N:o 41 10 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1853

Koska kuningas Daavid kuuli, että hänen poikansa Absalom oli kuollut, rupesi hän itkemään ja sanoi: “Voi, minun poikani, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi.” 2. Sam. 18: 33

Tästä Daavidin murheesta saatamme me joltisesti arvata, mikä murhe tulee vanhimmalle, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja kuolevat suruttomuudessansa. Absalom oli ruumiin puolesta kaunis poika, mutta hänen sydämensä ei ollut juuri kaunis, sillä kunnianrietas oli saanut niin suuren vallan hänen päällensä, että hän rupesi hengen päälle käymään, nimittäin isänsä hengen päälle. Ja sen hän teki siinä mielessä, että hän niin pääsisi kuninkaaksi valtakunnassa.

Minkäs kaltainen poika se on, joka tahtoo isänsä tappaa, että hän voittaisi maailman tavaran ja kunnian. Vanhemman sydämellä on paljon rakkautta, mutta semmoisella lapsella ei ole armoa, joka käy vanhemman hengen päälle. Moni muu kuningas on tuominnut poikansa kuolemaan sen asian tähden. Mutta Daavidille tuli raskas murhe sen pojan kuolemasta, joka aikoi isänsä tappaa. Hän rupesi itkemään, ja sanoi: “Voi, minun poikani Absalom, jospa minä olisin kuollut sinun edestäsi.”

Mikäs mahtoi olla syy siihen, että Daavidille tuli niin raskas murhe sen jumalattoman pojan kuoleman tähden, joka tahtoi isänsä tappaa, että hän pääsisi vanhemman verellä maailman kunniaa ostamaan? Minä olen kuullut, että suruttomat vanhemmat soisivat mielellänsä sen kaltaisten lasten kuolevan, jotka tahtovat vanhemman verellä maailman kunniaa ostaa. Mutta Daavid tahtoi itse kuolla sen jumalattoman pojan edestä, että paatuneelle lisättäisiin armon aikaa. Että sokean raukan silmät aukenisivat. Se teki pahaa vanhimman sydämessä, että tämän sokean raukan, joka oli niin kovin eksynyt väärälle tielle, piti vielä kuoleman suruttomuudessa ja mennä umpisokeana helvettiin, ettei saanut vanhin neuvoa häntä katumaan rikoksiansa ja anteeksi anomaan, ennen kuin viimeiset huokaukset salpaavat hänen henkensä.

Ja kuka on se vanhin, joka mielellänsä soisi lapsiensa menevän helvettiin? Kuka on se vanhin, joka ei pidä sitä kovin pahana, että lapset eksyvät väärälle tielle ja tulevat onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa? Jokainen, jolla on vanhimman sydän, ja jolla on itsellänsä vähintäkään toivoa, että hän pääsee kerran näkemään valkeutta, soisi kyllä mielellänsä, että lapset tulisivat Jumalan lapsiksi. Ja jos lapset vastoin vanhemman tahtoa tulevat huoraksi ja varkaaksi, eli juomariksi ja kelmiksi, vissimmästi semmoinen asia koskee kovin vanhimman sydämeen, niin että se murheellinen vanhin rupeaa, niin kuin Daavid, valittamaan ja itkemään poikaansa, joka kuoli suruttomuudessansa ja teki itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa.

Mutta löytyvät vielä semmoiset vanhimmat, jotka neuvovat lapsiansa metsään, koska rietas on kääntänyt heidän silmänsä nurin, rupeavat he vielä omia lapsiansa vihaamaan kristillisyyden tähden, niin kuin se paha ja paatunut kuningas Saul, joka rupesi omaa poikaansa vihaamaan Daavidin tähden. Saulin poika Jonatan oli alkanut seuraamaan ja rakastamaan Daavidia, joka oli kristitty, ja tämän rakkauden tähden suuttui Saul omalle pojallensa, joka rakasti Daavidia hänen kristillisyytensä tähden. Saul suuttui niin kovin omalle pojallensa kristillisen rakkauden tähden, että hän rupesi kerran tappamaan omaa poikaansa.

Mitäs oli siis Jonatan rikkonut isäänsä vastaan? Ei mitään muuta, kuin se, että Jonatan rakasti Davidia, joka oli kristitty, sillä Jonatan rukoili vielä isäänsä Daavidin edestä, ja tahtoi niin muodoin estää isäänsä vuodattamasta viatonta verta. Ja tämän asian tähden suuttui Saul niin kovin pojallensa, että hän tahtoi hänet tappaa.

Tässä on meillä nyt yksi esimerkki, kuinka sokeat vanhemmat vihaavat lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja minkä tähden Kain tappoi veljensä? Sen tähden, että Abel oli kristitty ja muutoin Jumalalle otollisempi, kuin Kain, joka oli pakana. Kain suuttui veljellensä sen tähden, että Abelin uhri kelpasi paremmin Jumalalle kuin Kainin uhri. Se jumalaton Esau, joka myi esikoisuutensa yhden hernevellin edestä, rupesi jälkeen vihaamaan veljeänsä, sen tähden, että Jaakob sai paremman siunauksen isältänsä, kuin hän. Paavali kirjoittaa, että Aabrahamilla oli kaksi poikaa, mutta niin kuin silloin se, joka lihan jälkeen syntynyt oli, vainosi sitä, joka hengen jälkeen syntynyt oli, niin myös nyt ne, jotka lihan jälkeen syntyneet ovat, vihaavat niitä, jotka hengen jälkeen syntyneet ovat.

Jos nyt Daavid on meille esimerkki, kuinka kristillinen vanhin itkee ja murehtii, koska lapset eksyvät väärälle tielle ja hukuttavat itsensä, niin on myös se paha kuningas Saul esimerkki siihen, kuinka suruton ja paatunut vanhin vihaa omia lapsiansa kristillisyyden tähden. Ja tämä hengellinen viha, jonka kautta rietas kääntää paatuneitten silmät nurin, yllyttää maailmanlapsia neuvomaan lapsiansa metsään. He rupeavat rukoilemaan jumalaansa, jota he palvelevat yötä ja päivää juopumuksella, kirouksella ja turhalla elämällä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä ja heidän lapsiansa niin hulluiksi tulemasta, että he rupeaisivat rakastamaan kristityitä. He rukoilevat, sanon minä, jumalaansa, että hän varjelisi heitä niin hulluiksi tulemasta, kuin Daavid, joka valittaa, että hän oli väsynyt huokauksista, ja että hänen muotonsa oli muuttunut murheesta. Mutta taas oli hän niin iloinen, että hän hyppäsi Herran arkin edessä. Niin kuin myös katuvainen publikaani löi rintoihinsa ja huokasi. Ja Jumalan äiti, Maria, oli myös ilossa ja sanoi: “Minun sieluni iloitsee Jumalassa, minun Vapahtajassani.”

Vaikka semmoiset kristillisyyden esimerkit ovat Raamatussa, kuitenkin rukoilevat suruttomat: “Jumala varjelkoon meitä niin hulluiksi tulemasta, kuin nämä heränneet ovat, jotka välistä itkevät ja huokaavat, ja välistä ovat ilossa.” Koska heränneet tekevät katumuksen kyyneleillä ja huokauksilla, niin sanovat maailmanlapset: “Kyllä mekin saatamme katumuksen ja parannuksen tehdä, mutta ei sillä lailla.” Mutta kuinka? Mitämaks naurulla ja pilkalla? Koska kristityt neuvovat suruttomia katumukseen, niin sanovat maailmanorjat: “Kyllä mekin saatamme neuvoa katumukseen, mutta ei sillä lailla, kuin nämä heränneet.” Mutta kuinka?

Mitämaks viinapisaralla ja pirun paskalla? Me tiedämme nimittäin, että pirun paska on hyvä lääkitys niille, joilla on sydäntauti. Koska maailman orja suuttuu kristitylle, ja sille tulee paha mieli, niin puoskaroidaan sydän vuotavalla pirun paskalla. Eli jos joku paha sana olisi koskenut maksaan eli pernaan, niin se haava paranee varsin, koska muutamia pisaroita pirun paskaa tiputetaan niitten haavain päälle. Kunnian paikka on vanhalla ihmisellä kovin arka, vaikka hän on jo aikaa kunniattomaksi tullut.

Koska ihminen kadotti viattomuutensa, kadotti hän myös kunniansa. Hän häpesi, eikä tohtinut tulla alastomana Jumalan kasvojen eli silmien eteen. Niin ei ole enää ihmisellä kunniaa enempää, kuin koiralla. Mutta rietas antaa huoralle ja varkaalle kunnian. Ei sokea raukka ymmärrä, että hän on jo aikaa tullut kunniattomaksi synnin kautta, vaan hän luulee, että Jumala on antanut huoralle ja varkaalle kunnian.

Me olemme nähneet, että maailmankunnia on muuttunut häpeäksi niin pian kuin omatunto on herännyt. Ja se, kuin on häpeä maailman edessä, on suuri kunnia Jumalan edessä. Vapahtaja on kantanut kunniankruunun ristinpuussa, joka luullaan suureksi häpeäksi maailman edessä. Ja sama orjantappurakruunu on muuttunut kunniankruunuksi Jumalan ja kaikkien pyhien enkelien edessä. Eikä saata kristitty nähdä parempaa kunnianmerkkiä Vapahtajan päässä, kuin tämä orjantappurainen kruunu, joka oli häpeäksi ja häväistykseksi pantu hänen päähänsä.

Niin muuttuu myös maailman häpeä ja pilkkaaminen kunniaksi kristitylle, joka sen häpeän ilman suuttumatta kantaa. Sillä kristillisyyttä on aina pidetty suurena häpeänä maailman edessä. Kristityt ovat saaneet koiran nimen kantaa. Turkkilaiset sanovat kristitylle: “Sinä kristitty koira!” Kristityt ovat saaneet villihengen nimen pakanoilta. Heitä kutsutaan Jumalan nimen pilkkaajiksi juutalaisilta. Pakanat ovat sanoneet, että kristityt ovat pahoilta hengiltä riivatut.

Mutta tämä maailman pilkkaaminen on kristityn kunnia. Tätä ei ymmärrä sokea raukka, jonka silmät rietas on kääntänyt nurin. Ja sen tähden on vanhan ihmisen kunnianpaikka niin arka, ettei siihen kärsi koskea. Ja jos siihen joku sana koskee, niin se puoskaroidaan pirun paskalla.

Mutta ne harvat sielut, jotka ovat kunniattomiksi tulleet maailman edessä, katsokaa sen suuren Ristinkantajan päälle, joka kantoi kunniankruunun. Joka teidän tähtenne tuli kunniattomaksi maailmassa. Katsokaa, kuinka suuren kunnian hän nyt kantaa taivaissa. Katsokaa, kuinka hän tänä päivänä itkee ja surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka ovat eksyneet väärälle tielle, ja ovat Vanhemman verellä ostaneet itsellensä kunnian maailmassa. Nämä Vanhemman kyyneleet ovat täällä armon ajassa polttaneet, ja polttavat vielä niitten tuntoa, joitten haavoja hengelliset puoskarit eivät ole parantaneet suruttomuuden laastarilla ja pirun paskalla.

Mutta nämä Vanhemman kyyneleet ovat myös taivaallinen lääkitys niille, joitten tuntoon on tullut reikä. Sillä Vanhemman kyyneleet polttavat suruttoman tuntoa, koska siihen tulee reikä, ja parantavat myös omantunnon haavat. Jospa nyt Vanhemman kyyneleet polttaisivat muutaman kovan ja paatuneen tunnon, että siihen tulisi reikä! Jospa Vanhemman kyyneleet putoaisivat sen paikan päälle, jossa tunto ei ole niin paksu, kuin parkittu nautahärän vuota. Mitämaks aukenisivat muutaman sokean raukan silmät sen kautta, että hän rupeaisi näkemään ja tuntemaan, kuinka hän on pilkannut Vanhemman kyyneleet.

Tiputtakoon myös Taivaallinen Vanhin muutaman pisaran Lasaruksen haudan päälle, että juutalaiset näkisivät, kuinka paljon hän rakasti Lasarusta, ja rakastaa vielä nytkin, vaikka hän on haudassa. Mutta hän herättää hänet ylös, ja hänen sisartensa, Martan ja Marian pitää näkemän Jumalan voiman. Kuule, rakas Taivaallinen Vanhin murheellisten sisarten, Martan ja Marian huokaukset, ja älä anna epäuskon hallita heidän sydämissänsä, niin kuin sinä olet itkenyt itkeväisten kanssa. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa me kuulemme Taivaallisen Vanhimman itkevän ja surkuttelevan niitä onnettomia sieluja, jotka eivät tottele hänen rakkaita manauksiansa parannukseen, vaan pilkkaavat hänen kyyneleensä ja tallaavat hänen verensä. Ja vaikka moni suruton luulee, että ainoastansa Jerusalemin asuvaisia hän surkuttelee, jotka olivat niin tottelemattomat ja paatuneet, etteivät he viitsineet kuulla hänen taivaallisia opetuksiansa siitä taivaallisesta valtakunnasta. Kuitenkin, jos hän olisi täällä meidän silmiemme edessä vaeltamassa, ja näkisi meidän elämämme, niin kuin hän näkee taivaassa, mitä maailmanihmiset puhuvat ja ajattelevat hänestä ja hänen opetuslapsistansa, löytäisi hän vissimmästi täälläkin paljon paatuneita, jotka olisivat itkemäväärtit, jos niillä olisi silmät sen verran auki, että he näkisivät hänen kyyneleensä ja kuulisivat hänen huokauksensa. Mutta se on kätketty heidän silmiensä edestä, koska he ovat sokeana syntyneet ja kuuroina istuneet tähän päivään asti.

Niitten sielujen ylösrakennukseksi, jotka eivät ole vielä peräti paatuneet, tahdomme me tällä kerralla perään ajatella, minkä tähden Jeesus itkee.

Antakoon taivaallinen Herra Jeesus armonsa, etteivät kaikki hänen kyyneleensä vuotaisi hukkaan maahan. Että joku kyynel vuotaisi hyvään maahan ja kantaisi hedelmän taivaan valtakunnalle.

Ensimmäinen tutkistelemus: Mistä tulevat Vanhemman kyyneleet? Sitä me mahdamme kysyä, jotka olemme maalliset vanhimmat, emmekä tiedä vielä, mistä taivaallisen Vanhimman kyyneleet tulevat. Moni maallinen vanhin surkuttelee lapsiansa, koska he joutuvat johonkuhun onnettomuuteen, niin kuin köyhyyteen, onnettomiin naimisiin, eli jos he nuorena kuolevat ja jättävät vanhempansa suruun ja murheeseen. Silloin vuotavat maallisen vanhimman kyyneleet, vaikka moni ei tiedä, mitä hän itkee.

Moni suruton vanhin, joka on köyhyydessä, kiittää Jumalaa, joka korjasi hänen lapsiansa, että hän, nimittäin maallinen vanhin, pääsi heitä ruokkimasta. Mutta eivät nekään raukat tiedä, ketä he kiittävät. Usein vuotavat luonnollisen vanhimman kyyneleet juuri turhaan. Eivät ole luonnollisen ihmisen kyyneleet oikeat kyyneleet, vaikka ne on usein katkerat ja suolaiset. Välistä vuotavat kyyneleet ilman aikaansa luonnollisen ihmisen silmistä, vaikka ei ole paljon tietoa, mitä hän itkee.

Muutamat itkevät pahuuttansa, muutamat itkevät kunnian perään, koska heitä viattomasti haukutaan. Ja ihmiset luulevat, että ne ovat katumuksen kyyneleitä. Mutta eivät semmoiset ole muuta kuin käärmeen kyyneleitä. Huora itkee, koska huorakumppani menee toisen huoran tykö. Olen minä myös nähnyt yhden päävarkaan itkevän kunniansa perään. Ja olen kuullut hänen valittavan, että viattomasti häntä haukutaan. Ilmankin huoruuden ja kunnian rietas lukee heidän kyyneleitänsä, ja kuulee heidän huokauksiansa.

Mistäs semmoiset kyyneleet tulevat? Tulevatkos ne sydämestä? Vai tulevatkos ne maksasta ja pernasta? Sananlasku sanoo, että paha vaimo ei lakkaa torumasta, ennen kuin hän itkee. Minä luulen, että semmoiset kyyneleet ovat käärmeen kyyneleet, jotka tulevat välistä maksasta ja välistä pernasta ja välistä sapesta, ja kukaties siitä paikasta, jota ei viitsi kunniallinen ihminen mainita. Semmoiset kyyneleet pitäisi teidän säästämän siksi, kuin ne paremmin tarvitaan.

Vapahtaja sanoi niille vaimoille, jotka surkuttelivat häntä: “Älkää itkekö minua, vaan itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne, sillä katso, päivät tulevat, joina sanotaan: autuaat ovat hedelmättömät, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.” Olettekos te maalliset vanhemmat ajatelleet, koska se aika tulee? Jos te itkisitte itse teitänne ja teidän lapsianne, niin kuin Daavid itki poikaansa, joka suruttomuudessa kuoli, niin voisivat ne kyyneleet jotakin vaikuttaa. Mutta te itkette usein semmoisia kyyneleitä, jotka ovat katkerat ja suolaiset. Mutta ne eivät vaikuta mitään. Eivät omaksi, eivätkä lasten ylösrakennukseksi.

Koska Vanhin näkee lapsiensa eksyvän väärälle tielle ja tekevän itsensä onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa, koska muutamat tulevat huoriksi ja muutamat varkaiksi, koska muutamat tulevat murhaajiksi ja muutamat juomariksi, silloin pitäisi teidän muistaman nämä Jeesuksen sanat: “Itkekää itse teitänne ja teidän lapsianne.” Koska muutamat pilkkaavat vanhempansa kyyneleitä, muutamat pieksävät vanhempiansa, ja muutamat kiroavat synnyttäjäänsä, silloin tulevat teille nämä Vapahtajan sanat eteen: “Autuaat ovat hedelmättömät ja ne kohdut, jotka eivät synnyttäneet, ja ne nisät, jotka eivät imettäneet.” Silloin te saatte huutaa vuorille: “langetkaa meidän päällemme”, ja kukkuloille: “peittäkää meitä!”

Mitäs te tekisitte, vanhemmat, jos teille tulisi semmoiset lapset, jotka hyppäisivät vanhemman nokan edessä ja sanoisivat: “Haas, tule lyömään, jos tohdit!” Minä olen nähnyt sen onnettoman vanhemman sydämen paatuvan, ja olen kuullut hänen valittavan: “Nämä paatuneet lapset ovat saattaneet minut helvettiin.” Mitäs te tekisitte, jos teillä olisi sen kaltaisia lapsia? Minä ajattelen, että te kuolisitte murheesta ja sanoisitte, niin kuin se vanha Israel: “Te saatatte minun harmaat hiukseni murheella hautaan.”

Mutta kelläs semmoiset lapset ovat? Te mahdatte kysyä, kukas sen kaltaisia hukanpenikoita on synnyttänyt, ruokkinut ja ylöskasvattanut? Tässä huoneessa hän on. Ja minä näen vielä nytkin palavat kyyneleet vuotavan hänen silmistänsä. Ja minä ihmettelen, ettei hän ole jo aikaa heitä hävittänyt. Koska minä kysyin häneltä, rakas Vanhin, mitäs itket, vastasi hän: “Minä olen kasvattanut lapsia, mutta ne on kovakorvaisiksi tulleet, ja ei ne ota kuritusta vastaan. Lapset ovat kaikki tyynni eksyneet väärälle tielle.” Ja nekin, jotka vielä pienet ovat, että he mahtuvat Vanhimman syliin, purevat Vanhemman rintoja. Ei Vanhimmalle ole tullut niistä lapsista iloa, vaan surua ja mielikarvautta, sillä muutamat ovat huoria, muutamat varkaita, muutamat juomareita, muutamat murhaajia. Muutamat seisovat puolassa, ja muutamat kiroavat Luojaansa, vaikka he purevat kieltänsä tuskan tähden.

Minä ihmettelen, ettei Vanhin ole jo aikaa hävittänyt sen kaltaisia hukanpenikoita, eli ajanut heitä pois huoneestansa. Mutta ei Vanhimman sydän anna myöten, ennen hän kärsii hirmuisen tuskan ja vaivan, ennen kuin hän niitä hävittää, sillä hän odottaa aina parannusta. Mutta koska nämä lapset vahvistuvat, niin tulevat he vielä ylpeämmiksi ja paatuvat. Viimein sanovat he Vanhimmalle: “Sinä ilmankin olet meitä ruokkimassa. Kyllä me löydämme sijaa muualla.”

Semmoiset luottavat sen päälle, että he löytävät sijaa maailmassa ja helvetissä, jos vielä Taivaallinen Vanhin ajaisi heitä pois talostansa ja tekisi heitä perinnöttömiksi. Katso, rakas Vanhin! Siinä on sinulle kiitos ja kunnia sen edestä, että sinä olet näitä kiittämättömiä ruokkinut ja ylöskasvattanut. Siinä sinulle palkka sen edestä, että sinä olet näitä hukanpenikoita suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt. Siinä sinulle kiitos sen edestä, että sinä olet heidän edestänsä rukoillut ja valvonut heidän ylitsensä ja sylissä kantanut. He sylkevät sinua kasvoihin ja sanovat: “Haas, tule lyömään, jos tohdit!”

Näettekös nyt, minkä tähden Jeesus itkee? Ymmärrättekös nyt, mistä nämä Vanhemman kyyneleet tulevat? Ne tulevat juuri vertavuotavasta sydämestä. Hän surkuttelee niitä onnettomia sieluja, jotka eivät ottaneet kuolevaisen Vanhimman viimeisiä manauksia vastaan. Nyt ovat muutamat kauniit alkaneet riitelemään Vanhimman haudan päällä, vaikka hän on varoittanut: “Älkää vuodattako verta minun hautani päälle!” Kuitenkin he riitelevät perinnön päältä ja sanovat: “Vanhin on itse syönyt kaikki!” Mitäpä ne huolivat, jotka ovat Vanhemman verisuonista verta laskeneet, ja vielä tallaavat hänen vertansa jaloillansa. Kyllä he saattavat vielä veljensä tappaa.

Olivatkohan Israelin pojat paremmat? Se kaunis poika, Absalom, joka oli kunniallinen maailman edessä, ja niin nöyrä, että hän antoi kaikille asiamiehille suuta, sillä oli sen kaltainen sydän, että hän olisi kyllä saattanut ostaa maailmankunnian vanhemman verellä. Semmoiset miehet kelpaavat parhaiten maailmalle, jotka ostavat maailman tavaran ja kunnian vanhemman verellä. Mutta kuitenkin tulee Vanhemmalle suuri murhe isäntappajan kuolemasta. Ei olisi Vanhin suonut hänen kuolevan suruttomuudessansa.

Siinä te näette kristillisen vanhemman sydämen. Ja siitä me saatamme joltisesti, mutta emme täydellisesti, arvata, millainen Taivaallisen Vanhemman sydän on. Ei hän saata nähdä, että kaikki lapset menevät kadotukseen. Sen tähden täytyy hänen tänäkin päivänä vuodattaa rakkauden ja kaipauksen kyyneleitä paatuneitten ylitse. O, jos sinäkin tietäisit, mitä sinun rauhaasi sopii, niin sinä ajattelisit tällä sinun ajallasi. Mutta nyt on ne kätketyt sinun silmiesi edestä. Kätketyt ovat suruttoman kansan edestä, kätketyt ovat kaikki Vanhemman kyyneleet. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä sekä entinen kauhistavainen elämä, että nykyinen paatumus ja tulevainen kadotus. Kätketyt ovat sinun silmiesi edestä, sinä suruton maa, sekä sinun kauhea elämäsi että Vanhemman haavat.

Ainoastansa ne harvat sielut, jotka murheellisella sydämellä katselevat, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä, saattavat arvata, mikä suuri rakkaus Vanhemman sydämessä on. Ja mistäs tulevat nämä Vanhemman kyyneleet? Juuri sydämen pohjasta, juuri hänen sisimmästänsä.

Toinen tutkistelemus: Mitäs nämä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat? Jumalattomat näkivät kyyneleitä vuotavan Vanhemman silmistä. He kuulevat hänen huokaavan viimeisessä kuoleman kilvoituksessa: “Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät!” Mutta eivät kuolevaisen Vanhimman kyyneleet vaikuta mitään paatuneitten sydämissä. Vanhimman kyyneleet vuotavat sen tähden, että kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle ja tehneet itsensä onnettomiksi ajassa ja iankaikkisuudessa. Ja me arvaamme hyvin, että Vanhemman kyyneleet ovat kuumat kyyneleet, ja että ne tulevat juuri sydämen pohjasta.

Mutta eivät paatuneet ymmärrä, minkä tähden hän on niin suuressa murheessa. Enin osa niistä kyyneleistä putoaa niin kuin rakeet kaljaman päälle. Ei tule reikää tuntoon, vaikka kuinka Vanhimman kyyneleet putoaisivat sen päälle. Mutta saattaa kuitenkin löytyä joku harva sielu, jonka tuntoon nämä Vanhimman kyyneleet putoavat raskaasti. Jos, sanon minä, joku kyynele putoaisi tunnon päälle, niin se on arvattava, että se on polttava, sillä Vanhemman kyyneleet ovat kuumat. Eivät ne ole katkerat, niin kuin käärmeen kyyneleet. Eivät ne ole suolaiset, niin kuin huoran kyyneleet. Kuumat ovat Vanhemman kyyneleet, sillä ne tulevat lämpimästä sydämestä. Ne tulevat rakkaasta sydämestä, ja armahtavaisesta sydämestä, ja murheellisesta sydämestä, ja palavasta sydämestä.

Eivät Vanhemman kyyneleet ole niin katkerat ja suolaiset, kuin siveän huoran kyyneleet, jotka tulevat sapesta ja pernasta. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat niin kuumat, että ne polttavat katumattoman tuntoa helvetissä, vaikka paatuneitten tunto on täällä armon ajassa niin paksu, kuin nautahärän vuota. Jos Vanhemman kyyneleet putoavat semmoisen tunnon päälle, niin ne putoavat, niin kuin rakeet kaljaman päälle.

Vaikka nyt Vanhin on itkenyt kaikkien jumalattomien tähden, eivät Vanhemman kyyneleet vaikuta kuitenkaan monen omassatunnossa totista surua ja murhetta. Ei tule reikää monen ihmisen omaantuntoon, vaikka Vanhemman kuumat kyyneleet putoavat sen päälle. Sillä koska paatuneet lapset näkevät näitten kyyneleitten vuotavan Vanhemman silmistä, silloin sanoo paatunut lapsi: “Älä pidä minusta vaarin, itse minä vastaan, jos vahinko tulee sielulle.” Toinen, joka tahtoo omalla parannuksella niitä entisiä vikojansa parantaa, sanoo murheelliselle Vanhimmalle: “Minä lupaan parannuksen tehdä ja siveästi elää.” Armonvaras sanoo: “Älä itke minua, ilmankin sinä olet jo aikaa anteeksi antanut.” Neljäs sanoo: “Minun täytyy paeta pois sinun kasvojesi edestä, en saata minä nähdä Vanhimman kyyneleitten vuotavan.” Ja viides sanoo: “Minä kuolen murheesta ja epäilyksestä. Sinun kyyneleesi polttavat minun tuntoani hirmuisesti. Jos et anna anteeksi minun vääryyttäni – Sela! –, niin minun täytyy iankaikkisesti kuolla.”

Nyt te kuulette, mitä Vanhemman kyyneleet vaikuttavat, koska ne putoavat katuvaisen omantunnon päälle. Ne polttavat, niin kuin palavat hiilet. Mutta Vanhemman kyyneleet ovat kokoonpannut kahdenlaisesta aineesta: Toinen osa on Jumalan ankara vanhurskaus ja toinen osa palava rakkaus.*

Jokaisessa Vanhemman kyyneleessä on toinen osa ankara vanhurskaus ja toinen osa on palava rakkaus. Toinen osa on Jumalan viha, ja toinen osa on armo. Jos nyt omassatunnossa on reikä ja sydämessä haava, niin vaikuttaa yksi kyynele Vanhemman silmistä niin paljon, että omatunto rupeaa verta vuotamaan ja sydän rupeaa särkymään. Mutta silloin erkaantuu Jumalan ankara vanhurskaus armosta. Jumalan viha ja katumuksen kyyneleet sekoittuvat ja vuotavat maahan, mutta Jumalan armo jää sydämeen ja parantaa omantunnon haavat.

Ikään kuin muikea piimä pantaisiin lämpimän maidon sekaan. Varsin erkaantuu juusto, ja hera jää. Niin erkaantuu myös Jumalan ankara vanhurskaus armosta, koska katumuksen katkerat kyyneleet rupeavat lämpimästä ja palavasta sydämestä vuotamaan. Jumalan viha on polttava tuli, mutta katumuksen kyyneleet sammuttavat sen.

Katsokaa, sillä tavalla vaikuttavat Vanhemman kyyneleet omantunnon poltetta siinä omassatunnossa, kussa jo reikä on, josta Vanhemman kyyneleet pääsevät vuotamaan omantunnon sisälle. Mutta siinä, kussa ei reikää ole omassatunnossa, siinä ei vaikuta Vanhemman kyyneleet mitään. Ne putoavat kyllä omantunnon päälle, mutta koska ei ole omassatunnossa yhtään reikää eli haavaa, valuvat ne molemmin puolin omaatuntoa, ja putoavat maahan. Ja maan päältä ne vajoavat, niin kuin muutkin vedenpisarat maan alle. Ja siellä ne vasta rupeavat polttamaan niitten tuntoa surkeasti, jotka maan alla ovat. Sillä vaikka apostoli sanoo, että niittenkin polvet kumartavat Jeesuksen nimeen, jotka maan alla ovat, ei hän kuitenkaan sano, että tämä polvien kumartaminen maan alla auttaa heitä maan alta ylös.

Tämä polvien kumartaminen maan alla taitaa olla samankaltainen kumartaminen, kuin täälläkin tapahtuu kuolleen uskon tunnustajilta. He kumartavat polviansa Jeesuksen nimeen, mutta sydämiänsä he kumartavat maailman puoleen. Voi teitä, te suruttomat maailman lapset, jos te putoatte maan alle ja siellä kumarratte teidän polvianne Jeesuksen nimeen ja huudatte: “Herra, armahda meidän päällemme!” Mutta seinät pimeyden luolassa vastaavat: “Meidän päällemme, meidän päällemme! Vanhemman kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Vaivaisten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Viattomain lasten kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Käärmeen kyyneleet vuotavat katosta meidän päällemme. Ja kaikki nämä kyyneleet vuotavat raskaasti meidän tuntomme päälle ja polttavat surkeasti meidän tuntoamme.” Ja silloin rupeavat he huutamaan vuorille: “Langetkaa meidän päällemme!” ja kukkuloille: “Peittäkää meitä!” Ja seinät pimeyden luolassa vastaavat joka kantilta: “Peittäkää meitä!”

Rakas Vanhin, mitäs itket tien päällä tänä päivänä, kasvot kääntyneinä Jerusalemin kaupungin puoleen? Mitäs näet siinä kaupungissa, joka liikuttaa sinun sydämesi kyyneleihin asti? Kaikki lapset ovat eksyneet väärälle tielle. Et sinä saa iloa, et yhdestäkään lapsesta, joita sinä olet suurella tuskalla ja vaivalla synnyttänyt. Joita sinä olet murheella ja kyyneleillä ruokkinut. Joita valvomisella ja huokauksilla imettänyt olet. Usein ajattelit sinä, rakas Vanhin, koska sinä imettäessäsi tätä nuorinta lasta, jota sinä viimeiseksi luonut olet oman kuvasi kaltaiseksi: “Tästä lapsesta tulee minulle ilo vanhuuden päivänä, koska vanhemmat lapset ovat jo minusta luopuneet ja paatuneeksi tulleet.”

Mutta surkeasti tulit sinä petetyksi, rakas Vanhin. Yksi paatunut kelmi tuli villitsemään tätä nuorinta lasta, ja se tuli lihan himoilta voitetuksi ja rupesi huoraamaan sen vanhan kelmin kanssa, josta taas tulee sinulle surua ja mielikarvautta. Et sinä kuitenkaan saattanut jättää tätä nuorinta lasta sen vanhan kelmin haltuun, vaan sinun täytyi tulla tänne itkemään ja huutamaan riettaan huoralle: “Tule pois veikkonen. Älä makaa riettaan sylissä. Sinä tulet onnettomaksi ajassa ja iankaikkisuudessa!”

Mutta riettaan huora ei ole kuulevinaan. Nauraa vain riettaan sylissä ja sanoo taivaalliselle Vanhimmalle: “Haas, tule lyömään, jos tohdit!”

Jos Vanhin tahtoo häntä väkisin vetää riettaan sylistä, silloin potkii hän vastaan ja sanoo: “Tapa jo!” Sen kaltaista kiitosta saa nyt Vanhin sen edestä, että hän on sinua suurella vaivalla ja verenvuodatuksella synnyttänyt, murheella ja kyyneleillä ylöskasvattanut. Valvonut sinun ylitsesi ja sylissä kantanut. Hänen täytyy valittaa: “Minä olen kasvattanut lapsia, mutta he ovat kovakorvaisiksi tulleet. Eivät he ota kuritusta vastaan.”

Ne harvat sielut, jotka ovat ottaneet Isänsä kuritusta vastaan, jotka ovat antaneet suuta Isän vitsalle ja armollisen kurituksen jälkeen ovat päässeet Vanhemman syliin sen sovinnon kautta, kuin Jeesuksessa Kristuksessa tapahtunut on. Katsokaa tekin armoitetut sielut, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhemman silmistä niitten lasten tähden, jotka ovat saattaneet Vanhemmalle surua ja mielikarvautta tottelemattomuutensa kautta. Jos te vielä toisen kerran annatte sydämenne maailmalle ja riettaalle, niin tulee Vanhimmalle niin suuri murhe, että hän kuolee murheesta.

Kuka sitten ruokkii teitä rieskalla? Kuka enää valvoo teidän ylitsenne? Kuka huutaa teitä takaisin vaaralliselta tieltä? Kuka noutaa teitä viettelijän talosta, ennen kuin iankaikkinen pimeys tulee? Luuletteko te, että Vanhin on niin paljon itkenyt, että hän on murheen tähden sokeaksi tullut, ettei hän enää näe, mihin teillä on halu juosta? Mutta pysykää kotona Vanhemman tykönä, ja älkää luopuko hänestä. Hän on jo kerran noutanut teitä riettaan sylistä. Kuka tietää, jos hän toiste rupeaa laukkomaan teidän perässänne! Jos te vielä toisen kerran menette sen viettelijän tykö, niin ei Vanhin enää huoli teistä, koska ette huoli hänestä. Katsokaa siis, kuinka kyyneleet vuotavat Vanhimman silmistä, että te tulisitte rukoilemaan häntä ja tarjoamaan teidän sydämenne hänelle, ja lupaamaan, ettette koskaan luovu hänestä. Amen.

_________________________________

Jäljennös / Laestadiana 1 ( Jussilan kokoelma ) E. Hermanssonin jäljennöskirja / Oulun maakunta-arkisto /

*-merkistä asti erilainen kuin Puhtaat Saarnat (1984) kirjassa. Todennäköisesti tämä saarna on koottu kahdesta eri saarnasta.