Puhtaat Saarnat 1, numero 52.

1. SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ.

Ellen minä näe hänen käsissänsä naulain reikiä ja pistä sormiani naulain sijaan ja pistä käteni hänen kylkeensä, en minä usko.

Näin surkiassa epäilyksessä on Tuomas, yksi kahdestatoistakymmenestä Jeesuksen opetuslapsesta, joka kaksoiseksi kutsutaan. Hän oli niin uskotoin niin kuin se seisoo Johanneksen Evankeliumin 20.luvussa ja 25. värssyssä, ettei hän tahtonut uskoa, että Jeesus oli noussut ylös kuolleista, vaikka kymmenen vierasta miestä todistit ja sanoit: “Me näimme Herran.” Tuomas on semmoinen mies, ettei hän tahdo uskoa ennen kuin hän pistää sormiansa naulain reikiin. Mutta kuka tiesi kuinka puhtaat sormet ovat Tuomaalla, koska hän aikoo pistää sormiansa Vapahtajan haavoihin. Minä pelkään, ettei Tuomaalla ole niin puhtaat sormet, että hän ilman häpeämättä saattaa sormiansa pistää.

Tuomas on sormillansa ennen jo kaivanut pirun paskaa ja vanhan Aatamin sontaa, ja sitten jälkeen, koska hän rupeis seuraamaan Vapahtajaa, on hän omanvanhurskauden rapakkojänkässä tahrannut itsensä, ja semmoisilla sontasormilla hän aikoo Vapahtajan haavoja kaivaa. Kuka tiesi, jos Tuomas tohtii semmoisia sormia pistää Vapahtajan haavoihin. Mutta ei Tuomaskaan saata muutoin tulla puhdistetuksi, ennen kuin hän pesee sormiansa Vapahtajan haavoissa eli veressä. Tuomas on muutoin nautain kaltainen, joka omanvanhurskauden tähden on vaipunut epäilyksen suohon, jossa hän nyt on tarpomassa, ja omavanhurskaus on niin raskauttanut hänen luontonsa, ettei hän pääse siitä ylös, ennen kuin joku tulee häntä piiskaamaan.

Tämä hengellinen nauta on niin lamassa, ettei hänellä ole muuta kuin nahka ja luut sen huonon ruuan tähden, niin kuin naudat, ja ajattelee:” Tulkoon nyt Taivaallinen Vanhin ja vetäköön meitä ylös tästä suosta, jos Hän meistä huolii!” Semmoinen hengellinen nauta oli Tuomas, joka ei tahtonut uskoa, vaikka kymmenen vierasta miestä todistit, että Vapahtaja oli ylösnoussut. Mitä nyt ihmiset tekevät naudan kanssa, koska hän makaa laiskana levässä, eikä nosta jalkaansa, eikä vuovaa ensinkään siitä ylösnousta? Ei ihmiset jaksa vetää semmoista laiskaa raatoa ylös, koska hän ei itse vuovaa ollenkaan, vaan heidän täytyy ruoskalla tätä laiskaa raatoa piiskata siihen asti, että hänen täytyy ruveta vuovaamaan. Ei suinkaan omavanhurskaus vähene ennen kuin se piiskataan ulos. Suuren tuskan ja vaivan kautta täytyy ihmisen sisälle mennä elämään.

Muut opetuslapset rupeisit tarjoamaan Tuomaalle armoa, koska he sanoit: “Me näimme Herran.” Mutta Tuomas ei uskonut ollenkaan, että Jeesus oli vielä elämässä. Ja niin sanovat kaikki, joita omavanhurskaus on painanut epäilykseen: “Ei Jumalan armo kuulu meille. Muille se on. Emme usko ennen kuin me näemme.” Mutta kuolleen uskon tunnustajat, kyllä ne uskovat, että ne pääsevät taivaaseen ilman katumuksetta, ilman parannuksetta, ilman muretta ja ilman vaivatta. Ja mikä on heidän uskoissa, joille rietas on antanut kaikki synnit anteeksi? Ei suinkaan synnit paina heitä kadotukseen, niin kuin epäileväiset sielut luulevat, että synnit painavat heitä kadotukseen.

Mutta ei epäileväiset sitä usko, että omavanhurskaus painaa heitä kadotukseen, vaan he luulevat, että synti painaa heitä kadotukseen. Mutta armonvarkaat omistavat itsellensä armonlupauksia. He luulevat, että Jumala on heille armollinen, vaikka katumus ei ole koskaan tapahtunut. He luottavat sen päälle, että Vapahtaja on maksanut heidän syntiänsä, ettei heidän tarvitse enää katuakaan syntiänsä. Mutta opetuslasten esimerkki osoittaa, kuinka suuri epäusko makaa kätkettynä sen kuolleen uskon alla. Ennen oli heillä niin vahva usko, että he aikoivat mennä kuolemaan Vapahtajan kanssa. Mutta Vapahtajan kuoleman jälkeen tuli niin suuri epäusko, ettei he uskoneet ollenkaan muitten ihmisten todistuksia Vapahtajan ylösnousemisesta. Mistätuli tämä epäusko heille, vaikka ennen oli niin vahva usko Vapahtajan päälle? Se tuli siitä, että se entinen usko oli yksi kuollut usko. Heidän entinen uskonsa oli puukstavin jälkeen oikia, mutta se oli kuollut. Ei siinä ollut henkeä, eikä oikiata uskon hedelmätä. Sillä niillä oli kunnian pyyntö ja koston pyyntö ja maailman rakkaus. He luulit Vapahtajan kautta voittavansa maailman kunniata ja herrautta.

Ja siinä kuolleessa uskossa makaa nyt koko maailma alaskaivettuna. Myös Lutheruksen seurakunnassa elävät ihmiset niin kuin pakanat. He juovat, kiroavat ja tappelevat, huorin tekevät ja varastavat, ja yhtä hyvin luottavat he Jumalan armon päälle. He sanovat: “Jumala on armollinen. Kyllä Hän antaa meille iankaikkisen elämän ja autuuden, saati me uskomme.” Ja kuka on antanut armonvarkaille niin vahvan uskon, että katumattomat huorat ja katumattomat varkaat pitää tuleman autuaaksi ilman surutta, ilman muretta ja ilman kääntymyksettä? Rietas ilmankin on antanut heille semmoisen vahvan uskon.

Ja suruttomat papit ovat vielä sen uskon vahvistaneet, koska he saarnaavat katumattomille niin kuin katuvaisille. He saarnaavat armonvarkaille niin kuin armoitetuille. He tietävät, että kirkko on täynnä armonvarkaita, eikä sen tähden hauku niitä. He valuttavat armoa sokian raukan suuhun. Ja vaikka koko seurakunta olis hengellisessä sokeudessa, sanovat he: “Rakkaat kristityt, rakkaat Jeesuksen ystävät, kyllä te tulette autuaaksi, ei teidän tarvitse niin suurta murhetta pitää teidän sielustanne. Jeesus on kaikki maksanut.”

Koska hengelliset puoskarit panevat suruttomuuden ploosteria omantunnon haavain päälle, silloin pääsee rietas puoskimaan heidän sydämiänsä. Se tulee niin pehmiäksi, että käärmeen kyyneleet vuotavat heidän silmistänsä ja kuolleen uskon liiva vuotaa eli valuu heidän suustansa, koska hengelliset puoskarit voitelevat heidän maksansa ja pernansa vuotavalla pirun paskalla ja antavat heille fariseusten vanhaa hapatusta pääsiäisleiväksi.

Silloin rupeavat uskon hedelmät näkymään, koska armonvarkaat tulevat ulos kirkosta. Silloin rupeavat he kirkon seinän takana purkamaan kaikkia niitä makioita, joita he ovat kirkossa nielleet, nimittäin kuolleen uskon liivan siveyden siirapilla sekoitettuna. Ja anna minä sanon, mikä kuolleen uskon hedelmä on. Se on juopumus, kirous, huoruus, varkaus, viinakauppa, koreus ja kateus, lakia käymiset ja tappelukset. Katso, semmoinen on nyt sen kuolleen uskon hedelmä!

Mutta ne ovat ilmankin sen tähden oikiat Lutheruksen uskovaiset. Ei ilmankaan niille ole koiran tauti tarttunut, jotka ovat jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana, siunaavat kirkossa ja kiroavat kirkon takana, ovat siveät kirkossa ja huoraavat kirkon takana, uhraavat kirkossa ja varastavat kirkon takana, ovat raittiit kirkossa ja juopuneet kirkon takana. Juovat Herran verta kirkossa, mutta pirunpaskaa kirkon takana. Pitävät hengellistä kauppaa kirkossa ja viinakauppaa kirkon takana. Nämät kaikki ovat oikiat Lutheruksen uskovaiset.

Mutta katuvaiset sielut, jotka itkevät syntiänsä ja maksavat vääryytensä lähimmäiselle, lakkaavat juopumuksesta, kirouksesta ja tappeluksesta, net ovat villihenget. Mutta jotka pitävät viinakauppaa, net ovat viisaat, mutta net ovat hullut, jotka sen kaupan pois heittävät. Jotka tekevät jalka lapsia, net ovat viisaat ja tulevat heti kohta taivaan valtakuntaan, saati he pääsevät kirkkoon, mutta net ovat hullut, jotka semmoisia töitä katuvat.

Maailma on aina vihannut kristityitä. Pakanat ovat sanoneet, että kristillisyys on yksi ihmeellinen taikaus, ja turkit kutsuvat kristityitä koiraksi. Juutalaiset, turkit ja pakanat vihaavat kristityitä ja kantavat heidän päällensä, että het ovat yksi kirottu joukko. He tahtovat maailmallisen lain kautta estää, ettei kristillisyys pääsis levenemään. Erinomattain ovat pakanat vihaiset kristittyin opettajalle, jonka he luulevat saattavan niin paljon pahennusta tehdä, että ihmiset luopuvat heidän vanhasta uskostansa ja rupeavat houraamaan. Ja koska vielä maailman herroilla on se usko, että kristillisyys on vahingollinen valtakunnalle, niin olis tarpeellinen, että ne harvat sielut, jotka ovat kristillisyyden voimaa tunteneet sydämessänsä, huokaisit ja rukoilisit sitä suurta Ristinkantajata, jonka päälle ylimmäiset papit kannoit, että Hän oli kansan häiritsijä, että Hän antais meille voimaa kärsimään maailman lasten vihaa ja vainoa, jos se vanha lohikäärme rupeaa vanhan tapansa jälkeen oksentamaan ulos myrkyllisen liivansa sen vaimon päälle, jonka Johannes kuuli huutavan taivaassa syntymävaivassans. Kuule armollinen Vapahtaja meidän huokauksemme ja katso armollisesti köyhän seurakuntas päälle, koska se vanha lohikäärme aukaisee veripunaisen kitansa pitäen suurta vihaa tietäen hänellänsä vähän aikaa olevan. Amen. Isä meidän, jne.

Evankeliumi Johannes 20: 19.

Tämän päivän evankeliumissa annetaan meille yksi merkillinen esimerkki epäuskosta, josta meidän tulee vaarin ottaa, koska me Jumalan armon kautta otamme tutkinnoksi Tuomaan epäuskoa. Ensimmäiseksi Tuomaan usko ennen kuin Vapahtaja kuoli. Toiseksi Tuomaan usko Vapahtajan kuoleman jälkeen. Kolmanneksi Tuomaan usko Vapahtajan näkemisen jälkeen.

Ensimmäiseksi. Tuomaan usko on vahva niin kauan kuin Tuomas uskoo sen Vapahtajan päälle, jonka kautta Tuomas luuli voittavansa maailman tavaran ja kunnian. Ei Tuomas silloin epäile autuu destansa niin kauan kuin se maailman vapahtaja on elämässä, jonka kautta Tuomas pääsee rikastumaan ja maailman kunniata voittamaan. Jos Tuomas ei tule maaherraksi, niin saattaa Tuomas tulla porvariksi Messiaksen valtakunnassa. Niin kauan kuin kuollut usko on Tuomaan pääkallossa, saattaa hän vielä tulla viinaporvariksi eli patruuniksi Messiaksen valtakunnassa. Sillä ei viinaporvarin virka ole huono virka niin kauan kuin viinakauppa menestyy.

Tuomas saattaa viinakaupalla voittaa sen verran rahaa, että hän ostaa itsellensä maata taivaan valtakunnassa. Ei hän epäile autuudestansa niin kauan kuin juomarit löytyvät, jotka panevat hänelle kaikki, mikä hengen takana on, vaikka vielä juomareitten vaimot ja lapset itkisit nälässä. Vaikka he vielä kantaisit hänen päällensä oikeuden edessä. Vaikka he kiroisit ja haukkuisit häntä. Ei hän vielä pelkää, että hänelle tulee omantunnon vaiva helvetissä, sillä ei hän ole tarjonnut viinaansa juomarille. Itsepä he ovat ostaneet. Ja syyttäköön itseänsä, jos he juopumuksen kautta tulevat köyhäksi ja traasuperkeleeksi.

Jos tulee yksi köyhä matkustavainen ja lankee polvillensa viinaporvarin edessä ja anoo kyyneleillä ja rukouksilla yhden pisaran siitä vuotavasta pirun paskasta sanoen: “Mulla on yksi surkia nälkä ja vilu, anna rakas Jeesuksen ystävä, yksi pisara siitä Jumalan siunauksesta, joka saattaa minun sieluni virvoittaa”, niin on viinaporvari niin armollinen, että hän antaa, mitä juomari tahtoo. Juomari on taas niin rakas viinaporvarille, että hän riisuu rukan päältänsä ja lahjoittaa sen viinaporvarille. Mutta Tuomas ei epäile ollenkaan autuudestansa, niin kauan kuin kuollut usko vahvistaa häntä helvettiä vastaan. Vaikka hän pitäis huoria ja tekis jalkalapsia, ja vannois vielä oikeuden edessä, ettei net ole hänen, sillä rietas antaa huorimiehille sen uskon, että huoruus on rakkaus. Ja huorat myös ovat kristityt, vaikka he kaatavat kusikiuluja Vapahtajan morsiamen piikain päälle. Varkaat myös uskovat Vapahtajan päälle ja luulevat, ettei heille käy pahemmin kuin muille.

Ja niitten huorain, varkaitten ja viinaporvareitten usko on niin vahva, ettei he epäile yhtenäkään päivänä autuudestansa. Heillä on siis paljon vahvempi usko kuin perkeleillä. Sillä perkeleet myös uskovat, mutta he vapisevat. Mutta siviät huorat ei vapise koskaan, eikä rehelliset varkaat, taikka raittiit juomarit eli kunnialliset viinaporvarit. Ei he vapise muuta kuin vihasta, koska käärmeen siemenet puikivat sydämen juuressa, ja käärmeen myrkky rupeaa vuotamaan maksasta ja pernasta. Silloin muutamat koirankuonolaiset vapisevat.

Mutta Tuomaan usko on vielä vahvempi kuin pahta, koska hän käypi maailman koulussa ja tulee papiksi. Siinä hän saarnaa niin suloisesti, että hän itkee yksin, jos vielä koko seurakunta naurais. Hän on siinä kuolleessa uskossa paras keiturin paimen. Välistä hän voitelee kurkkuansa vuotavalla pirun paskalla, ja kuolleen uskon liiva vuotaa hänen suustansa, ja omanvanhurskauden räkä tippuu hänen nokastansa. Koska hän rupeaa heroittamaan keiturin sydäntä suloisella keiturin äänellä, laskevat he maitonsa.

Mutta rietas on kääntänyt hänen silmänsä nurin. Hän katsoo nimittäin keiturit lampaaksi, ja lampaat ovat hänen sokiassa mielessänsä niin kuin hukan penikat. Ylimmäiset papit ja kirjanoppineet kannoit Vapahtajan päälle, että Hän oli kansan häiritsijä ja väärä profeetta. Rietas oli antanut heille sen vakuutuksen, että Vapahtaja oli liitossa perkeleen kanssa. He luulit, että kristillisyys oli riettaan hengen vaikutus ja yksi saatanan oppi.

Vihollinen oli antanut heille kirkkaat silmät näkemään paljon vikoja Vapahtajan ja opetuslasten elämässä. Ja se sama silmän kirkkaus näkemään vikoja kristittyin elämässä tahtoo vielä nytkin seurata tämän aikaisia herroja ja kunniallisia talonpoikia. Koska seurakunta on ollut hengellisessä sokeudessa, silloin ovat he kiittäneet seurakuntaa ja sanoneet: “Hyvät kristityt kaikki.” Koska joku heräys on tapahtunut yhdessä seurakunnassa, silloin ovat he valittaneet, että yksi ihmeellinen taikaus on tullut seurakunnan ihmisille. Yksi kansan häiritsijä on sekoittanut kansaa väärällä opilla.

Koska seurakunnan ihmiset riitelit laissa, ei yksikään herra eli talonpoika moittinut sitä. Ei yksikään pappi valittanut siihen aikaan, että sen eli sen seurakunnan ihmiset elävät riidassa ja eripuraisuudessa. Mutta jos ihmiset yhdessä seurakunnassa rupeavat sovittamaan kaikki riidat ja eripuraisuudet keskenänsä, silloin sanovat kaikki herrat ja kunnialliset talonpojat: “Tässä seurakunnassa on yksi hirmuinen riita ja eripuraisuus. Ei saa kunnialliset ihmiset enää rauhaa kirkkotien päällä.”

Koska seurakunnan pappi oli juomari, silloin oli kaikkien herrain ja viinaporvarien omatunto rauhassa. Ei yksikään kantanut hänen päällensä, että hän sekoitti kansaa. Mutta koska pappi saarnaa viinaa ja juopumusta vastaan, silloin valittavat kaikki herrat ja kunnialliset talonpojat: “Tämä pappi sekoittaa kansaa väärällä opilla, sillä ihmiset tulevat niin hulluksi, että he lakkaavat viinaa juomasta, kiroamasta ja tappelemasta ja lakia käymästä. Huorat ja varkaat tulevat niin hulluksi, että he tunnustavat syntiänsä ja rupeavat katumaan. Varkaat tulevat niin hulluksi, että he kantavat varastettua kalua takaisin, ja maksavat vääryyden ilman laitta.

Ilmankin on joku noita nostanut manalaisia heidän päällensä ja on noituudellansa pannut varkaita viemään varastettua kalua takaisin. Juomarit tulevat myös niin hulluksi, että he heittävät pois juopumuksen ja menevät raittiuden seuraan. Siitä tulee viinaporvarille levoton omatunto ja paha mieli. Herrat ja kunnialliset viinaporvarit häätyvät kantamaan sen kansanhäiritsijän päälle, joka semmoisen sekoituksen on matkaan saattanut seurakunnassa. Ennen oli seurakunnassa oikia Lutheruksen usko, koska ihmiset joit paloviinaa, tappelit, kirosit ja teit huoruutta, varastit kruunua ja kävit lakia.

Mutta nyt on yksi väärä oppi tullut seurakuntaan, koska ihmiset ovat tulleet niin hulluiksi, että katuvat syntiänsä, parantavat entisiä vikoja ja puhuvat kristillisyydestä. Ja manaavat vielä herroja parannusta tekemään. Mutta herrat ja muutamat kunnialliset talonpojat ovat niin siviästi eläneet, ettei he tarvitse yhtään parannusta tehdä. Ja sen tähden heidän täytyy kantaa sen kansanhäiritsijän päälle, jonka he luulevat syypääksi tähän sekoitukseen. Ei ne saa omantunnon rauhaa ennen kuin he maailman lain voimalla pääsevät estämään ja pois maasta hävittämään sitä vahingollista eriseuraa, joka ei anna kunniallisille ihmisille omantunnon rauhaa.

Toiseksi. Me olemme nyt nähneet, ettei Tuomas epäile ollenkaan autuudestansa, niin kauan kuin se maailman vapahtaja on elämässä, jonka kautta hän luuli voittavansa maailman tavaran ja kunnian. Eikä muutkaan saata epäillä autuudestansa, niin kauan kuin he uskovat sen vapahtajan päälle, joka heidän rapavatsansa täyttää. Eli niin kauan kuin ihmisellä on se usko, että hän Vapahtajan kautta voittaa ainoastansa sitä maallista siunausta, niin kauan on hänen uskonsa kuollut. Mutta niin pian kuin se maallinen vapahtaja kuolee, tulee Tuomaalle suru ja murhe siitä, ettei hän enää saata luottaa sen vapahtajan päälle, joka on kuollut; sillä niin pian kuin tunto herää, tuntee ihminen, ettei maailma enää auta häntä, silloin rupeaa hän kaipaamaan Vapahtajaa, koska Hän on poissa. Suruttomuuden tilassa on ihmisellä niin vahva usko, ettei hän epäile ollenkaan autuudestansa. Ja kuinkapa hän silloin taitaa epäillä, koska hänen vapahtajansa on maailmassa? Hänen ainoa tavaransa on maailmassa. Paras ilo ja huvitus on maailmassa.

Eihän ihminen suruttomuuden tilassa pidä murhetta sielun autuudesta, vaan ainoastansa ruumiin huvituksesta. Mutta koska tunto herää, rupeaa hän kaipaamaan sitä hengellistä hyvyyttä, jota hän suruttomuudessansa on haaskannut ja halpana pitänyt. Mutta silloin on se vapahtaja kuollut, jonka päälle hän ennen on luottanut. Ja sitä hengellistä Vapahtajaa hän ei ole tuntenut. Mistä hän nyt ottaa Vapahtajan, koska maailma on hänet hyljännyt, ja synnit painavat häntä kadotukseen. Omavanhurskaus nousee päähän ja luonnollinen järki sanoo: “Joka on kuollut, se on kuollut. Ei se nouse ylös enää, koska minun Vapahtajani on kuollut syntein tähden ja haudattu kuolleen uskon haudassa. Ei se tule enää eläväksi minun tunnossani ja minun silmäini eteen, ja minun täytyy mennä kadotukseen. Ei auta enää vuovatakaan.”

Niin päättää nyt luonnollinen järki, koska tunto on herännyt. Ja Tuomas, joka ennen suruttomuudessa oli niin vahva uskossansa, ettei hän koskaan epäillyt autuudestansa, makaa nyt heräyksen jälkeen niin kuin nauta epäilyksen suossa ja ajattelee: “Tulkoon nyt taivaallinen Vanhin vetämään minua ylös, jos Hän minusta huolii.” Mitäs pitää tehtämän semmoisen naudan kanssa, joka makaa levässä, eikä huoli ollenkaan nostetuksi tulla?

Se pitää piiskattaman rautaisella ruoskalla, piiskata, piiskata siihen asti, että hänen täytyy ruveta vuovaamaan, pyrkimään, ylösryöstämään huutamaan ja kolkuttamaan. Jos sinä, epäileväinen Tuomas, olisit suuressa hengellisessä hädässä, niin sinun täytyis huutaa niin surkialla äänellä, että ääni kuuluis helvetin syvyydestä taivaaseen. Mutta ei taida sulla olla oikia hätä, koska sinä mukittelet ja sanoit: “Ellen minä pistä sormiani naulain reikiin, en minä usko.” Onpa hänellä ennen ollut vahva usko. Ethän sinä ennen ollut suruttomuuden tilassa epäilyksessä sinun sielus autuudesta. Silloin sinä olet varastanut ja uskonut, sinä olet huorin tehnyt ja uskonut, että Jumala on armollinen. Sinä olet kironnut ja uskonut, tapellut ja uskonut, juopunut ja uskonut, nauranut ja uskonut. Sinä olet ennen pilkannut Vanhimman kyyneleitä ja uskonut. Kyllä silloin oli helppo uskoa, koska rietas oli sinulle armollinen. Mutta koska rietas on sinulle suuttunut, silloin et tahdo uskoa enää, että Jumala ottaa katuvaisia perkeleitä vastaan.

Kolmanneksi. Hengelliset puoskarit valuttavat sokian raukan suuhun sokeria ja siirappia, koska joku puoliherännyt ihminen tekee itsensä murheelliseksi. Hengelliset puoskarit pakkaavat kaikille pukeille ja sioille armoa ja sanovat: “Sinun pitää uskoman. Vapahtaja on ylösnoussut.” Mutta yksi epäileväinen Tuomas ei ota sitä armoa vastaan, jota Jeesuksen opetuslapset hänelle tarjoavat. Ei hän usko, mitä he ovat todistaneet Jeesuksen ylösnousemisesta. Kuinka hän sitte uskois, jos suruttomat papit rupeisit häntä vakuuttamaan Jumalan armosta?

Mutta yksi herännyt ihminen, joka on epäilyksessä, ei ota armoa vastaan ihmisiltä. Sillä koska suruttomat kysyvät, oletko sinä anteeksi antaja, niin se merkitsee, että omavanhurskaus on vääntänyt heidän mielensä nurin. Ei he siis usko, että muu kuin Jumala saattaa synnit anteeksi antaa. Ja vaikka nyt muut opetuslapset rupeisit uskoa tarjoamaan Tuomaalle, ei hän kuitenkaan uskonut ennen kuin hän sai itse nähdä. Niin pistä nyt, uskotoin Tuomas, jos sinulla se rohkeus on, pistä nyt sormesti naulan reikään. Mutta katso vaan sinä perään, ettei sormet paskassa ole, koska sinä menet Vapahtajan haavoja koettelemaan. Pitäispä sen tähden puhtaat sormet oleman Tuomaalla ennen kuin hän menee niitä pistämään Jeesuksen haavoihin.

En usko minä, että Tuomas uskaltaa juuri sormiansa pistää naulan reikään. Mutta puhtaaksi hän ei saata tulla muutoin, jollei hän tule pestyksi Jeesuksen veressä. Vaikka nyt Tuomas on niin epäileväinen ja niin uskotoin, ettei hän tahdo uskoa, ehkä kymmenen opetuslasta sanovat hänelle: “Me näimme Herran,” on kuitenkin se meidän toivomme, että muutaman ajan perästä tulee se ristiinnaulittu Herra Jeesus vielä Tuomaan silmien eteen, ja silloin täytyy hänen uskoa, että se ristiinnaulittu on vielä elämässä. Mutta jokohan Tuomas tohtii pistää sormiansa naulain reikään.

Mutta hänen täytyy hävetä uskottomuuttansa ja hämmästyä, koska hän ei ole uskonut, vaikka kymmenen vierasta miestä on todistanut, että Jeesus on ylösnoussut. Pistä nyt sormiasti naulain reikään, Tuomas, jos tahdot, eli pane kätes suuhun ja mene häpeämään. Jokos uskot, Tuomas, että Herra on ylösnoussut? Jokos uskot, että sinä olet autuas ajassa ja iankaikkisuudessa? Jokos sinä uskot, että sinun Vapahtajas elää? Vai tahdotkos pistää sormiasti naulain reikään? Älä huoli, pistä! Pistä! Noh, mikset pistänyt, Tuomas?