Puhtaat Saarnat 1, numero 67.

2. HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1850.

Mutta Herra näki ihmisen pahuuden suureksi maan päällä, ja hänen sydämensä aivoitus ja ajatus oli ainoastansa paha joka aika ja Herra katui ihmisen tehneensä maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. 1. Moos. 6: 5, 6.

Me kuulemme näistä sanoista, mitä Jumala ajattelee ihmisen lapsista. Itse ne pitävät itsensä hyvänä, kuitenkin suruttomuuden tilassa, mutta Jumala näkee paremmin, kuinka hyvät ne ovat. Eiköpä ihminen ole yksi kirottu luontokappale, koska itse Luojan täytyi tulla murheelliseksi hänen tähtensä, ja katui, että Hän senkaltaisen luontokappaleen oli tehnyt maan päälle, joka ei tee muuta kuin pahaa joka aika, ja on tullut taivaalliselle Vanhemmalle suruksi ja mielikarvaudeksi. Jumala tuli murheelliseksi ihmisen tähden.

Mutta ei surutoin ihminen tule sen tähden murheelliseksi, vaikka taivaallisen Vanhimman kyyneleet vuotavat hänen tähtensä. Koska vedenpisarat putoovat kallion päälle, niin tulee kallioon kuoppa, mutta paatuneitten omassa tunnossa ei tule reikä, vaikka kuinka taivaallisen Vanhimman kyyneleet putoisit hänen päällensä. Sanovat muutamat paatuneet henget: “Kuka käski Hänen tehdä semmoisen pahanilkisen luontokappaleen, koska Hän tiesi ennen jo, että tämä luontokappale tulee Luojallensa häpiäksi.”

Niin sanovat vielä muutamat lapset murheelliselle vanhemmalle, koska hän valittaa, että paatuneet lapset saattavat Jumalalle ja vanhemmalle surua ja mielikarvautta: “Kukas käski semmoisia lapsia tehdä? Ilmanki sinä tiesit ennen jo, että me tulemme pahaksi. Kukas käski tehdä?” Tämä soimaus vanhemmalle on yhtä kuin he pistäisit puukon vanhemman sydämeen. Mutta vanhemman sydän on sen kaltainen, ettei hän saata lapsiansa tappaa varsin syntymisen jälkeen; ennen hän jo kärsii, mitä hän kärsii, siksi kuin hän näkee, mitä niistä tulee. Ja vaikka nyt taivaallisen Vanhimman täytyy tulla murheelliseksi ihmisen tähden, ei kuitenkaan taivaallisen vanhimman kyyneleet koske suruttoman ihmisensydämeen, vaan enemmän hän paatuu, jota enemmän vanhin toruu, ja hän pilkkaa vanhimman kyyneleet.

Muutamat ajattelevat niin, ettei suinkaan ihminen ole niin paha, että Jumalan tarvitsee tulla murheelliseksi hänen tähtensä. Ja muutamat sanovat: “Onpa ihmisellä hyvä tahto.” Ilmanki Jumala katsoo sen hyvän tahdon hyväksi, koska mailman viisaat sanovat: “Ei mitään hyvää ole ihmisessä, mutta se hyvä tahto.” Mutta ei suinkaan suruttomalla ihmisellä ole hyvä tahto. Suruttomalla on hyvä tahto juomaan, kiroamaan ja tappelemaan. Huoralla on kanssa hyvä tahto laskemaan huorimiehen sisälle, koska hän kolkuttaa oven päälle. Ja yhdellä kunniallisella talonpojalla on hyvä tahto juomaan, koska yksi kunniallinen herra tarjoo hänelle sitä vuotavata pirun paskaa.

Mutta totiseen katumukseen ja parannukseen ei ole ollenkaan luonnollisella ihmisellä hyvä tahto, vaan hän on siihen vastahakoinen niin kuin nautahärkä. Heränneillä on kyllä hyvä tahto, että tulla pelastetuksi perkeleen vallan alta, niin kuin Paavali todistaa: “Tahto minulla on, mutta voimaa sitä hyvää tehdä, en löydä.” Mitäs se auttaa häntä, että hänellä on hyvä tahto, koska täyttämystä ei tule koskaan? Jos tahto olis kuinka hyvä, koska sydän on paha, niin on ainaski paha. Sydän on valtakappale ihmisessä, ja tahdolla ei ole yhtään valtaa sydämen päälle. Sen tähden valittaa nyt Jumala 1. Moos. 6: 5, että ihmisen sydämen aivoitus ja ajatus on ainoastansa paha joka aika. Ja sen tähden täytyy Hänen tulla murheelliseksi ja katua, että hän ihmisen teki maan päälle.

Mutta yksi surutoin ihminen ei saa mieleensä, että sydämen aivoitus on niin paha, vaan hän ajattelee aina, että sydän on hyvä, ja tahto on hyvä, mutta voima puuttuu. Muutampi pakana sanoo, koska hänelle soimataan syntiä: “Kyllä on armon ovi auki mullekin ja ei ainoastans sulle.” Mutta mistäs tiedät, pakana, että armon ovi on auki? Tiedätkös, missä armon ovi on? Taidat sinä ajatella, että armon ovi on niin iso kuin tuo kirkon ovi, joka nyt on auki kaikille. Mutta eipä kaikki pakanat enää pääse sisälle kirkon ovesta, koska muutamat häätyvät seisomaan ulkoisella puolella, ja muutamat ei tule ollenkaan kuuntelemaan Jumalan sanaa. Makaavat kotona ja kuorsaavat synnin unessa.

Semmoiset kans luulevat mahtuvansa ahtaasta portista sisälle, jotka ei mahdu kirkon ovesta sisälle. Mutta minä luulen, että ne, jotka ei mahdu kirkon ovesta sisälle, mahtuvat helposti helvetin portista. Ja ne, jotka ei pysy kirkossa saarnan aikana, häätyvät ulos mennä taivaan valtakunnasta, sillä ei suinkaan ole siellä hauska niillä katumattomilla ja armonvarkailla, joiden tuntoa katuvaisten kyyneleet polttavat. Niin kuin riettaan enkelit ei kärsi, ei vihti nähdä semmoisia, jotka itkevät ja huokaavat, niin täytyy heidän mennä ulos siitä paikasta, kussa armonpenikat vinkuvat. Sillä se katuvaisen ääni tekee paatuneille pahaa. Jos yksi katuvainen sielu tulis yhden mailman herran tykö valittamaan, että hänellä on syntiä tunnon päällä, niin sanois mailman herra varsin: “Mene ulos tästä itkemästä ja huokaamasta, muutampi ulkokullattu! Jos sinulla ei ole muuta sanomista, niin saat mennä kiivaasti!” “Ja vielä ne huokaavat niin kuin luontokappaleet.” Ilmanki mailman herrat ajattelevat, että luontokappaleet tarvitsevat katumuksen ja parannuksen tehdä, mutta ei ihminen, joka on muka siivosti elänyt. Mutta Raamattu näyttää, joka ei huokaa täällä, saapi huokata helvetissä, joka ei tee katumusta täällä, saapi katua helvetissä ja joka ei itke täällä, saapi itkeä helvetissä.

Koska ihminen on niin paha, että Jumala tulee murheelliseksi hänen tähtensä ja katuu, että Hän ihmisen tehnyt on maan päälle, silloin nauravat paatuneet henget ja sanovat: “Mikäs Jumala se on, joka häätyis katumaan omia töitänsä” ja “kukas käski Hänen tehdä ihmisen maan päälle?” Niin puhuvat ne paatuneet henget, jotka ei tiedä, minkä kaltainen vanhimman sydän on. Ne pilkkaavat vanhimman kyyneleet ja tallaavat Hänen vertansa.

Mutta net harvat sielut, jotka ovat nähneet vanhimman kyyneleet vuotavan ja Hänen verensä juoksevan tämän kirotun maan päälle, nouskoon ylös unesta ja katselkoon, kuinka veri tippuu vanhimman otsasta, koska Hän kumartaen polviansa rukoilee paatuneittenki lasten edestä, että huomaitsisit kerran, kuinka suuren tuskan ja vaivan he ovat saattaneet vanhimmalle, koska Hänen piti lunastaman heitä helvetin vaivasta. Kuule, rakas vanhin, murheellisten, katuvaisten ja alastomain raukkain huokaus! Isä meidän, jne.

Tämän päivän evankeliumissa on sekä armo että tuomio julistettu. Armo on luvattu niille, jotka uskovat ainoan Pojan nimen päälle. Mutta tuomio on julistettu niille, jotka vihaavat valkeutta. Seuraavaisesti siitä pitää meidän tällä hetkellä. perään ajatteleman, kutka ne ovat, jotka vihaavat valkeutta ja rakastavat pimeyttä; ja toiseksi, kutka ne ovat, jotka uskovat Jumalan ainoan Pojan päälle.

Koska nyt valkeus on tullut mailmaan ja ihmiset ovat nähneet, millinen valkeus on, niin pitäis heidän kaikkien tuleman valkeuteen, että he tulisit valkeuden lapsiksi. Mutta ne ovat niin harjaantuneet elämään pimeydessä, ettei heidän silmänsä kärsi valkeutta nähdä. Niin kuin kala tulee sokiaksi loisteessa, niin tulevat myös suruttomat ihmiset sokiaksi hengellisessä valkeudessa. Vapahtaja on sanonut, että ne, jotka näkevät, pitää sokiaksi tuleman. Nyt tulevat mailman lapset peräti sokiaksi, koska äkkinäinen valkeus tulee, sillä heidän silmänsä ei kärsi valkeutta nähdä. Erinomattain ovat huorat ja varkaat vihaiset valkeudelle. Jos joku ihminen tulee valkeuden kanssa siihen huoneeseen, kussa huorat ovat huoraamassa, niin he pyytävät varsin sammuttaa sen kynttilän, ettei ihmiset näkisi, mitä he ovat tekemässä.

Niin myös varkaat vihaavat valkeutta, sillä jos joku ihminen tulee kynttilän eli tulisoiton kanssa, koska he ovat varastamassa, niin he freistaavat varsin sen kynttilän sammuttaa, ettei ihmiset näkisi, mitä he ovat tekemässä. Ja koska nyt mailma on täynnä huoria ja varkaita, niin se ei ole ihmet, että he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat. Ei he tahdo, että heidän työnsä pitää valkeuteen tuleman. Ja tämä on yksi syy, minkä tähden he vihaavat valkeutta. Ja on se vielä toinen syy, minkä tähden he vihaavat valkeutta; he ovat nimittäin harjaintuneet olemaan pimeydessä. Sen tähden he rakastavat pimeyttä, sillä heidän silmänsä ei kärsi valkeutta nähdä.

Eli jos me ottaisimme vertauksen kaloista. Me tiedämme, että kaikenlaiset kalat tulevat sokiaksi loisteelta. Mutta isot kalat ovat aina aremmat kuin pienet kalat. Sen tähden he pakenevat loisteen syrjältä ja menevät siihen rakastettuun pimeyteen jällens. Ilmanki heillä on parempi ymmärrys ja järki, sen tähden he pakenevat loisteen syrjältä. Koska nimittäin semmoiset isot kalat tulevat liki valkeutta ja tuntevat, että se ottaa heiltä sen luonnollisen näön pois, niin he pelkäävät ja lähtevät uimaan pimeyteen, kussa ei yksikään näe heitä.

Niin myös luonnollinen ihminen, koska hän näkee kristillisyyden valkeuden, luulee hän, että se on riettaan hengen tuohusvalkea, ja sitte hän pakenee aika faartilla pimeyteen jällens. Mutta ne pienet kalat ovat niin tyhmät, ei ne ymmärrä paeta, vaikka he tulevat sokiaksi, vaan he uiskentelevat siellä juuri loisteessa, ja sillä tavalla heitä saadaan. On myös sekin tiettävä asia, että ne ihmiset, jotka asuvat maan alla, ei kärsi valkeutta nähdä, sillä he ovat niin arat valkeudesta, että he pelkäävät sitä. Mutta maahiset kaivavat maata kynsillänsä ja luulevat siellä löytävänsä aarnihautaa. Mutta koska semmoinen aarnihauta tuodaan ylös valkeuteen, niin ei se ole muu kuin sysihauta.

Sanotaan myös, ettei maahiset kärsi ristiä pantavan heidän lastensa päälle. Ja se on myös uskottava, että maahiset ei jaksa ristiä kantaa, sillä jos he rupeisit ristiä kantamaan, niin he tulisit kuka tiesi kristityksi. Mutta ei maahiset tahdo niin hulluksi tulla, että he rupeisit ristiä kantamaan. Manalaiset kanssa rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat. Ei he tohdi tulla valkeuteen, mutta pimeyden aikana he vaeltavat ja pelättävät niitä eläviä ihmisiä ja nipistelevät heitä ja kynsivät seiniä. Mutta niin pian kuin aurinko nousee, pakenevat manalaiset pois. Sanotaan myös, että noidat nostavat manalaisia jonkun elävän ihmisen päälle. Mutta se on näinä aikoina huomaittu, että isot juomarit saavat manalaisia nähdä. Jos he juovat hyvin paloviinaa, niin he saavat manalaisia kumppaniksi. Ja sen tietävät myös tohtorit.

On myös muita eläviä, jotka rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, nimittäin pissihaukat ja hattarat ja mettän perkeleet ja äpärät, jotka ovat kesken syntyneet eli varsin syntymisen jälkeen vanhalta ihmiseltä tapetut. Nämät äpärät itkevät niin kuin lapset ja rääkyvät pimeyden aikana ja kaipaavat kristityn nimeä. Mutta ei yksikään elävä ihminen saata heille kristityn nimen antaa, sillä he ovat äpärät, ja vanha ihminen on heitä tappanut syntymisen jälkeen. Sillä vanha ihminen ei tahdo huoran nimen kantaa, sen tähden hän tappaa sen uuden ihmisen, jos hän pääsee salaamaan tilaisuutensa.

Mutta hattarat ovat sen kaltaiset elävät, jotka nauravat, koska he kuulevat jonkun ihmisen huutavan korvessa. Heidän suustansa tulee semmoinen hattaran nauru, jos joku elävä ihminen heitä puhuttelee. Mutta valkeutta hattarat vihaavat, sillä heidän työnsä ovat pahat. Niin myös mettän perkeleet, jotka asuvat heidän luolissansa ja syövät sitä vuotavata pirun paskaa ja kiroavat niin paljon kuin suusta ulos mahtuu. Koska he näkevät jonkun elävän ihmisen, niin he irvistelevät ja ärisevät ja purevat hampaitansa. Mutta pissihaukat taas kurkistelevat ja vääntelevät kaulaansa ja katsovat isoilla silmillä ihmisen päälle. Mutta ei ne ole arat. Kuitenkin he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä he asuvat päivän aikana heidän luolissans, mutta hämärässä ja pimeyden aikana he lenneskelevät huoneitten ympäri ja pyytävät hiiriä. Kaikki nämät mettän elävät rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat.

Nyt pitäis meidän puhuman muutampia sanoja niistäkin, jotka ovat pimeyden aikana nukkuneet, mutta päivän aikana ovat nousneet ylös heidän unestansa. Sillä Paavali sanoo: “Nyt on aika unesta nousta. Yö on kulunut ja päivä on tullut. Ja meidän autuutemme on lähempänä kuin silloin, koska me uskoimme.” Nyt ovat siis tiaiset ja satakieliset ja kaikki pienet lintuiset, jotka rakastavat valkeutta, he ovat nousneet ylös heidän unestansa ja alkaneet rakentaa heidän pesäänsä. Mutta he tietävät, ettei heillä ole pitkä aika ennen kuin he pääsevät siirtymään lämpimään ilmaan, kussa aurinko seisoo pään päällä. Sen tähden he visertävät täällä ja kiittävät Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka heitä herättää heidän pesissäns. Niin pian kuin aurinko nousee ja päivä valkenee, alkavat heidän laulunsa, ja silloin he nousevat ylös työtä tekemään.

Nämät pienet lintuiset ei vihaa valkeutta, vaan he odottavat aina päivän koittavan. Kuitenkin on heilläkin monta vajavuutta. Monen kaltaiset viholliset, jotka heitä ajavat takaa. Monta kylmää ja pahan sään päivää, koska aurinko ei paista ollenkaan, mutta rakeita sataa taivaasta ja ukkonen Sinain vuorella kovin pauhaa. Silloin heidän täytyy paeta elävän viinapuun rakoihin, johon he ovat rakentaneet pesänsä. Koska kylmä tuuli, nöyrä sää ja kova ilma käypi monta päivää peräsiltäns, täytyy heidän maata pesissäns ja nälkää kärsiä. Kuitenkin antaa Jumala armollisen aurinkonsa paistaa ja taas virvoittaa heitä. Silloin saavat he nähdä, että Jumala ruokkii, ei ainoastans tiaisia ja pääskyisen poikaa, vaan myös kaarneen pojille, jotka huutavat Hänen tykönsä, antaa Hän ruuan otollisella ajalla. Ovatkos kaarneen pojat ansainneet ruokaa? Ei suinkaan het ole ansainneet ruokaa, mutta kuin hekin huutavat Hänen tykönsä, niin Hän antaa. Huutakaat nyt, kaarneen pojat, niin Hän teille antaa ruuan otollisella ajalla.

Toiseksi. Meidän pitäis katseleman, kutka ne ovat, jotka uskovat ainoan Pojan päälle. Vapahtaja sanoo tämän päivän evankeliumissa: “Ei Jumala ole lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan mailmaa, mutta että mailma piti Hänen kauttansa vapahdettaman.” Jos nyt maailma omistais tämän armollisen lupauksen itsellensä, niin se kuuluu Vapahtajan sanoista niin kuin kaikille olis autuus tarjona. Mutta se jälkimmäinen osa evankeliumista osottaa, että tuomio on määrätty niille, jotka ei usko ainoan Pojan nimen päälle. Ja kuinkapa he uskoisit, koska he rakastavat enemmän pimeyttä kuin valkeutta. Kyllä muutamat armonvarkaat luulevat uskovansa ja sanovat kanssa: “Me uskomme Vapahtajan päälle, ja me makaamme joka päivä Hänen ristinsä juuressa.” Mutta kuinkas he uskovat, koska he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta?

Ja me olemme jo äsken maalanneet niitä, jotka rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta. Ne tahtovat ensinnä peittää heidän pahoja tekojans, sitten he tahtovat olla kristittynä ja tehdä syntiä. He tahtovat olla jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana; he siunaavat kirkossa ja kiroavat kirkon takana; ovat siviät kirkossa ja huoraavat kirkon takana; ovat rehelliset kirkossa ja varastavat kirkon takana; he ovat raittiit kirkossa ja juovat kirkon takana; he ovat rakkaat kristityt kirkossa ja rakkaat perkeleen ystävät kirkon takana.

Nyt on Jumala kyllä lähettänyt ainoan Poikansa mailmaan, ei tuomitsemaan mailmaa, mutta että mailma Hänen kauttansa vapahdettaisiin synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Mutta eipä mailma tahdo vapaaksi tulla siitä jumalattomasta elämästä, johon perkele on hänen upottanut. Sen tähden ei auta heidän uskoa ainoan Pojan päälle, koska net ei tahdo luopua perkeleestä ja kaikesta hänen menostansa, vaan he tahtovat aina palvella häntä ajatuksilla, sanoilla ja töillä. Ja yhtä hyvin sanovat he uskovansa Jumalan Pojan päälle.

Mikäs usko se on, josta ei tule yhtään sydämen ja mielen muutosta? Se taitaa olla perkeleen usko semmoinen. Ja tuota kuollutta uskoa nyt saarnataan joka paikassa; ja ovat rakkaat kristityt ja rakkaat Jesuksen ystävät kirkossa. Mutta heti kun he pääsevät ulos kirkon ovesta, niin he ovat valmiit juomaan, kiroamaan ja tappelemaan, huorin tekemään ja varastamaan. Semmoiset kristityt taitavat olla rakkaat perkeleen ystävät, mutta ei rakkaat Jeesuksen ystävät.

Kuitenkin on muutampia, ehkä harvoja sieluja, jotka uskovat Jumalan Pojan päälle, ei niin kuin armonvarkaat, jotka uskovat ja suuttuvat, he uskovat ja vihaavat kristityitä. Mutta senkaltainen usko, jonka pitäis kestämän kuolemassa, ei ole juuri monella. Sillä sen kaltainen usko, joka on yhdistetty hengellisen vihan kanssa, on kyllä olevanansa vahva, mutta puuttuu pian kiusauksessa, niin kuin Pietarin usko ennen kieltämistä.

Mutta elävä usko, jonka Pyhä Henki on sytyttänyt totisen katumuksen ja parannuksen jälkeen, ei ole niin vahva ihmisen tunnossa. Mutta on kuitenkin entisten kristittyin usko kestänyt kuolemassa. Ja niin on meidän toivomme, että niitten harvain kristittyin usko, jotka ovat kilvoittelemassa, pitäis kestämän kuolemassa, jos he pysyvät vahvana heidän kalliimmassa uskossansa loppuun asti ja ei horju edestakaisin, vaikka vihollinen tahtoo kyllä uskon heiltä ryöstää ja kiusausten kautta kaataa heidän perustuksensa. Kuitenkin, jos he ovat ahkerat pyrkimään, valvomaan ja rukoilemaan, ettei se armollinen Herra Jesus, joka heitä suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt on turmelemattomasta siemenestä, ylönantais heitä kiusauksen ajalla eikä kuoleman hetkellä.

Niin on meidän toivomme ja uskalluksemme Jumalaan, että he saavat nähdä Hänen ihmeellisen valkeutensa ja iloita niin kuin tiaiset ja pääskyiset iloitsevat ja riemuitsevat, koska päivä valkenee. He visertävät heidän pesissäns veisaten kiitosta sille suurelle Luojalle, joka valkeuden on luonut ja on antanut heidän nähdä päivän valkeuden.Mutta valkeuden aika on pohjan maalla lyhykäinen ja pian loppuu se ihana aika, jona pääskyiset laulavat, sillä heillä ei ole yhtään vahvaa asumasijaa maan päällä. Sen tähden ovat he niin viriät tekemään työtä. He tietävät, että he pääsevät pian siirtymään lämpimään ilmaan, kussa aurinko seisoo pään päällä toisella puolella maata, kussa ijankaikkinen valkeus on.

Rientäkäät, te harvat Jumalan lapset, että tekin pääsisitte pian siirtymään valkeuden valtakuntaan ennen kuin pimeys tulee maan päälle, että pääsisitte pian iloitsemaan Sionin vuorella nyt ja ijankaikkisesti. Aamen.