Puhtaat Saarnat 1, numero 174.

Rippisaarna, alku kadoksissa.

Mutta yksi katuvainen sielu täytyy usein valittaa, että Herra on hänen hyljännyt ja iankaikkiseksi ajaksi pois heittänyt, sillä ei ole katuvaisilla niin helppo omistaa Jumalan armoa, kuin armonvarkailla. Niillä on oikein helppo elämä ja vaellus iankaikkisuuteen. Ei synti, maailma ja perkele niitä vaivaa, niin kuin hän katuvaisia vaivaa epäilyksen kanssa. Koska nimittäin synti ja maailma karkaa katuvaisten päälle, silloin täytyy heidän valittaa niin kuin Zion huutaa ahdistuksessans’, sydämensä vuodattaapi Herran eteen tuskassans’, sanoo: Herra hyljäis’ näin vihassans’ mun vaivaisen. Jumal unhoit’ poies minun, huokaan parun all’ tain kivun.

Siinä nyt on eroitus katuvaisten ja suruttomain välillä. Surutoin ei tunne yhtään vaivaa hänen synneistäns, ei hän tunne koskaan, että hän olis niin kuin opetuslapset ylönannettu Jumalalta ja ihmisiltä. Ei hän itke syntiänsä ja pahuuttansa, ei hän pelkää kuolemata ja iankaikkisuutta. Ja vaikka itse Jumalan Poika on huutanut suuressa ahdistuksessans: Minun Jumalani, miksis minun ylönannoit, ei surutoin vielä kanna vaaria näistä huokauksista. Ei hän ajattele perään, että hän on ylönannettu Jumalalta. Ja armonvaras taas ei tunne, että hän on ylönannettu Jumalalta, sillä hän varastaa niin paljon armoa, että kaikki synnit unhotetaan.

Daavidi sanoo nimittäin: Autuas on se ihminen, jonka synnit peitetyt ovat. Mutta ei Daavidin synnit olleet niin peitetyt, ettei hän niitä muistanut enää. Mutta armonvaras luulee, että synnit ovat peitetyt, koska net on maailman edessä peitetyt. Ei hän ajattele, että kaikki synnit ovat ylöskirjoitetut siinä suuressa velkakirjassa, joka kerran avataan, ja koko maailma saapi tietää, mitä hän tehnyt on. Mutta Daavidin synnit olit peitetyt armolla sillä tavalla, että net olit anteeksiannetut ja poispyyhityt velkakirjasta, mutta armonvarkaan synnit ovat peitetyt ainoastaan maailman edessä. Sentähden ei synti ja perkele vaivaa häntä, että hänen täytyis valittaa, että Herra on häntä ylönantanut, ja kasvojansa peittänyt. Tämä valitusääni kuuluu ainoastans katuvaisten suusta, mutta ei suruttoman, eikä myös armonvarkaan suusta kuulu semmoinen valitus koskaan.

Onkos Jumala niin armollinen, ettei Hän kurita lapsiansa koskaan? Niin luulevat armonvarkaat. Koska Jumalan ainoa Poika on valittanut: Minun Jumalani, miksis minun ylönannoit, niin tulee myös Zionille senkaltainen tunto, että hänen täytyy valittaa, että Jumala on hänen ylönantanut. Mutta tämä Zionin valitusääni kuuluu taivaaseen. Ei ole Zionin valitusääni niin matala, että Zionin Kuningas ei kuule. Mutta maailman jumalatoin humu ja kiljuminen kuuluu myös Jumalan korvissa niin kuin Sodoman ja Gomorran synnit, niin kuin juutalaisten huuto tuli kauheammaksi ja kauheammaksi, koska he huusit: Ristiinnaulitse, tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle. Tämä kauhia murhahuuto kuuluu nyt vielä jumalattoman suusta, koska Zion vaikiast’ valittaapi ja huutaa ahdistuksessans’, silloin huutavat myös jumalattomat: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ja tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lastemme päälle. Voi surkiata kauhistusta, koska maailman pitää oleman niin hirmuinen, että pilkkaa Taivaallisen Vanhemman kyyneleet. Ja koska Zionin katuvaiset valittavat ja huutavat ahdistuksessans’: Minun Jumalani, miksis minun ylönannoit, niin pilkkaavat paatuneet henget vielä katuvaisten kyyneleet. Vihollisen orjat ovat täynnänsä vihaa ja myrkkyä, mutta kerran tulevat katuvaisten kyyneleet polttavaiseksi pilkkaajille. Silloin he alkavat huutamaan vuorille: Langetkaat meidän päällemme ja kukkuloille: peittäkäät meitä sen silmäin edestä, joka istuimella istuu.

Ettekös vielä lakkaa pilkkaamasta katuvaisten kyyneleet, te Sodoman ja Gomorran miehet? Ettekös vielä lakkaa vihaamasta ja vainoomasta Jumalan seurakuntaa? Koska Zion vaikiast’ valittaapi ja huutaa ahdistuksessans’, sydämensä vuodattaapi Herran eteen tuskassans; silloin maailman orjat pilkkaavat hänen kyyneleitäns ja sanovat: Mikäs ulvominen tämä on? Mutta älä huoli, maailman orja, kyllä sinä vielä jaksat pilkata Zionin kyyneleet, kyllä sinä vielä jaksat nauraa, koska Zionin tytär huutaa ahdistuksessans, mutta kerran tulee myös sinun vuorosti, että sinun pitää itkemän ja parkuman helvetissä. Ja silloin riettaan enkelit pilkkaavat sinun kyyneleesti helvetissä ja sanovat: Ulvo nyt siinä, hukan penikka. Ja silloin ottaisitte kyllä takaisin niitä kalliita armon päiviä, joita te olette turhaan kuluttaneet. Ei anneta enää yhtään hetkeä takaisin armonajasta.

Silloin te ottaisitte kyllä katuvaisia ympäri kaulan ja itkisitte heidän kaulassans, joiden kyyneleet te olette täällä pilkanneet, mutta ette pääse enää niitten tykö. Silloin huutaisitte kyllä: Lähetä Lazarus kastamaan sormensa pää veteen, että hän jäähdyttäis minun kieleni, sillä minä vaivataan tässä liekissä. Mutta suuri juopa on kiinnitetty, ettei pääse Lazarus enää teidän tykönne. Voi, voi niitä raukkoja, jotka täällä armonajassa ei valita Zionin tyttären kanssa. Voi, niitä onnettomia sieluja, jotka täällä pilkkaavat ja nauravat, koska Jeesuksen murheelliset opetuslapset itkevät ja parkuvat. Ei he ajattele perhään, että nämä katuvaisten kyyneleet tulevat kerran kaikille pilkkaajille polttavaiseksi, koska murheellisten opetuslasten kyyneleet rupeevat polttamaan heidän tuntoansa iankaikkisesti.

Meidän täytyy jättää niitä raukkoja saatanan haltuun, jotka täällä armonajassa eivät rupea valittamaan Zionin tyttären kanssa, että Herra on häntä ylönantanut. Mutta Zionin tyttärelle pitää armo tuleman taivaasta, koska hän huutaa ahdistuksessans, ja sydämensä vuodattaapi Herran eteen tuskassans, Zionill’ sill’ suruiselle, murheell’ raskaal’ murretull’ Herra vastaa tavall’ tällä suloisella Isän suull’: Taitaako vaimo lapsensa, kohtuns’ sikiän rakkaansa poies hyljät, niin myös hältä sydämensä halun kieltää? Kuule nyt, murheellinen Zion! mitä Herra ajattelee vanhemman sydämestä, taitaako vaimo lapsensa, kohtuns’ sikiän rakkaansa poies hyljät, niin myös hältä sydämensä halun kieltää? Ja vaikk’ viel vaimo löytyy mahtais, äiti häijy, halutoin, kuin tääll’ omaa lastans lastais’, helmast heittäis hävytöin, ylpiäst ylönantais, eik’ ensinkään korjaisi, kuitenkin Zion, on sun kohtaas mieli toinen minulla, sydämen’ ratk’ rakkaust’ hohtaa puoleen sen kuin kivulla synteins tähden sureepi, rangaistuksest’ raukeepi, empä syntistä sydämestän’ kurit; katuvaista säästän.

Kuule nyt, Zion, mitä Vanhemman sydän tuntee sinua kohtaan. Ei Vanhemman sydän saa yhtään rauhaa, ennen kuin Hän lastaan armahtaa, joka kivulla synteins’ tähden sureepi. Mutta siinä on myös Vanhemman sydämen vaatimus täytetty, että Zionin tytär kivulla syntein tähden sureepi. Siinä on eroitus katuvaisten ja katumattomain välillä, että katuvainen kivulla synteins tähden sureepi, mutta surutoin ei tunne kivulla syntiänsä. Ja kuinka hän tuntis kivulla syntiänsä, jolla on hauska maailmassa? Eihän surutoin jouda maailman hääringistä ajattelemaan kuolemata, tuomiota ja iankaikkisuutta. Hän menee niin kuin luontokappale, mihinkä vihollinen häntä ajaa. Mutta yksi katuvainen sielu ei saata niin rohki mennä kadotukseen. Hänen täytyy kivulla tuta syntiänsä, ja silloin hän alkaa valittamaan, että Herra on hänen ylönantanut. Mutta armonvaras ei saata valittaa, että Herra on hänen ylönantanut, sillä hän varastaa niin paljon armoa, että kaikki synnitki loppuvat. Ei vihollinen häntä kiusaa, sillä hän on sovinnossa armonvarkaan kanssa.

Koska armonvaras luulee istuvansa Jeesuksen helmassa, on hän istumassa vihollisen helmassa. Niin on rietas kääntänyt armonvarkaan silmät nurin, että hän katsoo maailman jumalan oikiaksi jumalaksi, ja katuvaiset sielut muuttuvat armonvarkaan silmissä ylpiäksi ja villihengiksi. Mutta armonvaras ei tunne, että hänessä itsessä on ylpeys ja paha tunto kristityille, koska he ilmoittavat armonvarkaalle totuuden.

Ei saata siis armonvaras valittaa, että Jumala on hänen ylönantanut, vaikka Jumalan Pojan täytyi valittaa, että Jumala oli Häntä ylönantanut. Ja katuvaiset myös täytyvät valittaa, että Jumala on heitä ylönantanut, koska vihollinen karkaa heidän päällensä kovilla kiusauksilla, ja omavanhurskaus tuopi heille semmoisen epäuskon, ettei he jaksa enää uskoa, että he ovat Jumalan lapset. Silloin täytyy heidän valittaa, että Herra on ylönantanut heitä, niin kuin Jumalan Poika valitti. Ja niille murheellisille, katuvaisille, epäileväisille ja alaspainetuille sieluille sanoo nyt Herra: “Jos viel’ äiti omaa lastans hyljäis, en minä kuitenkaan hyljää sinua.”

Koetelkaat nyt Vanhemman sydäntä, katuvaiset, murheelliset ja epäileväiset sielut, tuntekaat tunnossanne, jos äiti saattais omaa lastansa hyljätä, jos hän saattaa kohtuns’ hedelmän viskata sontatunkioon! Ei ensinkään, ei ollenkaan! Ei muu, kuin hävitöin huora saata niin kova olla. Niin sanoo Herra: Jos. viel’ äiti semmoinen olis’ joka saattais kohtunsa hedelmän surmata, jonka sydän ei liiku ollenkaan parkuvaisen lapsen äänestä, niin on kuitenkin, Zion, toinen mieli sinua kohtaan, niin sanoo Herra: Sydämen’ ratk’ rakkaust’ hohtaa puoleen sen kuin kivulla synteinsä tähden sureepi. Kuule nyt, murheellinen Zion, ei Herra ole sinua ylönantanut, niin kuin sinä tunnossas tunnet, koska vihollinen tahtoo sinua hävittää, vaan Herra koettelee ainoastansa sinun uskosti. Hän koettelee ainoastans’ jos sinulla on lapsen mieli, jos sinä tunnet rakkautta Vanhemman sydämessä, jos sinä saatat huutaa: Abba, rakas Isä. Sillä lapsen mieli on huikentelevainen ja heikko, ei hän saata niin rakastaa Vanhinta, kuin Vanhin on häntä rakastanut. Ei hän saata vaivaa nähdä, niin kuin Vanhin on hänen edestänsä vaivaa nähnyt. Vielä ovat lapset tottelemattomat ja saattavat usein Vanhempansa murheelliseksi. Ei ole ihmet, että he joutuvat välistä valittamaan ja huutamaan, että Jumala on heitä ylönantanut, erinomattain, koska vihollinen karkaa hirmuisesti heidän päällensä ja tahtoo heitä ahdistaa pois valkeudesta pimeyteen.

Mutta tämä Zion, joka niin huutaa ja valittaa ahdistuksessans, on kuitenkin Jeesuksen valittu morsian, jonka edestä Hän on niin paljon itkenyt ja niin paljon verta vuodattanut, ja helvetin piinan ja vaivan kärsinyt. Ja sen tähden, että Jumalan Poika on siinä suuressa tuskassa valittanut: Minun Jumalani, miksis minun ylönannoit, täytyvät myös katuvaiset sielut joskus valittaa, että Jumala on heitä ylönantanut. Mutta tämä Jumalan ylönantaminen on ainoastans koettelemukseksi, että he häätyisit huutaa ja valittaa, että he vuodattaisit sydämensä Herran eteen, että (he) tuntisit heikkouttansa ja puutoksiansa, ettei sydän tulis ylpiäksi Herran edessä.

Ja koska nyt Zion vaikiast’ valittaapi, huutaa ahdistuksessans’, sydämensä vuodattaapi Herran eteen tuskassans; silloin Herra vastaa tällä tavall’: Taitaako vaimo lapsensa, kohtuns’ sikiän rakkaansa poies hyljät, niin myös hältä sydämensä halun kieltää? Jumala panee sinua tutkimaan Vanhemman sydäntä, murheellinen Zion. Juuri rakkaan äidin sydämen Hän panee sinua tutkimaan. Voi, lapsi parka, et sinä tiedä vielä kaikkea, mitä Vanhemman sydämessä on! Mutta ota kuitenkin näistä sanoista kiinni, murheellinen sielu, ja tutki Vanhemman sydäntä, niin kauan, että sinä löydät sen suuren salaisuuden, jonka myös enkelit halajavat nähdä.

Vanhemman sydämessä on ankara vanhurskaus, joka vaatii oikian katumuksen. Vanhemman sydämessä on myös ääretön rakkaus, joka vaatii, että Hänen täytyy itse kärsiä helvetin piinan ja vaivan lastensa tähden, että Hän sen suuren vaivan kautta lunastais katuvaisia helvetin piinasta. Ota nyt sinuas kiinni Vanhemman sydämestä, murheellinen Zion, niin saat tämän vastauksen: Vaikk viel’ vaimo löytyy mahtais, äiti häijy halutoin, kuin tääll’, omaa lastans lastais, helmast’ heittäis’ hävytön, ylpiäst ylönantaisi, eik’ ensinkään korjaisi, pedoill’, julmill julmast’ raadell’, antais, kuitenk; Zion, on sun kohtaas’ mieli toinen minulla, sydämen’ ratk’ rakkaust’ hohtaa puoleen sen kuin kivulla syntein tähden sureepi, rangaistuksest’ raukeepi, enpä syntist’ sydämestän’ kurit, katuvaista säästän.

Kumartakaat nyt polvianne, murheelliset, katuvaiset, alaspainetut, maailmalta ylönkatsotut, epäilyksen kanssa taistelevaiset, ottakaat Vanhemman sydämestä kiinni ja vuodattakaat sydämenne Herran eteen seuraavaisella synnintunnustuksella: Minä vaivainen syntinen ihminen. jne.