Puhtaat Saarnat 1, numero 69.

2 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDEN PÄIVÄSTÄ 1856.

Koska tuhlaajapoika oli väsynyt paimentamasta sikoja, nousi hän ylös, tuli isänsä tykö ja sanoi: ”Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, ja en ole mahdollinen sinun pojaksesi tästedes kutsuttaa.” Niin sanoi isä palvelijoillensa: ”Tuokaat tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaat hänen yllensä, ja antakaat sormus hänen käteensä ja kengät hänen jalkoihinsa ja tuokaat se syötetty vasikka ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi jälleen; hän oli kadonnut ja on taas löydetty.” Ja he rupesivat riemuitsemaan. Luuk. 15: 11- 32.

Tämä Vapahtajan muistelma tuhlaajapojasta on ihana vertaus kaikille niille, jotka ovat tuhlanneet armon kalliita tavaroita ja sen tuhlaamisen kautta tulleet niin onnettomaan tilaan, että heidän on täytynyt paimentaa sikoja. Taivaallinen Isä ottaa vielä niitäkin ilolla ja riemulla vastaan, koska he nousevat ylös siitä viheliäisyydestä, jossa he makaavat alaspainettuina, omanvanhurskauden rasituksen alla, ja tulevat taivaallisen Vanhimman tykö traasuperkeleenä, mailmalta ylönkatsottuna ja synnin kuormalta alaspainettuna. Isä tekee tälle tuhlaajapojalle häitä, ja käskee palvelijoittensa tuoda hänelle parhaat juhlavaatteet ja antaa sormuksen käteen ja kengät jalkoihin.

Me arvaamme hyvin, että jokainen katuvainen on se tuhlaajapoika, joka on armon kalliita tavaroita haaskannut, ja sen haaskaamisen kautta joutunut ensiksi köyhyyteen, uskottomuuteen ja kovaan epäilykseen. Ja sitten, koska se väärä mahdottomuus estää heitä varsin menemästä Isän tykö, joutuvat he epäuskon vangeiksi, puhuttelemaan omanvanhurskauden kauppamiestä, joka panee heitä paimentamaan sikoja, eli taistelemaan omain pahain ajatusten, himoin ja haluin kanssa. Mutta siitä kilvoituksesta ei tule mitään. Ei tule omantunnon rauhaa epäuskon vangille, niin kauvan kuin he taistelevat omalla voimallaan hengellisten sikain kanssa. Vaikka he pyytävät ravita itseään omanvanhurskauden ravalla, jota hengelliset siat syövät, niin ei omavanhurskaus saata eikä tahdo rauhoittaa heidän tuntoansa.

Nykyiset Raamatun selittäjät ovat väärin ymmärtäneet tuhlaajapojan elämäkertaa, koska he luulevat, että tuhlaajapoika meni maailmaan, koska hän meni paimenen työhön. Mutta ei herännyt ihminen mene suruttomuuteen niin kauvan kuin hänellä on tuomitseva ja kalvava omatunto. Tuhlaajapojan omatunto oli herännyt, koska hän rupesi hätääntymään. Mutta ei herännyt ihminen saata välttää omanvanhurskauden kauppamiestä, joka panee hänen sikoja paimentamaan, ja panee hänen sotimaan ja taistelemaan omain pahain ajatustensa kanssa. Se väärä mahdottomuus lankee niin raskaasti heränneitten päälle, etteivät he jaksa varsin nousta ylös ja mennä Isän tykö, koska he tulevat hengessä köyhiksi, vaan he koettavat ensinnä omalla parannuksella tienata armoa. Ja koska he omalla parannuksella eivät saa omantunnon rauhaa, niin silloin kääntää omavanhurskaus itsensä toiselle puolelle ja lykkää heränneelle tämän kaltaisia ajatuksia mieleen: “Kuinkas sinä saat armoa, eipä sinulla ole oikea katumus?” Silloin alkaa se viheliäinen ihminen toivottamaan itselleen parempaa katumusta. Mutta mistäs tulee parempi katumus katuvaiselle, koska omavanhurskaus on niin ankara ja kova vaatimaan puhdasta sydäntä ennen kuin se laskee häntä menemään Isän tykö.

Tässä näet, sinä tuhlaajapoika, kuinka onneton sinä olet sen ankaran omanvanhurskauden palveluksessa. Vaikka sinä kuinka paimentaisit sikoja, vaikka kuinka kilvoittelisit omalla voimallasi ryöttäin ja saastaisten ajatusten kanssa, et sinä sen sodan kautta kuitenkaan saa omantunnon rauhaa. Sinun täytyy kumminkin kuolla nälkään kaukana Isän maasta, kaukana Isän huoneesta. Sinun täytyy, oi onneton tuhlaajapoika, sinun täytyy nälkään kuolla omanvanhurskauden palveluksessa. Tämä porvari on niin ahne, ettei se anna rapaakaan syödä. Hän pelkää, että siat kupsottelevat, jos sinä söisit heidän kanssaan.

Ajattele nyt, onneton raukka, kuinka monella palvelijalla Isän huoneessa on parempi tilaisuus kuin sinulla. Ajattele, sinä tuhlaajapoika, jos sinä nousisit ylös siitä viheliäisyydestä, siitä epäilyksestä ja siitä epäuskosta, jossa sinä olet maannut. Jos sinä menisit Isän tykö ja sanoisit: “Minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen tästedes sinun lapseksesi kutsuttaa, mutta anna minun olla niin kuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistasi.” Kukatiesi Isä armahtaisi sinua ja antaisi anteeksi sinun vääryytesi. Sela.

Minä olen kuullut, että Isä kaipaa poikaansa, josta hän ei ole kuullut sanomia moneen vuoteen. Isän sydän on murheellinen. Isän sydän kaipaa sinua onneton raukka, joka olet nälkään kuolemassa vieraassa maassa mustan perkeleen palveluksessa, kaukana Isän maasta, kaukana Isän huoneesta. Nouse, nouse tuhlaajapoika, ja mene Isän tykö. Kukatiesi Hän ottaa sinun ilolla vastaan ja antaa sinulle uudet vaatteet, panee sormuksen käteen ja tekee häitä sinun tähtesi. Ja kaikki palvelijat rupeavat iloitsemaan ja riemuitsemaan sinun tähtesi. O, joska sinä tietäisit, kuinka Isä odottaa sinua, kuinka Hänen sydämensä palaa rakkaudesta. Niin kuin Hän on maalannut vanhemman sydämen tällä kauniilla vertauksella sinun silmäisi eteen, niin semmoinen on myös vanhimman sydän, täynnä armoa ja rakkautta.

Kuulkaa nyt kaikki tuhlaajapojan kaltaiset, murheelliset, katuvaiset, epäileväiset, omanvanhurskauden alle painetut ja epäuskon vangit! Älkäät enää paimentako sikoja vieraalla maalla. Te kuolette nälkään sen mustan perkeleen, omanvanhurskauden palveluksessa. Te kuolette nälkään kaukana Isän huoneesta , kaukana Isän maasta. Te kuolette nälkään ilman Isän siunauksetta. Nouskaat ylös ja menkää taivaallisen Vanhimman tykö niin huonona ja viheliäisenä kuin te olette, alastomana, mailmalta ylönkatsottuna, traasuperkeleenä. Isä on teitä odottamassa, vanhemman sydän kaipaa teitä. Hän on suuressa murheessa teidän tähtenne. Jos te tulette Isän tykö semmoisena kuin te olette, niin Hän ottaa teitä ilolla vastaan ja antaa teille parhaat vaatteet ja antaa sormuksen käteen, laittaa häät valmiiksi ja te saatte kuolla vanhemman helmassa. O, kuinka hauska olisi kuolla Vanhimman helmassa! Tulkaat kaikki tuhlaajapojan kaltaiset ja tunnustakaat: “Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä ole mahdollinen tästedes sinun lapsekses kutsuttaa, mutta anna minun olla niin kuin yksi sinun huonoimmista palvelijoistas.” Kuule, Isä taivaan, tuhlaajapojan nöyrä rukous! Isä meidän, jne.

Evankeliumi Luuk. 14: 16 - 24.

Koska ne kutsutut vieraat eivät ole tahtoneet tulla taivaallisiin häihin, nimittäin sen kaltaiset vieraat, jotka eivät mailmanrakkauden tähden jouda tulla, niin pitää meidän nyt Jumalan armon kautta katseleman niitä vieraita, jotka tulevat, nimittäin vaivaiset, raajarikot, ontuvaiset ja sokeat.

Ensiksi: Kutka ovat ne vaivaiset?

Toiseksi: Kutka ovat ne raajarikot?

Kolmanneksi: Kutka ovat ontuvat?

Neljänneksi: Kutka ovat ne sokeat vieraat?

Herra, se suuri ehtoollisen pitäjä, lainatkoon meille kaikille armonsa, että he tulisivat häihin, kun kuninkaan palvelijat tulevat heitä kutsumaan, ja että häähuone täytettäisiin vieraista.

Ensiksi: Kutkas ovat ne vaivaiset vieraat? Minä luulen niitten olevan sen kaltaisia vaivaisia, jotka muutoin kutsutaan köyhiksi hengessä, ja joille nyt saarnataan evankeliumi. Ennen on aivan rikkaille saarnattu evankeliumi, mutta nyt saarnataan köyhille evankeliumi, niin kuin Vapahtaja sanoi Johanneksen opetuslapsille: “Menkäät ja sanokaat jälleen Johannekselle ne, mitä te nähneet ja kuulleet olette: ontuvat käyvät, sokeat näkevät, spitaaliset puhdistetaan, kuolleita herätetään ylös, ja köyhille saarnataan evankeliumi.” Ennen on aivan rikkaille saarnattu evankeliumi, mutta nyt saarnataan köyhille evankeliumi, niille samoille köyhille, joista Jesus on sanonut vuorisaarnassaan: “Autuaat ovat hengessä köyhät, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta.”

Ei se ole hengessä köyhä, jolla on usko, toivo, rakkaus, hyviä töitä ja kauniita rukouksia, niin kuin armonvarkaat sanovat: “Meillä on usko, meillä on toivo, meillä on rakkaus, meillä on hyviä töitä.” Mutta se on vasta köyhä, jolla ei ole uskoa eikä toivoa eikä rakkautta eikä kauniita rukouksia, mutta ainoastaan huokauksia ja syntiä. Semmoisille köyhille nyt saarnataan evankeliumi, ja ne tulevat ilman epäilemättä siihen suureen ehtoolliseen. He tulevat iloon, koska heille niin saarnataan evankeliumi, että elävä usko syttyy palamaan heidän sydämissään.

Ennen, sanotaan, koska viinaa oli joka talossa, silloin ei ollut köyhyyttä seurakunnassa; silloin oli varaa juoda ja koreita kantaa, oli varaa maailman turhuutta noudattaa. Silloin saarnattiin evankeliumi kaikille rikkaille, katumattomille, varkaille, huorille ja viinaporvareille. Kaikille luvattiin autuus taivaan valtakunnassa. Siihen aikaan oli myös kaikilla usko, toivo, rakkaus ja kauniit rukoukset. Mutta nyt ei ole monella niin vahva usko muilla kuin armonvarkailla. Nyt ei ole kaikilla toivoakaan, ja rakkaus puuttuu peräti.

Minä arvelen, että ne ovat vasta hengessä köyhät ja vaivaiset, jotka ovat siihen tilaan joutuneet, etteivät jaksa uskoa, eivät jaksa toivoa, eivätkä tunne rakkautta. Semmoisille nyt saarnataan evankeliumi, ja ne kutsutaan häihin. Semmoisille on myös Jeesus saarnannut evankeliumia. Ei fariseuksille eikä myöskään juudalaisille, jotka sanoivat: “Meillä on isä, nimittäin Jumala.” Eikä Hän ole Nikodemuksellekaan saarnannut evankeliumia, vaan aivan tuomiota. Mutta hengessä köyhille on Jeesus saarnannut evankeliumia, se on, senkaltaisille, jotka epäilevät autuudestaan.

Johannes oli lakisaarnoillansa saattanut monta epäilemään autuudestaan, mutta semmoinen lakisaarna olikin armonvarkaille juuri tarpeellinen, sillä he olisivat kaikki kuolleen uskon kanssa menneet helvettiin, jollei Johannes olisi saanut muutamia sieluja heräämään kovalla lailla ja tuomiolla. Mutta sitte, kun muutamat olivat tulleet hengessä köyhiksi tämän kovan tuomion kautta, silloin sanoi Jeesus Johanneksen opetuslapsille: “Köyhille saarnataan evankeliumi.” Ja niin on myös meidän toivotuksemme ollut, että köyhille pitäisi saarnattaman evankeliumia, että he rupeaisivat uskomaan, ja elävällä uskolla pakenemaan Jeesuksen tykö. Silloin istutetaan vaivaiset hääpöytään, koska he elävän uskon kautta tulevat iloon ja juopuvat Pyhän Hengen viinasta.

Toiseksi on kirjoitettu meidän evankeliumissamme, että Kuninkaan palvelijat kutsuvat raajarikkoja häihin. Hengellisessä tarkoituksessa ovat raajarikot semmoiset ihmiset, jotka sydämen eli sielun puolesta ovat niin särkyneet, etteivät he jaksa enää omalla voimallaan liikkua mihinkään elämän tiellä, joko he sitten olisivat langenneet temppelin harjalta ja niin taittaneet heitänsä, tai jos vihollinen olisi heitä niin pieksänyt, että sydämen ja sielun luut olisivat kaikki rikki menneet. Vaikka muutamat raajarikot kantelevat kristittyin päälle ja sanovat, että se ja se kova kristitty tuli minua pieksämään ja pusertamaan niin kovin, että luutkin musertuivat. Mutta ei se ole juuri niin, vaan vihollinen se on, eli erinomattain omanvanhurskauden perkele se on, joka niin kovin pieksää muutamia, että kaikki jäsenet ja luut menevät rikki. Ja kuinkapa tuo vaivainen enää jaksaa vaeltaa elämän tietä koska hän ei jaksa enää liikkua makauspaikaltaan. Ei semmoinen vaivainen jaksa tulla siihen suureen ehtoolliseen, vaikka hän on kutsuttu. Minä luulen, että kantajat tarvitaan semmoisille vaivaisille, jotka eivät jaksa itse tulla.

Emme tiedä, ketä se halvattu ihminen oli saanut kantamaan, mutta hänellä oli varmaankin muutamia tuttuja, jotka näkivät, että tuo ei kostu koskaan Jeesuksen tykö ilman kantamatta. He armahtivat häntä ja rupesivat häntä kantamaan. Ja niin pian kuin hän kannettuna kostui Jeesuksen tykö, sai hän kuulla nämät armon sanat: “Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Vissimmästi tarvitsevat kaikki raajarikot kantajan, joka heitä viepi häähuoneeseen ja Jeesuksen tykö. Sillä muutoin ne vaivaiset, joitten luut omanvanhurskauden perkele on rikki musertanut ja raajarikoksi tehnyt, eivät kostu häähuoneeseen, vaan kuolevat juuri vuoteeseen. Minä luulen ja uskon myös, että kaikki kristityt, jotka ovat itse tunteneet, kuinka onneton se sielu on, joka makaa raajarikkona, eikä pääse mihinkään kulkemaan, armahtavat raajarikkoa ja rupeavat niitäkin kantamaan, ehkä kuinka suuri vaiva siinä olisi. Raskas on semmoinen ihminen kantaa, joka makaa raajarikkona, jonka luut omanvanhurskauden perkele on rikki musertanut ja raajarikoksi pieksänyt. Mutta ei auta häntä jättää siihen paikkaan kuolemaan, vaan pitää kannettaman.

Kantajat! Raajarikko rukoilee teitä ja sanoo: “Rakkaat ystävät, kantakaat minua, kantakaat minua häähuoneeseen ja Jeesuksen tykö, että minäkin saisin maata niin kuin Lazarus rikkaan miehen oven edessä ja kerjätä niitä muruja, jotka putoovat rikkaan miehen pöydältä.

Kolmanneksi: Yksi osa niistä vieraista, jotka kutsuttiin siihen suureen ehtoolliseen, on ontuvia, se on semmoinen joukko, joka ei ole juuri peräti vaivainen ja raajarikko, mutta ontuu kuitenkin molemmin puolin, niin kuin Israelin lapset, joille profeetta Elias sanoi: “Kuinka kauvan te tahdotte ontua molemmin puolin? Jos Baal on Jumala, niin palvelkaa häntä, mutta jos Herra on Jumala, niin palvelkaa Häntä.”

Ontuva kristillisyys on kyllä huono kristillisyys, vaikka se on vähän parempi kuin tina kristillisyys, joka sulaa varsin koettelemuksen valkeassa. Ontuva kristillisyys on kyllä kutsuttu häihin, mutta ei hän voi kostua sinne. Ensiksi hän tarvitseisi kohta puujalan, jonka päälle hän nojaisi itsensä, ettei hän sujuisi sinne ja tänne. Toiseksi hän tarvitseisi kaksi sauvaa, joittenka päälle hän nojaisi itsensä, koska hän toista jalkaa siirtää. Koska hän ontuu molemmin puolin, toisinaan kallistuu hän oikealle puolelle ja toisinaan vasemmalle, toisinaan on kristitty ja toisinaan surutoin, toisinaan kristittyin puolella ja toisinaan vastaan.

Millä tavalla semmoisen pitää kostuman siihen suureen ehtoolliseen oikealla ajalla, koska se, joka on raajarikko, löytää aina armon ihmisten tykönä ja saapi jonkun kantajan, mutta tuota ontuvata miestä ei viitsi kukaan kantaa? Sillä osittain on ontuvalla niin suuri voima itsestään ja niin suuri kunnia, että hän sanoo kantajalle: “Kyllä minä luulen pääseväni ilman kantajattakin.” Osittain on hänellä niin hidas kulku, ettei hän taida kostua häähuoneeseen ennen kuin aurinko laskee. Kaikki muut menevät sivuitse häntä, vielä sekin, joka on raajarikko, menee ohitse tuota ontuvaa miestä, koska kantajat kantavat raajarikkoa. Mutta tuota ontuvaa miestä, kukas häntä viitsii kantaa?

Emme me saata sanoa, että häntä ei ole kutsuttu häihin, mutta sen me sanomme, kuinkas hänen pitää perille kostuman, koska hän ontuu molemmin puolin. Toisinaan hän on kristitty ja toisinaan pakana. Jos me kysyisimme ontuvalta, kuinka sinä olet ontuvaksi tullut, niin hän sanoo välistä, että vanhempain syy se on, välistä, että hän on langennut itsensä, ja välistä ei hän tiedä itsekään, kuinka hän on ontuvaksi tullut.

Mitä sinä nyt ajattelet, sinä kahden puolin ontuva ihminen? Luuletko sinä kostuvasi siihen suureen ehtoolliseen? Luuletko sinä saavasi maistaa niitä herkkuja, jotka siellä annetaan vaivaisille ja raajarikoille? Minä ajattelen, että jos et mene varsin sen suuren parantajan tykö, joka on sanonut Johanneksen opetuslapsille, että ontuvat käyvät, niin sinä et kostu kyllä oikealla ajalla hääsaliin, vaan jäät ulkoiselle puolelle seisomaan. Mutta jos sinä ensin menisit sen suuren parantajan tykö rukoillen, että Hän parantaisi sinun jalkasi, niin se olisi mahdollista, että sinäkin kostuisit siihen suureen ehtoolliseen ennen kuin häähuoneen ovi kiinni suljetaan.

Neljänneksi: On myös sokeat kutsuttu häihin eli tähän suureen ehtoolliseen. Ja ne tulevat ilman epäilemättä niin pian kuin heidän silmänsä avataan. Sokeat ovat sen kaltaiset ihmiset, joille sokeus on tullut suureksi vaivaksi, ja niillä on suuri halu tulla valkeuteen. Mutta he tarvitsevat ensin taluttajan, joka taluttaa heitä suuren silmätohtorin tykö.

Muutamat ovat sokeaksi tulleet niin kuin Tobias, jonka silmiin pääskyset ovat paskantaneet. Niitä, jotka ovat sokeana syntyneet, ei saata yksikään ihminen auttaa. Jokohan sitte sen sokean vanhemmat ovat syntiä tehneet eli hän itse, niin kuin opetuslapset arvelivat, vai ovatko molemmat syntiä tehneet, emme tiedä. Mutta sen me tiedämme vakaisesti, ettei yksikään ihminen saata semmoisen sokeutta parantaa muu kuin se Herra, joka on silmät ja korvat tehnyt. Jos nyt sokea raukka saisi jonkun taluttajan, joka taluttaisi häntä Jeesuksen tykö, että jos itse Herra Jeesus tulisi ja näkisi tämän, niin Hän vissimmästi armahtaisi hänen päällensä, niin kuin te näette ja tiedätte, te Jeesuksen opetuslapset, että Herra on tämän sokean raukan nähnyt ja on saattanut hänen näkeväksi, jota nyt kaikki ihmettelevät.

Mutta fariseukset pahenevat siitä, vieläpä suuttuvatkin, ei ainoastaan sille suurelle silmätohtorille, joka on sokean raukan silmät avannut, vaan myös sille miehelle, joka oli sokeana syntynyt ja tuli nyt opettamaan fariseuksia, jotka luulivat näkevänsä ja kysyivät Jeesukselta: “Olemmeko mekin sokeat?” Nämä fariseukset, kirjanoppineet ja kansan vanhimmat suuttuivat sille miehelle, joka oli sokeana syntynyt. Sillä vaikka Jeesus on hänelle tuntematon, niin kumminkin niin kauvan kuin hän saapi nähdä avoimilla silmillä, on hänellä semmoinen tunto, että hän todistaa sen tuntemattoman, sokean silmäin avaajan olevan Jumalasta, vaikka fariseukset sanovat Hänen olevan syntisen.

Semmoinen ihminen, joka on sokeana syntynyt ja on Jeesuksen voiman kautta saanut silmänsä auki, alkaisi vissimmästi seuraamaan Jeesusta ja Hänen opetuslapsiaan niin pian kuin hän tulee tuntemaan, mikä mies Jeesus on. Hän rupeaa uskomaan Jumalan Pojan päälle, ja tulee vissimmästi siihen suureen ehtoolliseen, johon myös kaikki sokeat ovat kutsutut, niin myös se sokea raukka, joka istuu tien vieressä ja huutaa: “Jeesus, Daavidin poika, armahda minun päälleni!” Hänelle on sokeus tullut suureksi vaivaksi. Hän on kuullut puhuttavan Jeesuksen suuresta voimasta auttamaan vaivaisia, ja sen tähden hän huutaa kaikesta voimastaan. Vaikka se surutoin kansa toruu häntä vaikenemaan, yhtä hyvin huutaa hän niin paljon kuin suusta mahtuu: “Jeesus, Daavidin poika, armahda minun päälleni, että minä saisin näköni!” Viimein täytyy Jeesuksen seisahtua ja avata sokean raukan silmät.

Tämä ihminen myös seuraa Jeesusta ja Hänen opetuslapsiaan ja tulee siihen suureen ehtoolliseen. Mutta Tobias, jonka silmiin pääskyiset ovat paskantaneet, joka valittaa, että hänellä on ikävä ja sanoo Jumalan enkelille: “Mikä ilo minulla oleman pitää, jonka pitää pimeydessä istuman, eikä Jumalan valkeutta näkemän?” Eiköhän Herra armahda häntä ja lähetä enkelinsä auttamaan häntä hänen sokeudestaan? Moni on tosin tullut sokeaksi siitä syystä, että pääskyiset ovat paskantaneet heidän silmiinsä, vaan ei se ole pääskyisen syy, vaan se on heidän oma syynsä, jotka panevat maata juuri pääskyisen pesän alle. Kuka käskee heidän nukkua juuri pääskyisen pesän alla?

Ei pääskyiset paskanna valvovaisten ihmisten silmiin, mutta nukkuvaisten ihmisten silmiin ne kyllä paskantavat, ja siitä on moni tullut sokeaksi. Ei semmoisen ihmisen silmät aukene ennen kuin sappi pannaan silmiin, joka hyvin karvastelee. Ja sitten sokean silmät aukenevat, silloin hänki pääsee kiittämään Jumalaa, ja tulee ilman epäilemättä siihen suureen ehtoolliseen, joka nyt on valmistettu vaivaisille, raajarikoille, ontuville ja sokeille, niin kuin Jeesus sanoi Johanneksen opetuslapsille: “Sokeat näkevät, ontuvat käyvät, spitaaliset puhdistetaan, kuolleita herätetään ylös ja köyhille saarnataan evankeliumi.”

Nyt ovat kaikki tosin kutsutut siihen suureen ehtoolliseen ja meidän toivomme on, että he tulevat, vaikka he hitaasti kulkevat. Ja saapi kyllä ehtoollisen suuri laittaja odottaa muutamia monta hetkeä ennen kuin he tulevat. Huono on kyllä tämmöinen hääväki maailman silmissä. Perheen isäntä on koonnut huonointa ihmissorttia, mitä maan päällä löytyy, aivan ylönkatsotuita ihmisiä, joita ei kunniallinen talonpoika kutsuisi ollenkaan häihin.

Mutta miksis ovat ne kunnialliset talonpojat ja maailman herrat sanoneet esteensä? Minkäs tähden eivät ne kunnialliset vieraat tulleet siihen suureen ehtoolliseen? Eikö siinä ole ylönkatse Isäntää kohtaan, joka ehtoollisen pidon on laittanut? Ei perheen isäntä saata herkkujaan viskata keitureille ja sioille; jonkun ilmankin täytyy tulla nautitsemaan niitä herkkuja, joita perheen isäntä on laittanut. Koska ne suuret ja kunnialliset vieraat eivät ole tahtoneet tulla taivaallisiin häihin, niin saavat nyt huonoimmat nautita.

Niin tulkaat nyt, te vaivaiset, joilla ei ole mitään muuta suuhun panemista kuin mitä te kerjäämisellä saatte! Tulkaat siihen suureen ehtoolliseen ja nautitkaa kiitollisuudella, mitä perheen isäntä palvelijainsa kautta teille jakaa! Ne panevat kullekin osan sen jälkeen kuin kullakin on tarvetta ja hätää. Tulkaa tekin, raajarikot, jotka olette kuka tiesi kuinka kauvan aikaa maanneet tautivuoteessa, ja ette ole moneen aikaan maistaneet Jumalan viljaa. Tulkaat, te ontuvat, joitten kulkeminen on hidas niin kauvan kuin te onnutte molemmin puolin.

Rukattakaat, kiiruhtakaat ja vaeltakaat joutuisasti ennen kuin ovet kiinni pannaan. Ja te sokeat, jotka tarvitsette ensinnä taluttajan, että te pääsisitte sen suuren silmätohtorin tykö, joka aukaisee sokean. raukan silmät, että te näkisitte, mistä tie menee taivaaseen. Tulkaa sille suurelle ehtoolliselle! Kuka tiesi kuinka kauvan tämä ehtoollisen hetki on olemassa? Kuka tiesi, kuinka kauvan häähuoneen ovi on niin pantu, että se aukenee kolkuttavaisille? Kukas tiesi pian tulee ilta, pian pannaan ovet kiinni, ettei pääse yksikään enää sisälle. Eivät pääse hiljaiseen tulevaiset maistamaan niitä herkkuja, joita perheen isäntä on laittanut. Silloin saavat nekin, jotka kutsutut ovat seisoa ulkoisella puolella, ja saavat kyllä kuulla, mikä ilo häähuoneessa on. Eivät pääse hiljaiseen tulevaiset maistamaan eli ottamaan osaa heidän ilostaan.

Eivät pääse ne, jotka ulkoisella puolella ovat, kurkistelemaan ja katsomaan, kuinka kaunis Vapahtajan köyhä morsian on, kuinka hän on kullalla kaunistettu, kuinka hän on kruunattu, kuinka hän on kaunis ja kiiltävä, kuinka hän istuu ylkämiehen sylissä ja on ihana ja paistaa niin kuin aurinko. Hänen päässään on kruunu, jossa on kaksitoistakymmentä tähteä ja yksi kaunis ristitähti rinnassa, joka on puhtaasta kullasta tehty, josta Johanneksen Ilmestyskirjassa puhutaan. Hänellä on kointähti, ja kultasormus kädessä, nimittäin kihlasormus, joka on sen veripunaisen Kuninkaan rakkauden merkki, jonka Hän on antanut köyhälle morsiamelle, koska Hän meni sotimaan maailman ruhtinaan kanssa, koska Hän meni ostamaan ja lunastamaan köyhän morsiamensa vankeudesta. Silloin jo antoi Hän morsiamelle rakkauden merkin.

Ilmankin sinä Vapahtajan morsian muistat, että sinä olet kihlattu yhdelle miehelle, joka on omalla verellään sinun ostanut ja vankeudesta lunastanut. Muista myös, että sinä olet kutsuttu nyt siihen suureen ehtoolliseen, jossa sokeat näkevät, ontuvat käyvät, raajarikot hyppäävät, kuurot kuulevat ja mykät puhuvat. Muista, että tässä suuressa ehtoollisessa ruokitaan vieraita herkuilla. He saavat siellä voita ja hunajaa, viinaa ja rieskaa ilman rahatta ja ilman hinnatta.

Mutta ne vaivaiset, jotka eivät tule siihen suureen ehtoolliseen, saavat seisoa ulkoisella puolella. Ja vaikka he silloin kolkuttavat, niin ei yksikään avaja. Vaikka he silloin huutavat, niin ei yksikään vastaa. Ja vaikka he itkevät, ei yksikään lohduta. Sillä myöhään tulevaisilta ovat ovet suljetut ijankaikkisesti, eikä ole yhtään, joka enää saattaa avata, koska ette ole silloin kolkuttaneet, koska ovet vielä olisivat avatut. Mutta silloin se on hiljaista, ja hiljaista ijankaikkisesti. Aamen.