsä, valehdella, riidellä, ylpeillä. Yhden osan näistä synneistä luonnollinen ihminen tekee ilman, että hän itse tietää sitä. Hän ei tiedä, että hän on perkeleen vallassa, koska perkele uskottaa hänelle, että hän on kristitty, ja joka ei pidä itseään juuri kristittynä, katsoo toki olevansa rehellinen, oikeamielinen ja kelpo ihminen. Ei hän ole varastanut, ei hän ole tehnyt huorin, ei hän ole pettänyt ketään, ei hän ole ollut juomari. Yhdellä sanalla sanottu: luonnollinen ihminen on elänyt niin kiltisti, siveästi ja jumalisesti, ettei kukaan, niin, ei edes Jumala itse saata tuomita häntä. Niinpä niin! Jumalahan olisi aivan epäoikeudenmukainen, jos hän tuomitsisi niin kelvon ja kunniallisen ja oikeamielisen ihmisen helvettiin.

Nyt on Vapahtaja sanonut: “Kun Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden.” Mutta tästä Pyhän Hengen nuhteluvirasta ei luonnollinen ihminen pidä, sillä hän ei mielestään ole ansainnut mitään rangaistusta. Hän on mielestään elänyt sen verran rehellisesti, kiltisti ja jumalisesti, ettei kenenkään pidä tuleman tuomitsemaan häntä. Ja jos joku on, joka tietää, ettei hän ole elänyt niin kristillisesti kuin kristityn pitää elämän, niin uskoo hän kuitenkin, että Jumala on armollinen, ja odottaa niin muodoin lohdutusta Pyhältä Hengeltä, erittäinkin kun Pyhä Henki kutsutaan Lohduttajaksi.

Mutta kuka se nyt on, jota Pyhä Henki lohduttaa ja elvyttää? Onko se suruton joukko, jotka Pyhä Henki lohduttaa ja virvoittaa? Onko se katumaton syntinen, jota Pyhä Henki lohduttaa? Me tiedämme nyt, että Pyhä Henki ei voi lohduttaa ja virvoittaa ketään muita kuin Vapahtajan murehtivia opetuslapsia, joita maailma vihaa ja vainoaa. Mutta juuri silloin, kun Jeesuksen opetuslapset saavat Pyhän Hengen, silloin alkavat he saarnata jumalattomalle joukolle, joka kokoontuu opetuslasten ympärille töllistelemään ja tekemään heistä pilaa.

Se jumalaton joukko, joka oli kokoontunut Jeesuksen opetuslasten ympärille kurkistelemaan ja tekemään Pyhän Hengen vaikutuksista pilaa, sai kuulla valtavan nuhtelusaarnan apostoli Pietarilta helluntaipäivänä. Pietari ei ollut pitänyt mitään nuhdesaarnaa ennen kuin hän sai Pyhän Hengen. Mutta kun hänet täytettiin Pyhällä Hengellä, silloin hänen täytyi nuhdella maailmaa synnin tähden. Mutta nyt ei jumalaton joukko usko, että Pyhä Henki nuhtelee heitä kristittyjen suun kautta, vaikka yksi osa siitä suuresta jumalattomasta joukosta sai pistoksen sydämeen Pietarin nuhdesaarnasta. Kuitenkin suurempi osa tästä joukosta suuttui kristittyjen saarnaamisesta, koskapa heitä pidettiin kerettiläisinä ja villihenkinä, jotka halusivat häiritä suruttoman joukon omantunnon rauhaa.

Erityisesti ylimmäiset papit, kirjanoppineet ja fariseukset olivat vihoissaan apostolien saarnaamisesta. Eikä myös kansan joukossa ollut missään tapauksessa monta, jotka kääntyivät kristillisyyteen. Tuskinpa yksi sadasta tuli kristityksi. Ja niin se kuuluu nytkin olevan. Aika harvat ne ovat, jotka kristittyjen saarnaamisen kautta saattavat kääntyä kristillisyyteen. Suurempi osa uskoo tulevansa autuaaksi sillä uskolla, joka heillä on.

Että ne juutalaiset ja pakanat, joita ei saada kääntymään kristillisyyteen, tulevat tosiaan katkeriksi, sen me näemme Stefanuksesta, joka oli innokas kristitty, kuinka hänen vastustajansa ensin yrittivät väitellä hänen kanssaan kristillisyydestä, mutta kun he eivät voineet pitää puoliansa väittelemällä, täytyi heidän kantaa hänen päällensä suuren neuvoston edessä, että hän on kerettiläinen, joka tahtoi tehdä Mooseksen opin ja jumalanpalveluksen tyhjäksi. Ja kun hänet vedettiin neuvoston eteen, hän nuhteli raatiherroja heidän paatumuksensa tähden sanoen: “Te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isänne.”

Siitä hänen tuomarinsa kiukustuivat niin, että he purivat hampaitansa yhteen hänen tähtensä, sillä se leikkasi heidän sydämeensä. Niin pitkälle meni tämä hengellinen viha, että heidän täytyi vihoissaan ajaa Stefanus ulos ja kivittää hänet. Eiköhän sama viha vieläkin hallitse uskottomien sydämessä. Kun perkele, joka hallitsee heidän sydämissään, tulee Pyhän Hengen kautta häirityksi, joka puhuu kristittyjen suun kautta, niin hän julmistuu, hän tulee nahkoineen ja karvoineen ulos uskottomien suusta. Hän pakottaa heitä puremaan vihasta hampaitaan yhteen. Hän tulee niin vihaiseksi, että hän janoaa kristittyjen verta. Perkele ei saa ollenkaan omantunnon rauhaa niin kauan kuin Pyhä Henki toimittaa nuhdevirkaansa. Sillä Pyhän Hengen täytyy nuhdella maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.

Mutta juuri tätä nuhdetta ei perkele ja maailma voi kärsiä. Maailman lapset sanovat: “Semmoisilla nuhdesaarnoilla me emme tule paremmaksi vaan paatuneeksi.” Niin varmasti. Teidän pitää paatua, koska te seisotte aina Pyhää Henkeä vastaan, niin kuin teidän isänne. Paatumuksen ja sokeuden täytyy tulla jokaiselle, joka seisoo Pyhää Henkeä vastaan. Herran täytyi jo ennen veden paisumusta valittaa ihmissukukunnan paatumusta, koska Hän sanoi: “Ihmiset eivät tahdo enää antaa minun Henkeni nuhdella heitä, sillä he ovat liha.”

Kuinka ihminen voi antaa Jumalan Hengen nuhdella itseään, koska hän on täynnä perkeleitä ja syöpäläisiä, jotka panevat hänen vastustamaan Pyhää Henkeä? Kun Jumalan Henki tahtoo nuhdella heitä, niin ruiskuttaa perkele käärmeensappeansa Jumalan Henkeä vastaan. Kaikki kääntymättömät ihmiset ärtyvät ja paatuvat. Käärmeen sappi kihisee kaikissa heidän suonissaan, kun Pyhä Henki nuhtelee heitä kristittyjen suun kautta. Ja niin kuin sotamiehet tarjosivat Ristiinnaulitulle sapella sekoitettua etikkaa, niin myös perkeleen seuralaiset tarjoavat hengellisen vihan sapella sekoitettua epäuskon etikkaa kristityille, niin että kristitty ei muuta odotakaan kuin vihaa ja katkeruutta perkeleen seuralaisilta.

Ja näin täytyy olla niin kauan kuin maailma seisoo, niin kauan kuin joku kristitty sielu on maan päällä. Mutta missä ei ole yhtään kristittyä, siellä perkeleellä ja maailmalla on omantunnon rauha. Siellä saa perkele ja maailma elää nuhtelematta. Pyhän Hengen virka on ensinnä nuhteen virka, koska maailma elää jumalattomana, vailla jumalanpelkoa ja Jumalan kunnioitusta.

Mutta kun Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, ja tämä nuhteleminen tulee kristittyjen suun kautta, silloin irvistävät kaikki perkeleet vastoin sitä nuhtelevaa Henkeä. Ensin se perkele nousee kahdelle jalalle, jolla on tapana muutoin käydä nelinkontin, nimittäin paloviinaperkele, ja sanoo nuhtelevalle Hengelle: “Minä olen Vapahtajan luvalla mennyt sikalaumaan. Etkö sinä tahdo antaa minun sielläkään olla rauhassa?” Sillä kun tämän perkeleen täytyi mennä ulos ihmisestä, tarkoitan sitä perkelettä, jonka nimi on Legio, niin se meni sikalaumaan, ja siellä hän mellasti niin kauheasti, että koko sikalauma syöksi itsensä mereen.

Olen kuullut yhden ja toisen selittävän vertauksen sikalaumasta niin, että ne olivat hengelliset siat, joista apostoli Paavali sanoo, että pesty sika rypee rapakossa jälleen. Sitä nuhtelevaa henkeä vastaan nousee myös huoruuden perkele ja sanoo: “Tuletko sinä rankaisemaan minun viattomia huvejani? En ole mikään saastainen henki, niin kuin sinä tahdot minua nimittää. Sinä sanot minua huoraksi, mutta minä olen yhtä puhdas ja tahraton kuin neitsyt Maria. Toivon, että pian tulen Vapahtajan morsiameksi, vaikka sinä sanot minua riettaan huoraksi.”

Sitä nuhtelevaa Henkeä vastaan nousee myös ahneuden perkele, joka meni Juudas Iskariotiin, ja sanoo: “En minä ole se. En minä ole milloinkaan ajatellut kavaltaa viatonta verta. Minä en tee kenellekään väärin. Olen osoittanut köyhille juomareille paljon laupeutta. Olen usein lohduttanut ja virvoittanut heitä elämän vedellä. Olen usein sammuttanut köyhien juomarien paloviinajanon, ja sen tähden en milloinkaan janoa ijankaikkisesti.”

Sitä nuhtelevaa Henkeä vastaan nousee myös maailman kunnia eli kunnian perkele ja sanoo: “Voi sinua, jalosti sinä maahan jaotat Jumalan temppelin ja sen taas kokoat. Tahdotko sinä, että teen rippiä sinulle? Ja huudan syntini maailmalle? Ehei, sitä en tee koskaan! Minä olen sen verran kunniallinen, etten ole koskaan tehnyt mitään häpeällistä työtä, jonka tähden minun tarvitsee ujostella eli hävetä iankaikkisuudessa. Minulla on, Jumalan kiitos, vielä tallella kunniani. Ja kunniallisten ihmisten keskuudessa minun ei tarvitse olla niin kuin joku häpeällinen koira. Sitäpaitsi tiedän, että sen kunnian ja nuhteettomuuden, joka minulla on, olen saanut kunniallisesti Jumalalta.”

Sitä nuhtelevaa Henkeä vastaan nousee myös omavanhurskaus, joka on itsepäisin ja mustin kaikista perkeleistä. Hän muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi ja tulee niin kuin susi lammasten vaatteissa. Hän ei hallitse ainoastaan kaikkia suruttomia ihmisiä, jotka mielestään elävät niin kuin pyhimykset, vaan hän myös kiusaa ja ahdistaa heränneitä. Suruttoman joukon kohdalla hän kaivaa kaikki synnit sontatunkion alle niin, että heidän on mahdoton muistaa, kuinka ja millä tavalla he ovat varastaneet, huoranneet, murhanneet eli pettäneet lähimmäistänsä. He eivät siis saata tunnustaa rikostansa eli ottaa semmoisia syntejä tunnolleen, joita he eivät koskaan voi muistaa eli eivät koskaan tiedä tehneensä.

Sitä paitsi omanvanhurskauden perkele on melko tarkka huomaamaan kristittyjen vikoja. Fariseukset, jotka luottivat omanvanhurskautensa päälle, löysivät monta vikaa Vapahtajassa ja hänen opetuslapsissaan. Ja vielä nytkin on omalla vanhurskaudella kirkkaat silmät näkemään kristittyjen vikoja, ja sen tähden niin kauan kuin hän näkee vikoja heissä, ei hän saata uskoa, että he ovat muut kuin kerettiläiset, haaveilijat ja villihenget, jotka eivät tee muuta kuin rankaisevat ja tuomitsevat kunniallisia ihmisiä. Kun kaikki nämä perkeleet nousevat Pyhää Henkeä vastaan, joka nuhtelee maailmaa synnin tähden, silloin täytyy sen eli niiden Jeesuksen opetuslasten, joitten suun kautta Pyhä Henki puhuu, antaa henkensä, eli he tulevat sen perkeleellisen joukon vihaamiksi ja vainoamiksi, joka ei voi saada mitään omantunnon rauhaa ennen kuin he saavat imeä kristittyjen verta.

Niin on käynyt ennenkin, kun Pyhä Henki ensin alkoi nuhdella maailmaa, ja niin käy vielä kaikkina aikoina ja joka paikassa, missä Pyhä Henki puhuu kristittyjen suun kautta. Pyhää Henkeä kutsutaan myös lohduttajaksi, nimittäin niille, joilla on murheellinen ja särjetty sydän. Mutta kuinka monta niitä nyt on, jotka tarvitsevat lohdutusta Lohduttajalta? Ehkä se tarvitsee lohdutusta Lohduttajalta, joka ottaa lohdutusryypyn pullosta? Tai se suuri joukko, joka tekee pilaa Pyhän Hengen vaikutuksista ja sanoo: “He ovat täynnänsä makeata viinaa?” Vai tarvinneeko se lohdutusta ja virvoitusta Lohduttajalta, joka huvittaa itseänsä sunnuntaina pallopelillä ja muilla synnillisillä huveilla? Minä uskon varmasti, että perkele lohduttaa kaikkia uskollisia palvelijoitaan paloviinalla ja punssilla, tanssilla ja leikillä, korttipelillä ja naisilla, turhilla puheilla; ja jos mikään muu ei auta, niin voi kai lohduttautua musiikilla.

Me tiedämme, että Davidin täytyi lohduttaa Saulia musiikilla, kun paha henki, eli levoton omatunto vaivasi häntä. Mutta mitään muuta lohdutusta maailma ei tarvitsekaan niin kauvan kuin se voi vihata kristityitä ja katsoa heidät vihollisiksi omantunnon rauhalleen. Että syntinen maailma tahtoo omantunnonrauhan, siitä on nähty monta esimerkkiä. Mutta se rauha, jonka nukkuva omatunto antaa, on väärä rauha. Sillä tämän väärän omantunnon rauhan alla kohisevat palavan järven aallot, mutta se, jolla on väärä omantunnon rauha, hän ei pelkää kuolemaa eikä tuomiota, vaikka hän seisoo pohjattomuuden reunalla. Hän ei pelkää vastuuta eikä tilintekoa toisessa maailmassa, vaikkapa hänellä on kauhistava edesvastaus päällänsä.

Ja edelleen, se, jolla on väärä omantunnon rauha, saattaa tehdä ehdollisia syntejä, ilman, että itse huomaa sitä, koska perkele on tukahduttanut hänen omantuntonsa, ja sen kautta synti tulee luvalliseksi, ja vieläpä kauniiksi ja otolliseksi. Synnin harjoitus tulee synnin tekijälle ihanaksi, kun hänen omatuntonsa ei ole herännyt.

Mutta juuri tämän väärän omantunnon rauhan jokainen kristitty tahtoo ryöstää pois suruttomalta joukolta, jotta he käsittäisivät, mitä heidän rauhaansa kuuluu. Suruton joukko ei tarvitse siis mitään lohdutusta Lohduttajalta, vaan Pyhän Hengen täytyy ensin nuhdella maailmaa synnin tähden. Ja jos joku Pietarin nuhdesaarnan kautta saa pistoksen sydämeen ja hätääntyy sielunsa lunastuksesta, silloin on Lohduttajan aika tulla oikean lohdutuksen kanssa niiden tykö, joilla on oikea murhe sielunsa autuudesta.

Mutta lohduttaa maailmaa ja vahvistaa sen väärä omantunnon rauha, sitä ei PyhäHenki voi tehdä. Mutta niin kuin Pyhä Henki lohdutti opetuslapsia ja antoi heille voimaa kantamaan ristiä ja saarnaamaan evankeliumia murheellisille, nuhtelemaan maailmaa synnin tähden, niin me toivomme, että Hän lohduttaa vielä niitä, jotka ovat murheelliset, ja antaa heille voimaa sotimaan ja kilvoittelemaan perkelettä ja maailmaa vastaan. Ja kun vihdoin kuolema kutsuu heitä, johdattaa Pyhä Henki iankaikkiseen iloon niitä, jotka ovat uskolliset kuolemaan asti. Aamen