N:o 95 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1856

Kuningas Daavid kirjoittaa kuudennessa psalmissa: “Kuka kiittää sinua tuonelassa?” Ps.6: 6.

Tämän sanan on Daavid kirjoittanut, koska hän oli katumuksessa. Hän tunsi silloin, koska hän oli omantunnon vaivassa, ettei hän saattanut kiittää siinä tilassa Jumalaa. Ja kaikki, jotka ovat omantunnon vaivassa, he tuntevat ja tietävät, ettei kukaan siinä tilassa saata kiittää. Ja tämän koettelemuksen kautta arvasi kuningas Daavid, ettei kukaan saata kiittää Jumalaa tuonelassa, kussa kaikki ovat omantunnon vaivassa, sillä se on kirjoitettu Ilmestyskirjassa, että he kiroavat Luojaansa, vaikka he purevat kieltänsä tuskan tähden.

Onkos täällä nyt yksikään, joka saattaa uskoa, että ihmiset tuonelassa kiittävät Jumalaa? Daavid on ollut omantunnon vaivassa. Ja siinä helvetissä, siinä tuonelassa, on hän tuntenut, ettei yksikään tuonelassa saata kiittää Luojaansa. Mutta ne, jotka ovat tuonelan päällä, kiittävätkös ne Jumalaa? Ei ole kuultu, että nekään kiittäisivät Jumalaa, sillä niillä on se usko, etteivät he joudu tuonelaan. Ja ne, jotka ovat tuonelassa, huutavat omantunnon vaivassa. Mutta ne, jotka ovat tuonelan päällä, eivät huuda omantunnon vaivassa, vaikka he seisovat ohukaisen jään päällä. Sillä heillä on semmoinen väärä toivo, etteivät he putoa tuonelaan, vaikka he näkevät, kuinka ihmiset sinne putoavat molemmin puolin. He putoavat niin kuin rakeet putoavat taivaasta, mutta yhtä hyvin jaksavat toiset uskoa, etteivät he putoa sinne. Jos joku sielu rannalla varottaa matkustavaisia iankaikkisuuteen, ja huutaa: “Älkää olko ylen rohkeat ohukaisen jään päällä vaeltamaan, kuka tiesi te putoatte tuonelaan!”, niin he vastaavat: “Pitäkää kukin vaari itsestänne, kyllä tämä jää kantaa. Ei ole vaarallinen!”

Jos joku olisi niitten matkassa, jotka rupesivat koettelemaan jäätä, niin sanovat toiset narrit: “Arkapa sinä olet. Miksi et vaella rohki, niin kuin mekin?” Ja muutamat ovat niin rohkeat purjehtimaan tämän maailman lainehtivalla merellä, että he huutavat niille, jotka ovat hukkumassa: “Auta itseäsi ja meitä, jos sinä olet Jumalan Poika!” Muutamat pilkkaavat niitä, jotka ovat omantunnonvaivassa, ja sanovat: “Itse olet helvetissä ja tulet meitä neuvomaan.” Mutta ne, jotka ovat koetelleet jäätä ja tuntevat, että he ovat huonon jään päällä seisomassa, eivät tohdi niin rohkeat olla pohjattoman järven päällä. Ne seisahtavat synnin juoksusta ja arvelevat, kumpaan päin heidän nyt pitää kääntymän. Eivätkä sen tähden pyörrä rohki takaisin rannalle. Mutta siinä he seisovat ja arvelevat siihen asti, että jää taittuu. Ja silloin he huutavat niille, jotka seisovat rannalla: “Auttakaa, auttakaa!”

Semmoiset ovat ne oman parannuksen tekijät, joittenka tunto on vähäisen herännyt, mutta ei sinne asti, että heillä olisi hoppu pyörtämään takaisin kadotuksen lavealta tieltä. Eivät nekään saata kiittää Jumalaa tuonelassa. Sillä omalla voimalla he ovat niitä törkeimpiä syntejä heittäneet pois. Ja kuitenkin pysyy hengellinen viha heidän sydämessänsä. Muutamat ovat niin hullut, että he kuolleella uskolla luulevat seisovansa vahvan perustuksen päällä. Ja kuitenkin menevät tuonelaan, jossa ei yksikään kiitä Jumalaa. Sillä näin on Daavid kirjoittanut: “Herra, kuka kiittää sinua tuonelassa?” Ja tämän asian on Daavid koetellut, koska hän oli omantunnon vaivassa, ettei saata yksikään kiittää siinä tilassa.

Mutta jos ihminen ei saata kiittää Herraa tuonelassa, vielä vähemmän hän saattaa kiittää, koska omatunto on nukkumassa. Sillä ehkä muutampi varas kiittää Jumalaa sen edestä, ettei kukaan ollut näkemässä häntä, koska hän oli varastamassa, emme tiedä, onko semmoinen kiitos Jumalalle otollinen. Ja jos muutampi huora kiittää Jumalaa sen edestä, ettei tullut kukaan näkemään häntä huoruuden työssä, niin se on tietämätöntä, jos semmoinen kiitos on Jumalalle otollinen. Niin myös fariseus kiittää Jumalaa, ettei hän ole niin paha kuin muut ihmiset, nimittäin ryöväri, väärä eli huorintekijä. Mutta kukatiesi onko fariseuksen kiitos otollinen Jumalalle? Armonvarkaat myös kiittävät Jumalaa kauniilla rukouksilla, mutta se on tietämätöntä, mikä jumala se on, joka semmoisia rukouksia kuulee.

Koska nyt Daavidin koettelemuksen jälkeen ei yksikään saata kiittää Jumalaa tuonelassa, niin pitäisi kaikkien ihmisten kiittämän Herraa armon ajassa, että he pääsisivät viimein kiittämään häntä taivaissa. Mutta suruttomat kiittävät enemmän tämän maailman Jumalaa kirouksilla ja sadatuksilla, kuin että he kiittäisivät taivaan Jumalaa siunauksilla ja rukouksilla. Maailmanlapset jaksavat vielä pilkata Luojaansa jumalattomalla elämällänsä, juopumuksella ja kirouksella, ylpeydellä, ahneudella, koreudella ja komeudella. Jos Jumala vielä rankaisisi näljällä ja kalliilla ajalla, eivät ylpeät henget sentähden alene, että he antaisivat Jumalalle kunnian, ja tunnustaisivat: “ Tämän rangaistuksen olemme hyvin ansainneet jumalattoman ja pahentavaisen elämämme kautta.” Ilmankin nyt suruttomat pääsevät sanomaan, että kristittyin tähden Jumala rankaisee maailmaa. Eli ottavatkos nyt suruttomat itse syyn päällensä ja tunnustavat tämän rangaistuksen kyllä ansainneensa?

Emme ole vielä nähneet, että suruttomat olisivat alkaneet ajattelemaan, minkä synnin tähden Jumala niin rankaisee maailmaa. Sillä muutamat jyväjuutalaiset räknäävät ainoastansa sen voiton, mikä heille tulee. Ja suruttomat köyhät luottavat aivan talollisten päälle, että heidän pitää kaikki huorasikiöt ruokkiman. Ei suinkaan moni suruton ajattele, että tämä on tapahtunut meille kaikille meidän pahuutemme jälkeen. Jumala on ennen pyytänyt vetää hyvyydellänsä ihmisiä tykönsä. Nyt hän pyytää kurituksella paatuneita taivuttaa parempaan elämään. Mutta ne, jotka paisuvat ylpeydessä, koska Jumala ruokkii runsaasti taivaasta, suuttuvat Jumalalle, koska hän vitsalla kurittaa.

Ajatelkaa perään, mitä Daavid on kirjoittanut, ettei yksikään kiitä Herraa tuonelassa. Me olemme kaikki matkustavaiset iankaikkisuuteen. Me olemme kaikki seisomassa sen huonon jään päällä, joka pian taittuu, jos emme ajalla koettele jäätä, kuinka luja se on, ja minkä verran se kestää.

Ne harvat sielut, jotka ovat hyvin araksi tulleet, kun he kerran olivat putoamassa sulaan, pyörtävät hopusti takaisin rannalle, vaikka toiset pilkkaavat, nimittäin ne, jotka ovat rohkeat vaeltamaan pohjattomaan järveen. Eivät ne huoli enää pilkkaamisesta, jotka ovat kerran palttuneet, vaikka muutamat eivät muista kauan aikaa, kuinka ihmeellisesti Jumala silloin veti ylös sulasta, koska he olivat putoamassa.

Muistakaa, te harvat sielut, kuinka vaarallinen se on, ja rukoilkaa sitä suurta Ristinkantajaa, joka seisoo iankaikkisuuden ihanalla rannalla, että hän varjelisi teitä menemästä sen jään päälle, jossa pohjaton järvi on. Kaikki, joilla jäniksen sydän on, paetkaa sen suuren Sankarin tykö, koska vihollinen tahtoo ahdistaa avoimeen sulaan, kussa ei pohjaa ole. Ottakaa kiinni Jeesuksen jaloista, niin kuin Pietari, koska hän epäuskonsa tähden rupesi vajoamaan, ja huutakaa: “Herra, auta meitä, meidän sielumme on hukkumassa iankaikkisesti.” Isä meidän j. n. e.

Neljännen rukouspäivän korkean messun teksti löytyy kirjoitettuna kuningas Daavidin psalmissa 57 ja 10 - 11 värssyissä, ja kuuluvat sanat näin: “Herra, sinua minä tahdon kiittää kansain seassa ja veisata pakanain seassa. Sillä sinun armosi on suuri hamaan taivaisiin asti, ja sinun totuutesi pilviin asti.”

Se kuuluu näistä Daavidin sanoista, että hän on silloin ollut armontuntemisessa, koska hän on näitä sanoja kirjoittanut. Mutta koska tällä maailman ajalla ei ole monta sielua, jotka olisivat nyt armontuntemisessa, jotka jaksaisivat Daavidin kanssa kiittää Herraa kansain seassa, ja veisata pakanain seassa, niin se on paras neuvo, asettaa pakanain silmäin eteen nämä Daavidin sanat muistutukseksi, että Daavid saattoi kiittää kansain seassa ja veisata pakanain seassa sen tähden, että hän oli pelastettu tuonelasta. Mutta pakanat eivät ole pelastetut tuonelasta.

Daavid oli pelastettu ja päästetty synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallan alta. Daavidin sydämessä oli tapahtunut suuri muutos siitä ajasta saakka, koska hän kirjoitti ne ensimmäiset sanat katumuksessansa: “Herra, kuka kiittää sinua tuonelassa?” Mutta pakanain sydämessä ei ole yhtään merkillistä muutosta tapahtunut. Jos niillä pakanoilla tunto heräisi, että he saattaisit todistaa Daavidin kanssa, niin saattaisivat he viimein ruveta huutamaan niin kuin Daavid, syvyydestä korkeuteen, että he saattaisivat viimein seurata Daavidin nuottia, koska hän veisaa pakanain seassa.

Nyt on sen sijaan huora- ja juomalaulut opetetut nuorelle kansalle. Ja niitä pakanat pian oppivat veisaamaan. Ei tarvitse monta päivää lukkarin opissa käydä, ennen kuin he oppivat veisaamaan huora- ja juomalauluja. Mutta ei ole vielä moni oppinut seuraamaan Daavidin nuottia, koska hän veisaa pakanain seassa. Ja kuulkaa nyt, kaikki pakanat, kuinka Daavid veisaa pakanain seassa! Hän ylistää: “Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti, ja sinun totuutesi pilviin asti.”

Ei ole Daavid sanonut: “Herran armo on niin suuri, että se ulottuu helvettiin asti.” Jos nimittäin Daavid olisi veisannut pakanain seassa, että Herran armo ulottuu helvettiin asti, niin olisivat pakanat saattaneet sanoa näin: “Ei se ole niin vaarallinen, että me täällä olemme iloiset maailmassa. Jos me vielä putoamme helvettiin, niin ulottuupa Herran armo helvettiin asti.” Mutta nyt on Daavid veisannut pakanain seassa niin, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti. Niin muodoin kuulevat kaikki pakanat, joitten seassa Daavid veisaa, ettei Herran armo ulotu helvettiin asti, vaan hamaan taivaaseen asti Herran armo ulottuu.

Ja mistäs Daavid on alkanut mittaamaan Herran armoa? Ilman epäilemättä on hän alkanut mittaamaan Herran armoa maasta. Koska Daavid katseli taivasta ja maata, tuli hän pieneksi omissa silmissänsä ja rupesi siitä tuntemaan itsensä mahdottomaksi asumaan maan päällä, koska hän sanoi kahdeksannessa psalmissa: “Mikä on ihminen, että häntä muistat, ja ihmisen poika, että häntä etsiskelet?” Tästä luonnon katselemisesta tuli Daavid ensinnä nöyryytetyksi, ja piti ihmeenä, ettei Herra ole jo aikaa paiskannut häntä helvettiin.

Mutta ei pakana katso sen päälle, mitä Jumala on tehnyt, että hän tulisi tuntemaan huonoutensa ja mitättömyytensä, vaan pakanat katsovat oman koreutensa päälle, levittävät hameensa ja katselevat silkkihuiviansa, jotka matoin paskat ovat, ja ihmettelevät niitten kauneutta, mikä panee heitä tykkäämään itsestänsä. Ja niin kaunistetut maailman turhuudella, tulevat he Herran huoneeseen näyttämään itseänsä ja koreuttansa ja kauneuttansa maailmalle.

Miksi ette paremmin mene pirun huoneeseen näyttämään koreuttanne, että se katselisi teidän rintojanne, sillä Herran huoneessa ovat kovat rinnat kaikilla niillä, jotka maailman turhuutta kantavat?

Daavid on veisannut pakanain seassa, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti. Saattavatkos juomarit ja viinaporvarit veisata, että Herran armo on suuri hamaan taivaaseen asti? Minä luulen heidän saattavan veisata maailman ruhtinaalle juomalauluja ja huoruuden lauluja, että hänen armonsa on suuri hamaan helvettiin asti, ja hänen totuutensa pimeyden höyryyn asti. Sillä he rakastavat pimeyttä ja vihaavat valkeutta, sillä heidän työnsä ovat pahat.

Suuri muutos pitää tapahtuman niitten tykönä, jotka tahtovat veisata Daavidin kanssa pakanain seassa Jumalan armosta. Ei ainoastansa, että heidän pitäisi ensinnä vaeltaman helvetissä ja oleman omantunnon vaivassa, niin kuin Daavid. Ja sitten pitäisi heidän huutaman syvyydestä korkeuteen, niin kuin Daavid on huutanut. Sitten pitäisi heidän tuleman Herran kartanoihin ja kiittämän itsensä onnelliseksi, jos he saisivat olla ovenvartijana Herran huoneessa. Sitten pitäisi heidän oleman nöyryytetyt Herran edessä, niin kuin Daavid oli, koska hän tunsi itsensä olevan mahdottoman maan päällä asumaan. Sitten pitäisi heidän käymän Pyhän Hengen koulussa, että he rupeaisivat sanomaan ja saarnaamaan pakanoille parannusta, ja katuvaisille evankeliumia, niin kuin Daavid sanoi: “Minä tahdon väärille ilmoittaa sinun ties, että he palajaisivat sinun tykösi, Herra.”

Mutta ennen kuin semmoinen suuri muutos saattaa tapahtua pakanoille, täytyy heidän ylpeytensä aleta, heidän täytyy lakata juomasta ja huoraamasta, ja pilkkaamasta totuutta. Heidän täytyy heittää pois koreus, heidän täytyy herätä ylös synnin unesta ja ruveta toiseen laihin elämään, kuin tähän asti on eletty. Se pakanallinen elämä, joka tähän asti on ollut keskellä kristikuntaa, ei ole kelvannut siveyden ja omanvanhurskauden perkeleelle, jopa sitten taivaan Jumalalle.

Siveät pakanatkin moittivat kovin sitä jumalatonta menoa, jota täällä harjoitetaan, niin kuin juopumus, kirous ja varkaus, ylpeys, ahneus ja koreus, Jumalan sanan ylenkatse, kristillisyyden pilkkaaminen. Nuoret oppivat kiroamaan, korttia lyömään, ja pallon ja huorain perässä juoksemaan, ja kaikkea narreutta harjoittamaan. Vanhat käyvät pahalla esimerkillä lasten edellä. He katsovat ylen Jumalan sanan ja Herran huonetta, pilkkaavat ja vastustavat kristityitä. Täytyy heidän tuomita itsensä helvettiin. Jos suruttomat senkaltaisella elämällä tulevat autuaaksi, niin tulevat kaikki perkeleet helvetissä autuaaksi.

Mitäs meidän pitää sanoman niille, jotka ovat ennen tunteneet Jumalan voimaa ja nyt tuskin tuntevat perkeleen voimaa? Jotka ovat ennen maanneet Jeesuksen helmassa, ja nyt makaavat perkeleen helmassa? Onkos nyt yhtään toivoa, että he nousevat lankeemuksestansa? Ei ole paljon toivoa, että he nousevat, sillä muutamat ovat itsekin kadottaneet kaiken toivon, jonka tähden he valmistavat itseänsä helvettiin, mutta ei taivaaseen. Muutamat kantavat sitä turhaa toivoa, että he pääsevät vielä nousemaan, jos ei ennen, niin haudan partaalla viimein. Mutta he tahtovat ensinnä nautita tämän maailman hyvyyttä, ettei jäisi mitään vaille kaikesta siitä ilosta ja huvituksesta, jota maailma antaa. Ja siinä maailman toimituksessa kuluu kyllä armon aika siihen asti, että kuolema tulee heidän päällensä, niin kuin varas yöllä. Ja silloin he tuntevat, että he seisovat paljastettuna kaikesta koreudesta, jota he ovat ennen kantaneet. Kaikki Ruotsin verka tulee silloin halvaksi, kaikki silkkihuivit tulevat silloin madon paskaksi, kaikki elämän koreus, nuoruus ja kauneus tulee silloin raiskaksi.

Missäs ovat nyt ne valkeat vaatteet, joita te olette ennen kantaneet, te uskottomat Jeesuksen morsiamet? Missäs ovat ne avioliiton sormukset, joita te olette silloin kantaneet, koska te olitte Jeesuksen helmassa, ja nojaten päätänne Jeesuksen rintaa vasten, katsoitte rakkaudella sen suuren Ristinkantajan päälle, joka oli punaisissa vaatteissa, ja sotki viinakuurnan yksinänsä? Missäs on se kultakruunu, jonka se Taivaallinen Ylkä antoi köyhälle morsiamellensa siihen aikaan, koska hän kaunis oli Herran edessä, niin kuin punainen ruusu orjantappurain keskellä? Missäs on se kointähti, jonka Kuningas antoi uskolliselle työntekijällensä Herran viinamäessä? Missäs on se kunnian merkki, joka silloin oli niin kirkas kuin aurinko sinun rinnoissasi, Siionin tytär?

Kaikki sinun kaunistuksesi, jonka Herra sinulle antoi, koska hän kävi sinun ohitsesi ja näki sinun veressäsi makaavan, ja otti sinut ylös maasta, ja sanoi: “Sinun pitää elämän?” Kaikki nämä kaunistukset olet viskannut menemään, sinä uskoton morsian. Ja mitäs olet sen sijaan saanut maailmalta, koska sinä sen ensimmäisen rakkauden heitit pois, ja rupesit seuraamaan maailmaa? Muutaman silkkihuivitraasun, joka läpi paistaa. Muutaman toppihameen, joka tekee sinun hirveäksi. Ja mustat kengät, jotka parkuvat sinun onnettoman raukan ylitse, koska sinä poljet tätä syntistä maata sinun jaloillasi. Sen sinä olet saanut palkaksi, koska sinä rupesit rakastamaan maailmaa. Ja haudan partaalla vasta viskaisit näitä turhia takaisin maailmalle ja riettaalle, jos saisit ne kaunistukset takaisin. Mutta kukas tiesi, kuinka keveä se on nousta ylös haudasta? Daavid valittaa näin: “Minun sieluni on vajonnut syvään mutaan, jossa ei pohjaa ole.”

Nyt sinun pitäisi nouseman, koska vielä aika on! Nyt sinun pitäisi ruveta konttaamaan armoistuimen eteen, ennen kuin kaikki voima loppuu, ennen kuin maailma mustuu, ennen kuin veri ja ruumis jäähtyy, ennen kuin viimeiset huokaukset nousevat rinnoistasi, ennen kuin kuolleenkantajat tulevat ja vievät sinut hautaan. Amen.

_______________________________________

Jäljennös / Iisakki Huhtasaaren jäljennöskirja / Soukolojärveltä Erik Wahlbergilta saatu /