Puhtaat Saarnat 1, numero 140.

KINKERISAARNA KAARESUVANNOSSA 1848.

Meillä on vahva profeetallinen sana, ja te teette hyvin, että te siitä vaarin otatte, niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, niin kauan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. 2. Piet. 1: 19.

Apostoli Pietari neuvoo kristityitä ottamaan vaaria Jumalan sanasta niin kuin kynttilästä, joka pimeässä valistaa, siihen asti, että päivä valkenee. Se on meidän toivomme, että kristitty tietää omasta koettelemuksesta, ettei hän tule aikaan ilman Jumalan sanatta, olkoon heränneessä taikka armoitetussa tilassa, sillä vaikka yksi kristitty kantaa Jumalan sanaa myötänsä joka paikassa kussa hän vaeltaa, kotona, mettässä, tunturilla, fankeudessa, kuoleman laaksossa ja viimeisessä hengen hädässä, ei hän kuitenkaan jaksa kaikkia kantaa yhtä haavaa, niin kuin Vapahtaja sanoi opetuslapsillensa: Minulla olis paljon sanomista, mutta ette voi nyt kantaa. Niin täytyy myös yhden kristityn, koska hän ei jaksa kaikkia kantaa yhtä haavaa, hänen täytyy Pietarin manauksen jälkeen ottaa vaaria Jumalan sanasta niin kuin yhdestä kynttilästä, joka pimeässä valistaa niin kauan kuin päivä valkenee.

Jolla ovat huonot silmät se ei näe lukea ennen kuin hän menee juuri kynttilän viereen. Jumalan sana on kyllä kirkas ja paistaa huoneessa, mutta luonnollisella ihmisellä on niin huonot silmät, ettei hän näe, vaikka hän panis kirjan juuri nenän alle. Ja kuinka hän saattaa eroittaa puukstaavia, joka lukee kaikki nurin? Ja Jumalan sana menee hänen päänsä ylitse niin kuin hyminä. Se menee yhdestä korvasta sisälle ja toisesta ulos, eikä koske pikkuistakaan sydämeen, ja antaa se vielä niin makean unen hänelle, että hän rupeaa kuorsaamaan.

Se on ihmeellinen, että Jumalan sana, jonka kautta luonnollisen ihmisen pitäis herätä unestansa kelpaa vielä muutamille unijuomaksi, että jos muutoin ei uni tule, saati vain Jumalan sanan ääni kuuluu, kyllä on uni makea. Ilmankin rietas kääntää ensinnä silmät nurin, että luonnollinen ihminen ei näe muuta kuin kirjavia priimuja paperin päällä, sitte kääntää hän vielä korvat nurin, että luonnollinen ihminen ei kuule muuta kuin koiran haukkuvan, koska Jumalan sana oikein saarnataan. Ja koska Jumalan sana väärin saarnataan, niin tulee luonnolliselle ihmiselle varsin niin makea uni, niin kuin hän olis saanut unijuomaa.

Muutampi taas, jolla on korvapistos, ei kärsi oikeata Jumalan sanaa saarnattavan, vaan pistää sormet korvaan, että hän pääsis semmoisia kuulemasta, eli tekee hän niin kuin juutalaiset, koska Stefanus sanoi näkevänsä Jumalan Pojan Isän oikealla kädellä istuvan, tukitsit korviansa ja purit hampaitansa ja huusit täyttä suuta, että he pääsisit semmoisia pilkka sanoja kuulemasta, sillä luonnollinen ihminen pitää oikeata Jumalan sanaa pilkkana, mutta riettaan sekoitukset unijuoman kanssa pitäähän oikeana Jumalan sanana. Jos Jumalan sanaa niin saarnataan, että uni rupeaa tuntumaan, silloin sanoo luonnollinen ihminen: Ka’ se oli vasta oikea Jumalan sana. Mutta jos Jumalan sana niin saarnataan, että joku herää unestansa, sanoo luonnollinen ihminen: ei se ole muu kuin haukkuminen.

Koska nyt niin kuin sanottu on, sen koiran haukkumisen kautta muutampi ihminen herää, niin hän ajattelee ensinnä näin: Jokohan varkaat tulevat puotia kiskomaan? Ja me tiedämme hyvin, minkä kaltainen tavara on sen ihmisen puodissa, joka koiran haukkumisen kautta on vasta herännyt. Siinä on ensinnä siveyttä niin paljon koottu lapsuudesta saakka, että se täyttää koko sen alaisen puolen puotia, mutta puodin ylisellä on niin paljon varastettua armoa, että se koskee kattoon asti. Nyt sanoo hän vielä unihorroksissa, mitäs koirat haukkuvat? Jokohan varkaat tulevat puotia kiskomaan? Vaikka hän on itse toisen puolen omaisuudesta varastanut, ja toisen puolen vääryydellä koonnut, ei hän tahdo sitä tavaraa menettää. Hän rukoilee niin kaunilla rukouksilla, että Jumala varjelis hänen omaisuutensa, jonka hän on koonnut pahan päivän varaksi, ja jolla hänen pitäis elämän iankaikkisuudessa.

Taas rupeaa koira haukkumaan. Nyt nousee se puoliherännyt ihminen ylös, sillä vaikka hän unihorroksissa kuulee koiran haukkuvan, ei hän ole vielä oikein herännyt, mutta herää siinä unihorroksissa ja herättelee vielä muitakin, jotka siinä huoneessa ovat sanoen: herätkäät tekin ja kuunnelkaat, mitä tuo koira haukkuu, jokohan varkaat ovat puotia kiskomassa. Nyt kuulee se puoliherännyt ihminen, että yksi ihminen tulee sisälle, eikä se sano hyvää päivää eikä se sano hyvää yötä, sillä hän on puhumatoin, joka pruukaa hulluja opettaa. Se puhumatoin vieras mies on yksi hengellinen Fiskaali, joka välistä tulee visinteeraamaan varkaitten puotia. Tämä puhumatoin vieras mies iskee valkian, sytyttää kynttilän, panee sen pöydän päälle, ja ottaa ylös plakkaristansa yhden kirjan, jossa on yksi räkninki kirjoitettu. Sitten hän taluttaa sen puoliheränneen ihmisen pöydän viereen, ja näyttää sormellansa sen räkningin.

Se puoliherännyt ihminen hieroo silmiänsä ja alkaa tavaamaan näin: "Kym, me, nen," tuhatta leiviskätä olet sinä velkaa. Silloin sanoo se puoliherännyt ihminen, joka nyt vasta rupeaa oikein heräämään, koska hän katsoo tarkemmin sen puhumattoman vieraan päälle, jonka hän muistaa nähneensä ennen jo. Ja ompa minulla tavaraa puodissa, sanoo nyt se puoliherännyt ihminen, ole kärsivällinen minun kanssani ja minä tahdon kaikki maksaa. Mutta sitten ottaa se puhumatoin vieras mies ja kääntää toisen puolen räkningistä, jossa on kirjoitettu näin: Ihminen juopi vääryyttä niin kuin vettä; sinun siveytes on vääryydellä koottu. Vähän edempänä siinä kirjassa on kirjoitettu näin: usko ilman töitä on kuollut; kaikki se armo, mikä sinulla on, se on varastettu. Isäntä kävi visinteeraamassa eli tarkastamassa sinun puodissas, ja otti omansa takaisin, ja sitä se koira haukkui. Se oli nimittäin sen miehen koira, jonka oma oli viety. Koira tunsi hajusta, että siinä puodissa on varastettu kalu, ja sen tähden hän rupeis haukkumaan. Mutta armon varkaan oma koira makais sängyn alla ja oli mykkä.

Koska nyt se puhumatoin vieras tuli sisälle, koska hän oli iskenyt valkian ja sytyttänyt kynttilän ja pannut sen armon varkaan tavaamaan räkninkiänsä, silloin rupeis armon varas vapisemaan, ja vielä enemmän koska hän kuuli, että kaikki mitä hän oli vääryydellä koonnut ja varastanut, otettiin pois häneltä, tuli hän juuri tyhjäksi. Hän tuli niin köyhäksi, ettei ollut enää mitään, hän tuli murheelliseksi, rupeis itkemään ja huokaamaan: Voi, voi! minua ihmisparkaa; millä pitää minun elämän iankaikkisuudessa, koska kaikki minun omani vietiin. Välistä hän rukoilee sitä puhumatointa vierasta: älä ole niin kova minun kanssani, älä vie kaikkia minun omaani, minä tulen juuri köyhäksi. Milläs pitää minun elämän iankaikkisuudessa, koska kaikki siveys on pois otettu, ja kaikki armo on pois otettu.

Mutta se hengellinen Fiskaali oli niin kova, ettei hän armahtanut armon varasta, vaan uhkais vielä viedä häntä Kuninkaalliseen oikeuteen, ja itse hän aikoi tulla päällekantajaksi. Silloin tuli armon varkaalle vielä suurempi pelko, ja niin hän häpeis niin kuin koira. Mutta silloin johtui hänen mieleensä, että se Herra, jolta hän oli varastanut, on sangen armollinen sen kaltaisia varkaita kohtaan, jotka nöyrällä, katuvaisella ja särjetyllä sydämellä tulevat häneltä armoa kerjäämään. Ja koska se hengellinen Fiskaali oli niin kova ja armotoin, eikä aikonut ollenkaan heittää asiaa ilman laitta, nousi se viheliäinen tuhlaajapoika ylös ja meni Isänsä tykö sanoen: Isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs, enkä ole mahdollinen sinun lapsekses kutsuttaa, mutta anna minun olla niin kuin huonoin palvelijas. Silloin antoi se Herra anteeksi sille palvelijalle ja antoi vielä suuremman tavaran, kuin mitä hän oli varastanut.

Mutta kynttilä jäi palamaan, ja tämä kynttilä on Jumalan sana. Ja me tiedämme, että se kynttilä paistaa kristityille koko yön, niin kauan kuin päivä valkenee ja kointähti koittaa heidän sydämissänsä. Me tiedämme että jokainen herännyt ihminen odottaa suurella hartaudella ja ikävöitsemisellä, koska armon päivä valkenee ja kointähti koittaa hänen sydämessänsä. Daavid myös sanoo: Minun sieluni odottaa Herraa niin kuin vartija yöllä valvoo ja päivää odottaa. Niin myös yksi herännyt ihminen odottaa tämän toivotettavan hengellisen päivän valkenevan. Hän istuu yksinäisyydessä kynttilän vieressä ja huokaa ja ikävöitsee ja odottaa. Hän katsoo usein glasista eli ikkunasta ulos itään päin, kusta hän tietää aamuruskon koittavan, ja koska hän ei näe mitään valoa, istuu hän taas ja huokaa: Ah! armollinen Herra Jeesus, kuinka pitkäksi tulee tämä yö, koska minun silmäni pitää näkemän sitä valkeutta, joka nyt paistaa niille, jotka ovat toisella puolella maata. Ah, armollinen Herra Jeesus! ann’ armos aurink’ paistaa, sen valkeull’ suo minua syntistä valaista.

Ole kärsivällinen, murheellinen sielu ja odota vielä vähän aikaa, siksi kuin tämä maailma kääntyy. Ei aurinko nouse ennen kuin maailma on kääntynyt, mutta miksis olet niin murheellinen, rakas sielu? Ompa sinulla kynttilä, joka palaa. Sen paisteessa sinä saatat vaeltaa siinä pimeässä huoneessa, kussa olet istumassa. Jos sinulle tulee kovin ikävä, niin ota ja katso, kuka sen kynttilän tehnyt on, ja kuka sen sytyttänyt on, ja mistä aineesta sen kynttilän sydän on tehty, ja kuinka, vaikka se on niin pikkuinen valkea, se valaisee koko sen pimeän huoneen, kussa olet istumassa. Mitämaks’ johtuu sinun mielees, mitä kynttilän tekijä on sanonut, suitsevaista kynttilän sydäntä minä en tahdo sammuttaa. Jos nyt tämä kynttiläinen sammuis, niin sinä joutuisit pimeässä huoneessa istumaan, ja sitten vasta olis syytä itkeä ja valittaa, että yö tulee pitkäksi. Mutta me uskomme ja toivomme, että niin kauan kuin kynttilä on palamassa ei pitäis oleman hätää — niillä kuitenkaan, jotka valvomassa ovat — vaikka nyt tosin ei ole niin hauska istua kynttilän vieressä ja valvoa.

Kyllä vissimmästi niillä on hauskempi, jotka asuvat toisella puolella maata, jotka auringon paisteessa käyskentelevät Jordanin virran rannalla viheriäisellä niityllä ja poimivat iankaikkisuuden kukkasia, ja syövät joka päivä mannaa, joka taivaasta sataa — ja sammuttavat janonsa elävän veden lähteestä — ja syövät viinamarjoja siitä elävästä viinapuusta — ja veisaavat joka päivä Mooseksen ja Karitsan virttä. Mutta niille, jotka istuvat kynttilän vieressä sanoo Pietari: Ottakaat vaari siitä kynttilästä, joka pimeässä huoneessa valistaa siihen asti, että päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.

Älkäät nukkuko, te yönvalvojat. Älkäät jättäkö kynttilää turhaan palamaan, vaan ottakaat vaarin siitä kynttilästä ja niistäkäät kynttilätä, että te näkisitte paremmin lukea. Jolla huonot silmät on, se menköön juuri kynttilän viereen — jolla on vuoro silmissä eli silmätulehdus, se hakekoon silmän voidetta. Joka on sokea, se menköön tohtorin tykö, joka saattaa sokean silmät avata. Mutta jotka ovat nukkumassa, ei ne tiedä koska varas tulee — ei ne kuule, kuinka koirat haukkuvat. Nyt ovat jo Isännän koirat haukkumassa. kukas tiesi, kuinka armon varkaat tohtivat tulla varastamaan Jumalan armoa. Mutta Ihmisen Poika myös tulee niin kuin varas yöllä visinteeraamaan varasten puotia. Ottakaat vaarin kynttilästä, te yönvalvojat, siihen asti kuin päivä valkenee teidän sydämissänne. Aamen.