N:o 129 Maria Mikon autuaallisesta kuolemasta 1850

Ilmestyskirjan 18: 18:

Ja toinen enkeli tuli alttarin alta, jolla voima oli tulessa, ja hän huusi korkialla äänellä sille toiselle enkelille, jolla se terävä sirppi oli kädessä, ja sanoi: “Leikkaa sirpilläs viinapuun oksat maan päältä, sillä hänen marjansa ovat kypsyneet.”

Me kuulemme tässä paikassa valkian enkelin huutavan enkelille, jolla on se terävä sirppi kädessä: “Leikkaa sirpilläs viinapuun oksat, sillä heidän marjansa ovat kypsyneet.” Ja kuoleman enkeli leikkais viinapuun oksat, pani marjat viinakuurnaan. Ei ole tässä paikassa mainittu minkä kaltaiset marjat ne olit, jos ne olit muikiat eli makiat. Mutta me kuulemme Johanneksen evankeliumista, mitä Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: “Minä olen se totinen viinapuu ja te olette oksat.” Jos oksat imevät nestettä viinapuusta, niin pitäis heidän kantaman hedelmän ja siitä hedelmästä pitäis makiat marjat tuleman, jotka kelpaavat viinamäen isännälle. Mutta jos oksat ei ime nestettä siitä totisesta viinapuusta, niin kantavat ne karvaita marjoja. Jos ne karvaat marjat pannaan Jumalan vihan viinakuurnaan ja puserretaan siellä hirmuisesti. Johannes näki, että ne karvaat marjat kannettiin Jumalan vihan viinakuurnaan, joka oli kaupungin eli sen uuden Jerusalemin ulkoisella puolella. Ja veri vuosi siitä viinakuurnasta niin paljon, että se nousi hevoisen kuolaimiin asti.

Nyt on se enkeli, jolla on se terävä sirppi kädessä, hän on taas leikannut yhden oksan, joka oli istutettu siihen totiseen viinapuuhun ja niin kuin me toivomme, oli tämä viinapuun oksa tullut hedelmälliseksi keväällä. Ja syyspuoleen kypsyit marjat, niin kuin Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: “Jokaisen oksan minussa, joka hedelmän kantaa, hän puhdistaa, että se runsaamman hedelmän kantais.” Niin oli tosin viinamäen isäntä puhdistanut tämän nuoren oksan, joka oli keväällä otettu metsästä, ja istuttanut viinapuuhun puhdistuksen kautta, jolloin pääsi paremmin aurinko paistamaan hänen päällensä, ja sen kautta rupesit viinamarjat hänessä kasvamaan. Ja aivan hopusti kypsyit nämät marjat, niin että valkia enkeli huusi kuoleman enkelille, jolla se terävä sirppi oli kädessä: “Leikkaa sinun sirpilläs tämä viinapuun oksa, sillä hänen marjansa ovat kypsyneet.” Mutta siitä oksasta puhkeis vielä yksi pikkuinen oksa, ja sen marja kypsyi vielä pikemmin.

Arvatkaa nyt, te viinapuun oksat, kumpiko näistä kahdesta viinapuun oksasta on paremman hedelmän kantanut. Arvatkaa, te punaiset viinamarjat, kumpiko marja on makiampi viinamäen isännän suussa, se joka ennen on kypsynyt eli se joka jälkeen. Me toivomme, että molemmat on makiat. Me toivomme, että ei kumpikaan näistä marjoista ole viskattu Jumalan vihan viinakuurnaan. Me toivomme, että se kuoleman enkeli, joka näitä oksia on leikannut, ei ole eroittanut toinen toisestansa. Me toivomme, että pieni oksa on yhdistetty isomman kanssa, ja että se enkeli, joka niitä on poiminut, on kantanut molemmat taivaallisen Vanhimman tykö, kussa hän näyttää kaksi punaista viinamarjaa taivaalliselle Vanhemmalle ja sanoo: “Katso, rakas vanhin, tässä minä olen löytänyt kaksi punaista viinamarjaa sinun viinamäestäs, jotka ovat näin pian kypsyneet. Maista, rakas vanhin, kumpiko näistä on makiampi.” Ja vanhin ottaa ne marjat enkelin kädestä ja panee niitä auringon paisteeseen ja sanoo: “Nämät punaiset viinamarjat ovat ensimmäiseksi kypsyneet siinä viinamäessä, jonka minä olen istuttanut Pohjanmaalle.” Ei ne ole tosin niin makiat kuin ne viinamarjat, jotka ovat kasvaneet Kaanan maalla, mutta on se kuitenkin outoa, että sen vertaiset marjat ovat kasvaneet Pohjan maalla, kussa on niin lyhykäinen kesä, ja niin harvoin aurinko paistaa, ja niin kylmä tuuli puhaltaa maailmasta.

Katsokaa tekin, Siionin tyttäret, kuinka kaunis kuori on jäänyt niistä kahdesta viinamarjasta, joita kuoleman enkeli on leikannut varhain, että he niin pian kypsyneet ovat. Tämä on meidän kristillisyyden sisar Maria Isakin tytär Mikko, jonka Herra on katsonut mahdolliseksi kantamaan elämän kruunua. Hän on ollut niin kuin muut ihmiset, pimeydessä siihen asti, että tämä pikkuinen valkeus tuli maailmaan. Silloin rupeis hänkin näkemään sokeutensa. Me olemme hänen omasta suustaan vastaanottaneet sen tunnustuksen, että hän oli keväillä tuntenut merkkiä Jumalan armosta. Hän myös valitti tautivuoteellansa, että nuokkuminen oli tullut kesällä, mutta koska nyt käsky tuli ylhäältä, että hänen piti pois lähtemän tästä murheen laaksosta, rupeis hän suuremmalla ahkeruudella valmistamaan lamppuansa. Ja Herra kuuli myös hänen huokauksensa, niin että hän Herran Ehtoollisen jälkeen tuli tuntemaan Jeesusta leivän murtamisessa ja sai sen autuaallisen paikan, jonka Herra oli hänelle valmistanut ijankaikkiseksi majaksi.

Mutta meidän toivomme on, että hänen kirkastettu henkensä näkee nyt lakkaamatta sen suuren kirkkauden, jonka Herra hänelle näytti. Ja se pikkuinen vesa, joka hänestä puhkeis, jonka kuoleman enkeli oli ennen leikannut, makaa nyt hänen rinnoillansa ja iloitsee äidin kanssa ijankaikkisesti.

Niin on siis tämä meidän kristillisyyden sisar päättänyt sen hyvän kilvoituksen. Mutta me vaivaiset olemme vielä jääneet tänne itkemään ja parkumaan, ei kateuden tähden, mutta meidän oman viheliäisyyden tähden, ettemme vielä ole mahdolliset näkemään sitä suurta kirkkautta, jonka Herra on valmistanut niille, jotka vahvana pysyvät loppuun asti. Me vaivaiset olemme vielä vaeltamassa ijankaikkisuuteen, ja meidän vaelluksemme on niin hidas, että me tuskin konttaamisella pääsemme armoistuimen eteen.

Jos nyt huuto tulis: “Katso, Ylkä tulee, menkää ulos häntä vastaan,” niin olis monella uneliaisuuden tähden lamppu valmistamatta. Valmistakaa lamppunne, te morsiamen tyttäret ja älkää nuokkuko. Kukastiesi pian tulee huuto: “Menkäät ulos häntä vastaan!” Amen.

_____________________________________

Lähde: Aikakautemme Wanhinten kirjoituksia, Calumet 1898, ss. 33 - 36

Mikon Maria kuoli lapsivuoteeseen Pajalassa v. 1850