N:o 65 MIKKELINPÄIVÄNÄ

Ja suuri sota tapahtui taivaassa. Mikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmeen kanssa, ja lohikäärme soti ja hänen enkelinsä. Ja se suuri lohikäärme, se vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, heitettiin ulos, joka koko maan piirin viettelee. Hänet heitettiin maan päälle, eikä heidän sijaansa enää löydetty taivaassa. Ilm. 12: 7 - 9

Tämä suuri sota, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, on vielä nytkin olemassa, vaikka lohikäärmeellä on nyt eri haamu kuin silloin, koska Johannes näki hänen kamppailevan Mikaelin kanssa. Silloin oli vielä lohikäärmeen päällä se vanha esinahka, jossa hän liikkui pakanallisen haamun kanssa. Hän oli silloin julma sotimaan Mikaelin kanssa, mutta ei hän silloin voittanut mitään, vaikka hän imi paljon kristittyin verta. Mutta nyt hän on muuttanut nahkansa. Hän tulee nyt vanhan kristityn haamussa. Ja hän onkin nyt siinä haamussa julma sotimaan Mikaelin kanssa. Mutta me toivomme, että hänet heitetään ulos taivaasta maan päälle.

Tämä suuri sota taivaassa tapahtuu kolmella tavalla. Ensiksi sotii Mikael ja hänen enkelinsä lohikäärmeen kanssa kunnian valtakunnassa. Toiseksi sotivat he armonvaltakunnassa. Ja tämä suuri sota soi joka päivä kristittyin sydämessä. Koska nimittäin Mikael tulee ihmisen sydämeen ajamaan ulos lohikäärmeen siemeniä, eli niitä seitsemää perkelettä, jotka ovat seitsemän kuolettavaista syntiä, silloin tekee lohikäärme kovan vastuksen, eikä tahdo lähteä ulos ihmisen sydämestä, vaan puikii ja potkii siellä hirmuisesti, ja tekee sydämen kipeäksi, kovaksi, ja välistä myös paisuttaa sen. Suruttomat ja armonvarkaat eivät ^* tiedä siitä sodasta mitään, sillä rietas antaa heille rauhan. Mutta heränneessä ja myös armoitetussa tilassa tuntuu kyllä tämä sota Mikaelin ja lohikäärmeen välillä. Lohikäärme nostaa kiusaukset ja pahat ajatukset, ja tahtoo niitten kautta ahdistaa Mikaelin pois. Mutta Mikael myös sotii ja heittää ulos sen vanhan lohikäärmeen siitä taivaasta, joka on kristityn sydämessä.

Mutta lohikäärme sotii myös kolmanneksi luonnon valtakunnassa pahain ihmisten kautta, jotka ovat Jeesuksen ristin viholliset, joista muutamat koettavat kivillä, niin kuin juutalaiset, muutamat kepillä ja halolla, muutamat nyrkillä ja sauvalla, tappaa kristityitä. Muutamat lain voimalla ja muutamat väärän opin kauhistuksella koettavat niitä hävittää. Mutta ei ole se vanha mato voittanut paljon mitään ulkonaisen vainoamisen kautta, sillä mitä julmemmasti hän kävi niitten päälle vainolla ja verenvuodatuksella, sitä suurempi voima annettiin myös kristityille kärsimään kaikkinaiset vaivat.

Johannes näki ilmoituksessa, että kristityt voittivat Karitsan verellä ja hänen sanansa todistuksella, sillä eivät he rakastaneet henkeänsä kuolemaan asti. Mutta mitä hän ei voittanut vainoamisella ja veren vuodatuksella, sen hän voitti väärän opin kauhistuksella, koska hän sai muutamia kristityitä nousemaan hengelliseen ylpeyteen. Silloin tuli niitten välillä iso riita, ei toinen eikä toinen antanut itseänsä alle päin. Eivät he pysyneet nöyryydessä, vaan nousivat aina oman vanhurskauden kautta ylemmäksi ja ylemmäksi. Silloin pääsi vihollinen hajottamaan kristityitä, kun monta päämiestä tuli seurakuntaan. Viimein nousi niistä paavi, joka sekä maallisen että hengellisen lain voimalla vainosi kristityitä. Hän katsoi oikeat kristityt vääräksi profeetaksi, ja ulkokullatuita hän tunnusti oikeaksi.

Ei siihen aikaan ollut kysymys oikeasta katumuksesta ja parannuksesta. Ei silloin ollut kirkossa armonpenikoita vinkumassa, mutta aivan siveät huorat ja rehelliset varkaat, eli tekopyhät kaikki. Ei paavin seurakunnassa tarvinnut yhdenkään tunnustaa syntiänsä julkisesti seurakunnan edessä eikä sovittaa lähimmäistänsä. Mutta siellä oli aivan salarippi. Ja kaikki, jotka asuvat paavin valtakunnassa, bruukaavat vielä nytkin salarippiä. Paavi oli sanonut: Ei tarvitse kenenkään maailmalle huutaa syntiänsä, mutta tunnustakoon paavin edessä kahden kesken. Tuosta tuli viimein helppo sisälle astuminen taivaan valtakuntaan. Joka antoi paaville rahaa, se pääsi varsin taivaan valtakuntaan. Ja silloin oli lohikäärme parhaillansa, koska hän vanhan kristityn haamussa saattoi hallita koko maailman.

Lutherus tuli hänelle vähäisen esteeksi, koska hän rupesi vaatimaan oikean katumuksen ja parannuksen, niin myös elävän uskon ja kristillisen rakkauden. Mutta Lutheruksen usko muuttui pian kuolleeksi uskoksi. Nyt pääsi lohikäärme taas isännäksi maailmassa sen kuolleen uskon kautta, josta ei tule yhtään sydämen ja mielen muutosta, eikä elämän parannusta. Nyt saattavat armonvarkaat olla jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana. He saattavat veisata kirkossa ja ulvoa kirkon takana. He saattavat olla siveät kirkossa ja huorata kirkon takana. He saattavat siunata kirkossa ja kirota kirkon takana. He saattavat juoda Vapahtajan verta kirkossa, ja pirun paskaa kirkon takana. Ja kyllä rietas antaa heidän uskoa, että he ovat siveät ja hurskaat, saati hän saa hallita sydäntä.

Koska nyt joku herää synnin unesta ja rupeaa pakenemaan henkensä kanssa Vapahtajan tykö, varsin suuttuu vihollinen ja rupeaa maalaamaan sokean raukan silmäin eteen, että tämä heräys ei ole muu kuin hengellinen ylpeys ja villitauti. Heränneet ovat muka väärät profeetat, mutta armonvarkaat ne ovat kristityt. Ja koska rietas on saanut orjansa uskomaan, että heränneet ovat väärät profeetat, silloin ei ole työläs nostaa vihaa ja vainoa maailmanjoukon kautta, että hän pääsisi taas makkaroita tekemään kristittyin verestä.

Ja tämä suuri sota, jonka Johannes näki tapahtuvan taivaassa Mikaelin ja lohikäärmeen välillä, käy nyt heränneitten ja suruttomain välillä, eikä taida niin pian loppua, ennen kuin lohikäärme heitetään ulos taivaasta maan päälle, pitäen suurta vihaa tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Koska nyt lohikäärme on muuttanut nahkansa ja tulee vanhan kristityn haamussa sotimaan Mikaelin ja hänen enkeliensä kanssa, niin on tarpeellinen rukoilla Jumalalta voimaa ja väkevyyttä, että Mikaelin enkelit jaksaisivat hänen enkeleittensä kanssa sotia, että se suuri lohikäärme, se vanha mato, joka perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, joka koko maanpiirin viettelee, tulisi ulosheitetyksi taivaasta. Nimittäin ensin siitä näkymättömästä taivaasta eli kunnian valtakunnasta, ja toiseksi armon taivaasta eli uskovaisten sydämistä, ja viimeiseksi ulkonaisesta seurakunnan hallituksesta eli luonnon valtakunnasta. Rukoilkaamme siis, Mikaelin enkelit, sitä suurta Ristinkantajaa, että hän lainaisi heille sen kaltaisia sota-aseita, joilla he saattaisivat vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet, sillä vihollinen käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura etsien, ketä hän saisi ylösniellä.

Mutta seisokaa perkelettä vastaan, niin hän pakenee. Ja pukekaa päällenne hengelliset sota-aseet, joilla te saattaisitte vastustaa kaikki sen ruman tuliset nuolet. Ottakaa uskon kilpi ja autuuden rautalakki ja hengen miekka. Urhoollinen Herran Jeesuksen sotamies ei saata rauhaa tehdä vihollisen kanssa. Ei vihollinen anna rauhaa muille, kuin omille palvelijoillensa. Ei hän niitä kiusaa, jotka häntä uskollisesti palvelevat. Mutta niitten päälle hän käy julmasti, jotka häntä vastaan seisovat.

Pyytäkää siis, anokaa ja rukoilkaa, te Mikaelin enkelit, että Mikael, se suuri Sotasankari, antaisi teille voimaa ja väkevyyttä sotimaan lohikäärmeen ja hänen enkeliensä kanssa. Hakkaa päätä hengen miekalla. Pistä lohikäärmeen sydämeen. Kumarra polviasi, sinä uskollinen sotamies, ja huuda niin kuin Daavid syvyydestä korkeuteen. Me tiedämme, että Mikael, se suuri sankari, kuulee niitten huudon, jotka haavoitetulla tunnolla ja vertavuotavalla sydämellä huutavat hänen tykönsä: Sinä suuri Sotasankari, tule meille avuksi tässä suuressa sodassa, ja auta niitä, jotka hädässä ovat! Amen. Isä meidän j. n. e.

Meidän pyhän evankeliumimme johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Ensimmäinen tutkistelemus: Joka on suurin, se on pienin. Toinen tutkistelemus: Joka on pienin, se on suurin. Me rukoilemme sitä taivaallista Kuningasta, että kaikki suuret tulisivat niin pieniksi, että he mahtuisivat sisälle, ja että kaikki pienet tulisivat niin suureksi, etteivät he pääsisi enää ulos.

1. Joka on suurin, se on pienin. Opetuslapset tulivat usein tämän kysymyksen kanssa Vapahtajan tykö, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Ensin tulivat Sebedeuksen pojat ja pyysivät Vapahtajalta, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, mutta Vapahtaja kysyi heiltä takaisin, jos he saattaisivat juoda sen kalkin, jonka hänen piti juoman. Se merkitsee: jos he saattaisivat kärsiä sen suuren vaivan, jonka hän kärsi. Siitä me kuulemme, että se, joka tahtoo istua oikealla eli vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, hänen pitää juoman sen kalkin, jonka Vapahtaja on juonut. Mutta se kalkki tulee monelle niin karvaaksi, että hän lykkää sen pois ja sanoo: Tämä on paljas myrkky, kuinka minä saatan sen juoda? Jos minä muutoin en pääse taivaan valtakuntaan, ellen minä tätä kalkkia juo, niin se saa jäädä.

Vapahtajan kalkki on vanhalle Aatamille niin karvas, että hän oksentaa paljasta sappea, koska hän siitä vähäisen maistanut on. Siinä kalkissa on sekä synnin myrkky, joka Vapahtajan on täytynyt juoda pohjaan asti, koska syntiset eivät jaksaneet sitä juoda, mutta siinä kalkissa on myös maailman viha ja pilkka. Joka Vapahtajan kalkista juo, se tulee pilkattavaksi ja vihattavaksi maailmalta. Se tulee kunniattomaksi. Ja sen tähden ajattelee moni, joka siitä vähän maistanut on: Tämä kalkki olisi soma perkeleelle antaa, mutta ei ihmisille. Kuitenkin täytyy kristityn juoda siitä kalkista, jos hän tahtoo taivaan ilosta osalliseksi tulla, sillä Vapahtaja sanoi Sebedeuksen pojille: Sitä kalkkia pitää teidän totisesti juoman, mutta istua oikealla eli vasemmalla puolella minun valtakunnassani, ei ole minun vallassani antaa, vaan jolle Isä on määrännyt.

Kuinkas nyt kävi teille, te Sebedeuksen pojat, ette päässeetkään suurimmaksi taivaan valtakunnassa, vaikka te lupasitte juoda sen kalkin, jonka Vapahtaja on juonut? Toisen kerran tulivat taas opetuslapset kysymään, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Silloin asetti Vapahtaja heidän silmiensä eteen yhden lapsukaisen ja sanoi: “Ellette käänny ja tule lapsen kaltaiseksi, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.” Tästä vertauksesta arvataan nyt, ettei vanha Aatami mahdu taivaan valtakuntaan niin suurena ja paksuna, kuin hän on luonnon tilassa. Vanha Aatami on niin suuri ja paksu, ettei hän mahdu kirkon ovista sisälle, erinomattain pakkasen aikana, koska hän on pannut päällensä kaiken sen koreuden ja siveyden, kuin hänellä on. Vanha Aatami pelkää, että häneltä riisutaan pois kunnialliset silkkivaatteet ja siveyden verkavaatteet, jos hän menisi siihen kirkkoon, jossa muutamat parkuvat ahtaassa portissa niin kuin sika. Koska yksi parkuu hengen hädässä, niin se parkuminen tekee toiselle pahaa. Ja se, joka on irti, pakenee henkensä kanssa edemmäksi. Niin tekee myös vanha Aatami. Toisen parkuminen hengen hädässä tekee hänelle pahaa, joka ei ole vielä missään hädässä ollut. Ja mikäs asia se on, joka tekee muutamia niin paksuksi, etteivät he mahdu kirkon ovista sisälle? Se on maailman kunnia, joka paisuttaa hänen sydämensä. Se on siveyden verkaturkki, joka ottaa niin paljon sijaa. Ja kuolleen uskon silkkihuivit pääkallossa. Omanvanhurskauden silkkihame. Kaikki nämä maailmankunnian, siveyden, omanvanhurskauden ja kuolleen uskon koreat päällysvaatteet tekevät muutaman vanhan Aatamin niin paksuksi, ettei hän mahdu kirkkoon. Ja kuinkas semmoinen paksu ihminen mahtuu taivaan valtakuntaan, joka on niin komea, suuri ja paksu, ettei hän mahdu kirkkoon?

Ei se ole ainoastansa luonnollinen ylpeys, siveys ja tavara, joka paisuttaa häntä, vaan myös maailman kunnia ja hekuma tekee vanhan Aatamin niin paksuksi. Siihen tulee lihallinen mielen huvitus, maailman ilo ja makea pirun paska, jota vanha Aatami ei tahdo hyljätä. Siihen vielä ahneus ja maailman rakkaus, joka ei laske muutamia kirkkoon, ja sitten taivaan valtakuntaan. Niin suurena ja komeana luulee kuitenkin vanha Aatami pääsevänsä taivaan valtakuntaan. Vaikka Vapahtaja on sanonut, että se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat, jotka sen löytävät.

Kuinka pitää vanhan Aatamin tuleman niin pieneksi, että hän mahtuu ahtaasta portista sisälle? Ei se ole mahdollinen, että vanha Aatami pääsisi siitä ahtaasta portista sisälle nahkoineen ja karvoineen, vaan kaikki värkit pitää riisuttaman pois: Siveyden silkkivaatteet, kunnian verkavaatteet pois. Omanvanhurskauden hame pois. Ylpeyden paksu pöyhkyri pois. Ahneuden musta paita pois. Koreuden kultavitjat, kauneuden korvarenkaat pois. Juopumuksen viinapullo pois. Maailman ilo ja huorain tanssi pois.

Kaikki nämä pahennuksen aineet pitää riisuttaman pois. Ja vielä sittenkin vanhan Aatamin sisuskalut, eli ne seitsemän kuolinsyntiä, joista yksikin vie helvettiin, nimittäin: ylpeys, maailman kunnia, ahneus, varkaus, huoruus, juopumus, kateus. Nämä ovat ne seitsemän perkelettä, joista yksikin paisuttaa sydämen ja tekee ihmisen paksuksi, ettei hän suinkaan mahdu ahtaasta portista sisälle. Nämä kaikki pitää ajettaman pois, ennen kuin ihminen tulee niin pieneksi, että hän mahtuu taivaan valtakuntaan.

Mutta me kuulemme, kuinka riettaan henget huusivat, koska Vapahtaja ajoi niitä ulos ihmisistä. Ne huusivat ja valittivat ihmisen suun kautta: Oletkos tullut vaivaamaan meitä ennen aikaa, sinä Jumalan Poika? Eivät ne silloin huutaneet niin surkeasti, koska he saivat olla rauhassa ihmisen sydämessä. Mutta silloin ne huusivat surkeasti, koska heidän täytyi lähteä ulos ihmisestä. Ja vielä nytkin huutavat riettaan henget surkeasti, koska heidän pitää pakeneman heidän luolistansa. Mutta tämä huutaminen tekee toisille riettaan hengille pahaa. Koska he kuulevat, että toinen on hädässä, niin toiset, jotka eivät ole vielä meinaamassakaan ulos lähteä sen ihmisen sydämestä, kussa he asuvat, ajavat orjansa kantamaan heitä ulos. Riettaan henget, sanon minä, ajavat muutamia ulos kirkosta. Ja se ihminen, joka on riettaan hallussa, valittaa, että se huutaminen ja parkuminen tekee heille pahaa.

Mutta ne, joitten sydämistä riettaan henget ovat ulos ajetut, ne sielut, joissa Pyhä Henki on asumassa, iloitsevat, koska riettaan hengille tulee hätä. He tietävät, että siinä ihmisessä on Pyhä Henki, joka huutaa omantunnon vaivassa. Mutta ei se ole ihminen itse, joka niin huutaa, vaan se on rietas, joka on hädässä, koska häntä ajetaan ulos taivaasta, ja hän pitää suurta vihaa, tietäen itsellänsä vähän aikaa olevan. Niin todistavat evankelistat, että rietas henki huusi ihmisen suun kautta, koska hänen piti ulos menemän ihmisestä. Mutta ei suinkaan ihminen muutoin tule niin pieneksi, että hän mahtuu taivaan valtakuntaan, vaan riettaan henget, jotka paisuttavat sydäntä ja tekevät hänet suureksi ja paksuksi, ne pitää ajettaman ulos.

Ja tämä on nyt oikea syy, jonka tähden muutamat eivät mahdu kirkkoon. Rietas on paisuttanut sydäntä, etteivät he mahdu. Ei rietas laske semmoiseen kirkkoon, kussa Jumalan Henki liikkuu. Rietas pelkää, että hänelle tulee vaiva siitä, kun toiset ovat hädässä. Kyllä rietas laskee semmoiseen kirkkoon, kussa kaikki istuvat kuurona ja mykkänä. Sillä rietas itse tulee kuuroksi ja mykäksi, koska häneltä kysytään: “Ystäväni, kuinkas tänne tulit, ja ei sinulla ole häävaatteita?”

Mutta koska yksi sika on hädässä, niin toiset pakenevat, sillä se parkuminen tekee heille pahaa. Niin myös, koska yksi riettaan henki on hädässä, niin toiset pakenevat. Eivät he kärsi kuulla, kuinka toinen hädässä parkuu, sillä se tekee hänelle pahaa. Ja sen tähden panee rietas muutamia menemään ulos kirkosta, että he pääsisivät kuulemasta. Ja muutamia ei laske rietas ollenkaan kirkkoon, eikä siihen paikkaan, kussa kristityt ovat koossa rukouksissa, kussa Jumalan henki liikkuu.

Nyt pitää meidän likemmin katseleman, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Koska Sebedeuksen pojat tahtoivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa, silloin määräsi Vapahtaja heitä juomaan siitä kalkista, jonka hänen piti juoman. Mutta tämä kalkki on se hirmuinen vaiva, jonka Vapahtaja on kärsinyt. Mutta jokainen, joka Vapahtajan kalkista on vähäisen maistanut, tuntee, ettei hän jaksa sitä tyhjentää. Ja kuinkapa ihminen jaksaisi sitä kalkkia tyhjentää, koska Vapahtajan täytyi rukoilla: jos mahdollinen olisi, että tämä kalkki menisi pois minulta.

Eivät Sebedeuksen pojat sillä lailla pääse suurimmaksi taivaan valtakunnassa, että he juovat Vapahtajan kalkista, sillä vaikka heidän pitää siitä kalkista maistaman, mutta ei he kuitenkaan jaksa sitä tyhjentää. Sillä Vapahtajan täytyi juoda Jumalan vihan malja juuri tyhjäksi. Ei olisi hänen tarvinnut sitä tehdä, jos Sebedeuksen pojat olisivat jaksaneet sen vihan maljan tyhjentää. Kuitenkin pitää jokaisen kristityn maistaman Vapahtajan kalkista. Muutoin eivät riettaan henget mene hänestä ulos. Sillä Vapahtajan kalkissa on synnin myrkky, joka karvastelee hirmuisesti ihmisen tunnossa. Siitä varoittavat riettaan henget itsensä, etteivät ne joutuisi omantunnon vaivaan. Koska nimittäin ihminen maistaa Vapahtajan kalkista, tulee hänelle omantunnon vaiva. Ja sen kautta tulee riettaan enkeleille hätä. Heidän täytyy ulos mennä siitä ihmisestä, joka on maistanut Vapahtajan kalkista.

Mutta joku pääsee sen kautta suurimmaksi taivaan valtakunnassa, koska hän on maistanut vähän Vapahtajan kalkista, mutta ei kylliksi, että rietas olisi joutunut ulos pakenemaan. Hän juo enemmän toisesta kalkista, jossa on paljon armoa. Ja sen varastetun armon kautta pääsee ylpeyden henki korottamaan itsensä kristityn haamussa. Semmoinen alkaa sitten heränneitä polkemaan ja sanomaan: Ei teillä ole uskoa sinapin siemenen vertaa, mutta minulla on niin vahva usko, ettei rietas tohdi minua liikuttaa. Mutta mikäs sinua paisuttaa, koska heränneet käyvät sen päälle, että sinä olet armonvaras? Uskoko sinua paisuttaa? Minä luulen, että ylpeyden henki sinua paisuttaa. Ja se sama ylpeyden henki tekee sinut suurimmaksi taivaan valtakunnassa.

Koska opetuslapset tahtoivat tietää, kuka on suurin taivaan valtakunnassa, silloin asetti Vapahtaja heidän keskellensä yhden lapsukaisen ja sanoi: ellette käänny ja tule niin kuin lapset, niin ette suinkaan tule taivaan valtakuntaan. Kuinkas nyt kävi teille, jotka luulitte, että Vapahtaja nimittäisi jonkun teistä suurimmaksi taivaan valtakunnassa? Ylpeyden henki pani teitä kysymään, kuka teistä on suurin taivaan valtakunnassa, mutta ette ole vielä tulleet lapseksi. Sillä koska taas kolmannen kerran tuli opetuslasten keskellä riita, kuka heistä näkyisi suurin olevan, sanoi Vapahtaja: Se on suurin, joka on pienin. Mutta ei hän tulekaan pieneksi ennen kuin hän on ensin maistanut Vapahtajan kalkista, ja toiseksi alentanut itsensä niin kuin lapsi, ja kolmanneksi mennyt kokoon, että hän on tullut pieneksi.

2. Joka on pienin, se on suurin. Eivät opetuslapset tulleet pieniksi ennen kuin Vapahtaja kuoli ristin päällä. Silloin rupesivat opetuslapset itkemään ja parkumaan, ja silloin loppui myös se vanha kuollut usko, joka ennen oli ylläpitänyt ylpeyden hengen heissä. Mutta eipä heillä jälkeenpäin tullut riitaa, kuka heistä näkyisi suurin olevan. Ei yksikään kysynyt jälkeenpäin, kuka on suurin taivaan valtakunnassa. Koska Pietari, joka ennen oli aikainen uskon sankari, lankesi syntiin ja tuli sen kautta tuntemaan viheliäisen sydämensä, silloin loppui se riita, koska he joutuivat kaikki suruun ja murheeseen. Niin he kaikki tulivat pieniksi, koska Pyhä Henki vaikutti sen kaltaisen murheen, joka Jumalan mielen jälkeen on. Ja varmaankin tulisivat kaikki pieniksi, jos Jumalan Henki pääsisi heissä vaikuttamaan sen kaltaisen surun ja murheen, että he alkaisivat itkemään ja parkumaan niin kuin lapset.

Mutta tämä suru ja murhe on vielä kaukana niistä, joitten pääkallossa kuollut usko ylläpitää sen ylpeyden hengen, jonka perustus on omassa vanhurskaudessa. Sillä ei armo korota ketään, mutta omavanhurskaus, koska se pääsee armon eteen. Jos omavanhurskaus pääsee armon eteen, silloin ihminen ei kärsi tuomiota. Me tiedämme vakaan, että armoitettu kristitty kärsii kyllä tuomiota, sillä hän on sen turmeluksen kautta, joka hänessä on, tuomion alainen. Ei oikea kristitty pääse koskaan pyhäksi tulemaan, vaikka omavanhurskaus panee hänet välistä vuovaamaan. Mutta niin kauan kuin omatunto on valvomassa, täytyy hänen olla suurena syntisenä, ja juuri riettaan kaltaisena täytyy hänen kerjätä armoa. Ja siinä tilassa tuntee hän itsensä tuomion alaiseksi, jos ansion jälkeen häntä tuomittaisiin. Mutta armon kautta taas tuntee hän itsensä Jumalan lapseksi. Hän on tuomion ansainnut sen turmeluksen tähden, kuin hänessä on. Ja sen tähden hän kärsii kyllä tuomion.

Mutta armonvarkaat eivät kärsi tuomiota sen tähden, että omavanhurskaus on päässyt armon eteen. Ja tämä tunteminen, mikä on armosta ja mikä on ansiosta, on välistä niin himmeä, etteivät armoitetutkaan saata joka aika erottaa ansiota armosta. Muutamille yksinkertaisille tulee välistä hätä sen omanvanhurskauden kanssa. Kun heitä ajattelemattomasti tuomitaan, niin pistää omanvanhurskauden rietas nuoliansa sydämeen ja lykkää tämän kaltaiset ajatukset mieleen: Minuakos vielä kristityt tuomitsevat, vaikka minä olen Jumalan lapseksi tullut jo aikaa. Mutta veikkoisen henki! Etpä sinä enää muista, millä tavalla sinä olet Jumalan lapseksi tullut. Oletkopa sinä ansiosta Jumalan lapseksi tullut? Mutta jos olet armosta Jumalan lapseksi tullut, niin ei kukaan saata sinua niin tuomita kuin sinä olet ansainnut. Sillä jos ansion jälkeen sinua tuomittaisiin, niin sinä joutuisit helvettiin. Sinä luet kuitenkin itse sen tuomion synnintunnustuksessa joka sunnuntai. Mutta jos armosta on tapahtunut sinulle laupeus, niin mitä sinä tuomiosta huolit? Sinä olet tuomion ansainnut ansion jälkeen, mutta omavanhurskaus ei kärsi tuomiota ollenkaan.

Omavanhurskaus sanoo: “Kuka sinut pani tuomariksi meidän päällemme? Sinäkös tulet minua tuomitsemaan, vaikka itse olet saman tuomion alainen? Sinä teet itsesi hurskaaksi, koska sinä muita tuomitset.” Omavanhurskaus ottaa vielä viisiä Raamatusta ja sanoo: “Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.” Mutta sama mies on sanonut: “Joka ei usko, se on jo tuomittu.” Omavanhurskaus ottaa vielä toisesta paikasta viisiä, ja sanoo: “O, ihminen, et sinä taida itseäsi syyttömäksi tehdä, vaikka kuka sinä olet, joka tuomitset, sillä siinä, jossa sinä toista tuomitset, siinä sinä itsesi tuomitset. Siinä sinä itsesi tuomitset, että sinä niitä teet, kuin sinä tuomitset.” Ja tästä Raamatunpaikasta saa omavanhurskaus sen vakuutuksen, ettei ole lupaa tuomita.

Mutta sama mies, nimittäin Paavali, joka on niitä sanoja kirjoittanut juutalaisia vastaan, jotka tuomitsivat pakanoita, eivätkä sen tähden olleet itse paremmat, se sama Paavali kirjoittaa taas toisessa paikassa: “Hengellinen ihminen tuomitsee kaikki, eikä tule yhdeltäkään tuomituksi.” Se merkitsee, että hengellinen ihminen ei huoli tuomiosta. Ei tuomio tee hänelle pahaa, sillä hän tuntee, että ansion jälkeen hän on tuomittu, mutta armon jälkeen hän on tuomion alta päässyt. Niin muodoin ottaa jokainen kristitty mielellänsä tuomiota vastaan, niin kauan kuin hän on armossa. Mutta jos omavanhurskaus pääsee armon eteen, silloin tekee tuomio hänelle pahaa. Ja jos omavanhurskaus on päässyt armon eteen, silloin tulee hän suureksi taivaan valtakunnassa. Mutta jos hän pysyy armossa, silloin hän tulee pieneksi. Omavanhurskaus korottaa, mutta armo alentaa.

Olkaa pienet niin kuin lapset, niin kuin tiaiset, niin kuin pääskyset, sillä ette muutoin mahdu elävän Viinapuun rakoihin. Koska ukkonen kovin pauhaa, niin mihinkä te pääsette pakenemaan, jos ette ole niin pieniksi tulleet, että te mahdutte elävän viinapuun rakoihin? Ei niin kuin jänis, joka pistää päätänsä pensaaseen ja luulee, että hän on kätketty, vaan niin kuin tiaiset, jotka mahtuvat kokonaan Viinapuun rakoihin. Ja silloin olette te suuret taivaan valtakunnassa, koska te olette pienet. Mutta suuret ovat pienet ja pienet ovat suuret. Sillä joka on pienin, se on suurin, ja suurin on pienin. Muistakaa, te pikku tiaiset. Jos rietas tahtoisi teitä suureksi tehdä, että pienin on suurin taivaan valtakunnassa. Amen

________________________________________________

Jäljennös / Alku ja loppu kateissa / P. Raittilan kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

Täydennetty Uuden Postillan (1897) mukaan.