N:o 82 3 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1851

Minä kävin sinun ohitses ja näin sinun veressäs makaavan, ja sanoin sinulle: Sinun pitää elämän, koska sinä niin sinun veressäs makasit. Hesekiel 16: 6.

Näin sanoo Herra Siionin tyttärelle profeetta Hesekielin kautta. Ja tämä sana on vissimmästi puhuttu hänelle muistutukseksi, missä surkeassa tilassa hän oli syntyessään, kuinka hän silloin makasi veressänsä ja oli niin kelvoton, ettei hän saattanut auttaa itseänsä. Mutta silloin kävi Herra hänen ohitsensa ja sanoi: Sinun pitää elämän.

Tämä vertaus on otettu luonnollisesta syntymisestä. Mutta se merkitsee hengellisessä selityksessä, että Siionin tytär on vielä syntymisen jälkeen sangen huono ja kelvoton. Hän makaa veressänsä. Se on: Veripunaiset synnit ovat hänen kanssansa vuotaneet vanhan ihmisen kohdusta, ja siinä veressä makaa Siionin tytär siihen asti, että Herra armahtaa häntä ja sanoo: Sinun pitää elämän.

Mutta Herra osoittaa myös, minkä tähden Siionin tytär on niin surkeassa tilassa syntymisensä jälkeen. Hän sanoo nimittäin Hesekielin kirjassa 16: 4: “Sinun sukusi ei ole sinulta napaa leikannut, koska synnyit.” Ja kuinka hän sitten pääsee vanhasta ihmisestä erinänsä, koska napaa ei ole leikattu? Ja ne sukulaiset ovat huolimattomat, jotka eivät ymmärrä napaa leikata varsin syntymisen jälkeen. Ja laveammalta sanoo Herra: “Niin et sinä myös ole saunotettu vedellä, että olisit puhtaaksi tullut.”

Tässä taitaa nyt oikea syy olla, minkä tähden Siionin tytär ei ole vielä oikein puhtaaksi tullut syntymisen jälkeen. Ei häntä ole saunotettu elämän vedellä. Ja taitaa myös olla sukulaisten syy, etteivät ne ole laittaneet saunavettä. Herra sanoo vielä Siionin tyttärelle: “Et ole suoloilla tahvottu etkä kapaloihin kääritty.” Kaanaan maalla on bruukattu vastasyntyneitä suoloilla hieroa. Mutta täällä ei ole sitä maan tapaa ollut. Kuitenkin saattaisi olla uudestisyntyneillekin terveellinen, jos heitä hierottaisiin suolalla, vaikka se taitaisi karvastella heidän nahassansa, jos heitä hierottaisiin suoloilla, kun heidän nahkansa on vielä sangen ohukainen.

Mutta kaikkea mikä on vastasyntyneille terveellistä, pitäisi meidän freistaaman, ettei hengellinen kuolema tulisi kahden eli kolmen viikon sisällä vastasyntyneitten päälle ja tappaisi heitä. Sillä me näemme, että hengellinen kuolema tahtoo niitä usein tappaa, jotka varsin syntymisen jälkeen eivät ole saunotetut eikä suolalla tahvotetut, eikä kapaloihin käärityt. Me olemme nähneet, kuinka vastasyntyneet kynsivät itseänsä ja parkuvat siitä syystä, koska kädet eivät ole kapaloihin käärityt.

Nyt ovat sen vastasyntyneen Siionin tyttären sukulaiset olleet huolimattomat, etteivät ne ole häneltä leikanneet napaa, koska hän syntyi, eivätkä ole laittaneet saunavettä, että häntä olisi saunotettu, eivätkä ole suolalla hieroneet eli kapaloihin käärineet. Ja se taitaa nyt olla hiljan ruveta vanhoja lapsia saunottamaan ja heiltä napaa leikkaamaan, koska sitä ei ole varsin syntymisen jälkeen tehty.

Nyt, koska hengellinen kuolema on alkanut niitäkin lapsia tappamaan, jotka kerran ovat syntyneet, ei auta enää sanoa heille: “Sinä et ole syntynytkään.” Sillä niin kuin tämä syntymisen asia edes pannaan profeetta Hesekielin 16. luvussa, ei ole epäilystä siitä, onko Siionin tytär syntynyt eli ei. Mutta siitä ainoastansa on kysymys eli arvelus, kummoiseksi Siionin tytär on tullut syntymisen jälkeen. Hän rupesi nimittäin luottamaan kauneutensa päälle, niin kuin sanat kuuluvat: “Mutta sinä uskalsit sinun kauneuteesi, ja että niin ylistetty olit, teit sinä huorin.” Siionin tytär rupesi nimittäin tykkäämään itsestänsä, koska Herra oli hänet kauniiksi tehnyt. Ei hän muistanut enää, missä surkeassa tilassa hän oli, koska Herra löysi hänet veressänsä makaavan. Eikä hän muistanut, mitä hyvää työtä Herra teki häntä kohtaan, koska hän otti hänet ylös hänen verestänsä, pesi hänet puhtaaksi, antoi hänelle kauniit vaatteet, sormukset käteen ja käädyt kaulaan, korvarenkaat korvaan ja kunnian kruunun päähän, niin kuin Herra luettelee Hesekielin 16. luvussa kaikki ne kaunistukset, joita hän oli Siionin tyttärelle antanut. Ja viimein sanoo Herra: “Mutta sinä uskalsit kauneuteesi.”

Näistä sanoista kuuluu nyt, mikä Siionin tyttären suurin vika on. Hänessä on nimittäin omarakkaus ja omavanhurskaus. Hän rupesi tykkäämään itsestänsä ja uskaltamaan kauneuteensa. Omarakkaus lykkäsi hänelle mieleen tämän kaltaisia ajatuksia: “Kyllä minä nyt saan vaikka minkä kaltaisen miehen, koska minä näin kaunis olen.” Mutta muistatkos sinä, onneton raukka, kuka sinulle oli tämän kauneuden antanut? Sinun sukusi ei ole sinulta napaa leikannut, koska synnyit, sillä ei kenkään sinua surkutellut, että hän olisi armahtanut sinua. Mutta sinut heitettiin kedolle. Niin ylenkatsottu oli sinun sielusi, koska sinä synnyit. Mutta minä kävin sinun ohitsesi ja näin sinun veressäsi makaavan, ja sanoin sinulle: Sinun pitää elämän. Ja minä kävin ohitsesi ja katsoin päällesi. Ja katso, sinä olit täysikasvuinen. Niin minä hajoitin hameeni liepeen sinun ylitsesi ja peitin sinun häpeäsi. Ja minä annoin itseni liittoon sinun kanssasi, sanoo Herra, Herra, että sinun piti minun oleman.

Kuuletkos nyt, Siionin tytär, minkä tähden Herra on sinua armahtanut ja korjannut, koska sinä makasit veressäsi? Hän on sinua armahtanut sitä varten, että sinun piti hänen omansa oleman ja hänen kanssansa avioliittoon menemän. Mutta sinä rupesit uskaltamaan sinun kauneuteesi ja tykkäämään itsestäsi. Sinä rupesit ajattelemaan näin: Kyllä minä saan vaikka minkä kaltaisen miehen tällä kauneudella. Ja sitten otit sinä sinun kunniakaluistasi, jotka minä sinulle minun kullastani ja hopeastani antanut olin, ja teit niistä miehen kuvat itsellesi, ja teit huorin niitten kanssa, nimittäin, sinä annoit omallerakkaudelle ja omallevanhurskaudelle yhden osan Jumalan armosta, ja ne miehet eivät leikin anna takaisin, mitä he kerran saaneet ovat.

Ja koska nyt Siionin tytär on kohta paljastettu kaikista entisistä kaunistuksistansa, niin pääsevät riettaan huorat häntä pilkkaamaan ja sanomaan: Jo yksi korea morsian kaadettiin. Riettaan huorilla on niin suuri kateus, että he iloitsevat kristityn lankeemuksesta ja sanovat: Jopa me arvasimme, että niin se pitää käymän. Mutta älkää ylen varhain naurako, te riettaan huorat. Ei teille tule parempi tila sen tähden, vaikka kaikki kristityt lankeaisivat penseyteen. Kyllä te vielä ulvotte helvetissä, vaikka Vapahtajan morsian olisi kaiken koreutensa mistantanut eli kadottanut.

Mutta se on pahempi, että taivaalliselle Vanhemmalle tulee iso murhe niistä lapsista, jotka niin käyttävät itsensä, että vihan suopa pääsee heidän päällensä kantamaan ja sanomaan: Kauniitpa sulla on lapset, huorat ja varkaat. Se vihollisen soimaus käy niin kuin miekka Vanhemman sydämeen. Ja jos hänen lapsensa eivät ota paremmin vaarin armon ajasta, kuin tähän asti on otettu, niin vissimmästi pääsee vihollinen iloitsemaan heidän lankeemuksestansa ja sanomaan: Katso, tuommoiset ovat kristityt. He rupesivat ensinnä meitä tuomitsemaan, mutta nyt he ovat itse tuomion alaiset.

Paras olisi, Siionin tytär, että sinä muistaisit, missä huonossa ja viheliäisessä tilassa sinä olit silloin, koska sinä makasit veressäsi, koska Herra otti sinut ylös maasta, kussa sinä makasit alastomana ja surkuteltavana. Siinä mielessä hän silloin armahti sinua, että hän saisi sinut omaksi morsiameksi, mutta ei siinä mielessä, että sinä rupeaisit tykkäämään itsestäsi ja uskaltamaan kauneuteesi. Sinä olet kuitenkin hirveä itsestäsi. Eikä ole Herra sinua valinnut kauneutesi tähden, mutta armosta hän otti sinut ylös maasta, koska sinä makasit veressäsi.

Muista nyt sitä aikaa, sinä uskoton morsian, äläkä ollenkaan luota sinun kauneuteesi, joka on sula petos. Et sinä ole kaikissa kauhistuksissasi ja huoruudessasi ajatellut nuoruutesi aikaa, kuinka paljas ja alaston sinä olit, ja makasit veressäsi, joka tapahtui kaiken sinun pahuutesi jälkeen. Voi, voi, sinua, sanoo Herra, Herra!

Muista nyt nuoruutesi aikaa, sinä Siionin tytär, ja ajattele perään, mitä hyvää työtä Herra teki sinulle, koska sinä makasit veressäsi ja Herra otti sinut ylös maasta, ja peitti sinun häpysi, ja pesi sinut puhtaaksi, ja kaunisti sinut kullalla ja hopealla, ja puki sinut kalliilla liinavaatteilla, ja pani kunniankruunun päähäsi. Muista nyt nuoruutesi aikaa ja kumarra sinun polvesi hänen jalkojensa juureen, joka veripunaisissa vaatteissa polkee Jumalan viinakuurnan yksinänsä, että hän vielä armahtaisi sinua ja ottaisi sinut ylös maasta, kussa sinä makaat penseydessäsi ja huolimattomuudessa, valvomattomuudessa ja pimeydessä. Kuule, sinä suuri Ristinkantaja, köyhän morsiamen anomukset ja rukous, ja huokaus, joka nöyrästä ja katuvaisesta sydämestä lähtee. Isä meidän j. n. e.

Teksti psalmissa 97: 11. Vanhurskaille koittaa valkeus, ja ilo hurskaille sydämille. 1. Kuinka vanhurskaille koittaa valkeus? 2. Kuinka ilo tulee hurskaille sydämille?

Tässä paikassa puhuu Daavid siitä vanhurskaudesta, joka on tullut kääntyneille ja uudestisyntyneille kristityille armontuntemisesta. Ei Daavid puhu siitä vanhurskaudesta, jonka luonnosta siveät ihmiset omistavat itsellensä, eikä siitä vanhurskaudesta, jonka armonvarkaat omistavat Kristuksen vanhurskaudesta, vaikka oikea katumus ja parannus ei ole heissä koskaan tapahtunut. Niillä ei ole yhtään valkeutta eli tietoa, ei katumuksesta eikä armontuntemisesta eli omantunnon puhdistuksesta. Vaan he vaeltavat aina hengellisessä sokeudessa ja pimeydessä, eivätkä niin muodoin tiedä, mikä oikea kristillisyys on.

Se valkeus, joka koittaa vanhurskaille, ei ole se maailman viisaus, jonka luonnollinen järki on ulos ajatellut. Sillä luonnollinen järki on aina perkeleen palveluksessa, vaikka kuinka suuri viisaus sillä olisi. Koska perkele on kokonansa hallitsijana luonnollisen ihmisen lihassa, niin saa järki sieltä voimansa ajattelemaan ja tutkimaan hengellisiä asioita aivan nurin. Ja heränneille tahtoo myös järki olla neuvonantajana, ja on niin muodoin suurena esteenä kristillisyyden asiassa. Jos herännyt ihminen ei usko enemmän Jumalan sanaa, kuin mitä järki selittää eli sisälle antaa, niin hän eksyy pois oikealta tieltä.

Se valkeus eli se ylösvalaistus, jonka Daavid sanoo koittavan vanhurskaille, on siis erilainen valkeus, kuin se kuuluisa maailman viisaus, jonka rietas antaa orjillensa. Rietas antaa orjillensa sen kaltaisen ylösvalaistuksen, että oikea ja elävä kristillisyys on perkeleestä. Koska nimittäin maailman orjat katselevat sitä valkeata, jonka Vapahtaja tuli sytyttämään maan päälle, niin se näyttää heidän silmissänsä, niin kuin se olisi riettaan hengen tuohusvalkea. Ja tämän ylösvalaistuksen ovat maailman orjat saaneet helvetistä, että kristillisyys on villitauti ja riettaan hengen petos.

Joka paikassa, kussa oikea kristillisyys on ilmestynyt, ovat juutalaiset ja pakanat katsoneet sen vääräksi. Ja myös paavilaiset ovat pitäneet Lutheruksen uskon vääränä. Ja nyt, koska ne, jotka ovat muka Lutheruksen uskossa opetetut, ovat menneet kuolleeseen uskoon, katsovat he tämän kristillisyyden vääräksi erinomattain siitä syystä, etteivät kristityt anna suruttomille pakanoille omantunnon rauhaa.¹

Sillä se vanhurskaus, joka koittaa vanhurskaille ei seiso ainoastansa liikutuksissa ja tuntemisissa, vaan myös omantunnon kirkkaudessa ja valvomisessa, Jumalan sanan tutkimisessa ja oikeassa ymmärryksessä, niin ettei se paikka jäisi vaille, joka kutsutaan pyhitykseksi ja uskon hedelmäksi. Jos jollakulla olisi paljon liikutuksia, ja tunto olisi niin himmeä, ettei hän saattaisi erottaa, mikä on vanhasta ja mikä uudesta ihmisestä, niin semmoinen tekee syntiä armon päälle, vaikka hän ei itse tiedä. Ylpeyden henki tulee jälleen, vaikka hän ei itse huomaa.

Minkälainen kristitty se on, joka näyttää ylpeytensä varsin, kuin häntä nuhdellaan? Tämä tulee nyt monelle penseälle kristitylle, jonka omatunto on päässyt nuokkumaan, joka ei valvo sydämensä ja ajatustensa ylitse. Ja minun täytyy sanoa totuus. Jos oikea valvominen puuttuu, niin naakii rietas niiden päälle, joiden tunto oli kerran herännyt, ja olisivat vielä armontilaan tulleet, jos he rupeavat sen entisen päälle rakentamaan, eivätkä ole alati valvomassa. Ja pian muuttuu elävä usko kuolleeksi uskoksi, eikä semmoinen ihminen huomaa itse, missä paikassa hän on, ennen kuin vihollinen panee hänet makkaroita tekemään kristittyjen verestä.

Mutta jos omavanhurskaus pääsee jutamaan armon eteen, silloin tulee hän hirmuiseksi kristityksi, joka ei ainoastansa tuomitse kaikkia muita kristityitä helvettiin, vaan myös korottaa itsensä parhaaksi kristityksi, eikä silti tahdo juoda sitä kalkkia, jonka Vapahtaja osoitti Zebedeuksen pojille, jotka tahtoivat istua oikealla ja vasemmalla puolella hänen valtakunnassansa.

Semmoinen kristitty oli paavi, joka tuomitsi kaikki helvettiin, jotka eivät tahtoneet häntä palvella eli hänen uskoonsa tulla. Mutta koska paavi tuomitsi myös Lutheruksen helvettiin, silloin menivät taivaanvaltakunnan avaimet poikki. Ei yksikään enää mennyt helvettiin, vaikka paavi tuomitsi. Ja siitä ajasta saakka annettiin nämä avaimet kristilliselle seurakunnalle, jolla nyt on valta sulkea ovi katumattomille ja avata katuvaisille, ja kellä nöyrä ja särjetty sydän on.

Me näemme Jumalan sanasta, ettei sillä ole nöyrä ja särjetty sydän, jonka suusta ylpeät sanat tulevat, koska kristitty nuhtelee häntä eli soimaa häntä jostakusta synnistä. Eikä sillä ole nöyrä ja katuvainen sydän, joka on nöyrä silmien edessä, mutta takana päin puhuu, mitä itse arvaa. Sille ei ole vielä koittanut se valkeus, joka vanhurskaille koittaa. Mutta sillä pitäisi oleman nöyrä ja särjetty sydän, jossa Jumalan sana tulee eläväksi; johon Jumalan sana koskee niin, että sydän särkyy, että se tuntee hyvin, että armon ja rakkauden Henki siinä liikkuu, vaikka ei vielä päällenähtävästi liikutus olisi.

Kuitenkin havaitaan nyt, että rietas liittää pian särjetyn sydämen kappaleet kiinni, jos armoitettu sielu ei ole aina valvomassa ja rukoilemassa, että se armollinen Vapahtaja seisoisi aina oven vartijana sydämen oven edessä, ettei omanrakkauden ja omanvanhurskauden, ylpeyden, maailmankunnian, keveämielisyyden, uneliaisuuden eli vihan ja maailmanrakkauden perkele pääsisi jostakusta raosta sisälle ja turmelisi Pyhän Hengen työtä. Silloin tulevat sen ihmisen viimeiset pahemmaksi kuin ensimmäiset.

2. Meidän pitäisi nyt viimeiseksi katseleman, kuinka ilo tulee hurskaille sydämille. Koska Daavid kirjoittaa siitä ilosta, joka tulee hurskaille sydämille, niin hän kirjoittaa vissimmästi omasta koettelemuksestansa. Ei ole tosin kristityllä usein ilo maan päällä, osittain sen sisällä olevaisen turmeluksen tähden, osittain maailman vihan ja vainon tähden, joka on yksi osa Jeesuksen rististä. Kuitenkin antaa se armollinen Vapahtaja joskus tuta sen ilon ja riemun, joka kaiken ymmärryksen ylitse käy. Niin kuin Daavid oli iloinen, koska hän hyppäsi arkin edessä, ja Maria oli iloinen, koska hän sanoi: Minun sieluni iloitsee ja riemuitsee Herrassa. Ja opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

Mutta tämä ilo, joka joskus hurskaille sydämille tapahtuu, on ainoastansa yksi esimerkki taivaan ilosta. Ja Herra tahtoo tämän ilon kautta ilahduttaa uskovaisten sielut, että he paremmin uskoisivat, ettei ole turha se lupaus, jonka Herra on antanut niille uskovaisille, jotka pysyvät vahvana loppuun asti. Mutta tämä ilo, joka tulee hurskaille sydämille, ei ole aina yhdenkaltainen, vaan se on välistä annettu kovan murheen ja epäilyksen jälkeen tuta. Välistä annetaan myös murheen kalkki ilon jälkeen muistutukseksi ristinkantajalle. Sillä kristittyjen sydämessä käy ilo ja murhe vuorottain. Jos kristitty aina olisi ilossa, niin kuin hänen halunsa on, unohtaisi hän pian, että hän on velkapää ristiä kantamaan Jeesuksen jälissä.

Pietari tuli niin iloiseksi ^* kirkastamisen vuorella, että hän unohti koko maailman, mutta se loppui pian, kun hän avasi silmänsä eikä nähnyt enää ketään muuta, kuin ainoastaan Jeesuksen yksinänsä. Etköpä sinä, Pietari, mahda tyytyä siihen, että olet kerran nähnyt Herran kirkastettuna, ja saat viimein nähdä hänet verisenä, haavoitettuna ja orjantappuroilla kruunattuna ristin päällä? Saat vielä nähdä hänet ylösnousemisen jälkeen ja taivaaseen astumisen vuorella. Siihen näkemiseen sinun pitää tyytymän, Pietari, sillä niin on Herra määrännyt, että sinut pitää vielä lihasi puolesta ristiinnaulittaman. Sinun pitää kärsiä pilkkaa, vihaa ja vainoa Jeesuksen tähden. Sinun pitää kantaman hänen ristiänsä. Ja Herra on ilmoittanut sinulle, millä kuolemalla sinun pitää kunnioittaman Jumalaa.

Muistakaa nyt, Pietari, Jaakob ja Johannes, että te olette olleet kirkastamisen vuorella ja siellä nähneet Herran kunnian. Muistakaa, Pietari, Jaakob ja Johannes, kuinka suuri kunnia ja kirkkaus odottaa teitä ollessanne suuressa tuskassa ja kilvoituksessa, kun perkele ja maailma joukkoinensa käy julmuudella kimppuunne. Kun kuolema näyttää teille hampaitansa, ja kun Jumalan lasten päällekantaja syyttää teitä, että Jumala ja ihmiset ovat hyljänneet teidät. Silloin teidän pitää muistaman, ettei ole turha se kunnia, mikä on luvattu niille, jotka pysyvät lujina uskossa kuolemaan asti. Muistakaa silloin Kristuksen kirkkautta, ja mitä hän on sanonut: “Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala kirkastaa hänet pian.” Siitä kunniasta ja kirkkaudesta teidänkin pitää tuleman osallisiksi, kun seuraatte hänen verisiä askeleitansa yrttitarhasta Golgatalle.

Ja me toivomme, että se suuri Ristinkantaja antaa voimaa ja väkevyyttä sotimaan ja kilvoittelemaan siinä suuressa kilvoituksessa siihen asti, että teidät kirkastetaan ynnä hänen kanssansa Siionin vuorella, kussa kaikki Jumalan lapset saavat nähdä sen suuren kunnian ja kirkkauden iankaikkisesti ja loppumatta. Silloin saatte rakentaa hänelle iankaikkiset majat ja sanoa: “Tässä meidän on hyvä olla.” Siellä kaikki uskolliset työntekijät Herran viinamäessä saavat levätä, ja jotka monta opettavat vanhurskauteen, paistavat niin kuin aurinko heidän Isänsä valtakunnassa. Amen.

______________________________________

Jäljennös / P. Raittilan kokoelma / A. Kanervan kopiokirja / Oulun maakunta-arkisto /

¹ tästä välistä puuttuu ainakin yksi lehti. Seuraavat käsikirjoituksessa olevat sanat kuuluvat tähän väliin: Vanha Aatami, joka noja... - - - ...minen taivaan oven päälle, joka ilman epäilemättä aukenee niille, jotka ovat kiivaat rukoilemaan ja kolkuttamaan.

^* käsikirjoitus loppuu tähän. Loppu III P:n mukaan