Rovasti Lars Levi Laestadiuksen elämäkerta 1861

 

Pajalan seurakunnan kirkkoherra, Provasti Lars Leevi Laestadiuksen elämäkerta.

 

Toisessa kuningasten kirjassa muistellaan että kun Profeetta Eliaan opetuslapsi Eliisa näki kuinka hänen rakas opettajansa tulisissa vaunuissa ja tulisilla hevosilla vietiin ylös taivaaseen, huusi hän hänen peräänsä: minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä ( 2 Kun. kirja 1: 12). Senkaltaisella tunnolla seison minä tässä tänä päivänä, ynnä teidän kanssanne kristillisyyden veljet ja sisaret, jotka nyt olette kokoon tulleet, saattamaan lepokammioonsa tämän seurakunnan kirkkoherraa, joka on ollut Israelin kansalle täällä pohjanmaalla sekä hänen vaununsa että ratsasmiehensä, sillä hän oli saanut Jumalalta suuren voiman suojelemaan sitä kristillisyyttä, jonka Jumala oli hänen kauttansa täällä istuttanut, niin että kaikki saatanan yritykset tätä kristillisyyttä vastaan ovat tähän asti olleet turhat. Mutta nyt on Israelista pois otettu hänen vaununsa ja ratsasmiehensä; nyt on se mies pois otettu, joka on ollut opetusisä kristillisyydessä monelle sielulle, ei ainoastaan Pajalan, vaan myös Karesuannon, Jukkasjärven, Gellivaaran, Ylitornion, Karungin ja Alatornion sekä myös ruotsinkieltä puhuvaisissa seurakunnissa, niin myös Norjassa ja Suomessa on hänen voimallinen äänensä matkaansaattanut monessa paikassa suuret ja terveelliset muutokset! Mutta tämä suuri voima ei ollut hänen, vaan se oli Jumalan, joka sen hänelle antanut oli, niin kuin se on usein havaittu, että joita Jumala on tahtonut valmistaa itsellensä erinomaiseksi aseeksi, niitä on Hän jo varhain ottanut köyhyyden ja kärsimisen kouluun; ja se on merkillistä, että niin kuin Johannes Kastajan nimi ilmoitettiin Herran enkelin kautta jo ennen hänen syntymistään, niin annettiin myös tälle miehelle hänen nimensä ilmoituksen kautta ennen kuin hän syntyi tähän maailmaan. Raskaana ollessa näki hänen äitinsä, että yksi poikainen, nimeltä Leevi, juoksi hänen miehensä perässä ja tämän nimen pani äiti muistoonsa. Koska lapsi piti syntymän, näki hän taas unta sätkeitten välissä, että joku huusi Lars. Lapsi syntyi onnellisesti maailmaan eräässä kylmässä ja viheliäisessä tuvassa. Terveeksi tultuansa täytyi tämän köyhän äidin itse käsivartensa päällä kantaa lapsi papin tykö, joka oli seitsemän peninkulmaa hänen kotopaikastaan, ja nyt annettiin lapselle kasteessa nimi Lars Leevi, niin kuin hänen äidillensä oli unessa ilmoitettu. Tä­mä lapsi sai kuluttaa lapsuutensa ijän suuressa köyhyydessä. Ja kun hän nuoruuden ijässä hänen isänsä jo kuoltua lähetettiin kouluun oppimaan tämän maailman viisautta, sai hän itse suuren vaivan kautta pitää huolta ylöspidostaan koulussa; sillä hänen köyhällä isällänsä ei ollut varaa kustantaa mitään hänen tähtensä, eikä tämä nuorukainen tahtonut velkoja ottaa, niin kuin köyhäin oppivaisten nuorukaisten tapa on; sillä hän ymmärsi, että velka aina otetaan paljoa helpommasti kuin maksetaan. Siinäkin osoitti hän suuren viisauden, joka erin­omattain tällä maailman ajalla puuttuu suurimmalta osalta, ei ainoastaan nuorukaisilta, vaan myöskin miehuuden ikään tulleilta. Ei hän elänyt ylitse varojensa vaan tyytyi halvempaan ja huonompaan ruokaan ja huonompiin vaatteisiin, kuin hänen kumppaninsa; ja hän sai tämän tähden kuulla monta pilkkasanaa sekä lukukumppaneiltansa että muilta, jotka pitivät sen kummana, ettei hän elänyt niin kuin muut ihmiset elävät; mutta hänkin puolestansa katsoi ylön senkaltaisia fiinejä herroja ja mamselleja, jotka mittaavat ihmisten arvoa vaatteiden jälkeen.

Maallisessa opissa, erinomattain luon­nontutkinnossa menestyi hän suuresti, sillä Luoja oli antanut hänelle siihen erinomaisen älyn, josta hänen tarkat kanssa puheensa todistivat, ja vieläkin ovat hänen painon kautta annetut tieteelliset kirjansa ja hänen rikas kokoelmansa kaikenlaisista ruohoista ja kukista todistuksena siihen.

Tiedeakadeemia Ranskanmaalla on myös katsonut hänen mahdolliseksi saamaan kunniatähden suuren oppinsa vuoksi, niin kuin myös monta muuta oppinutta seuraa on kutsunut hänen jäseneksensä. Mutta en minä tahdo paljon puhua hänen maallisesta viisaudestansa, sillä hänen viisautensa hengellisissä asioissa on paljon rakkaampi minun sydämelleni.

Nuoruudenijän ja suuren osan miehuudenijästä kulutti hän ilman Pyhän Hengen osallisuutta ja siis ilman oikeaa valaistusta hengellisistä asioista, sillä mitä luonnollinen ihminen, ehkä hänellä olisi kuinka suuret luonnon lahjat, pitää valistuksena, se ei ole muu kuin sula pimeys Jumalan edessä; sillä tämä Paavalin aikainen koettelemus pysyy vahvana niinkauvan kuin maailma seisoo: kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, vaan ihmisen henki, joka hänessä on, niin myös ei yksikään tiedä, mitä Jumalassa on, vaan Jumalan Henki.

Mutta emme me ( nimittäin totiset kristityt ) kaikkina maailman aikoina ole saaneet tämän maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka Jumalasta on, että tietäisimme mitä meille Jumalalta annettu on, jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla kuin inhimillinen viisaus opettaa, vaan niitä kuin Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti. Mutta ei luonnollinen ihminen ymmärrä niitä kuin Jumalan Hengen ovat, sillä ne ovat hänelle hulluus eikä taida käsittää, sillä ne hengellisesti tuomitaan.

Niin vaelsi myös tämä meidän opetusisämme koko sen mainitun ajan luonnollisen ymmärryksen pimeydessä ijankaikkisuutta kohden; sillä ehkä hän ahkeroitsi siveää elämää, ei hän kuitenkaan silloin vielä tiennyt mitään siitä elämästä, joka Jumalasta on, ja eikä tämä siveä mies aina saattanut häpeällisiä töitäkään välttää siitä syystä, ettei hän vielä silloin ollut varustettu elävän uskon kilvellä vihollista vastaan, vaan piti kuolleen uskon ja maailman kunnian sota-aseina. Mutta se armollinen Jumala, joka oli jo äidin kohdussa valmistanut hänen itsellensä valituksi aseeksi, antoi kuitenkin tämänkin ajan sisällä vaikuttavaisia muistutuksia, sekä hänen kuolevaisuudestansa, että hänen omasta valmistamattomuudestansa kuolemaan. Usein kun hän kävi metsissä, tunsi hän väkevän ruumiin hajun, usein taisteli hän myös unessa kuolleitten kanssa, joka kaikki oli kuvaus hänen kuolleesta tilastansa, sekä siitä kuolleesta kristikunnasta jossa kuollut usko hallitsee elävän uskon sijassa. Lapsuuden ijässä oli hänellä kerran merkillinen näky. Hän näki yhden vaimoihmisen, joka hikoili verta kristillisyyden tähden ja kärsei istuallansa tämän vaivan ihmeteltävällä kärsivällisyydellä; tämä korkea näky painui syvästi hänen tuntoonsa ja oli jälestäpäin, kun hän oli kristityksi tullut, suureksi kehoitukseksi ja lohdutukseksi niiden vainoin ja vaivain alla, joita hän sai kärsiä kristillisyyden tähden. Ensimmäinen alku hänen tuntonsa oikeaan heräykseen näkyy tulleen erään hänen lapsensa kuoleman kautta, joka tapahtui kun hän itse oli 39 ajastajan vanha. Tämän rakkaan lapsen kuolemaa murehti hän suuresti ja sen murheen alla sai Jumalan Henki tilaa muistuttaa hänen omaa kuolevaisuuttansa ja vaikuttaa murheen autuudesta. Voimallisen muistutuksen kuolevaisuudestansa oli hän jo ennen saanut, kun hän elämänsä 32:lla vuodella joutui tautivuoteelle, jossa hän 5:llä viikolla luopui kaiken paranemisen toivosta. Mutta kuollut usko oli silloin vielä niin vahva, ettei hän peljännyt kuolemaa, vaikka ei ollut yhtään tietoa, koska hän olisi saanut syntinsä anteeksi. Kuitenkin hän jälkeen paranemisensa vähän kovensi saarnojansa, mutta ei ne vielä olleet niin suolaiset, että ne olisivat saattaneet vaikuttaa terveelliset muutokset sanankuulijoissa.

Mutta kuin hän 10 ajastaikaa sen jälkeen eli 3 ajastaikaa jälkeen sen mainitun lapsen kuoleman, hänen elämänsä 42 ajastajalla, taas joutui tautivuoteelle ja luuli nytkin kuolevansa, tuli väkevä kuoleman pelko hänelle, sillä ei hän nyt tuntenut itseänsä valmiiksi kuolemaan ja kuollut usko oli nyt särkynyt; ja tästä ajasta tuli hän korkeamman voiman kautta tuntemaan, ajattelemaan ja tekemään kokonansa vastoin omaa tahtoansa, niin että, kuten hän itse kirjoittaa, hänen oma ja muiden kääntyminen ei ole tapahtunut hänen oman tahtonsa jälkeen, vaan hän on ollut yhtä vastahakoinen kuin Mooses, koska Jumala käski hänen johdattaa Israelin kansan Egyptin orjuudesta. Nyt hän alkoi etsimään tietä taivaaseen, mutta ei löytänyt ennen kuin kahden vuoden perästä, hänen elämänsä 44:llä ajastajalla. Sinä vuonna kävi hän visitaattorina Åselen seurakunnassa, ja siellä tuli hänen tykönsä yksi Lapin tytär, nimeltä Maria, joka oli kuullut sen saarnan jonka hän oli pitänyt alttarilta, ja nyt avasi tämä hänelle koko sydämensä. Tällä yksinkertaisella tyttärellä oli senkaltaisia koettelemuksia armon järjestyksessä, jommoisia hän ei koskaan ennen ollut kuullut. Tämä Lapin tytär oli matkustellut pitkiä matkoja, saadaksensa valistusta siitä, kuinka hänen pitää autuaaksi tuleman, siihen asti, että hän viimein kohtasi erään papin, nimeltä Brandell, Nooran seurakunnassa, joka päästi hänen kaikista epäilyksistä, niin että hän tuli elävään uskoon. Tältä Lapin tyttäreltä sai tämä suuri opettaja, joka on päättänyt maallisen vaelluksensa, joka eläissänsä on ollut välikappaleena monen tuhannen ihmisen herätykseksi ja autuudeksi, hän sai, sanon minä, tältä Lapin tyttäreltä oppia, mitä hän ei ollut oppinut papinkoulussa, nimittäin missä järjestyksessä ihmisen pitää autuaaksi tuleman. Hän ajatteli: ”nyt vasta minä näen tien, joka viepi taivaaseen; se on ollut minulle salattu siihen asti, kuin sain puhua Marian kanssa.” Marian yksinkertaiset muistelukset hänen vaelluksestansa vaikuttivat niin paljon hänen sydämessänsä, että valkeus hänenkin käsitti, ja hän tunsi sinä iltana esimaun taivaan ilosta. Tästä ajasta muuttuivat hänen saarnansa kokonansa erinkaltaisiksi kuin ne ennen olivat olleet; sillä sitten kun hän oli löytänyt tien taivaaseen, löysi hän myös tien ihmisten sydämiin. Hän alkoi nyt saarnaamaan täydellistä lakia ja evankeliumia ja vaikutukset hänen voimallisista saarnoistansa ovat olleet senkaltaiset, että niiden kautta ovat melkein yhteiset heräykset tapahtuneet monissa seurakunnissa. Juopumus, huoruus, varkaus, lainkäyminen ja muu jumalatoin elämä, enimmältä osalta, heitettiin pois, vaikkapa muutamia löytyi ja ei niin harvatkaan, jotka ainoastaan vähän aikaa tahtoivat riemuita tämän palavaisen ja paistavaisen kynttilän valkeudessa, ovat uudestaan alkaneet entisiä perkeleitten töitä harjoittamaan, seuraten siinä koirain esimerkkiä, jotka syövät oman oksennuksensa, ja pestyin sikain, jotka jälleen rapakossa rypevät. On kuitenkin monia tuhansia niitä sieluja, jotka ovat totisesti kristityiksi tulleet ja kalliimmassa uskossansa pysyväiset olleet, niin kuin niitä on myös suuri joukko pelastetuita sieluja, jotka jo ennen häntä ovat onnellisesti kostuneet perille kuolemattomuuden maahan, kussa he ovat odottaneet ja nyt jo saavat tervehdellä ja kiittää heidän vanhaa, rakasta opetus-isäänsä.

Mutta totuus vaatii meiltä sen tunnustuksen, että niin monen ihmisen kääntymys ei ole ollut yksin hänen työnsä, vaan hänellä on ollut muutamia harvoja työkumppania, joille myös maksetaan palkka vanhurskasten ylösnousemisessa, itsekunkin työn jälkeen.

Tämä meidän rakas opetus-isämme sai myös vastaanottaa kaikkien totisten kristittyin osan tässä maailmassa; hän nimittäin tuli vanhurskauden tähden vainotuksi, joka Jeesuksen vuorisaarnan jälkeen on viimeinen autuaallisen tilan tuntomerkki, ja että hän oli tämän kristillisyyden alkaja, että voimallinen puolustaja ja levittäjä, oli rietas hänelle suurimmasti suuttunut, jonka tähden se koetti parhautensa, kuinka vaan olisi saattanut häntä kiusata soimauksilla kuolleen uskon papeilta; korvapuusteilla raaoilta talonpojilta; vainoomisilla vihastuneilta huorilta, varkailta, juomareilta ja paloviinaporvareilta; mutta hän kantoi tämän kaikki kärsivällisesti, sillä hän tiesi sen, että totuuden tunnustajan ei pidä muuta toivoakaan tältä nurjalta ja pakanalliselta seurakunnalta.

Hän oli syntynyt Arjeplogin seurakunnassa 10 päivänä tammikuuta 1800 ja siirtyi parempaan elämään pitkällisen sairastamisen jälkeen hiljaisella ja keveällä kuoleman tuskalla 21 päivänä helmikuuta 1861, sitten kuin hän oli vaeltanut tässä kuolevaisuuden maassa 61 ajastaikaa, 1 kuukauden ja 11 päivää ja ollut opettajana ensin Kaaresuvannon seurakunnassa 23 ajastaikaa ja sitten Pajalan seurakunnassa lähes 12 ajastaikaa.

Niin kuin hän elämänsä päivänä teki uskollisesti ja vireästi työtä Herran viinamäessä, niin oli myös hänen elämänsä ilta ihana. Iloinen oli hän, usein oli hän liikutuksissa ja halusi lukea hänelle Siionin vuoresta ja voittajain ja kilvoittelijain palkasta. Hän tahtoi myös usein veisata hänelle Siionin virsiä. Ei hän maailmasta pitänyt mitään, ainoastaan lapsista oli hänellä huoli, ne jäivät hänen sydämensä päälle ja hän kirjoitti heille varoituksia. Ottakaat vaaria kuolevaisen vanhemman varoituksista!

— Tiistaina sinä viikkona jona hän kuoli, koska hänellä vielä oli puhe, oli hän niin kuin unessa, ja kun hän heräsi, sanoi hän: ”mikä Tohtori on tullut tähän kylään?” ja kun hänen puolisonsa vastasi hänelle: ”ei täällä ole yhtään Tohtoria”, niin hän naurahti ja sanoi: ”yksi kaunis vaimo kävi tässä. Vapahtaja tulee minua avoimilla rinnoilla noutamaan. Jo nyt vieraat taivaasta tulevat noutamaan!” Ja hän sanoi puolisollensa ja saapuvilla oleville lapsillensa sekä muille läsnäolevaisille jäähyvästin ja kiitti Jumalaa, että oli antanut hänelle onnea maailmassa ja siunannut hänen avioliittonsa rakkaudella ja ilolla; mutta sen jälkeen ei hän enää saattanut puhua niin, että olisi ymmärtänyt. Hän makasi tyytyväisenä; ja kun hän aukaisi silmänsä ja katsoi ihmisten päälle, meni hänen suunsa nauruun, ja ilo ja rakkaus loisti hänen silmistänsä, mutta ruumiinsa heikkouden tähden ei hän jaksanut enää puhua. Iloista se on ollut nähdä ja katsella kaikille läsnäoleville, kun hän aukaisi aivan usein silmiänsä ja katseli ylös taivasta kohden iloisilla silmillä ja naurusuulla, josta saattoi selkeästi nähdä, että hän katseli taivaallisia asuntoja ja vielä viimeisissä hengen vetämisissä veti hän suunsa nauruun ja hän halusi nousta kiitokseen, koska jo toinen käsi oli kangistunut, mutta kun hän sai puolisonsa käden kiinni, niin hän pani oman kätensä kanssa ristiin ja korotti ylös kiitokseen Lunastajaansa kohtaan.

Senkaltainen oli tämän Herran palvelijan lähtö tästä maailmasta. Hän on nyt jättänyt vastustajansa ja pilkkaajansa, kuin myöskin ystävänsä ja rakastajansa Jumalan haltuun siinä toivossa, että Jumala vaikuttaa vielä hänen kuolemansa jälkeen heissä sen, jota Hän ei vaikuttanut hänen eläissänsä, ja antaa heidän ymmärtää paremmin mitä hänen saarnoissansa on ollut salattua. Tietysti on hän ollut yksi suuri profeetta, jonka vertaista en minä usko löytyvän tällä maailman ajalla. Kaikki hänen entiset vastustajansa, pilkkaajansa ja vainoojansa pitäisivät nyt panna muistoon, että yksi suuri profeetta on ollut heidän keskellänsä ja tästedes ruveta paremmin ottamaan vaaria siitä terveellisestä opista, jota hän lähes 12 ajastaikaa on tässä seurakunnassa huutanut heidän korviinsa. Katsokaat suruttomat, se mies, jonka rakkauden te olette palkinneet pilkalla ja vihalla, hän ei ole enää vaivaamassa teidän korvianne, sillä vieraat taivaasta ovat noutaneet hänen pois täältä, sillä Jumala näki, että hän oli jo kylliksi saanut nähdä vaivaa teidän tähtenne. Mutta ajatelkaat nyt, minkä kaltaisella tunnolla teidän pitää seisoman tuomiopäivänä, jos ette tästedes, koska jo multa peittää teidän vanhan opettajanne luut, ota paremmin vaaria hänen uskollisista varoituksistansa, joita hän eläissänsä teille antanut on; sillä ette suinkaan enää saa nähdä senkaltaista profeettaa.

Te armosta poislangenneet sielut, jotka ainoastansa vähän aikaa tahdoitte iloita tämän paistavaisen kynttilän valkeudessa! Katsokaat tekin, kuinka kuolema on painanut hänen kirkkaat silmänsä umpeen! Eikö teilläkin ole halu saada tervehdellä teidän vanhaa opettajaanne kuolemattomuuden maassa? Ajatelkaat nyt, mistä te langenneet olette. Valvokaat ja rukoilkaat seuraten katuvaisella sydämellä Jeesuksen askeleita yrttitarhasta Golgatan mäelle, niin kuin teidän vanha opettajanne neuvonut on. Te heränneet ja armoitetut sielut! Se on kohtuullinen, että te murehditte tätä uskollista työntekijää Herran viinamäessä, mutta älkäät kuitenkaan murehtiko niin kuin ne, joilla ei toivoa ole, vaan ajatelkaat, että teidän siirtymisenne aika pian tulee. Pian tulevat vieraat taivaasta teitäkin noutamaan, jos te loppuun asti kilvoittelette kalliimmassa uskossanne. Vä­hän ajan perästä te pääsette tervehtelemään teidän opetusisäänne Siionin vuorella, ulosvalittuin joukossa. Lohduttakaat siis teitänne keskenänne sillä toivolla.

Rukoilkaat sitä suurta Israelin Paimenta, joka on pannut henkensä lammasten edestä, että Hän tahtoisi itse pitää murheen lampaistansa ja vieläkin lähettää totuuden saarnaajia maailmaan, ettei pääsisi kaikki valkeus sammumaan. Se kirkkain tähti pohjanmaalla on nyt siirretty toiseen maailmaan, kussa ei ole yhtään pimeyttä, vaan aurinko, kuu ja tähdet paistavat taivaan laella eivätkä ikänä mene pilvien taa. Mutta kirkastakoon valkeuden Isä niitä harvoja tähtiä, jotka vielä näkyvät pohjanmaalla, että ne kelpaisivat johdattajiksi matkustavaisille ijankaikkisuuden Betlehemiin, ettei se ruskea lohikäärme pääsisi pyrstöllänsä vetämään kaikkia tähtiä alas taivaasta. Herran profeetta on nyt otettu ylös taivaaseen ja hänen opetuslapsensa huutavat hänen peräänsä valittavaisella äänellä: Minun Isäni, minun Isäni! Israelin vaunut ja hänen ratsasmiehensä! Israelin Jumala antakoon heidän hätähuutonsa käydä sydämellensä ja osoittakoon, kussa nyt on Herra, Eliaan Jumala. Hän lähettäköön vielä suuresta armostansa jonkun uskollisen paimenen pohjanmaalle ruokkimaan Jeesuksen lampaita ja karitsoita. Murheelliset lampaat, vapisevaiset karitsat! Missä teillä nyt on muualla turva, kuin sen suuren Israelin Paimenen tykönä, joka on pannut henkensä lammasten edestä? Kokoontukaat usein Hänen tykönsä syömään niitä terveellisiä ruohoja, jotka kasvavat Yrttitarhassa ja Golgatan mäellä. Sammuttakaat elämän vedellä teidän sielunne jano, niin kauvan kuin Paimen tulee teitä viemään poikki Jordanin virran, siihen maahan, kussa ei ole hukkia eikä petoja. Ja Herra Jeesus, tule pian noutamaan omiasi pois tästä surun laaksosta! Vahvista ja varjele niitä harvoja sieluja, jotka kilvoittelevat kallista uskonkilvoitusta, syntiä, perkelettä ja maailmaa vastaan, että matkustavaiset kostuisivat siihen maahan, kussa ei heidän tarvitse vuodattaa murheen eikä kaipauksen kyyneleitä! Aamen.

___________________________________

Kirkkopostilla 1876