Puhtaat Saarnat 1, numero 112.

 

2. RUKOUSPÄIVÄNÄ 1845 PÄIVÄSAARNA.

 

Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit! Johannes. 1: 29.

 

Koska Johannes Kastaja näki Jesuksen käyvän, sanoi hän opetuslapsillensa nämät merkilliset sanat, joita ei surutoin syntinen ymmärrä ollenkaan, vaikka hänkin niitä itsellensä omistaa. Mutta se, joka on oikialla tiellä vaeltamassa, ja joka on tuntenut Vapahtajan veren voimaa sydämessäns, hän saattaa hyvin ymmärtää, mitä Johannes Kastaja ajatteli, koska hän näytti sormellansa Vapahtajan päälle ja sanoi: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit.” Ja koska hän osotti meille Jumalan Karitsan, niin ajatteli hän vissimmästi ja tunsi myös sydämessänsä, ettei ihminen tule aikaan Jumalan kanssa omalla vanhurskaudellansa, vaan Hän vaatii vielä enemmän. Ei Jumala tyydy vielä siihen, että ihminen elää siviästi, vaan hän vaatii vielä enemmän. Hän vaatii puhdasta verta. Ei Hän tyydy ennen kuin Hän näkee veren juoksevan Karitsan kyljestä.

Mutta kukas on siis tämä Jumalan Karitsa? Onkos se muu kuin itse Luoja, joka on meidän vanhin, joka on jumalattomain lastensa tähden verta vuotanut? Koska me siis näemme Jumalan ankaran vanhurskauden vaativan Vapahtajan verta, niin me näemme ainoastans Vanhemman sydämen verta vuotavan jumalattomain lastensa tähden. Ja koska me näemme Vapahtajan itkevän, niin me näemme, kuinka yksi vanhin itkee jumalattomain lastensa tähden. Mutta ei se ole vanhemman syy, että lapsilla on niin kova sydän, ettei se liiku ollenkaan vanhemman murheesta. Kyllä on se taivaallinen Vanhin itkenyt ja verta vuotanut niidenkin lasten tähden, jotka pilkkaavat vanhempansa kyyneleet. Mutta ei se ole vanhemman syy, että lapsilla on niin kova sydän, ettei se liiku ollenkaan vanhempansa murheesta ja kyynelistä. Ja juuri sen kaltaiset lapset ovat kaikki ne, joidenka kova sydän ei liiku ollenkaan Vapahtajan kuolemasta, vaan luottavat aina sen päälle, että he ovat viattomat ja hurskaat.

Sen kaltaiset ovat ensiksi kaikki luonnolliset ihmiset, jotka ei ole koskaan heränneet synnin unesta. Ne pilkkaavat vanhempansa kyyneleet. Jos Johannes Kastaja eli joku muu kristitty näyttää heille Jumalan Karitsan, niin he sylkevät hänen päällensä ja huutavat: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Mutta myös ne, jotka ovat heränneet, tulevat vanhempansa pilkkaajaksi, koska he vuovaavat ja freistaavat siviäksi tulla ennen kuin he ovat sovitetut. Ei. he juuri julkisesti pilkkaa vanhempansa kyyneleet, mutta he ajattelevat niin, että he pääsisit siitä murheesta, jos he tulisit ensin siviäksi, eikä he sen tähden tule koskaan siviäksi, vaikka he vuovaisit kuinka, sillä he käyvät Jumalan Karitsan sivuti, eikä ymmärrä, että Jumalan Karitsa ottaa pois mailman synnit. Ei he ymmärrä, että vanhemman sydän vaatii sovintoa, ja että siveys ei tule ollenkaan ennen kuin ihminen tuntee itsensä sovitetuksi Jumalan kanssa.

Nyt me tiedämme hyvin, että täällä, niin kuin myös muualla mailmassa, on se suurin joukko pois suljettu Jumalan armon osallisuudesta suruttomuuden tähden. Jos Johannes Kastaja eli joku muu kristitty näyttää sen kaltaiselle joukolle Jumalan Karitsan, joka pois ottaa mailman synnit, niin he sylkevät hänen päällensä ja huutavat: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Niin huusit juudalaiset, koska Pilatus toi Jesuksen ulos ja näytti heille sen saman Jumalan Karitsan sillä sanalla: “Katsokaat ihmistä!” Ja niin huutavat vielä nytkin kaikki suruttomat ihmiset: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Sillä niin usein kuin oikia ja elävä kristillisyys saarnataan suruttomille ihmisille, niin he suuttuvat, koska he nimittäin ei tunne tykönänsä sen kaltaisia tuntomerkkiä, joita oikia kristillisyys sisällänsä pitää. Niin kauvan kuin vanha aadami saapi olla rauhassa, ettei yksikään koske ylön kovin vanhan aadamin sydämeen, niin kauvan saapi myös Johannes Kastaja olla rauhassa.

Mutta koska Johannes rupee pistelemään vanhan aadamin ihoon ja soimaamaan mailman ihmisiä vääryydestä: “Te kyykäärmeen sikiät! Kuka teille on ilmoittanut, että teidän pitää välttämän sitä tulevaista vihaa!” Silloin tulevat varsin seurakunnan päämiehet kysymään Johannekselta: “Kuka sinä olet? Mikä mies sinä olet, koska sinä niin kovin saarnaat? Mistäs sinä tiedät, että met olemma suruttomuudessa? Met olemma Abrahamin sukua. Met olemma kristillisessä seurakunnassa syntyneet. Met olemme kastetut. Me käymmä kahdesti vuodessa Herran ehtoollisella. Me pidämme rukouksia kotona. Me olemme tivuntia kunniallisesti maksaneet. Emme met ole kelleen tehneet väärin. Emme ole varkaat taikka huorintekijät. Me luulemma, että me tulemma autuaaksi sen uskon kautta, joka meille ennen on saarnattu. Ei ole entiset opettajat niin kovin soimanneet ihmisiä kuin sinä! Ja miksi sinä kastat, koska et ole Kristus, etkä Elias, etkä profeetta?”

Jaa! Te olette siviät. Mutta Johannes sanoo kuitenkin niille siviöille ihmisille: “Älkäät sanoko itsellenne: meillä on Abraham isänä; sillä minä sanon teille, että Jumala on voimallinen herättämään Abrahamille lapsia näistä kivistä.” Älkäät luottako ylön paljon teidän siveytenne päälle, sillä se on mahdollinen, että te yhtenä siveytenne kanssa putootte helvettiin, koska sydän on vielä liikkumatta kiinni mailmassa ja kylmä Vapahtajaa kohtaan.

Me tiedämme nimittäin, että ne siviät ihmiset, joille Johannes Kastaja näytti Jumalan Karitsan, ne syljeskelit hänen kasvoillensa ja huusit: “Ota pois, ristiinnaulitse!” Sen he teit Jesukselle, vaikka he olit siviät. Ja niin tekevät vielä nytkin kaikki siviät ihmiset, jotka käyvät Jesuksen ristin ohitse ja luulevat olevansa kristityt, vaikka heidän sydämensä ei ole koskaan muuttuneet sovinnon kautta. He sylkevät Vapahtajan päälle ja huutavat “Ristiinnaulitse!”

Katselkaamme tänä päivänä, sitä siveyttä, jonka päälle luonnolliset ihmiset luottavat, ja joka estää heitä tulemasta kristityksi, koska he nimittäin siveytensä tähden ei saata sovitetuksi tulla Jumalan kanssa. Mutta se Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit, ottakoon pois sen pimeyden, joka peittää armon auringon, että ihmiset näkisit surkian viheliäisyytensä ja etsisit sovintoa Jumalan Karitsan veressä. Kuule meitä, Isä meidän, jne.

 

Teksti 1. Johanneksen kirje. 1: 7.

 

Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jesuksen Kristuksen, hänen poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä.

Apostoli Johannes sanoo: Jesuksen Kristuksen, Jumalan pojan veri, puhdistaa meitä kaikesta synnistä. Meille tulee siitä sovelias tila puhumaan jotakin siitä sovinnosta, joka Jesuksessa Kristuksessa tapahtunut on. Mutta koska me puhumme sovinnosta, niin meidän tulee tarkasti perään ajatella, mikä sovinto se on, jonka Vapahtaja on matkaan saattanut. Ei se ole sen kaltainen sovinto, joka välistä tapahtuu kahden vihamiehen välillä. Sillä Jumala ei ole koskaan vihannut ihmisiä, vaikka Jumala on vihannut sitä pahankurisuutta, joka ihmisessä on.

Eikä ole Vapahtajan sovinto niin kuin kahden riitaveljesten, jotka lakia käyvät, sillä Jumala ei ole ihmisen riitakumppani, vaikka ihminen kyllä tahtoo riidellä Jumalan kanssa. Vaan se sovinto, joka Jesuksen kautta on tehty, se on yksi sovinto vanhemman ja lasten vaiheella. Me olemme jo pitkänä perjantaina puhuneet siitä sovinnosta, joka tapahtuu vanhemman ja lasten välillä. Koska nimittäin vanhin tulee murheelliseksi lastensa jumalattomuuden tähden, jos nyt tämä vanhemman murhe koskee lapsen sydämeen, niin tulee myös lapsi murheelliseksi, ja koska lapsi tulee murheelliseksi, niin pakottaa tämä murhe anomaan anteeksi vanhemmiltansa.

Mutta jos lapsilla on kova sydän, niin että vanhemman murhe ei vaikuta mitään heidän sydämissä, niin ei taida sovinto tulla heidän välilläns. Ei saata nimittäin vanhin anteeksi antaa eli rakastaa sen kaltaisia lapsia, jotka pilkkaavat vanhempansa kyyneleet. Nyt tulee ainoastans sovinto sen päälle, jos nimittäin täällä löytyy sen kaltaisia lapsia, joidenka sydän on tuntenut jonkun murheellisen liikutuksen taivaallisen Vanhimman murheesta ja kyynelistä. Sillä vanhemman sydän kaipaa sitä, että lapsen kanssa pitää tunteman murheen vanhemman murheesta.

Mutta se on tietämätöin, jos sen kaltaisia lapsia löytyy, jotka tuntevat suuren murheen siitä, että he ovat saattaneet taivaallisen vanhempansa sydämen murheelliseksi, ja että se taivaallinen Vanhin on ollut niin suuressa tuskassa heidän tähtensä, että veri on tippunut Hänen pyhästä ruumiistansa, ja että Vanhin on saanut niin ison haavan lastensa jumalattomuuden tähden, että veri on jättänyt Häntä. Kyllä löytyy aina sen kaltaisia lapsia, jotka pilkkaavat vanhempansa kyyneleet. Mutta jos löytyy sen kaltaisia lapsia, jotka itkevät, koska he näkevät vanhempansa haavoja, se on tietämätöin. Mutta jos niitä löytyy, ehkä harvassa paikassa, niin pitää teidän tietämän, että niistä tulee vanhemmalle ilo, sillä niiden kans saattaa vanhin sopia. Niille antaa hän anteeksi kaikki tyynni, mitä he ovat rikkoneet. Ja jos ne murheelliset lapset saattaisit ainoastans uskoa sen, että he ovat anteeksi saaneet kaikkia niitä entisiä rikoksians, niin tulisit he varsin iloiseksi. Ja samassa kuin se usko syttyy, lakkaa se entinen murhe ja he tuntevat silloin voimallisen liikutuksen näistä Johanneksen sanoista: “Jeesuksen veri puhdistaa meitä kaikista synneistä.”

Mutta se on pahempi, että usiammat niistä lapsista, jotka saattavat vanhemmalle niin suuren murheen, ne pilkkaavat vanhempansa kyyneleet, koska he nimittäin luottavat siveytensä päälle, eikä niin muodoin tunne, kuinka ison haavan vanhin on saanut sydämeen tyhjä siitä, että lasten sydän on kylmä ja kova vanhempaansa kohtaan, että lasten sydän ei liiku ollenkaan lempeyteen eli rakkauteen. Ja siviänä he pitävät itsensä, vaikka he ovat ahneet, juomarit, huorin tekijät, vaikka he sunnuntaina ei tee muuta kuin juovat, kiroovat ja tappelevat; vaikka he ei tottele vanhempiansa; vaikka he valehtelevat, kieltävät ja peittävät pahoja tekojans; vaikka he kiusaavat ja yllyttävät pienempiä pilkkaamaan vanhempiansa, kyllä he sen tähden ovat siviät ja kuuliaiset lapset!

Kukas on teistä se maallinen vanhin, joka ei pidä sen pahana, että lapset varastavat, juovat viinaa, kiroovat, tappelevat keskenänsä, pilkkaavat ja ylönkatsovat köyhiä ja muuta sen kaltaista. Te bruukaatta vielä kurittaa teidän lapsianne sen kaltaisista pahanteoista, mutta itse te sen tähden teette semmoisia töitä. Te piiskaatte teidän lapsianne kirouksesta, ja itse te sen tähden kirootta. Ette te soisi lapsianne tekevän väärin, mutta itse ette malta vääryydestä. Ettekös näe siis, että te oletta saaneet murheen teidän lastenne jumalattomuuden tähden, mutta ette te ole itse paremmat. Ette te ymmärrä, että se taivaallinen Vanhin on saanut syvän haavan sydämeen teidän jumalattomuutenne tähden. Ja juuri niin tekevät teidän lapset teitä kohtaan kuin te suruttomat ja katumattomat syntiset teette Jesusta kohtaan. Te manaatte teidän lapsianne, mutta lapset ei ota kuritusta vastaan. Te itkette välistä teidän lastenne jumalattomuuden tähden, mutta lapset pilkkaavat teidän kyyneleenne. Onkos se teille hauska nähdä, että lapset pilkkaavat teidän kyyneleenne? Kuitenkin olette te itse tähän asti pilkanneet taivaallisen vanhimman kyyneleet.

Sillä koska Johannes näyttää sormellansa Jesuksen ja sanoo: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit.” Katsokaat, teidän vanhin, jonka te murheelliseksi oletta saattaneet teidän ahneutenne, teidän huoruutenne ja teidän juopumuksenne kautta. Te oletta Vapahtajan murhaajat. Niin te nauratte teidän sydämissänne ja ajattelette näin: “Emme me ole tappaneet kunnian Herran. Juudalaiset ovat häntä tappaneet.” Ei ole vielä moni teidän seassanne saanut pistoksen sydämeens siitä Pietarin soimauksesta, ja kuitenkin pitää välttämättömästi jokaisen, joka tahtoo sovintoon tulla, tunteman niin kuin pistoksen sydämessäns. Muutoin joutuu hän, ei ainoastans taivaallisen vanhempansa murhaajaksi, mutta se kuin vielä pahempi on, hän tulee Hänen kyyneleensä pilkkaajaksi.

Tässä potkaisee luonnollisen ihmisen järki vastaan. Hän pesee itsensä puhtaaksi omanvanhurskauden vedellä ja sanoo niin kuin Pilatus: “Viatoin olen minä tämän vanhurskaan miehen vereen.” Muita syntiä tahtois hän mitämaks ottaa päällensä, mutta Vapahtajan, se on, taivaallisen Vanhimpansa, murhaajaksi hän ei tahdo itsensä tunnustaa. Tämä tulee kaikki sen luonnollisen ihmisen siveydestä, sillä hän ajattelee näin: “Koska minä en ole varastanut, enkä ihmisiä tappanut, enkä väärän valan tehnyt, enkö minä mahda sitte autuaaksi tulla? Minä uskon kuitenkin, että Jumala on armollinen, vaikka minä en ole Hänen armoansa ansainnut. Ei mahda Jumala niin kova olla, että Hän vaatii mahdottomia.” Ja muuta sen kaltaista.

Mutta tiedätkös, hyvä fariseus, mistä nämät hyvät ja kunnialliset ajatukset tulevat? Minun pitää sanoman sinulle: ne tulevat siveydestä. Sinä olet yksi siviä ihminen. Sinä tunnustat mitämaks, että sinä olet muutaman kerran päissä ollut, että sinä olet muutaman kerran kironnut, että sinä olet muutaman kerran suuttunut, että sinä olet muutaman kerran ottanut hyvän voiton vaivastas ja kalustas, mutta ei se ole ilmankaan niin suuri synti, eihän se kuulu kristillisyyteen. Mutta minä sanon sinulle: koska sinä olet siviä, ja ne pienet erhetykset ei ole vielä koskaan vaivanneet sinun omaatuntoasti, niin olet sinä pois suljettu sovinnosta. Sillä juuri näitten erhetysten tähden on Jesus hikoillut verta Yrttitarhassa, ja kuiten olet sinä rohkia pilkkaamaan Hänen kyyneleensä. Kuinka ja koska olet sinä sitte sovitettu Hänen kanssans?

Sinä saatat itse ymmärtää, että jos lapsi pilkkaa vanhempansa kyyneleet, eli jos lapsella on niin kova sydän, ettei se liiku ollenkaan vanhemman murheesta, niin ei saata vanhin sen lapsen kanssa sopia. Ei vanhin tyydy vielä siihen, että sinä olet siviä. Hän tahtoo vähemmäksi [= vähintään] nähdä yhden katumuksen kyyneleen putoovan sinun silmistäs. Silloin vasta ymmärtää hän, että hänen murheensa on koskenut sinunkin sydämees, ja silloin tulee sovinto molemmin puolin. Mutta koska sinä, hyvä fariseus, olet itkenyt syntiästi? Sinä olet niin siviä, ettet saatakaan itkeä syntiästi, jos vielä tahtoisit. Sinä olet itkenyt paloviinan vaikutuksista, tavaratas, sukuas, eli kuka tiesi poroja, lehmääs, eli lammastas, jotas olet mistantanut, mutta syntiäs et ole vielä itkenyt. Kuinkas sinä saatat sitte sovitetuksi [tulla] taivaallisen Vanhimman kanssa?

Ei ihminen saata oikein itkeä eli katua syntiänsä ennen kuin omatunto herää siitä surkiasta synnin unesta, jossa ihminen on maannut nuoruudesta saakka. Ja se ihminen, joka oikein herää, hän näkee itsensä olevan helvetissä, ja hän näkee myös muita suruttomia syntisiä samassa paikassa. Nyt vasta putoo suomi hänen silmistäns. Nyt näkee hän, että koko hänen siveytensä ja kristillisyytensä siihen päivään asti on ollut yksi petollinen varjo. Ennen hän saattoi kirota, juoda, tapella, koreita kantaa, korttia lyödä, luvatointa rakkautta pitää, hyvän hinnan ottaa vaivastans ja kalustans – ei ne pienet synnit vaivanneet hänen tuntoansa ollenkaan, sillä hän oli silloin siviä. Mutta nyt, koska suomi on pudonnut hänen silmistäns, nyt rupeevat ne siveyden työt polttamaan hänen tuntoansa. Ennen piti hän viinakauppaa, mutta nyt hän katsoo senkin suureksi synniksi, jos hän tarjoo yhden ryypön juomarille ilman. Ennen hän oli rohkia haukkumaan ihmisiä varsin, kuin hän suuttui, nyt hänen täytyy haukkua itsensä suureksi skälmiksi, joka ei ole muuta ansainnut kuin palaa helvetissä.

Tässä tilassa katoaapi äkkiä nauramalysti ja pilkkaamalysti ja ryyppäämälysti. Sillä koska syntiselle tulee omantunnon poltetta, niin menee nauramalysti pois, sillä pohjattomuuden syrjällä ei tohdi moni pilkata. Ja pohjattomuuden syrjällä seisoo jokainen, joka ei ole vielä kääntynyt ja uudesta syntynyt. Pohjattomuuden syrjällä [seisoo] koko se suuri ja sokia joukko, joka ei ole vielä sovitetuksi tullut taivaallisen Vanhimpansa kanssa. Siinä seisovat sekä juomarit että krouvimiehet. Siinä seisovat kaikki, joilla on nauramalysti ja pilkkaamalysti. Siinä seisovat nekin, jotka koreita kantavat ja ihmisiä haukkuvat, huorin tekijät ja muut siviät ihmiset, jotka ei ole vielä nähneet helvetin kauhistusta. Sillä näin sanoo Jesus, että suuren vaivan kautta täytyy sisälle mennä elämään, josta niin muodoin seuraa, että jokainen, joka ei ole vaivassa ollut synteinsä tähden, hän on vielä kaukana autuuden tuntemisesta.

Koskas nyt on se suurempi sokia joukko vaivassa ollut? Koskas he ovat syntiänsä itkeneet? Koskas he ovat tunteneet omantunnon poltetta? Ei koskaan. He juopuvat, kiroovat, riitelevät ja tappelevat, ovat rohkiat pilkkaamaan ja nauramaan ja hääräämään mailman kanssa. Ja jos heille joskus tulis ikävä, niin freistaavat he joka lailla sen murheen päältänsä vierittää, viinan kanssa, kortinlyömisen kanssa, tanssaamisen ja soittamisen kanssa, kulkemisen kanssa taloissa ja kylissä. Kuinkas pitää siis heille tuleman se murhe, joka on Jumalan mielen jälkeen ja joka vaikuttaa parannuksen autuudeksi? Tämä murhe ei tule koskaan sille suruttomalle joukolle. Ja sen tähden, koska Johannes Kastaja näyttää sormellansa Jesuksen ja sanoo: “Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa mailman synnit”, ei he vihti katsoa hänen päällensä. Koska Pilatus sanoo: “Katso ihmistä”, niin he huutavat: “Ristiinnaulitse!” Ja koska apostoli Johannes sanoo: “Jesuksen Kristuksen, Jumalan pojan veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä”, niin suruttomat ihmiset omistavat itsellensä lohdutuksen siitä, vaikka heidän sydämensä on kokonansa kuollut synnissä. Ja tämän kuolleen uskonsa päälle luottavat he aina kuoleman hetkeen asti.

Silloin vasta putoo suomi heidän silmistäns. Silloin he tuntevat uskonsa puuttuvan. Silloin he tahtovat panna suruttomuuden ploosteria omantunnon haavain päälle. Silloin he luulevat, että rippi pitää auttaman heitä taivaaseen, mutta turhaan. Ei saata ihminen sovittamatta hypätä taivaan valtakuntaan. Ja sovinto on sen kaltainen asia, joka ei ole ihmisen omassa vallassa. Koska nimittäin se suuri sokia ja surutoin joukko seisoo Pyhän Hengen armovaikutuksia vastaan, ärisee ja porisee, koska niin saarnataan, että joka sielu heräis; ostaa viinaa ja koreutta, mutta ei kirjoja; käypi Herran ehtoollisella niin kuin sokia lammastokka ilman vähintäkään synnin ja armon tuntoa; juopi ensinnä Herran kalkista ja sitte varsin perkeleen kalkista. Sen kaltainen paatunut joukko, joka itse Herran ehtoollisessakin syöpi ja juopi itsellensä tuomion ja kadotuksen, taitaa melkein työläästi päästä rauhaan, koska hän vasta kuoleman vuoteella rupee sielunsa autuudesta ajattelemaan.

Oikiat kristityt todistavat, että yksi herännyt ihminen täytyy vaeltaa välistä monta ja monta ajastaikaa murheen ja epäilyksen tilassa ennen kuin he viimein pääsevät rauhaan sen sovinnon kautta, joka Jesuksessa Kristuksessa tapahtunut on. Kuinka se sitte olis mahdollinen, että se suuri sokia joukko, josta muutamat juuri, mutta enin osa ei ollenkaan herää kuoleman vuoteella, pääsis rauhaan? Ei se ole mahdollinen sitä ajatellakaan, vaan helvettiin on keino kaikilla niillä, jotka sillä tavalla väärin käyttävät armon aikaa, että he käyvät kirkossa ja krouvissa, sekoittavat Herran ruumista ja verta paloviinan kanssa; kirkossa veisaavat ja siunaavat, mutta ulompana kiroovat. Jaa, ainoastans yksi kotosynti saattaa hyvin viisata, kenenkä hengen lapset he ovat. Sillä jos ihminen heittäis pois kaikki muut synnit ja kuitenkin rakastaa yhtä, esimerkiksi ahneutta, se ei hyödytä häntä mitään.

Mutta nyt ei saata yksi armoitettu ihminen rakastaa eli suostua syntiin ensiksi sen tähden, että Jesus on niitten syntein tähden verisaunassa istunut, jonka tähden myös yksi armoitettu syntinen on palttunut synnistä; ja toiseksi on rakkaus sovinnon kautta syttynyt sydämeen, niin että ihminen ei saata enää rakastaa niitä maallisia, niin kuin luonnollinen ihminen rakastaa. Se on siis rakkaus, joka vaatii yhden armoitetun sielun vihaamaan niitä entisiä vanhan aadamin töitä. Jesuksen rakkaus vaatii häntä luopumaan juopumuksesta, kirouksesta, ahneudesta, koreudesta, mailman ilosta, vihasta. Ja se sama rakkaus vaatii ja pakottaa häntä myös puhumaan hengellisistä asioista niin usein kuin tila hänelle annetaan. Ja siitä seuraa myös, että yksi ihminen, joka puhuu aivan maallisista asioista ystäväinsä kanssa, ei ole vielä kristityksi tullut.

Mutta kenenkäs päälle sopivat nyt nämät ulkonaiset tuntomerkit? Sopivatkos ne sen suuren joukon päälle? Joo! Mailman ihmiset puhuvat myös välistä hengellisistä asioista, mutta ainoastans silloin, koska viina nousee päähän. He puhuvat silloin, koska ei sopis puhua ollenkaan. Ja ainoastans siitä mahdan arvata, että se suurin joukko on vielä nytkin pimeydessä.

Net harvat sielut, joidenka silmät ovat aukenemassa, ei ne tarvitse niin paljon kehoitusta täällä, sillä Herra tuntee omiansa. Ja koska se suuri Paimen eroittaa heitä vuohista, niin he tulevat vielä paremmin tutuksi. Ja niin kuin Paimen tuntee lampaansa, niin tuntevat myös lampaat keskenäns äänestä. Aamen.