N:o 98 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1857 (EHTOOSAARNA)

Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa on pantu meille esimerkiksi, kuinka koko elävä luonto kiittää Herraa, koska ihmiset eivät jaksa kiittää.

Ne kolme miestä olivat Sadrak, Mesak ja Abednego, joita kuningas Nebukadnezar oli käskenyt heittää palavaan uuniin, koska he eivät totelleet kuningasta, joka oli heitä käskenyt palvelemaan epäjumalaa. Mutta Jumalan enkeli varjeli heitä tulen kuumuudesta, ettei se kuuma valkea tehnyt heille mitään. Silloin rupesivat ne kolme miestä veisaamaan kiitosvirttä. Ja ne ovat esimerkiksi niille pyhille marttyyreille, jotka jälkeen ovat veisanneet voitonvirttä taivaassa. Mutta ne kolme miestä saattavat myös olla esimerkkinä kaikille kristityille, joita Herra on pelastanut helvetin valkean kuumuudesta, jotka kiittävät Herraa keskellä valkeaa, vaikka hekin tuntevat, etteivät he jaksa kiittää niin, kuin heidän pitäisi kiittämän. Ne kolme miestä, jotka valkean kuumuudessa rupesivat veisaamaan kiitosvirttä, tunsivat myös, ettei heidän kuolevainen kielensä jaksanut ulospuhua sitä kiitosta, jota sydän oli täynnä. Sen tähden he panit kaikki luonnolliset kappaleet kiittämään heidän edestänsä.

Jos nyt kristityt panisivat kaikki luontokappaleet kiittämään heidän edestänsä, koska he tuntevat, etteivät he jaksa kiittää niin kuin heidän pitäisi kiittämän, niin me tiedämme, että koko elävä luonto kiittää niitten luonnollisten sielujen edestä, niin kuin myös luontokappaleet Paavalin todistuksen jälkeen huokaavat niitten tyrannien ylitse, jotka heitä piinaavat. Mutta jos nyt luontokappaleet huokaavat niitten onnettomien sielujen ylitse, jotka menevät kadotukseen, vissimmästi he kiittävät myös Luojaansa luomisen armosta ja lunastuksen edestä, niin kuin Raamatussa on edespantu, erinomattain Ilmestyskirjassa, kussa Johannes kuuli neljän eläimen kiittävän Luojaansa. Ja mitäpä ne tekevät, ne pääskyset ja pääskysen pojat, jotka alkavat visertämään varsin, kun aurinko nousee. Ne kiittävät Luojaansa ensimmäisen säteen edestä, joka herättää heitä heidän pesissänsä. Ja tiaiset ja satakieliset, jotka niin monenkaltaisella äänellä ylistävät Luojaansa. Ja rakkaus vaatii heitä niin tekemään.

Mutta ihmisen kieli on kankea siihen. Eivät pakanat kiitä ollenkaan, ei luomisen armosta, eikä lunastuksen armosta. Kristityt tahtoisivat kyllä kiittää, jos ei kieli olisi niin kankea. Sen kankeuden tunsivat ne kolme miestä valkeassa, koska he panivat kaikki luontokappaleet, kaikki kivet ja puut, kiittämään heidän edestänsä. He tunsivat, sanon minä, että kieli oli kankea kiittämään sen lunastuksen edestä, kuin heille oli tapahtunut, koska he hirmuisen suuren valkean kuumuudessa eivät tunteneet mitään kipua. Ja kristityt myös tuntevat, että he ovat lunastetut helvetin valkean kuumuudesta, jonka lunastuksen edestä heillä olisi halu kiittää, jos heillä ei olisi niin kankea kieli.

Pankaa nyt tiaiset, pääskyset ja satakieliset kiittämään edestänne, koska teillä itsellä on kankea kieli. Menkää kuuntelemaan, koska aurinko nousee, kuinka pääskyset visertävät. Menkää kuuntelemaan, koska aurinko paistaa, kuinka monenkaltaisella äänellä satakielinen panee, koska hän näkee rakastetun puolison. Menkää kuuntelemaan, kuinka muut tiaiset kiittävät Luojaansa luomisen armosta, ja sen hengen edestä, jossa he liikkuvat ja elävät. Mutta ihminen on niin kuin puu ja kanto. Jos hän meni syömään, niin hän meni niin kuin luontokappale. Vaikka lehmät ammuvat kuitenkin, koska he kuulevat, että heille annetaan ruokaa. Ja kaarneen pojat ääntävät, koska he löytävät raadon. Mutta ihminen on kankea kiittämään myös ruoan edestä.

Koska me näemme, kuinka luontokappaleet kiittävät, siitä me näemme ja ymmärrämme, ettei ihminen ole luotu tyhjä syömään ja paskantamaan. Mutta nyt se on turha arvelus, että ihminen saattaisi enää täyttää päämaaliansa, mitä varten hänet on luotu. Nyt ei ole muuta, kuin tämä autuaallinen toivo ja uskallus, että hän saattaa paremmin kiittää Luojaansa, koska hän pääsee irti tästä kuolevaisesta ruumiista ja pääsee lentämään ylös korkeuteen, niin kuin pääskyset välistä lentävät korkealle, kussa he löytävät ruokaa. Rukoilkaa nyt taivaan Kuningasta, että hän opettaisi teitä kiittämään sydämellä, koska kieli on niin kankea kiittämään. Ja pankaa tiaiset, pääskyset ja satakieliset kiittämään, koska itsellä on kankea kieli. Kuule uskovaisten Jumala meidän rukoustamme. Isä meidän, joka olet taivaissa, j. n. e.

Neljännen rukouspäivän ehtoosaarnan teksti löytyy kirjoitettuna Johanneksen Ilmestyskirjassa 19: 1, ja kuuluvat sanat näin: “Autuus ja ylistys ja kunnia ja voima olkoon Herralle, meidän Jumalallemme.” Apostoli Johannes kuuli suuren äänen, niin kuin paljolta kansalta kiittävän Jumalaa sen suuren Babylonin lankeemuksen edestä, kussa niin paljon kristityitä oli tapettu. Babylonin kanssa ymmärretään ensiksi se suuri pakanallinen kaupunki, joka vanhassa Testamentissa oli niin voimallinen ja jossa oli Danielin aikana kuningas Nebukadnezar, joka rupesi elävältä polttamaan kristityitä, nimittäin ne kolme miestä, Sadrak, Mesak ja Abednego, jotka eivät tahtoneet hänen epäjumaliansa palvella.

Tämä suuri Babylon oli jo aikaa langennut eli hävitetty, koska kuningas Kores eli Cyrus antoi Israelin lapsille luvan uudestaan Jerusalemin kaupungin ylösrakentaa. Ja oli ilman epäilemättä syytä iloita sen suuren Babylonin lankeemuksesta, joka oli niin paljon Israelin lapsia vaivannut heidän uskonsa tähden. Mutta Ilmestyskirjassa ymmärretään Babylonin kanssa roomalaisten pääkaupunki, jossa niin hirmuisesti paljon kristityitä oli tapettu. Tämä roomalaisten pääkaupunki oli vielä suuressa voimassa Johanneksen aikana. Se oli koko maailman pääkaupunki, jossa niin paljon jumalattomuutta harjoitettiin, ja niin paljon kristittyjen verta vuodatettiin.

Johannes näki hengessä tämän suuren kaupungin lankeemuksen, joka tapahtui vasta puolen viidettä sataa ajastaikaa jälkeen. Ja se sama Johannes kuuli suuren äänen taivaassa, niin kuin paljolta kansalta, huutavan: “Autuus ja ylistys ja kunnia ja voima olkoon meidän Jumalallemme!” Se kuuluu niin, kuin olisi tullut ilo taivaassa sen suuren Babylonin lankeemuksen ylitse. Mutta nyt on kysymys tämä, mitkä kansat, eli mikä kansan paljous se oli, jonka Johannes kuuli kiittävän Jumalaa sen suuren Babylonin lankeemuksen edestä. Roomalaiset olivat sodalla voittaneet kaikki kansat allensa ja olivat kovuudella ja ankaruudella hallinneet pakanoita. Erinomattain olivat ne julmat pedot, keisari Nero ja Caligula ja muut tyrannit, paljon verta vuodattaneet, ei ainoastaan kristittyjen verta, vaan myös pakanain verta olivat ne tyrannit vuodattaneet.

Sen tähden saattaa joku lykätä sen kysymyksen eteen, oliko se kansanpaljous kristityt, joitten Johannes kuuli kiittävän Jumalaa sen edestä, että tämä tyrannien luola ja valta oli loppunut. Vai olivatkos ne pakanalliset kansat, jotka kiittivät Jumalaa sen edestä, että heidän vainoojansa viimein saivat ansaitun palkkansa? Jos se kansanpaljous, jonka Johannes kuuli kiittävän, olivat kristityt, niin saattaa kyllä omanvanhurskauden perkele kysyä: “Saakos kristitty kiittää Jumalaa, koska kristittyjen vainooja saa onnettoman lopun tässä maailmassa, ja hänen sielunsa menee helvettiin?” Se suuri kristittyjen vainooja oli langennut ja saanut onnettoman lopun, ja hänen sielunsa meni helvettiin. Saakos kristitty kiittää Jumalaa sen lankeemuksen edestä?” Niin saattaa kyllä omanvanhurskauden perkele kysyä.

Mutta minä ajattelen kuitenkin, että se kansanpaljous on olleet kristityt, ja ne ovat kiittäneet Jumalaa, ei sen tähden, että tuo kristittyjen vainooja sai onnettoman lopun ja putosi helvettiin, vaan sen tähden ne ovat kiittäneet, että tuo maailman viettelijä, joka veti koko maailman perässänsä helvettiin, jo viimein tuli pois. Koska Jumalalle ei ole yhtään iloa jumalattoman kuolemasta, niin ei taida kristityillekään olla iloa vainoojan onnettomasta kuolemasta. Mutta kristityillä on semmoinen toivo, että maailman viettelijän kuoleman jälkeen ne pakanat, jotka hänen kauttansa vietellyt ovat, saattavat paremmin kuunnella Jumalan sanaa ja ruveta uskomaan kristittyjen puheita, koska heidän, nimittäin pakanain, viettelijä kuoli pois.

Niin kuin se suuri Babylon sekä vanhassa että uudessa Testamentissa veti pakanoita perässänsä helvettiin, niin löytyy myös joka paikassa joku Baabelin portto, joka juottaa pakanoita huoruuden viinalla ja suostuttaa heitä puoleensa, osoittaa heille kauneutensa, paljastaa heille rintojansa, jonka tähden ne rupeavat hänen perässänsä juoksemaan, että he saisivat himojansa täyttää. Jos tuommoinen portto kuolisi, niin saattaisivat kyllä kristityt hyvällä tunnolla kiittää Jumalaa, joka otti pois semmoisen kauhistuksen, joka niin paljon sieluja hukutti ja veti perässänsä kadotukseen.

Joka seurakunnassa ja joka kylässä löytyy semmoinen viettelijä, jonka päälle pakanat uskovat, ja kristityt eivät saata itkeä, jos semmoinen portto joutuu istumaan leopardin päällä, joka ei ole ainoastansa kristittyjen vainooja, mutta myös maailman viettelijä, jonka perässä pakanat juoksevat.

Olkoon tämä vastaukseksi omalle vanhurskaudelle, joka kysyy: “Onko se oikein, että kristityt kiittävät Jumalata lähimmäisensä lankeemuksen edestä?” Oikein se on, koska semmoinen Baabelin portto lankeaa, joka maailman viettelee ja vetää pakanoita myötänsä ja perässänsä helvettiin. Oikein se on, että kristityt sen lankeemuksen edestä kiittävät Jumalaa. Mutta nyt ei ole vielä kristityillä mitään kiittämistä, koska se Baabelin portto, joka täällä on, ei ole vielä langennut. Se juottaa vielä pakanoita huoruuden viinalla ja viettelee pakanoita, ja vetää heitä kadotukseen. Mutta kristityillä olisi kyllä syytä kiittää sen edestä, ettei ole vielä Baabelin portto jaksanut kaikkia hukuttaa ja kadotukseen vetää. Kristityt saavat kyllä kiittää Jumalaa sen suuren armon edestä, että täällä on muutamia sieluja, jotka eivät ole vielä suuta antaneet Baalille.

Kyllä on tosin monta langennut pois ja mennyt maailmaan, ja alkanut Baabelin porttoa rakastamaan. Mutta kuitenkin on meillä se toivo, että merkittyjen luku täytetään, ja että harvojen sielujen, jotka kantavat Jumalan lasten merkin heidän otsissansa, pitää kilvoitteleman kalliimmassa uskossansa ja pysymän vahvana loppuun asti. Silloin pääsevät he kiittämään Jumalaa, ei ainoastansa luomisen armosta, mutta myös lunastuksen armosta, sillä eivät kristityt tällä ajalla lihan heikkouden tähden saata kiittää Luojaansa luomisen armosta, niin kuin me kuulemme heidän kiittävän taivaassa myös luomisen armosta.

Täällä saattavat luontokappaleet paremmin kiittää luomisen armosta kuin ihmiset, jotka ovat kohta niin kuin Luojan päällekantajat, joka on muka saattanut meitä tähän onnettomaan maailmaan. Mutta ei ole se Jumalan syy, joka on luonut, vaan se on vihollisen syy, joka on synnin kautta syössyt onnettomuuteen. Mutta ihmisen kieli on niin kankea kiittämään luomisen armosta, ettei moni kristitty ole saattanut kiittää niin, kuin hänen pitäisi kiittämän. Meidän täytyy panna luontokappaleita kiittämään meidän edestämme, niin kuin ne kolme miestä palavassa pätsissä.

Kiittäkää siis luomisen armosta, kaikki tiaiset ja pulmukaiset, pääskyset ja satakieliset! Kiittäkää sen suuren armon edestä, että tämä pikkuinen valkeus on tullut maailmaan, koska armon aurinko on noussut taivaan reunalla. Kiittäkää, kaikki tiaiset ja pääskyset ja satakieliset! Pian te pääsette siirtymään lämpimään ilmaan, kussa aurinko ei laske. Pian pääsette visertämään ja laulamaan elämänpuun oksan päälle. Pian pääsette veisaamaan voiton virttä Jumalalle ja Karitsalle Siionin vuorella. Amen, Halleluja! Amen.

______________________________________

Alkuperäinen (alku puuttuu) / SKHS Aunon kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki

Jäljennös: Iisakki Huhtasaaren kopiokirja. Erik Wahlbergilta saatu.