13. Sunnuntai Kolminaisuuden päivästä, alku ja loppu kateissa. Käsikirjoituksen loppuosassa lyhennyksiä, jotka on täydennetty kokonaisiksi sanoiksi.

Huom! Uudelleen kirjoitettu lähdetekstistä 2022 helmikuussa.

makais veressänsä siihen asti, että se armollinen Samaritaanus armahti häntä ja nosti häntä ylös maasta ja pani häntä juhtansa päälle ja vei häntä majaan. Tämä ryöväriltä haavoitettu ihminen on hengelllisessä tarkoituksessa jossa Paavali oli koska synti otti tilan käskystä ja herätti minussa kaiken himon ja otti minun kiinni synnin lain alla ja tappoi minussa sen kautta, minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minut tästä synnin ruumiista. O viheliäinen ihminen, hengelliseltä ryöväriltä haavoitettu ja puoli henkiin pieksetty. Siinä sinä makaat veressäs haavoitettuna ja puolikuolleena. Jaksatkos vielä huoata Paavalin kanssa: minä viheliäinen ihminen, kuka minut päästää tästä kuoleman ruumiista. Jaksatkos vielä huoata: O armollinen Samaritaanus, tule pian auttamaan tätä viheliäistä ihmistä, joka makaa veressänsä. Tule pian nostamaan häntä juhtansa päälle, vuodata hänen haavoihinsa viinaa ja öljyä ja vie häntä majaan, kkussa isäntä korjaa häntä. Kyllä armollinen Samaritaanus maksaa kaikki, mitä isäntä kustantaa hänen päällensä. Kuule armollinen Samaritaanus, kuinka tämä viheliäinen ihminen huokaa. Isä meidän, joka olet taivaissa jne.

Pyhän Evankeliumin johdatuksesta pitää meidän Jumalan armon kautta puhuman siitä viheliäisestä ihmisestä, joka ryövärien käsiin langennut oli, ja siitä armollisesta Samaritaanuksesta. Olkoon lainoppinut sinänsä, joka kiusaa Jeesusta. Pappi ei taida armahtaa sitä viheliäistä ihmistä, joka ryövärien käsiin langennut oli, eikä myös leviitta, joka on kyksi kyykäärmeen palvelija.

Ensiksi. Kukas on se ihminen, joka ryövärien käsiin langennut oli. Ne Raamatun selittäjät, jotka luulevat, että se armollinen Samaritaanus on hengellisessä tarkoituksessa itse Vapahtaja, täytyvät myös myöten antaa, että se ihminen, joka ryövärien käsiin langennut oli, on hengellisessä tarkoituksessa yksi herännyt ihminen, joka hengellisten ryövärien käsiin langennut oli. Koska ihmiseltä on pois ryöstetty kaikki oma hyvyys, joka kaikilla suruttomilla on vielä tallella, silloin on tämä viheliäinen ihminen surkeassa tilaisuudessa. Matkustavainen iankaikkisuuteen makaa silloin veressäns niin kuin Siionin tytär (Hes. 16), joka on heitetty kedolle ja ei yksikään surkuttele äntä siinä tilassa, nimittäin lain orjuuden ja kirouksen alla. Ei ole vielä napaa leikattu, että hän pääsisi vanhasta ihmisestä eli omasta vanhurskaudesta irti. Ei hän ole vielä elämän vedellä saunoitettu, että hän tulisi puhtaaksi siitä liivasta, joka on tarttunut vanhan ihmisen kohdusta ihoon, mutta ei hän ole vielä kapaloihin kääritty, että hän pysyy rauhassa, vaan hän kynsii itsensä synnin terävillä kynsillä ja silloin hän parkuu. Se ihminen, joka makaa lain kirouksen alla, haavoittaa omaatuntoansa ilman tietämättä himoillansa, joita laki on hänessä herättänyt Paavalin koettelemuksen jälkeen Room. 7. luvussa, jossa hän kirjoittaa: mutta synti otti tilan käskystä ja kehoitti minussa kaiken himon. Se on, koska omatunto heräsi laista, silloin rupesivat vasta väkevät himot tuntumaan. Minä elin muinen ilman laitta sanoo Paavali. Hän oli silloin suruton, koska hän ei tiennyt himoista mitään. Siinä tilassa hän oli vihainen kristityille. Koska siis käsky tuli, niin synti taas virkosi ja minä kuollin. Synti otti tilan laista, petti minut ja tappoi sen kautta.

Tässä nyt makaa se viheliäinen ihminen hengellisen kuoleman kahleissa verisenä, haavoitettuna ja puolikuolleena, kuiden oma hyvyys on ryöstetty pois heräyksen kautta. Mutta ei Paavalilla ollut semmoiset koettelemukset, koska hän eli ilman laitta. Silloin oli synti hänessä kuollut. Hänellä oli sillooin omaa hyvyyttä paljon, koska hän vainosi Kristuksen seurakuntaa. Silloin hän luuli tekevänsä Jumalalle palveluksen, koska hän tappooi Jeesuksen opetuslapsia. Eikö nyt ole samat koettelemukset suruttomilla ja armon varkailla, kuin Paavalilla oli ennen heräystä. Ei hän tuntenut silloin kiusauksia, eivätkä suruttomatkaan tunne niitä, niin kuin heränneet tuntevat. Suruttomat ovat vihaiset kristityille, niin kuin Paavali ennen heräystä. Eiköhän nyt suruttomat ja armon varkaat mahda tuntea itsensä niistä Paavalin tuntomerkeistä. Ei Paavali suruttomuuden tilassa ole pitänyt kristityitä kristittyinä, mutta villihenkinä hän on niitä pitänyt ja niin vielä nytkin on.

Mutta katselkaamme, kuka armahtaa tätä viheliäistä miestä, joka makaa veressänsä. Jos tässä ainoastansa olisi kysymys luonnollisesta auttamisesta, niin taitaisi paavilainen olla ensimmäinen, joka auttaisi häntä. Sillä paavilainen perustaa niin paljon köyhäin ja vaivaisten auttamisen ja holhoamisen päälle, että hän luulee sillä tienaavansa autuutta. Mutta Lutherus otti pois tämän väärän perustuksen ja sanoi: ei hyvillä töillä ihminen tienaa autuutta. Ja mikä ei lähde uskosta, se on synti. Mutta koska tässä on kysymys hengellisistä, niin paavilainen ei tohdi tulla likikään sitä viheliäistä ihmistä, joka omantunnon vaivassa huutaa. Mutta kuinkas tekee yksi pappi, joka on Lutheruksen uskossa kasvatettu, vaikka ei olekaan hänellä Lutheruksen koettelemuksia. Hän näkee yhden ihmisen parkuvan omantunnon vaivassa. Minä olen kuullut muutaman sanovan, että se on pahana hengen riivaama. Ei suinkaan Jumala tuolla lailla lapsiansa vaivaa. Muutama pappi sanoo, että se on ylön paljosta lukemisesta hulluksi tullut. Muutavat sanovat, ettei näinä aikoina yksikään ole pahoilta hengiltä riivattu. Se on ollut ainoastansa Vapahtajan aikana. Mutta nämä villihenget käyvät ja tuomitsevat viattomia ihmisä, ja siitä pelvosta tulevat muutamat hulluksi.

Loppu kateissa.

_________________________

Jäljennös. Kolarin kirkonarkisto. Oulun maakunta-arkisto.