N:o 100 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860 (AAMUSAARNA)

Päiväsaarnan teksti Ps. 90: 14. “Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.”

Luetun pyhän tekstimme johdatuksella meidän pitää tällä Herralle pyhitetyllä hetkellä ajatella näiden sanojen oikeaa merkitystä: “Täytä meitä pian armoillas.”

90. psalmi puhuu tämän elämän katoavaisuudesta ja on otsikon mukaan Mooseksen kirjoittama, ja koska Jumala rankaisee vihassaan ihmistä kuolemalla synnin tähden, niin psalmin kirjoittaja esittää tämän rukouksen Herralle: “Täytä meitä pian armoillas.” Ja sana ”pian” tarkoittaa ”varhain” eli nuoruudessa, ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät. Mooses oli myös kokenut, kuinka vaikeaa vanhan ihmisen on ottaa vastaan tarjottua armoa.

Mooses oli jo 80 vuotta vanha, kun hän sai kuulla Jumalan äänen palavasta pensaasta. Siinä hän osoitti kuten muut kääntymättömät ihmiset tottelemattomuutensa ja vastahakoisuutensa Jumalaa kohtaan. Mooses ei tahtonut lainkaan mennä sinne, minne Herra käski hänen mennä. Mooses ajatteli, että oli hauskempaa ja helpompaa kaita karjaa kuin johdattaa Israelin lapsia Egyptin orjuudesta. Hän tiesi hyvin, että suruton joukko aiheuttaisi hänelle paljon murhetta. Milloin hän väitti, että hänellä on niin hiljainen ääni, ettei suuri seurakunta kuulisi hänen sanojaan, milloin hän väitti taas, että Israelin lapset eivät uskoisi hänen sanojaan. Mutta kun Herra suuttui, niin täytyi Mooseksen totella, ja Jumalan voimallisten ihmeiden kautta Mooses johdatti Israelin lapset onnellisesti luvatulle maalle.

Ei tiedetä tarkalleen aikaa, milloin Mooses kirjoitti psalmin, jonka kuningas Daavid otti virsikirjaansa. Mutta on todennäköistä, että Mooses kirjoitti tämän psalmin vanhuudessaan, kun hän tunsi kuoleman lähestyvän. Hän tunsi silloin, että jos hän olisi jo nuoruudessaan tullut täytetyksi Jumalan armolla, hän olisi voinut käyttää paremmin lyhyen ja korvaamattoman armonajan. Siinä psalmissa, josta päivän teksti on otettu, puhutaan paljon tämän elämän lyhyydestä ja katoavaisuudesta. “Opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää kuoleman, että me ymmärtäväisiksi tulisimme” (v. 12). Mutta se, joka elää synnin suruttomuudessaan, ei ajattele kuolemaa, vaan rientää sokeasti eteenpäin turmeluksessa, vaikka hän tietää hyvin, ettei hän voi välttää kuolemaa. Ei ole nykyään monella sitä vakuutusta, että hän tulee autuaaksi, kun hän kuolee.

Useimpien ihmisten täytyy myöntää, että he eivät tule autuaaksi semmoisella elämällä kuin heillä nyt on. Mutta perkele uskottelee heille, että eiköhän löydy jokin neuvo, kun kuolema tulee. Mutta Mooses ei voinut kuvitella, että löytyy jokin neuvo, kun kuolema tulee, vaan hän rukoilee: “Täytä meitä pian armoillas”. Hän ei voinut luottaa parannukseen, joka tapahtuu kuoleman hetkellä, ja sen tähden hän ei voinut lykätä parannustaan kuolinhetkeen, vaan kun Herra kutsui häntä, niin hän meni, vaikkakin aluksi vastahakoisena. Ja niin tekivät myös Daavid ja profeetat. He kaikki estelivät, kun Jumala käski heidän mennä saarnaamaan jumalattomalle kansalle, mutta heidän täytyi kuitenkin tehdä niin kuin Jumala oli käskenyt. Ja kuinka kävi profeetta Joonalle, joka ei tahtonut saarnata Niiniven pakanoille? Hän tahtoi kätkeytyä Jumalan kasvojen edestä, ettei hänen tarvitsisi saarnata pakanoille. Ja minkä tähden hän ei tahtonut saarnata pakanoille? Niin! Hän pelkäsi, että pakanat löisivät hänet kuoliaaksi, jos hän julistaisi Jumalan käskystä lähellä olevaa tuomiota eli kaupungin hävitystä.

Sillä katso, pakanat eivät tahdo kuulla puhuttavan mistään tuomiosta, koska heillä on se luulo, että he eivät ole ansainneet mitään tuomiota. Pakanat väittävät, että Jumala ei voi tuomita heitä, kun he tekevät jokaiselle oikein. Jos pakanat voisivat saada sen vakuutuksen, että Jumalan täytyy tuomita kaikki, jotka eivät ole kääntyneet ja uudestisyntyneet oikeassa järjestyksessä, olivatpa he tehneet jokaiselle oikein tai eivät. Jos he vain voisivat saada sen vakuutuksen, että kaikkien kääntymättömien ja uudestisyntymättömien täytyy tulla tuomituiksi, niin pakanat tekisivät parannuksen, niin kuin Niiniven pakanat tekivät parannuksen, kun he kuulivat, että he hukkuisivat pian.

Sillä katso, Niiniven pakanat uskoivat, että Joona saarnasi oikein heille, vaikkei hänen hirmuisessa nuhdesaarnassaan ollut muuta kuin uhkauksia lähellä olevasta tuomiosta. Ja juuri sen tähden he tekivät parannuksen säkissä ja tuhkassa, toisin sanoen ylpeys ja koreus pois, juoppous ja huoruuden menot pois, synnilliset huvit ja ajanvietteet pois. Ei ollut aikaa pelata korttia eikä lyödä palloa sunnuntaina, ja tämän parannuksen tähden Jumala säästi suuren kaupungin. Mutta profeetta Joona vihastui Jumalalle, koska Hän oli niin laupias pakanoita kohtaan.

Mutta nyt uskovat katumattomatkin pakanat, että Jumala säästää heidät. He arvelevat, että koska Jumala säästi katuvaiset pakanat, niin Hän säästää katumattomatkin pakanat, jotka eivät tee parannusta. Ja mistä katumattomat pakanat ovat saaneet sen uskon, että Jumala on armollinen ja laupias heillekin? Niin, perkele on uskotellut heille, ettei Jumala ole suinkaan niin ankara, että Hän tuomitsee niitä, jotka tekevät jokaiselle oikein. Mutta siinä he pettävät itseään suuresti, sillä Jumala ei anna itseään pilkata. Jumala vaatii, että kaikkien pakanoiden, olivatpa he kastetuita tai kastamattomia, pitää kääntyä ja tehdä parannus, ja mitä pikemmin tämä tapahtuu, sen parempi. Sillä mitä pidemmälle tämän asian lykkää, sitä vaikeammaksi se tulee.

Parannuksen pitää tapahtua nuoruudessa. “Ajattele Luojaas nuoruudessas, ennen kuin pahat päivät tulevat, ja vuodet lähestyvät, koskas olet sanova: ei ne minulle kelpaa” (Saarn. 12: l). Ja Mooses rukoilee päivän tekstissä: ”Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme”. On tosin totta, että ihminen ei voi omalla voimallaan tulla kristityksi, mutta ulkonaisen parannuksen hän voi tehdä. Hän voi lakata juomasta ja kiroilemasta, hän voi lakata varastamasta, hän voi lakata huoraamasta, hän voi lakata ylpeilemästä, hän voi lakata keimailemasta kaikenlaisella koreudella, hän voi lakata pelaamasta korttia ja lyömästä palloa, hän voi lakata valehtelemasta ja pettämästä lähimmäistään, hän voi lakata viinakaupasta, sanalla sanoen: hänen ei ole pakko antaa kuolevaisia jäseniään synnin palvelukseen. Mutta sillä ei kaikki vanhurskaus ole vielä täytetty. Sillä vaikka hän tekeekin ulkonaisen parannuksen, niin vielä puuttuu kaikki, mikä kuuluu totiseen kristillisyyteen, totinen katumus, elävä usko, jota hän ei voi tehdä itse, sillä siihen vaaditaan Pyhän Hengen apu.

Nyt ajattelee moni pakana: “Mitä se auttaa, että teen ulkonaisen parannuksen, kun minun täytyy silti mennä helvettiin? On parempi, että minä juon, huoraan, kiroan, näpistelen, koreilen, pelaan korttia ja pidän hauskaa. Jos luovun kaikesta tuosta enkä kuitenkaan voi tulla autuaaksi, niin ulkonainen parannukseni ei ole muuta kuin ulkokultaisuutta, ja vielä suurempi ulkokullattu minusta tulee, jos teen itseni katuvaiseksi, kuljen ja huokaan tai olen allapäin ja parun, ei, katso, sitä minä en tee.”

Niin ajattelee ja puhuu suruton ihminen, joka menee mieluummin suoraa päätä helvettiin kuin kääntyy ja pysähtyy synnin juoksussa. Mutta siitä, kuinka Jumala hallitsee ihmissukua, huomaamme, että sen, joka tahtoo autuaaksi tulla, täytyy aloittaa ulkonaisesta parannuksesta ja tehdä parannuksekseen kaikki, minkä voi.

Sillä Johannes Kastaja saarnasi: ”Tehkää parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt. Ja minä kastan vedellä, mutta minun jälkeeni tulee se, joka kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.” Ja sillä hän tarkoittaa Pyhää Henkeä, jota ihminen ei voi ottaa, vaan se annetaan. Kaikki ne, jotka Johannes kastoi vedellä parannukseen, tulivat sittemmin täytetyiksi Pyhällä Hengellä. Ja sama armonjärjestys meillä on vieläkin. Ihmisen täytyy ensin herätä ja heräyksen kautta tulla totiseen katumukseen, ja sen jälkeen hänen täytyy saada elävä usko. Sen tähden Mooses rukoili: “Täytä meitä pian armoillas, niin me riemuitsemme ja iloitsemme kaikkena meidän elinaikanamme.” Amen! Onko nyt ketään, joka tekee parannuksen? Onko ketään, joka todella tuntee, että ilman katumusta, parannusta ja uskoa hänen täytyy tulla ikuisesti onnettomaksi? (Amen).

_____________________________________

Alkuperäinen ruotsinkielinen / A. Merikallion kokoelma / Oulun maakunta-arkisto /

Saarna näyttää loppuvan kesken.