N:o 42 11 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDESTA 1853

Joka korvansa kääntää pois lain kuulosta, hänen rukouksensakin on kauhistus. Sananlaskut 28: 9

Kuningas Salomo oli ilman epäilemättä nähnyt, kuinka nekin, jotka kääntävät korvansa pois lain kuulosta, se on semmoiset paatuneet henget, jotka eivät tahdo kuulla Jumalan lakia, vuovaavat kuitenkin rukoilla Jumalaa. Mutta Salomo todistaa nyt sananlaskujen kirjassa 28: 9, että semmoisen ihmisen rukous on kauhistus.

Ja minkä tähden on lain ylenkatsojan rukous kauhistus? Minä luulen sen olevan kauhistuksen sen tähden, että hän rukoilee semmoisia mahdottomia, josta tulisi synti ja vääryys, jos Jumala antaisi hänelle, mitä hän anoo. Niin esimerkiksi varas ei tahdo kuulla Jumalan lakia, kussa häntä haukutaan, mutta hän rukoilee kuitenkin, että Jumala siunaisi hänen reissunsa, koska hän menee varastamaan. Ja jos vieraat miehet¹ tulevat päälle, koska hän on varastamassa, niin alkaa varas rukoilemaan Jumalaa, että vieraat miehet kuolisivat, ennen kuin asia tulee laissa tutkisteltavaksi.

Huora rukoilee Jumalaa, ettei tulisi lasta huoravuoteesta. Ilmankin nyt huoran ja varkaan rukous on Jumalalle otollinen. Niin me päätämme, että katumattoman huoran ja katumattoman varkaan rukous on maailman jumalalle otollinen, mutta taivaan Jumala ei kuule semmoisia rukouksia, sillä se on kauhistus hänen edessänsä.

Ja mitäs viinaporvari rukoilee? Minkä kaltainen on viinaporvarin rukous? Joo, viinaporvarin rukous on tämmöinen: Jumala siunatkoon minun kauppani, että minun kaluni kulkisi. Että paljon viinaa ostettaisiin.

Mitäs juomari rukoilee? Joo, näin juomari rukoilee. O, armollinen viinaporvari. O, rakas viina patruuna. Armahda minua ja anna yksi pisara vuotaa sinun hanastasi, virvoitukseksi minun surkeassa janossani!

Ja kuinkas huorapukki rukoilee. Joo, hän lankeaa polvillensa naaraspirun edessä ja rukoilee hartaasti ja puolittain huokauksilla: O, rakas neitsyt! Minä palan rakkaudesta sinua kohtaan. Enkös minä saa rakastaa sinua?

Semmoinen nyt on viinaporvarin, juomarin ja huorapukin rukous. Se on kauhistus Jumalan edessä.

Mutta millainen nyt on fariseuksen rukous? Fariseus ei ole väärä, ryöväri eli huorintekijä. Ei hän ole varas eikä huora, ei hän ole juomari eikä viinaporvari. Sitä vastoin on hän kahdesti viikossa paastonnut ja maksanut kunniallisesti kymmenykset kaikista. Ei fariseus ole kironnut, tapellut, eli vääryydellä mitään voittanut. Hän on niin siveästi elänyt, ettei ole yhtään syntiä tunnon päällä. Eiköhän hän mahda olla tuhannen kertaa parempi, kuin publikaani, joka nyt seisoo taampana ja huokaa?

Fariseuksella on se vakuutus, että Jumala on häntä varjellut huoruudesta, varkaudesta ja kaikesta vääryydestä. Ja se on kohtuullista, että hän kiittää Jumalaa sen siveyden ja rehellisyyden edestä, joka hänen pääkallossansa on. Mutta me olemme jälkeen huomanneet, että maailman jumala on häntä varjellut synnistä. Se pitää meidän Jumalan armon kautta näyttämän eli viisaaman, koska me olemme ensinnä rukoilleet taivaan Jumalaa, että hän aukaisisi fariseuksen sokeat silmät, jotta hän tulisi havaitsemaan, kuinka vaarallisessa tilassa hän on. Kuule, taivaan Jumala, publikaanin huokaukset, vaikka hän nyt seisoo taampana ja huokaa. Isä meidän j. n. e.

Tämän päivän evankeliumissa muistelee Vapahtaja, että kaksi ihmistä meni ylös temppeliin rukoilemaan. Yksi fariseus ja toinen publikaani. Fariseus rukoili ensinnä niin kuin arvattava on, että fariseus, joka katsoi ylen publikaania, kävi edellä, ja publikaani, joka oli maailman ylenkatsoma, kävi perässä. Josta myös seuraa, että fariseus astui ensinnä temppeliin, sillä ei suinkaan fariseus viitsi nähdä tuota publikaania rinnallansa vaeltavan, koska hän kiitti Jumalaa sen edestä, ettei hän ole niin huono, kuin tämä publikaani.

Me ymmärrämme siis, että fariseus astui ensinnä temppeliin, ja alkoi myös ensinnä rukoilemaan. Siinä hän nyt seisoo ja rukoilee näin itsekseen, niin matalalla äänellä, ettei moni kuule, mitä hän rukoilee, sillä hän rukoilee ainoastansa ajatuksilla, mutta ei sydämellä, ettei saisi ulkokullatun nimeä, jos hänen rukouksensa tulisivat ynnä huokausten kanssa sydämestä.

Ja koska publikaani ei tohtinut nostaa silmiänsäkään taivaaseen mahdottomuuden tähden, niin se on arvattavaa, että fariseus, jota mahdottomuus ei ole koskaan vaivannut, nosti silmiänsä ylös kattoon, katsellen, kuinka monta rautanaulaa on katossa. Ilman epäilemättä nosti hän myös silmiänsä ylös saarnatuoliin, nähdäkseen, jos pappi saarnaa ilman saarnakarttaa eli ei. Siinä on fariseuksella paljon tekemistä ja ajattelemista, kuinka huono tuo publikaani on, joka nyt seisoo taampana ja huokaa. Ja koska publikaani löi rintojansa, niin fariseus levittää rintojansa osoittaaksensa koko maailmalle, kuinka luja rinta hänellä on, johon ei pysty Jumalan kaksiteräinen miekka.

Koska nyt fariseus seisoo ja rukoilee näin itsekseen: Minä kiitän sinua, Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, ryöväri, väärä, huorintekijä, taikka myös niin kuin tämä publikaani. Silloin luulee hän, että Jumala on varjellut häntä sekä ryöväämisestä ja huoruudesta, että myös vääryydestä, johonka kuuluu varkaus, juopumus, kirous, tappelus, ylpeys, koreus, komeus, ahneus, valhe ja viinakauppa; sillä Johannes sanoo, että synti on vääryys.

Mutta meidän pitää nyt Jumalan armon kautta näyttämän, että maailman jumala on varjellut fariseusta synnistä, ja vielä päälliseksi on maailman jumala pannut häntä paastoamaan ja kymmenyksiä maksamaan kaikista. Ei ainoastansa pellosta, lehmistä ja lampaista, mutta myös tilleistä ja mintuista.

Ensimmäinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on varjellut fariseusta synnistä? Toinen tutkistelemus. Kukas on se maailman jumala, joka on pannut fariseusta paastoamaan?

Paavali puhuu maailman jumalasta, joka on sovaissut uskottomain taidot, että heidän pitää valheita uskoman. Emme me saata muuta ymmärtää, kuin että tämä maailman jumala ei ole muu kuin itse perkele, joka nyt epäuskoisissa lapsissa vaikuttaa. Mutta ei ole perkele yksi maailman jumala, vaan niitä on monta, niin kuin paha henki tunnusti sen riivatun suun kautta: Minun nimeni on legio, sillä me olemme monta. Vaikka siis fariseus kantaa monta perkelettä sydämessänsä, eivät ne kaikki pääse häntä hallitsemaan. Sillä yksi on siveyden eli omanvanhurskauden perkele, joka muuttaa itsensä valkeuden enkeliksi, vaikka hän on musta niin kuin itse pääperkele, koska hän joskus tulee valkeuteen.

Sillä tämä musta perkele, joka on fariseuksen paras enkeli, on niin totinen olevinaan, että hän kuulee varsin, jos joku kristitty olisi erehtynyt sanoissansa. Hän ottaa sanasta kiinni ja ahdistaa maailman lain kautta. Ja ettei mikään solmu tulisi hänen tuntonsa päälle, puhdistaa hän edeltä päin tuntonsa valheen kautta ja sanoo niin kuin Vapahtajan murhaajat: “Kuka sinut tahtoo tappaa? Emme me tahdo kristittyjen verta latkia.” Silloin juuri koska hän rupeaa kantamaan kristittyjen päälle, että hän pääsisi maailman lain voimalla vahingoittamaan kristityitä, puhdistaa hän tuntonsa lohikäärmeen verellä ja sanoo: “Emme me tahdo kristittyjen verta latkia.”

Fariseukset sanoivat Vapahtajalle: “Emme hyvän työn edestä sinua kivitä, mutta että sinä teet itsesi Jumalan Pojaksi.” Omanvanhurskauden musta perkele on myös niin rehellinen ja yksivakainen, ettei hän varasta, eikä salli fariseuksen varastaa nuppineulan edestä, mutta mitä hän saattaa lain varjon alla varastaa, esimerkiksi väärällä viinakaupalla, siinä ei ole varkaus synti.

Omanvanhurskauden eli siveyden perkele panee fariseuksen kiittämään Jumalaa, jonka hän luulee varjelevan fariseusta synnistä. Mutta ei suinkaan ole muu kuin siveyden perkele ja kunnian rietas varjellut fariseusta huoruudesta ja varkaudesta, niin myös ryöväämisestä. Sillä jos huoruuden himot nousevat fariseuksen lihassa, niin sanoo kunnian rietas: “Älä sinä pikku herra liiku vielä; jos sinä rupeat liikkumaan, niin sinä saatat häpeän ja huoran nimen minun päälleni.”

Jos ahneuden rietas käskee fariseusta varastamaan, niin sanoo kunnianrietas: “Älä sinä veli kulta rupea julkiseen varkauteen; sinä teet minut kunniattomaksi, ja saatat minut häpeän alle.” Ja omavanhurskaus todistaa: Se on tosi. Nyt tulee myös käärmeen viekkaus, joka maailmassa viisaudeksi kutsutaan, ja sanoo ahneuden perkeleelle: “Älä sinä veli kulta mene varastamaan. Kyllä sinäkin saat himosi ja halusi muitten omaisuuden perään täytetyksi viinakaupalla ja voikaupalla. Tee kauppaa, ja ota hyvä voitto kalusta ja vaivasta. Sillä lailla sinä pääset rikastumaan, mutta ei varkauden kautta.”

Katso, tällä lailla nyt siveydenperkele ja kunnianperkele varjelee fariseusta ryöväämisestä, huoruudesta, varkaudesta ja muista grouveista synneistä. Vielä kunnianperkele varjelee muutamia juopumuksesta, sillä vaikka lihan himo pakottaa ja käskee juoda, ei kuitenkaan kunnian rietas salli. Kunnian rietas sanoo muutamille näin: Älä sinä ole niin kuin sika päissä. Sinä saat juomarin nimen kantaa. Näin on nyt siveyden, se on, omanvanhurskauden ja kunnian rietas, varjellut fariseusta huoruudesta, varkaudesta ja julkisesta vääryydestä. Ja nyt hän seisoo tuolla, niin kuin mikä kunniallinen raatiherra ja kiittää jumalaansa, se on, maailman jumalaa, joka on häntä varjellut synnistä, ja sanoo: “Minä kiitän sinua Jumala!” j. n. e.

2. Mutta ei siinä kyllä, että maailman jumala varjelee fariseusta synnistä. Vielä hän manaa häntä paastoamaan. Ei fariseus luule eli usko tulevansa autuaaksi paljaalla siveydellä, vaan omavanhurskaus panee häntä myös paastoamaan, se on, ulkonaisella tavalla osoittamaan jumalisuutensa. Paastoaminen on ollut Vanhassa Testamentissa katumuksen merkki, koska hengellinen murhe on ollut niin suuri, ettei ole katuvainen jaksanut syödä. Ja on myös Uudessakin Testamentissa joskus tapahtunut, että katuvaisille on tullut siinä hengellisessä murheessa niin suuri halu ja nälkä ja ikävöitseminen Jumalan sanan perään, ettei ole katuvainen muistanut ruokaa, niin kuin Vapahtaja sanoo: “Ei ihminen elä ainoastansa leivästä, vaan jokaisesta sanasta, kuin Jumalan suusta lähtee.”

Mutta ei fariseus ole vielä tullut murheelliseksi ja raskasmieliseksi syntiensä tähden, niin kuin publikaani, että hänen sen tähden olisi täytynyt paastota, vaan hän paastoaa, että muut ihmiset uskoisivat, että hän on niin suuressa katumuksessa, ettei hän jaksa syödä. Ja hän uskottelee sitten muille, että Pyhä Henki häntä ruokkii. Se nyt vasta on oikea ulkokullattu ja fariseus semmoinen. Mutta ei kaikki fariseukset pääse sinne saakka tekopyhyydessä, vaan useimmat pysähtyvät siinä ulkonaisessa siveydessä (siihen määrään), etteivät he mene julkiseen varkauteen eli lihalliseen huoruuteen. Semmoiset fariseukset saattavat kyllä sanoa: “Minä kiitän sinua Jumala, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, väärä, ryöväri” j. n. e. Mutta eivät ne saata sitä paastoamista omistaa. Eikä taas moni fariseus saata omistaa sitä paikkaa, kuin Vapahtaja on muistellut eri paikassa, että he maksavat tilleistä ja mintuista kymmenykset. Sillä tämän aikaiset fariseukset eivät jaksa maksaa määrättyjä kymmenyksiä pellosta ja lehmistä, jopa sitten tilleistä ja mintuista.

Nyt seisoo publikaani taampana ja huokaa sillä aikaa, kun fariseus lukee rukouksiansa. Fariseuksella on pitkät ja kauniit rukoukset, mutta publikaanilla on lyhykäiset huokaukset. Fariseus luettelee hyviä töitänsä, mutta publikaanilla ei ole mitään hyvää luettelemista. Ja minä arvelen, että fariseukset vielä tänäkin päivänä katsovat publikaania ylen ja sanovat niin kuin juutalaiset: “Kukas sinua tahtoo tappaa?” Vaikka fariseuksen sydämessä palaa hengellinen viha, vaikka he kantavat kristillisyyden tähden Jeesuksen päälle ja kysyvät häneltä hänen opetuksistansa ja hänen opetuslapsistansa, kuitenkin he sanovat: “Kukas sinua tahtoo tappaa?” Fariseukset tekevät siinä niin kuin paavi, joka antoi muutamat synnit anteeksi ennen kuin ihminen oli niitä tehnyt.

Niin tekee myös rietas. Hän antaa fariseuksille synnit anteeksi ennen kuin he niitä tekevät. Hän opettaa fariseuksia kantamaan kristittyjen päälle, ja kuitenkin sanovat he: “Emme tahdo kristittyjen verta latkia.” Mutta me näemme kuitenkin, että kristittyjen veri on makeampi kuin siirappi lohikäärmeen suussa. Ja fariseukset, jotka parhaiten ymmärtävät noutaa valkean helvetistä, millä he näkevät makkaroita tehdä kristittyjen verestä, eivät ne raukat ole vielä kylliksi puhdistetut lohikäärmeen veressä. Kyllä vielä tarvitsevat enemmän puhdistusta lohikäärmeen mustassa veressä, ennen kuin he saavat omantunnon rauhan. Eipä Herodeksen huora saanut omantunnon rauhaa, ennen kuin Johannes Kastajan pää kannettiin vadin päällä.

Mutta se suuri Luoja, joka tähän asti on säästänyt köyhän seurakuntansa, vaikka fariseukset, kirjanoppineet ja lainoppineet käyvät hirmuisesti hänen päällensä, ja se suuri ruskea lohikäärme, joka käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien ketä hän saisi niellä, näyttää hampaitansa Jeesuksen karitsoille, on kuitenkin tähän päivään asti suojellut ja varjellut niitä harvoja sieluja, jotka publikaanin kanssa huokaavat, publikaanin kanssa seisovat taampana, publikaanin kanssa lyövät rintojansa.

Kerran tulee se päivä, että fariseukset, jotka täällä eivät huokaa sokeutensa ja pahuutensa ylitse, mutta katsovat ylen publikaania, joka huokaa ja lyöpi rintojansa. Fariseukset saavat kerran nähdä, että publikaanin huokaukset kuuluvat taivaaseen asti. He saavat nähdä, että se suuri Ristinkantaja, joka huokasi, koska kuuro ja mykkä seisoi hänen edessänsä, lukee publikaanin huokauksia, ja se orjantappuroilla kruunattu Kuningas kuulee, kuinka katuvainen publikaani huokaa. Raskaasti hän huokaa. Mutta hurskaampana hän menee kotiansa, kuin fariseus. Ja fariseuksen pitää kerran sen näkemän ja hämmästymän.

Ja kerran tulee myös fariseuksen vuoro, että hänen pitää huokaaman. Mutta hänen huokauksensa eivät kuulu ulommaksi helvettiä. Eivät ne kuulu edemmäksi kuin alimmaiseen taivaaseen, eikä syvempään kuin syvimpään pohjattomuuteen. Voi, voi, fariseus rukka, kuinka onneton sinä olet, jos et rupea nyt varsin huokaamaan. Amen!

___________________________________

Alkuperäinen / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki /

* päiväsaarna

¹ todistajat