N:o 101 4 RUKOUSPÄIVÄNÄ 1860

Koska kuningas Daavid katseli taivasta ja maata, ja kaikkia, mitä niissä oli, tuli hän pieneksi omissa silmissään ja veisasi: “Mikä on ihminen, ettäs häntä muistat, ja ihmisen poika, ettäs häntä etsiskelet?” Psalmi 8: 5.

Tästä me kuulemme, että Daavidilla oli nöyrä ja särjetty sydän. Sen tähden saattoi hän katsella Jumalan suuria tekoja nöyrällä sydämellä. Ei Daavid ole katsellut maata ja taivasta, niin kuin maailman viisaat, jotka luulevat ymmärtävänsä, kuinka taivas ja maa on tullut. Ja jota enemmän he luulevat ymmärtävänsä, sitä enemmän he paisuvat mielessänsä. Viimein he tulevat niin viisaaksi kuin itse Jumala.

Mutta yksinkertainen ihminen ei ymmärrä niistä paljon mitään, nimittäin taivaan ja maan rakennuksesta. Kuitenkin täytyy kristityn ihmetellä Jumalan suurta voimaa ja viisautta, joka on tehnyt taivaan ja maan, ja kaiken, kuin siinä on. Koska Paavali todistaa, että pakanoidenkin pitäisi tunteman Jumala hänen teoissansa, etteivät he taida itseänsä syyttömäksi sanoa. Mutta pakanat käyvät niin kuin naudat maan päällä, eivätkä niin muodoin tutki Jumalan suurta voimaa ja viisautta, jonka hän on ilmoittanut sekä luomisen että sanansa kautta.

Vapahtaja sanoi juutalaisille: “Taivaan merkit te ymmärrätte, mutta ajan merkkejä ette ymmärrä.” Johannes Kastaja ymmärsi ajan merkit, koska hän sanoi: “Jo on kirves pantu puitten juureen. Jumalan rangaistus on aivan liki.” Mutta juutalaiset eivät uskoneet sitä, vaan pitivät heidän elämäänsä siihen asti, että loppu tuli. Ja koska suruttomat näkivät taivaan merkkejä, eivät he uskoneet, että se oli pantu heille varoitukseksi, vaan he selittivät sen merkin sillä tavoin, ettei se ennusta mitään pahaa heille. Kristityt vaan uskoivat, että se merkitsee valtakunnan loppua, ja sen tähden he pakenivat pois valtakunnasta.

Koska nimittäin ajanmerkit ja taivaanmerkit molemmat näkyvät, silloin täytyy ihmisten uskoa, että Jumalan rangaistus tulee. Ajanmerkit ovat ensiksi se jumalaton elämä suruttomassa kansassa, ja toiseksi kristittyjen lankeaminen. Ja semmoisista merkeistä päättävät kristityt, niin kuin Johannes Kastaja, että kirves on pantu puitten juureen, että pian tulee loppu.

Mutta suruttomat eivät usko, että loppu tulee, vaikka kaikki kristityt ovat odottaneet läpi ajan, että Jumalan Poika tulee pian tuomiota pitämään. Ja sama usko on vielä nytkin kristityillä, että Jumalan Poika tulee pian. Sillä ei kristityillä ole mitään hauskaa tässä maailmassa. Mutta suruttomilla näkyy olevan hauskaa. Heidän täytyy etsiä kaikenlaista iloa maailmassa, koska heillä ei ole mitään iloa odotettavissa taivaassa. Mutta pian loppuu heidän ilonsa. Pian he saavat ulvoa helvetissä.

Mutta kristityn murhe maailmassa muuttuu viimein iloksi, eikä yksikään ota heidän iloansa pois, sillä heillä on edesvastaaja Isän tykönä, ja he saavat pian omilla silmillä katsella sitä suurta Ristinkantajaa ja niitä enkeleitä, jotka huutavat: “Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot!” Niin rukoilkaa, te harvat sielut, jotka vielä jaksatte kilvoitella teidän kalliimmassa uskossanne, että Jumalan Poika pian tulisi hänen kunniassansa tuomitsemaan maailmaa. Kuule, sinä Pyhä, katuvaisten huokaus. Isä meidän j. n. e.

Neljännen rukouspäivän korkeanmessun teksti, Jesajan 6: 3: “Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa!”

Ne enkelit, jotka näin huusivat, olivat Kerubit ja Serafit. Ne olivat niin kuin enkelit luontonsa puolesta, mutta heidän haamunsa oli ihmeellinen. Profeetta Hesekiel kutsuu niitä eläimiksi, vaikka niillä oli ihmisen kasvot. Ei semmoisia löydy maan päällä. Mutta se on arvattava, että Kerubit, joilla oli kuusi siipeä, ovat kaikkien luontokappaleitten uutiset, ja etuisimmat, jotka kiittävät Jumalaa yötä ja päivää, koska ihmiset ovat kiittämättömät.

Tutkikaamme siis Jumalan armon kautta, kuinka luontokappaleet kiittävät Luojaansa. Kerubit, jotka huusivat toinen toisillensa: pyhä, pyhä, pyhä, ja niin edespäin, eivät olleet ihmisiä, vaan ne olivat niin kuin Hesekiel sanoo, eläimiä. Niin kuin myös Johannes näki Ilmestyksessä samankaltaisia eläimiä. Koska siis eläimet, eli luontokappaleet kiittävät Luojaansa, mutta ihminen ei kiitä, niin se on tapahtunut ihmisille häpeäksi, jonka olisi pitänyt kiittää paremmin, kuin luontokappaleet.

Jumala osoittaa tässä paikassa profeetta Jesajalle, kuinka luontokappaleet huutavat: pyhä, pyhä, pyhä, koska ihmiset ovat niin kiittämättömät. Ja mistäs se tulee, että luontokappaleet paremmin kiittävät Luojaansa, kuin ihminen? Sen tähden ilmankin, että koska ihminen on langennut syntiin, on hänellä kankea kieli ja hidas puhe. Kolmen miehen kiitosvirsi osoittaa, että heillä ei ollut voimaa kiittämään, koska he käskivät luontokappaleitten kiittää edestänsä. Ja myös kristityt, koska heillä on halu kiittää, tuntevat, etteivät he jaksa niin kiittää, kuin heidän pitäisi.

Mutta kyllä pakanat jaksavat kiittää tämän maailman jumalaa, koska he huutavat saatana ja perkele. Niillä ei ole kankea kieli eikä hidas puhe, koska he alkavat kiittämään vihollista kirouksilla ja sadatuksilla. Ja jos kristityt kiittäisivät Jumalaa niin paljon kuin pakanat kiittävät heidän herraansa, totta tulisi kiitos ja kunnia Jumalalle, eikä tarvitsisi luontokappaleitten kiittää. Pakanat palvelevat maailman ruhtinasta suurella hartaudella ja vireydellä. He kiittävät häntä korkealla äänellä, niin että kirous ja sadatus kuuluu helposti alimmaiseen taivaaseen asti. Sen tähden se suuri saatana myös antaa heidän imeä pirun paskaa siihen asti, että suolet syttyvät palamaan.

Ja koska nyt pakanat kiittävät vihollista niin paljon, ja kristityt harvoin kiittävät taivaan Jumalaa, niin täytyy luontokappaleitten kiittää Luojaansa, itse kunkin kielellänsä, niin kuin Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa. Niin myös tiaiset ja satakieliset alkavat varsin, kuin aurinko nousee, visertämään ja laulamaan kiitosta sille suurelle Luojalle, joka heille hengen antanut on.

Ihminen makaa niin kuin nauta, ja on mykkä, koska koko luonto kiittää Luojaansa. Eikös ole tämä ihmisen kiittämättömyys merkillinen asia ja vakaa todistus siitä, että ihminen on synnin kautta tullut huonommaksi kaikkia muita luontokappaleita, koska hän ei voi enää korottaa ääntänsä kiittämään ja kunnioittamaan Luojaansa. Mutta kyllä suruton ihminen korottaa äänensä vihollista kunnioittamaan kirouksilla ja sadatuksilla, vaikka kristityt eivät jaksa kiittää eikä kunnioittaa taivaan Jumalaa siunauksilla, rukouksilla ja kiitoksilla.

Luonnon esikoiset, Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa, huutavat suurella äänellä Jumalan istuimen edessä: pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Se merkitsee, että luontokappaleet paremmin tuntevat Luojansa pyhyyttä, kuin ihminen. Ja koska Paavali on todistanut, etteivät pakanat saata itseänsä syyttömäksi sanoa, sillä Jumalan luonto tunnetaan hamasta luomisesta, ja nähdään hänen teoistansa. Mutta eivät pakanat tutki Jumalan luontoa hänen teoissansa, vaan ne tutkivat ja koettelevat enemmin viinapullojansa, huoriansa ja koreuttansa, ja pitävät heidän iloansa, niin kuin se viisas Salomo muistelee. Koska heillä ei ole toivoakaan paremmasta elämästä kuoleman jälkeen, sanovat he: “Nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Täyttäkäämme itsemme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älkäämme unohtako kevätkukkasia. Ja älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme.”

Tässä paikassa on suruttomien elämä maalattu meidän silmiemme eteen, niin kuin se olisi tänä päivänä tapahtunut. Mutta ei suruttomien ilo sen tähden kestä kauan, ennen kuin se muuttuu murheeksi ja mielikarvaudeksi. Eivätkä kristityt kadehdi heidän iloansa, sillä kristityt tietävät, että suruttomat hopittavat itsellensä kuoleman ja kadotuksen.

Nyt, koska viimeisen ajan merkit ilmestyvät, ja vielä ajanmerkit osoittavat, ettei tämä maailma enää pysy koossa niin kuin se nyt on, niin pitäisi niitten harvojen sielujen, jotka vielä jaksavat valvoa ja kilvoitella heidän kalliimmassa uskossansa odottaen Jumalan Pojan tulemista, niitten harvojen sielujen, sanon minä, jotka ovat valmistaneet lamppunsa siinä mielessä, että he menevät ulos Ylkää vastaan, koska huuto tulee, heidän pitäisi katsoman perään, onko enää öljyä lampussa, ettei heille kävisi niin kuin niille tyhmille neitseille, joilla ei ollut öljyä lampussa, koska huuto tuli.

Älkää ajatelko, että Ylkä viipyy ylen kauan, sillä Pietari kirjoittaa kristityille, ettei Herra viivytä tulemistansa, niin kuin muutamat luulevat. Tyhmät ne niin luulevat, että Ylkä viipyy, ja sen tähden he makaavat. Opetuslapset makasivat, koska Herra käski heidän valvoa ja rukoilla hänen kanssansa. Kolme kertaa hän herätteli heitä ja sanoi: “Simon, makaatkos?” Niin ette voineet valvoa yhtään hetkeä minun kanssani. Ja kaikki Jeesuksen opetuslapset ovat saaneet koetella, mitä se makaaminen ja unen rakastaminen vaikutti. Se vaikutti niin paljon, että kaikki pahenivat hänessä.

Ovatkos nyt Jeesuksen opetuslapset paremmin valvomassa yrttitarhassa, kuin silloin? Meidän toivomme on, että muutamat harvat sielut ovat vielä valvomassa, vaikka on kirjoitettu, että he tulivat kaikki uneliaiksi ja makasivat, koska Ylkä viipyi. Ja koska huuto tuli, heräsivät kaikki, sekä tyhmät että viisaat. Mutta tyhmillä ei ollut öljyä lampussa. Eikä ollut viisaillakaan niille antamista. Tuskin heillä itsellä on sen verran, että lamput syttyvät palamaan.

Niin valmistakaa nyt lamppujanne, te viisaat neitseet. Valmistakaa lamppujanne, sillä pian tulee huuto. Pian pääsette vastaanottamaan Ylkäänne. Pian tulevat Karitsan häät. Ja ne, jotka ovat valmiit, pääsevät pian juopumaan viinasta ja pitämään häitä iankaikkisesti. Siellä morsiamen piiat hyppäävät niin kuin peurat ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Amen, halleluja!

______________________________________

Alkuperäinen (vajaa) / SKHS Kollerin kokoelma / Kansallisarkisto Helsinki / Kolkuttaja 1900, 17 - 22 /