N:o 114 RIPPISAARNA

Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme. Room. 10: 10

Tässä me kuulemme apostoli Paavalin kirjoittavan roomalaisille, että suun tunnustuksella tulee ihminen autuaaksi. Jos nimittäin ihmisellä on oikea ja autuaaksi tekeväinen usko sydämessä, niin hän tunnustaa myös suulla, mikä usko hänellä on. Ei saata ihminen olla tunnustamatta, jolla sydän on täynnä armosta. Hänen täytyy tunnustaa muille syntisille, mikä suuri armo hänelle on tapahtunut. Mutta se ihminen, jolla on kuollut usko, ei puhu paljon Jumalan armosta, vaan hän puhuu kaupasta, ilmasta, maanbruukista, hän arvelee paljon lehmistä, poroista ja lampaista. Hänen täytyy puhua semmoisista, joita hän rakastaa ja tavaranansa pitää.

Mutta sen, jolla elävä usko on sydämessä, täytyy myös suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä usko hänellä on sydämessä, että muut syntiset myös tulisivat tuntemaan, mikä suuri erotus on kuolleen ja elävän uskon välillä. Sen tähden sanoo nyt pyhä Paavali roomalaisten 10: 10: “Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.”

Ennen näitä aikoja ei ole moni tässä seurakunnassa puhunut mitään uskosta, mutta on kyllä paljon lapparia puhuttu. Maailman juttuja on paljon puhuttu, ilmasta ja säästä on paljon sanottu. Moninaiset puheet ja arvelukset ovat olleet maallisista asioista, mutta siitä ainoasta tarpeellisesta, nimittäin sielun autuudesta, ei ole paljon mitään puhutuksi tullut, josta se on arvattava, että kuollut usko on ennen näitä aikoja ollut ihmisten pääkallossa. Ja siitä kuolleesta uskosta ei tule suun tunnustus, niin kuin apostoli tässä paikassa vaatii. Apostoli vaatii nimittäin, että sydämen uskosta pitää myös suun tunnustus tuleman.

Mutta tämä suun tunnustus ei ole kuulunut monessa paikassa. Kuolleen uskon tunnustajat luulevat, ettei tarvitse kukaan suun tunnustuksella ilmoittaa uskoansa. Mutta me kuulemme nyt näistä apostolin sanoista, että suun tunnustuksella me tulemme autuaaksi. Jos nimittäin ihminen tahtoo pitää uskonsa salattuna, eikä tohdi suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä usko hänellä on, niin on hänen uskonsa ilman epäilemättä kuollut. Kuinkas se ihminen saattaa suun tunnustuksen kautta ilmoittaa, mikä autuuden perustus hänellä on, koska sydän on täynnä niitä joutavia ajatuksia? Koska sydän on kokonansa liikkumatta, täynnänsä turhuutta ja ahneutta ja riettautta.

Jos ihminen, jolla kuollut usko on pääkallossa, rupeaa puhumaan uskostansa, niin tuntee kristitty varsin kahdesta eli kolmesta sanasta, mihinkä paikkaan sydän on tarttunut. Se käy kuolleen uskon tunnustajalle niin kuin Pietarille, että hänen puheensa ilmoittaa hänet. Kuolleen uskon tunnustaja pettää itsensä surkeasti sillä kuolleella uskolla, joka on tarttunut hänen päähänsä lapsuudesta saakka. Koska hän luulee, että hänellä on oikea ja autuaaksi tekeväinen usko, niin menee hän myös sen uskon kanssa Herran ehtoolliselle ja vahvistaa siellä kuolleen uskonsa. Hän ottaa itsellensä kuolleen uskon ainetta Herran ehtoollisesta. Hän sekoittaa Herran ruumista ja verta sen myrkyn ja riettauden kanssa, jota hän on imenyt äitinsä maidolla, ja sitten jälkeen särpinyt ja juonut, ei lusikalla, vaan rautakauhalla.

Koska Job sanoo, että ihminen juo vääryyttä niin kuin vettä, niin oli hänen omatuntonsa herännyt. Omatunto soimasi häntä, että hänen elämänsä ei ollut oikea elämä, vaikka hän oli vanhurskaan miehen nimen saanut. Mutta kuolleen uskon tunnustajan omatunto ei soimaa häntä koskaan vääryydestä, sillä hän nukuttaa omantuntonsa sen kuolleen uskon kanssa, jonka hän vielä vahvistaa Herran ehtoollisessa. Hän uskottelee itselleen, että hän on täydellinen kristitty, vaikka hän on täydellinen pakana. Koska hän kääntää selkänsä alttarille, on hän valmis juomaan, kiroamaan, tappelemaan ja joutavia saarnaamaan. Onko sekin merkki siihen, että mahdollisesti on käyty Herran ehtoollisella?

Ja niin on eletty ennen tässä seurakunnassa, ja niin eletään vielä nytkin, paitsi niitä harvoja sieluja, jotka suun tunnustuksella ovat alkaneet uskonsa ilmoittamaan. Nämä harvat sielut tuntevat nyt todeksi, mitä apostoli Paavali kirjoittaa, että “sydämen uskolla me tulemme vanhurskaaksi, ja suun tunnustuksella me tulemme autuaaksi.” Nämä apostolin sanat kuuluvat ainoastansa niille, jotka totisen katumuksen kautta ovat päässeet armon alle, ja ovat niin muodoin sovitetut Jumalan kanssa.

Mutta vastaheränneet sielut eivät saata vielä tuntea sitä, että sydämen uskolla ihminen tulee vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella autuaaksi. Sillä vastaherännyt ihminen tuntee ainoastaan Jumalan ankaraa vanhurskautta ja iankaikkisen kuoleman kauhistusta, mutta ei hän tunne vielä sovintoveren voimaa sydämessänsä. Ei hän saata uskoa ennen kuin rukouksen voima annetaan hänelle ylhäältä. Mutta kuolleen uskon tunnustaja, kyllä hän saattaa uskoa. Ja luonnosta siveä ihminen uskoo myös, että hän tulee autuaaksi, vaikka hän ei tiedä mitään katumuksesta. Ei hän tiedä mitään elävästä uskosta. Ei hän tiedä mitään siitä muutoksesta, joka pitää ihmisen kanssa tapahtuman.

Tänä päivänä on tullut rippivieraat idästä ja lännestä, etelästä ja pohjoisesta. Ja niiden välillä taitaa olla niin suuri erotus, kuin neljän ilman välillä. Yksi osa on niitä siveitä, jotka eivät ole pahaa tehneet. Eivät he ole kuitenkaan siinä määrin tehneet pahaa, että se karvastelisi heidän omassatunnossansa. Nämä siveät vieraat. En tiedä minä, mitä varten he tulevat Herran pöydälle. He tulevat syömään, vaikka ei ole nälkä. He tulevat juomaan, vaikka ei ole jano. He tulevat lääkityksiä hakemaan, vaikka he ovat terveet.

Siltä varalta he ilmankin tulevat lääkityksiä hakemaan, että jos he tulisivat sairaaksi, niin olisi lääkitys. Siltä varalta ilmankin syövät, ettei pidä tuleman nälkä. Siltä varalta ilmankin juovat, ettei pidä tuleman jano. Siltä varalta ilmankin hakevat lääkityksiä, ettei pidä tarttuman heille tauti.

Kuitenkin pelkään minä, että joka syö, vaikka ei ole nälkä, hän tulee niin raskaaksi, ettei hän jaksa enää liikkua mihinkään käsin, ja häätyy viimein oksentamaan ulos kaikki, mitä hän on syönyt. Joka juo, vaikka ei ole jano, hän tulee nuopeaksi ja uneliaaksi. Joka laskettaa verta, ennen kuin pistos tulee, hän tulee voimattomaksi. Joka lääkityksiä nielee, vaikka sydän ei ole kipeä, hänelle tarttuu yhtä hyvin tauti. Mutta niin tekevät luonnosta siveät ihmiset. He syövät, vaikka ei ole nälkä, he juovat, vaikka ei ole jano.

Toinen osa rippivieraista on kuolleen uskon tunnustajia, jotka usein tekevät itsensä isoovaiseksi ja janoovaiseksi. He tekevät itsensä kipeäksi. Pitävät päätänsä kaltossa. Itkevät myös lohikäärmeen kyyneleitä, vaikka heidän itkustansa ei ole paljon tietoa. Eivät he kuitenkaan itke kauan, ennen kuin he ovat nauramassa. Eivät he ole kauan murheelliset, ennen kuin he ovat iloiset maailman kanssa. Niistä emme tiedä, minkä syyn tähden he tulevat Herran pöydälle. Ilmankin on heillä se tarkoitus, että hekin pääsisivät vahvistamaan heidän kuolleen uskonsa. Ei heillä ole kuitenkaan hätä, sillä heillä on kyllä usko, että he saattavat muillekin pakata heidän kuolleen uskonsa. Ei se ole siis uskon puutos, joka heitä pakottaa Herran pöydälle. He sanovat myös rakastavansa Jumalaa. Ei ole siis rakkauden puutos, joka heitä ajaa Herran pöydälle. Heillä on myös monet rukoukset. Ei se ole siis rukouksen voima, joka heiltä puuttuu. En saata minä arvata, minkä tähden he tulevat Herran pöydälle, mutta tänne he kuitenkin pakkaavat. Saati he eivät söisi ja joisi itsellensä kuolemaa.

On vielä kolmas osa niitä rippivieraita, jotka ovat tosin murheelliset ja tuntevat itsensä niin mahdottomaksi, ettei he tohdi paljon mennä Herran pöydälle. Ja ne ovat vissimmästi mahdolliset, jos heillä olisi uskoa sinapin siemenen verran. Mutta oikein katuvaisilta puuttuu usein usko. Heiltä puuttuu rakkaus. Heiltä puuttuu siveys. Heiltä puuttuu kaikki. Ei heillä ole muuta kuin nöyrä ja särjetty sydän. Siihen tulevat katuvaisen sydämen lahjat, nimittäin kyyneleet ja huokaukset.

Mutta semmoiset rippivieraat eivät mene kirkosta krouvitupaan. Eivät he mene ripittämään itseänsä toisen kerran viinaporvarien tykönä. Eivätkä he naura varsin kun he kerkeävät itkemästä. Eivät he rupea kiroamaan ja tappelemaan varsin kirkon takana.

Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että murheelliset sielut saavat lohdutuksen, että he tulevat tuntemaan Jeesuksen leivän murtamisesta. Ja ne, jotka ovat jo armon alla, ymmärtävät paremmin asioitansa, kuin minä saatan selittää. Joka on Vapahtajan koulussa käynyt ja Jeesuksen ristiä kantanut, hän saattaa itse ottaa Jumalan sanasta kaikki, mitä hän tarvitsee.

Jospa nyt Herra Jeesus tänä päivänä herättäisi muutaman nukkuvaisen rippivieraan suruttomuudestansa, että hän tulisi huomaamaan, että hän on sokeana syntynyt ja sokeudessa vaeltanut. Jos Herra Jeesus ottaisi pois sen väärän autuuden perustuksen, jonka päälle luonnosta siveät ihmiset ja kuolleen uskon tunnustajat luottavat. Jos se sama Ristiinnaulittu ottaisi murheellisia ja katuvaisia sieluja helmaansa ja tiputtaisi yhden armonpisaran heidän särjettyyn sydämeensä, että Herra Jeesus pitäisi niitä sieluja armontilassa, joita hän on armahtanut ja päästänyt epäilyksen syvyydestä. Niin kuin meidän toivomme on, että Herra Jeesus aina kaitsee köyhiä lampaitansa, ettei se hengellinen hukka pääsisi heitä repimään ja raatelemaan, ja jauhoksi tekemään.

Vihollisen tarkoitus on, että hän aina pääsisi kiskomaan ja raatelemaan tätä köyhää seurakuntaa, niin kuin hän ennen on kiskonut ja raadellut ja jauhoksi tehnyt niitten sieluja, jotka vaeltavat eksyksissä ja erämaassa niin kuin lampaat, joilla ei Paimenta ole. Mutta meidän toivomme ja uskalluksemme on Jumalaan, että se armollinen Herra Jeesus ei ylen anna hänen köyhiä lampaitansa, jotka ovat ruvenneet hänen ääntänsä ymmärtämään ja hänen haavojansa nuolemaan, ja hänen polviansa syleilemään, ja hänen jalkojansa kastelemaan katumuksen kyyneleillä. Amen.

______________________________________

Alkuperäinen. SKHS Kollerin kokoelma n:o 45. Alkulehti puuttuu.

Käsikirjoitus alkaa tästä. Alku, raamatunlause ja pari riviä tekstiä lisätty tähän eheyden vuoksi,